Oulujoen reitti ry

Joen tarinoita

Vik­to­ri­aa­ni­nen loma Poh­jo­las­sa - lordeja Oulujoen koskissa. Osa 1.

Ou­lu­jo­ki­var­ti­ses­sa pe­rin­tees­sä tunnetaan tarinoita menneiden aikojen sää­ty­läi­sis­tä, jotka saapuivat pitkien matkojen takaa ka­las­ta­maan val­jas­ta­mat­to­man joen koskissa ja su­van­nois­sa. Ur­hei­lu­ka­las­tus­pe­rin­ne jatkui aina so­ta­vuo­siin saakka. Tämän päivän nä­kö­kul­mas­ta ka­las­ta­jien kan­sain­vä­li­syy­sas­te saattaa tuntua jopa yl­lät­tä­väl­tä. Pe­ri­mä­tie­dot kertovat väljästi ‘lo­hi­loor­deis­ta’. On ym­mär­ret­tä­vää, että ajan myötä ihmisten mie­li­ku­vis­sa varsin monet ka­las­ta­vat her­ras­mie­het saivat an­siot­to­mas­ti päärin arvon. Oikeita päärejä kuitenkin oli ek­soot­tis­ten mat­kai­li­joi­den joukossa.

 

Al­kusy­säyk­se­nä moniaille ta­ri­noil­le on lienee ollut matka, jonka teki kolme aa­te­lis­her­raa ja yksi lady: Scar­brough’n 10. jaarli, Galwayn 7. va­ra­krei­vi ja -kreivitär sekä William Thomas Orde-Powlett, myöhempi 4. paroni Bolton. He viipyivät lähes kaksi viikkoa Vaalassa vuoden 1885 hei­nä­kuus­sa. Eräissä tut­ki­muk­sis­sa sivutaan heidän käyntiään Niska-koskella. Samoin muutamia, luul­ta­vas­ti heidän itsensä Suomeen lä­het­tä­miä valokuvia on julkaistu *1. Päärien jäl­ke­läi­sil­tä ja englanti-laisista ar­kis­tois­ta löytyy tarkempia tietoja; myös seik­ka­pe­räi­nen kuvaus koko matkasta Scar­brough’n jaarlin aiemmin tut­ki­mat­to­man päi­vä­kir­jan ja valokuva-albumin muodossa. Tässä ar­tik­ke­lis­sa kerrotaan tarkemmin lordeista, heidän taus­tois­taan sekä matkasta Ruotsissa ja Suomessa. Kes­kei­se­nä osana on Scar­brough’n 10:nnen jaarlin mat­ka­päi­vä­kir­ja, josta välittyy ai­kakau­den sää­ty­läis­tu­ris­tien ru­ti­noi­tu­nut ja kiireetön tapa matkustaa.

 

Käsitys siitä, että aidot vik­to­ri­aa­nit ja brit­ti­läi­sen im­pe­riu­min ra­ken­ta­jat ovat in­nok­kai­ta mat­kus­ta­maan ja luontevia ou­dos­sa­kin ym­pä­ris­tös­sä, saa vah­vis­tus­ta mai­nit­tu­jen lordien tarinasta. Englan­ti­lai­sia tiedetään olleen ur­hei­lu­ka­las­ta­ji­na Ou­lu­joel­la jo 1870-luvulla, ja var­si­nai­sen in­nos­tuk­sen sanotaan alkaneen seu­raa­val­la vuo­si­kym­me­nel­lä. Heitä tiedetään olleen 1890-luvulla jo ‘pa­ri­kym­men­tä vuo­sit­tain’. 

 

Englan­ti­lai­set olivat ul­ko­maa­lai­sis­ta vieraista suo­si­tuim­pia, sillä he maksoivat par­haim­mat palkat, antoivat hie­noim­mat sikarit ja juomat isännille sekä palk­kaa­mil­leen sou­tu­mie­hil­le. Suu­rim­mil­laan englanti-laisten ur­hei­lu­ka­las­ta­jien määrä on luul­ta­vas­ti ollut molemmin puolin 1920-lukua *2.  Eräs mie­len­kiin­toi­sim­mis­ta englan­ti­lais­vie­rais­ta lienee ollut Englannin siir­to­maa­jou­kois­sa Egyptissä toiminut lää­kin­tä­up­see­ri nimeltä John Godfrey Rogers*3, joka kävi pe­ri­mä­tie­don mukaan ole­tet­ta­vas­ti jopa kymmenenä kesänä Nis­ka­kos­kel­la, ma­joit­tuen siellä rouvansa kanssa Lam­mi­na­hon taloon *4.  Yksi nyttemmin museoidun talon ka­ma­reis­ta on nimetty hänen mukaansa. Rogers - jota kut­sut­tiin myös ”Rogers-pashaksi” - oli hyvin asian­tun­te­va ur­hei­lu­ka­las­ta­ja. Hän otti kantaa Ou­lu­joel­la ta­pah­tu­vaan ka­las­tuk­seen, ai­ka­ra­joi­tuk­siin ar­vos­tel­len toimintaa, jonka hän mielsi ryös­tö­ka­las­tuk­sek­si. Rogers kirjoitti asiasta mm. ou­lu­lai­seen Louhi-lehteen ja sai aikaan innokasta ylei­sön­osas­to­kir­joit­te­lua *5. Rogers oli kiin­nit­tä­nyt huomiota ka­las­tusai­koi­hin jo 1892, jolloin hän kirjoitti asiasta Oulun Me­ri­kou­lun joh­ta­jal­le, ja kehotti tätä esit­te­le­mään asiaa vi­ran­omai­sil­le *6.

Englan­ti­lais­ten ja lordien tulo näinkin ”ek­soot­ti­seen” ja tuolloin varsin vai­kea­pää­syi­seen paikkaan se­lit­ty­nee osin Oulun asuk­kai­den laajoilla hen­ki­lö­ta­son yh­teyk­sil­lä, joita oli aikojen saatossa syntynyt. 

 

Ter­va­kau­pan kulta-aika alkoi 1800-luvun lopulla kuitenkin jo hiipua ja kan­sain­vä­li­set yhteydet vähentyä. 1900-luvulla nuo kontaktit vaipuivat yleisestä tie­toi­suu­des­ta unholaan. Ajan myötä tilalle tuli myös käsitys ai­nai­ses­ta eris­ty­nei­syy­des­tä: har­ha­kä­si­tys, joka yhä vielä leimaa alu­eel­lis­ta ajattelua ja pin­nal­lis­ta men­nei­syys­ku­vaa. Englan­ti­lai­nen aa­te­lis­jär­jes­tel­mä puo­les­taan on omaamme ja poh­jois­mais­ta käytäntöä huo­mat­ta­vas­ti mo­ni­ta­soi­sem­pi. Lisäksi on ym­mär­ret­tä­vä, että jokainen gentleman ei tie­ten­kään ole au­to­maat­ti­ses­ti lordi, mutta jo­kai­sel­la lordilla on usein ta­val­lis­ta paremmat edel­ly­tyk­set olla gentleman. Lordeja puo­les­taan on mo­nen­lai­sia. Ensin on syytä selvittää, mitä englan­ti­lai­set arvonimet ja lordina oleminen tar­koit­ta­vat.

 

Keitä ovat lordit ja päärit?

Lordi (lady) on useim­mil­le tuttu arvonimi ja se tar­koit­taa Englannin, Skot­lan­nin tai Irlannin yl­häi­saa­te­liin (Nobility) kuuluvaa henkilöä. Itse sana tar­koit­taa alunperin lei­vä­nan­ta­jaa*7. Lyhyesti esi­tet­ty­nä: englan­ti­lai­sen käytännön mukaan kunkin yl­häi­saa­te­li­sen suvun pää­mie­hel­lä on oma, pe­rin­nöl­li­nen paikkansa Englannin par­la­men­tin ylä­huo­nees­sa (House of Lords). Yl­häi­saa­te­lin jäsenet muo­dos­ta­vat pääreiksi kutsutun ryhmän ja käsitteen, joka on englan­nik­si peers, peerage. Sana tulee latinan sanasta pares - sa­man­kal­tai­nen (ver­tais­ten­sa joukossa)*8. Nimitystä voidaan käyttää epä­vi­ral­li­ses­ti myös ylä­huo­neen jäsenistä. Alkujaan pääriys oli juridinen käsite, oi­keus­pe­ri­aa­te, jonka mukaan vain sa­ma­nar­voi­set saat­toi­vat tuomita toisiaan. Se oli 1300-luvulla lää­ni­tys­her­raa ja ar­vo­val­tais­ta kuninkaan vasallia tar­koit­ta­va arvonimi. Rikhard II:n ajoista lähtien arvoja alettiin myöntää palk­kioik­si eri­tyi­san­siois­ta*9. Englannin päärit ja­kau­tu­vat viiteen eri ar­vo­luok­kaan, joista ylimpään kuuluvan henkilön arvonimi on herttua (Duke). Herttuan jälkeen seuraavat markiisi (Marquess), jaarli (Earl)*10, va­ra­krei­vi (Viscount) ja paroni (Baron). Erilliset ryhmänsä muo­dos­ta­vat Skot­lan­nin ja Irlannin päärit, joilla kaikilla ei ollut tai ei ole au­to­maat­ti­ses­ti paikkaa par­la­men­tis­sa, ellei heidän ar­vo­ni­mi­ään ollut myönnetty Englannin ja Skot­lan­nin en­sim­mäi­sen unio­ni­so­pi­muk­sen puit­teis­sa (1707 - 1801)(11) tai Irlannin kanssa tehdyn toisen unio­ni­so­pi­muk­sen jälkeen (1801-)*12. Unionin myötä Skot­lan­nil­le tuli 16 kunkin is­tun­to­kau­den mittaista edus­paik­kaa (Repre­sen­ta­ti­ve Peers) Ylä­huo­nee­seen. Irlannin aatelisto sai 28 eli­ni­käis­tä edus­paik­kaa *13. Irlannin it­se­näis­ty­mi­sen ja ta­sa­val­lan pe­rus­ta­mi­sen jälkeen (1921) vanhat Irlannin edustajat ovat pois­tu­neet Ylä­huo­nees­ta luon­nol­li­ses­ti. Muut Irlannin yl­häi­saa­te­li­set jäl­ke­läi­si­neen ovat olleet yk­si­tyi­siä aa­te­lis­hen­ki­löi­tä, ellei heillä ole erikseen englan­ti­lais­ta arvonimeä, joka oikeuttaa paikkaan Ylä­huo­nees­sa.

Hert­tuoi­ta ei koskaan puhutella lordeiksi. Mar­kii­se­ja, jaarleja, va­ra­krei­ve­jä ja paroneita kylläkin *14. Samoin näiden nuorempia poikia, vaikka he eivät kuulu enää samaan säätyyn. Heidän koh­dal­laan lordin arvonimi on käytännön koh­te­liai­suus *15. Englan­ti­lai­siin aa­te­li­sar­voi­hin liittyvä käytäntö tuntee myös suuren määrän erilaisia määreitä ja ilmaisuja, joita on käy­tet­tä­vä eri ar­vo­luok­kien yh­tey­des­sä; Samoin li­sä­mää­rei­tä ja pu­hut­te­lu­ter­me­jä, jotka il­mai­se­vat aa­te­lis­hen­ki­lön pe­ril­li­sen, muiden per­heen­jä­sen­ten ja avio­puo­li­son aseman kussakin eril­lis­ta­pauk­ses­sa. Säännöt vaih­te­le­vat myös riippuen siitä, onko kyseessä kir­joi­tet­tu tai lausuttu puhuttelu. Niiden va­ri­aa­tiois­ta selviää jopa pu­hut­te­li­jan suhde kul­loin­kin kyseessä olevaan aa­te­lis­ton edus­ta­jaan. Näille lu­kui­sil­le il­mauk­sil­le ja termeille ei kaikille ole olemassa suo­men­kie­li­siä vas­ti­nei­ta. Samalla hen­ki­löl­lä voi olla useampi arvonimi, tällöin hän käyttää niistä korkeinta. Paronin arvon ala­puo­lel­la on vielä yksi pe­rin­nöl­li­nen arvo - baronetti (Baronet). Baronetit eivät kuulu pää­ri­kun­taan eivätkä tietysti Ylä­huo­nee­seen­kaan, vaan he muo­dos­ta­vat yhdessä lordien nuo­rem­pien poikien ja ri­ta­ri­nar­von saaneiden kanssa alemman aa­te­lis­luo­kan, jota kutsutaan englan­nik­si ni­mi­tyk­sel­lä Gentry (suom. myös maa-aateli) *16. Päärillä saattaa tietysti olla ar­vo­ni­mien­sä joukossa myös baronetin arvo. Aa­te­li­sar­vo­ja ei missään ta­pauk­ses­sa voi ostaa, eikä myöskään myöntää muiden maiden kan­sa­lai­sil­le. Silloin tällöin eräs maa­no­mis­tuk­seen liittyvä ns. Lord of the Manor-nimike, joka on os­tet­ta­vis­sa kiin­teis­tön yh­tey­des­sä tai erikseen, sekoittaa asiaan pe­reh­ty­mät­tö­miä ul­ko­maa­lai­sia. Nimikkeen voi myös liittää hen­ki­lö­asia­kir­joi­hin, mutta aa­te­li­sar­vo se ei ole. Nimike periytyy feo­daa­lia­jal­ta ja siihen saattaa liittyä myös joitakin käytännön pri­vi­le­gioi­ta, kuten mark­ki­noi­den jär­jes­tä­mi­soi­keus tietyllä paik­ka­kun­nal­la *17.

 

*1 Esim. kirjassa Entinen Oulujoki (Oulujoki Oy, Helsinki 1954, s. 94-95) sekä Pirkko Sihvon kat­ta­vas­sa, kulttuuri- ja ra­ken­nus­his­to­ri­aa kä­sit­te­le­väs­sä eri­kois­teok­ses­sa Lamminaho - Elämää Oulujoen Nis­ka­kos­kel­la, Museo­vi­ras­to, Helsinki 1996. Kirjassa on julkaistu Lam­mi­na­hon ta­lo­museos­sa säilyneet kuusi kuvaa (s. 22-23, 24, 62-63 ja 89). Kuvat ovat tulleet taloon ole­tet­ta­vas­ti kii­tos­kir­jeen mukana Englan­nis­ta. Ku­vaa­jak­si on merkitty W.T. Orde-Powlett. Suo­ma­lai­set lähteet ovat lordien tar­kem­pien hen­ki­lö­tie­to­jen osalta olleet kuitenkin riit­tä­mät­tö­miä. Entinen Oulujoki-teos ei mainitse heidän nimiään lainkaan. Sihvo puo­les­taan on on­nis­tu­nut sel­vit­tä­mään kahden vieraan säädyn, mutta hänen käy­tet­tä­vis­sään olleissa lähteissä nimet ovat olleet vir­heel­li­ses­sä kir­joi­tusa­sus­sa (Scar­bo­rough pro Scar­brough ja Calway pro Galway). Englannin itä­ran­ni­kol­la olevan S:n kaupungin ja S:n suvun nimet kir­joi­te­taan eri tavoin. William-Thomas Orde-Powlettia, myöhempää Boltonin 4:ttä paronia ei taas ole aiemmin tun­nis­tet­tu lordiksi. *2 Entinen Oulujoki, s. 93-95. *3 Kir­jal­li­nen tie­don­an­to Englannin puo­lus­tus­mi­nis­te­riön his­to­ria­jaok­sel­ta (Miss J. Bandy), 2. mar­ras­kuu­ta 1999; Lieu­te­nant General H.G. Hart, The New Army List, Militia List and Yeomanry Cavalry List for 1894, John Murray, London 1894, s. 721-722. John Godfrey Rogers toimi Egyptissä vuodesta 1871 alkaen, yhteensä yli 20 vuotta. *4 J.G. Rogersin kirje me­ri­kap­tee­ni Alfred Ek­hol­mil­le Kairosta 2. kesäkuuta 1894 sisältää va­paa­muo­toi­sen viestin matka-ai­ka­tau­lus­ta sekä mai­nin­to­ja Lam­mi­na­hon väestä ja muista pai­kal­li­sis­ta hen­ki­löis­tä. Rogers kertoo myös ko­le­ra­vaa­ras­ta Arabian Mekassa - seikka, joka saattaa muuttaa suun­ni­tel­mia. Terveisiä saa myös kapteenin Lalli-koira. LKT Juhani E. Railon kokoelma, Helsinki. *5 Esim. Louhi-lehti 4. lokakuuta 1895. Asiaa sivuttiin myös lehden saman vuoden nu­me­rois­sa 124, 129, 134, 141 ja 146. *6 J.G. Rogersin kirje me­ri­kap­tee­ni Alfred Ek­hol­mil­le 2. jou­lu­kuu­ta 1892. LKT Juhani E. Railon kokoelma, Helsinki. *7 An­glo­sak­si­nen muoto on hlâford ja siinä yh­dis­ty­vät sanat hláf (leipä; ny­kyenglan­nil­la loaf) ja weard. (valvoja, pitäjä; ward) = ”lei­vä­nan­ta­ja”. Skot­lan­nis­sa sanalla laird on sama pe­rus­mer­ki­tys. Vanha englannin kieli tuntee myös muodot laverd, lowerd. *8 Vrt. suomen sana pari, olla parina jol­le­kul­le. *9 Geoffrey Henllan White, Peerage, Chambers’s Encyclopæ­dia, Vol. X, G. Newnes Ltd., London 1959, s. 510-513. *10 Arvonimi jaarli on skan­di­naa­vis­ta alkuperää. Jaarlin puolisoa kutsutaan krei­vit­tä­rek­si, mutta jaarlia ei koskaan kreiviksi. Tanskan kuninkaan Sven Pör­hö­par­ran pojasta Knuut Suuresta tuli koko Englannin kuningas vuonna 1016. Hänen val­ta­kau­del­laan termi jaarli/earl syrjäytti an­glo­sak­si­sen arvonimen ealdorman. Esim. E.L. Woodward, History of England, Methuen & Co. Ltd., London 1965, s, 19-20. *11 Tällöin Peerage of Great Britain; P. Montague-Smith, Debrett´s Correct form, Titles and styles of peerage, Debrett´s Peerage Ltd., MacDonald & Co., London 1984, s. 24. *12 Tällöin Peerage of the United Kingdom.; P. Montague-Smith, s. 25. *13 Sir William Ivor Jennings, Par­lia­ment; House of Lords, Chambers’s Encyclopæ­dia, Vol. X, G. Newnes Ltd., London 1959, s. 447. *14 Esim. juuri Scar­brough’n jaarlia voi puhutella Lordi S:ksi, mutta Bedfordin herttuaa ei voi kutsua Lordi B:ksi. *15 Title by courtesy / a courtesy style *16 Ba­ro­ne­til­le kuuluu aina etunimen yhteyteen lisättävä puhuttelu Sir ja sukunimen perään mer­kit­tä­vät kirjaimet Bt. (vanh. Bart.) Esim. Sir John Smith, Bt. Ba­ro­net­tia ei pidä sekoittaa mai­nit­tuun, erikseen myön­net­tä­vään, an­sio­pe­rus­tei­seen ja eli­ni­käi­seen ri­ta­ri­nar­voon (knight­hood), joka niinikään il­mais­taan samalla, aina etunimeen lii­tän­näi­sel­lä Sir-pu­hut­te­lul­la. Tällöin sukunimen jälkeen ei tie­ten­kään tule ly­hen­net­tä Bt. Ks. P. Montague-Smith, Baronet, s. 67-69 ja Knight, s. 72-75. *17 Lontoossa toimiva Manorial Records Society on pitänyt kirjaa näistä ni­mik­keis­tä. Yleensä Lordship of the Manor -tittelit huu­to­kau­pa­taan, ja niiden hinnat ovat viime vuosina liik­ku­neet 10 000 - 15 000:n punnan paik­keil­la. Dod’s Par­lia­men­ta­ry Companion Ltd -kus­tan­ta­mon asian­tun­ti­ja­toi­mit­ta­ja Michael Bedfordin tie­don­an­to 23. hel­mi­kuu­ta 1999. Kyseiset tittelit ovat haluttuja äk­ki­ri­kas­tu­nei­den nousuk­kai­den parissa. Lordship of the -manor-ni­mik­kei­tä vä­lit­tä­väl­lä huu­to­kaup­pa­ka­ma­ril­la oli vuoden 1999 keväällä myynnissä 34 ”lordin” ja ”feo­daa­li­pa­ro­nin” nimikettä, joiden hinnat vaih­te­li­vat 6500 - 60 000:n punnan välillä. Russel Miller, (leh­tiar­tik­ke­li) Manors maketh money, Night & Day, Lontoo 7. hel­mi­kuu­ta 1999, s.12-16.

 

Markus H. Korhonen

Vik­to­ri­aa­ni­nen loma Poh­jo­las­sa - lordeja Oulujoen koskissa. Osa 2.

Scar­brough’n 10. jaarli

 

Vuoden 1885 kesällä Nis­ka­kos­kel­le saa­pu­neis­ta lordeista kaikkein korkein aa­te­li­sar­vo oli herralla nimeltä  Aldred Frederick George Beresford Lumley  *18, Scar­brough’n 10. jaarli, Lumleyn va­ra­krei­vi ja paroni Lumley of Lumley Castle. Lisäksi hänellä oli vanha ir­lan­ti­lai­nen arvonimi - va­ra­krei­vi Lumley of Waterford. Hän oli syntynyt Yorkin krei­vi­kun­nas­sa, suvulle kuu­lu­vas­sa Tick­hil­lin linnassa 16. päivä mar­ras­kuu­ta 1857. Hän oli isänsä, Richard George Lumleyn, Scar­brough’n 9:nnen jaarlin toinen, mutta ainoa eloon­jää­nyt poika ja pe­ril­li­nen. Jaarlin arvon hän peri isänsä jälkeen vuonna 1884. 

 

Kou­lu­tuk­sen­sa hän sai Etonin tun­ne­tus­sa poi­ka­kou­lus­sa, ja sen jälkeen hänestä tuli ratsuväen upseeri. Hän palveli husaa­ri­jou­kois­sa, joista erosi vuonna 1883. Hän sai Yorkshire Dragoons Yeomanry-rat­su­kaar­tin *19 everstin arvon vuonna 1891. Jaarli hoiti vuosina 1892 - 1904 Yorkshire’n West Ridingin krei­vi­kun­nan Lord Lieu­te­nan­tin (edus­tuk­sel­lis­ta hallinto-) virkaa, ja vuonna 1900 hän otti osaa Etelä-Afrikassa käytyyn buu­ri­so­taan. Hänet ni­mi­tet­tiin Kuningas Edward VII:n ad­ju­tan­tik­si vuonna 1902. Vuosina 1917 - 21 hänellä oli toimi eräiden so­ta­väe­no­sien yli­tar­kas­ta­ja­na *20  Hänelle myön­net­tiin mm. Kyl­py­ri­ta­ri­kun­nan *21  ri­ta­ri­merk­ki, myöhemmin ko­men­ta­ja­merk­ki ja vuonna 1921 Brit­ti­läi­sen Im­pe­riu­min ri­ta­ri­kun­nan suurristi. Vuosina 1923 - 43 hän oli myös Englannin Pyhän Jo­han­nek­sen Ri­ta­ri­kun­nan *22 Vouti ja Alipriori. Ky­sei­ses­tä ri­ta­ri­kun­nas­ta hänellä oli suur­ris­tin ko­men­ta­ja­merk­ki. Ken­raa­li­ma­ju­rin (kunnia-)arvon hän sai vuonna 1921. Suurin kun­nia­no­soi­tus Scar­brough’n 10:nnen jaarlin osaksi lankesi 7. päivä kesäkuuta vuonna 1929, jolloin hänet lyötiin le­gen­daa­ri­sen Suk­ka­nau­ha­ri­ta­ri­kun­nan ritariksi.

 

Scar­brough’n suku oli myös erin­omai­sen vanhaa. Var­si­nai­nen sukunimi - Lumley - on kotoisin lähes tuhannen vuoden takaa, kes­kiai­kai­sen Durhamin hiip­pa­kun­nan Lumley on the Wear-nimisestä kylästä. Suvun kan­tai­säk­si mainitaan Osbert de Lumleyn poika Liulph, joka nautti suurta mainetta Englannin viimeisen an­glo­sak­si­ku­nin­kaan, Edward Tun­nus­ta­jan (kuoli 1066) val­ta­kau­del­la. Liulph oli avioi­tu­nut Nort­hum­ber­lan­din jaarli Alfredin tyttären, Algethan kanssa. Synkkä tarina kertoo, että Liulphin murhautti Durhamin piispan kap­pa­lai­nen nimeltä Leoferiso. Murha synnytti Durhamin asu­jai­mis­tos­sa syvän raivon, ja kos­totoi­mis­sa saivat surmansa niin kap­pa­lai­nen kuin Durhamin piispakin. Liulphin poika Uchted de Lumley jatkoi sukua ja va­kiin­nut­ti sukunimen. Suvun en­sim­mäi­sek­si edus­ta­jak­si par­la­ment­tiin vuosina 1384 - 99 kohosi ritari, Sir Ralph de Lumley, joka sai kuningas Rikhard II:lta luvan muuttaa silloisen Lumleyn kartanon oikeaksi linnaksi. Lordi John Lumley puo­les­taan oli yksi niistä pääreistä, jotka vuonna 1530 al­le­kir­joit­ti­vat paavi Clemens VII:lle osoitetun kirjeen, jossa va­roi­tet­tiin seu­rauk­sis­ta, joita paavin ja Englannin val­tais­tui­men välille koituu, mikäli kuningas Henrik VIII:lle ei myönnetä avioeroa. Ir­lan­ti­lai­nen va­ra­krei­vin arvo suvulle suotiin vuonna 1628, englan­ti­lai­nen va­ra­krei­viys 1689 ja korkein, eli englan­ti­lai­nen jaarlin arvo, vuonna 1690 *23.

 

Jaarli avioitui vuonna 1899 les­ki­rou­va Lucy Cecilia Ashtonin (o.s. Gardner) kanssa. Avio­liit­to jäi lap­set­to­mak­si. Suvun omis­ta­mis­ta kiin­teis­töis­tä tär­keim­mik­si mainitaan Shef­fiel­din itä­puo­lel­la si­jait­se­vat Sandbeck Parkin kartano ja Tick­hil­lin linna sekä Dur­ha­mis­sa oleva Lumleyn linna ja Lincolnin krei­vi­kun­nas­sa oleva Glentwort­hin kartano. Maa­omai­suut­ta oli edellisen jaarlin kuollessa (1883) ollut kaiken kaikkiaan 21 689 *24 eekkeriä. Scar­brough’n 10. jaarli kuoli 86:n vuoden iässä 4. päivä maa­lis­kuu­ta vuonna 1945. Jaarlin arvon peri hänen veljensä poika. Scar­brough’n kreivitär oli kuollut jo 1931.

 

Galwayn 7. va­ra­krei­vi

 

Mat­ka­to­ve­reis­ta ikänsä puolesta vanhin oli ir­lan­ti­lai­nen lordi George Edmund Milnes Monckton-Arundell,  7. Galwayn va­ra­krei­vi ja Killardin paroni *25. hän oli syntynyt Englannin Midd­le­sexis­sä 18. päivänä mar­ras­kuu­ta vuonna 1844. Scar­brough’n jaarlin tavoin hän kävi Etonin koulua vuosina 1858 - 63. Lisäksi hän suoritti Oxfordin Bachelor of Arts -pe­rus­tut­kin­non (HuK:a vastaavan) lisäksi ar­vo­sa­no­ja la­ki­tie­tees­sä ja uudenajan his­to­rias­sa vuonna 1866, sekä Master of Arts -tutkinnon (FK/FM:a vastaavan) vuonna 1877. Siitä syystä, että Galway kuului Irlannin aateliin, hänen oli mah­dol­lis­ta toimia kon­ser­va­tii­vien kan­san­edus­ta­ja­na (pohjoisen Not­ting­hams­hi­re’n vaa­li­pii­ris­tä) Par­la­men­tin Ala­huo­nees­sa vuosina 1872 - 85. Englan­ti­lai­nen arvonimi olisi puo­les­taan ollut este. Englan­ti­lai­sen päärin arvon hän sai par­la­ment­tiu­ran­sa jälkeen vuonna 1887, jolloin hänestä tehtiin paroni Monckton of Serlby *26. Opin­to­jen­sa ja po­liit­ti­sen uransa ohella myös Galway ehti toimia Ku­nin­kaal­li­sen (va­paa­eh­toi­sen kunnia-) hen­ki­var­tio-kaartin ad­ju­tant­ti­na *27  kolmen hal­lit­si­jan aikana: ku­nin­ga­tar Viktorian vii­mei­si­nä vuosina 1897 - 1901 sekä tämän seu­raa­jien Edward VII:n 1901 - 10 ja Yrjö V:n 1910 - 20 hal­li­tus­kausil­la. Vuonna 1903 Galwaylle myön­net­tiin si­vii­lian­siois­ta Kyl­py­ri­ta­ri­kun­nan ko­men­ta­ja­merk­ki. Vuonna 1879 hän avioitui neiti Vere Goslingin kanssa ja avio­liit­to kesti aina va­ra­krei­vit­tä­ren kuolemaan, vuoteen 1921. Va­ra­krei­vi­tär oli mukana Suomen-matkalla ja osal­lis­tui itsekin ka­las­ta­mi­seen. Myös Galwayn pa­ris­kun­ta eli luo­kal­leen omi­nai­sel­la tavalla, joka on suo­ma­lai­sil­le tuttu lähinnä kirjoista ja elo­ku­vis­ta. He kävivät muun muassa Intiassa, jossa molemmat osal­lis­tui­vat myös suur­riis­tan met­säs­tyk­seen *28.  Perheen omis­tuk­siin kuului paitsi Serlby Hall-niminen kartano Not­ting­hams­hi­res­sä, Bawtryn pik­ku­kau­pun­gin lä­his­töl­lä, myös 7008 eekkeriä maata *29. Galwayt olivat myös Scar­brough’n naa­pu­rei­ta, sillä Serlby Hallista on matkaa Sandbeck Parkiin vain neljä mailia. 7. va­ra­krei­vi Galway kuoli 7. päivä maa­lis­kuu­ta vuonna 1931. Suvut pitivät yhteyttä vielä kahden su­ku­pol­ven ajan kunnes 7:nnen va­ra­krei­vin po­jan­poi­ka kuoli vailla omaa mies­puo­lis­ta perijää. Tämän jälkeen su­ku­kar­ta­no myytiin, ja arvonimi siirtyi kau­kai­sel­le serkulle *30.  Galwayn suvun kan­tai­sä­nä pidetään erästä 1300-luvun alussa vai­kut­ta­nut­ta Simon Monck­to­nia, joka oli luul­ta­vas­ti kotoisin Monck­to­nin kylästä, Bo­rough­brid­gen läheltä, Yorkin krei­vi­kun­nas­ta *31. Suku on 1900-luvun jäl­ki­puo­lis­kol­la myynyt Englan­nis­sa olevat kiin­teis­töt, kuten Serlby Hallin kartanon. Suvun nykyinen päämies - 12. Va­ra­krei­vi - asuu On­ta­rioss­sa, Kanadassa *32.

 

William Thomas Orde-Powlett (myöhempi 4. paroni Bolton)

 

Seurueen kolmas aa­te­lis­mies oli William Thomas Orde-Powlett *33, vuodesta 1895 lähtien 4. paroni Bolton (of Bolton Castle); muita arvonimiä ei suvulla ollut. Suomen-matkansa aikana hän ei vielä ollut lordi Bolton eli paroni Bolton, vaan hän oli isänsä, 3:nnen paronin eläessä oi­keu­tet­tu ar­vo­ni­meen The Ho­nou­rable - kun­nia­nar­voi­sa *34. Hän oli syntynyt Bolton Hallin kar­ta­nos­sa 31. päivänä tam­mi­kuu­ta 1845. Orde-Powlett oli Scar­brough’n jaarlin lanko. Hän oli vuonna 1868 avioi­tu­nut tämän kymmenen vuotta vanhemman sisaren, Lady Algitha Fredrica Mary Lumleyn kanssa. Orde-Powlett oli Etonin hie­nos­to­kou­lun kasvatti, kuten lankonsa Scar­brough ja kolmaskin mat­ka­to­ve­ri, va­ra­krei­vi Galway. Lisäksi hän oli opis­kel­lut Cam­brid­gen Trinity Col­le­ges­sa. So­ti­la­sar­vol­taan hän oli varhain, jo vuonna 1862, husaari-kornetti. Hänet kut­sut­tiin vuonna 1903 ar­vos­te­tun Society of An­tiqua­ries of Londonin jäseneksi. Po­liit­ti­sel­ta kan­nal­taan hän lukeutui kon­ser­va­tii­vei­hin. Liekö sitten ollut Boltonin perheen huo­mat­ta­van va­ral­li­suu­den ansiota, hän ei an­tau­tu­nut millekään eri­tyi­sel­le uralle. Hänen isänsä kuollessa (1895) pesän arvo oli 224 590 puntaa. Lisäksi omis­tuk­siin kuului monia huo­mat­ta­via kiin­teis­tö­jä. His­to­rial­li­sin niistä lienee Bolton Castle - Boltonin linna, joka sijaitsee Ley­bur­nis­sa, poh­joi­ses­sa Yorks­hi­res­sa. Ra­ken­nuk­se­na Bolton Castle oli eräs Englannin keskiajan ihmeistä. Sen ra­ken­nut­ti 1300-luvun lopussa kuningas Rikhard II:n kansleri Sir Richard Scrope, ja val­mis­tut­tu­aan sitä pidettiin ää­rim­mäi­sen lois­te­li­aa­na. Kes­kiai­kai­sek­si ki­vi­lin­nak­si se edusti to­del­lis­ta huip­pu­tek­no­lo­gi­aa vie­mä­rei­neen ja lukuisine toi­let­tei­neen, jotka olivat sel­lai­se­naan käytössä aina ku­nin­ga­tar Viktorian päiviin asti *35. Tänä päivänä linna on avoinna yleisölle, ja se on myös tarjonnut oivan ku­vaus­pai­kan moniin his­to­rial­li­siin elokuviin. Muista Boltonien asu­muk­sis­ta mai­nit­ta­koon Hackwood Parkin kartano Ba­sings­to­ken kaupungin lähellä Hamps­hi­res­sä ja Bolton Hall niinikään poh­joi­ses­sa Yorks­hi­res­sa, Bedalen lä­his­töl­lä. Maa­omai­suut­ta oli 1880-luvulla peräti 29 221 *36 eekkeriä.

 

Ka­las­ta­vis­ta lordeista William Thomas Orde-Powlett otti to­den­nä­köi­ses­ti pääosan matkalla otetuista va­lo­ku­vis­ta. Hän kuoli 14. elokuuta 1922, kolme vuotta vaimonsa jälkeen. Orde-Powlettin suku on en­sisi­jai­sen ar­vo­ni­men­sä puolesta (pa­ro­ni­su­ku­na) mat­ka­seu­ru­een nuorin, Boltonin 5. herttua Charles Paulette (Powlett) kuoli vuonna 1765 vailla avioperil-listä. Häneltä jäi kuitenkin - kuten kaunis termi kuuluu - luon­nol­li­nen tytär Jean Mary (May), joka peri pääosan viimeisen Boltonin herttuan huo­mat­ta­vas­ta omai­suu­des­ta. Jean-Mary avioitui vuonna 1778 Thomas Orde -nimisen herran kanssa. Kaksi vuotta Jean-Maryn kuoleman jälkeen avio­mie­hes­tä tuli vuonna 1797 Boltonin 1. paroni. Tuolloin myös muo­dos­tet­tiin kak­sio­sai­nen sukunimi Orde-Powlett. Arvonimi siirtyy suvussa aina van­him­mal­le mies­puo­li­sel­le pe­ril­li­sel­le *37. Muiden esi-isien joukosta löytyvät puo­les­taan mainitun Bolton Castlen ra­ken­ta­nut Scropen paronien suku, joka sammui 11:een paroni Scropeen vuonna 1645. Hän jätti omai­suu­den aviot­to­mal­le pojalleen Johnille, jonka sisar Mary avioitui Charles Powlettin, myöhemmän Winc­hes­te­rin 6:nnen markiisin kanssa 1650-luvulla*38.

 

*18 Henkilö- ja elä­mä­ker­ta­tie­dot pe­rus­tu­vat teokseen The Complete Peerage or a history of the House of Lords and All its Members from the Earliest Times, Vol XI, Scar­brough, The St Catherine Press, London 1949, s.514-516. *19 Kyseessä on va­paa­eh­toi­nen, ei ak­tii­vi­pal­ve­luk­ses­sa oleva kun­nia­kaar­ti, joka osal­lis­tuu tar­vit­taes­sa se­re­mo­nioi­hin Sana yeomanry on vanhaa perua ja viittaa ”it­sel­li­siin ta­lon­poi­kiin”, myöhemmin juuri va­paa­eh­toi­seen hen­ki­kaar­tiin. *20 Director-General of Ter­ri­to­rial and Voluntary Forces *21 Englan­nik­si: The Ho­nou­rable Order of the Bath. Nimi viittaa kes­kiai­kai­seen puh­dis­tau­tu­mis­se­re­mo­ni­aan -ri­ta­ri­kyl­pyyn, jossa valitut kävivät ennen ri­ta­rik­si­lyön­tiä. Kylpy symboloi siis hen­gel­lis­tä pu­ri­fi­kaa­tio­ta. *22 Order of St. John of Jerusalem - Bailiff Grand Cross and Sub-Prior. *23 Sir Bernard Burke, Scar­brough, Dic­tio­na­ry of the Peerage and Ba­ro­ne­ta­ge, Harrison & Sons, London 1888, s. 1230 *24 Noin 8 700 ha. *25 The Complete Peerage jne. Galway, 615-616. *26 Galwayn ta­pauk­ses­sa on kyse ns. ”Rie­mu­juh­la” -pää­ri­nar­vos­ta (”Jubilee” peerage), joita tuona vuonna ku­nin­ga­tar Viktorian 50-vuotisen hal­li­tus­kau­den johdosta myön­net­tiin.; The Complete Peerage, s 616. *27 Yeomanry A.D.C. Vas­taa­val­la tavalla kuin Scar­brough’n jaarlikin Yorkshire Dragoons Yeomanry-rat­su­jou­kois­sa. *28 Galwayn 7:nnen va­ra­krei­vi­pa­ris­kun­nan po­jan­tyt­tä­ren, Lady (Isabel) King of Wartnabyn kirje tämän ar­tik­ke­lin tekijälle 7. lokakuuta 1999. *29 Noin 2 800 ha. *30 Richard Alfred Lumleyn (s. 1932), Scar­brough’n nykyisen eli 12:nnen jaarlin kirje tämän ar­tik­ke­lin tekijälle 20. maa­lis­kuu­ta 1997. Nykyinen jaarli on 10:nnen jaarlin veljen po­jan­poi­ka, ja hän hallitsee suvun pää­mie­he­nä tätä nykyä Sandbeck Parkia ja muuta omai­suut­ta. *31 Sir Bernard Burke, Galway, s. 582. *32 Charles Mosley (toim.) Burke’s Peerage & Ba­ro­ne­ta­ge, Galway, 106th Edition, Burke’s, London 1999, s.1120-1125; George Rupert Monck­to­nin (s. 1922), Galwayn nykyisen eli 12:nnen va­ra­krei­vin kirje tekijälle 7. syyskuuta 1999. *33 The Complete Peerage, Bolton, s. 217.; Debbrett’s Il­lustra­ted Peerage, St. Martin’s Press, London 1990, s. 135; Debrett’s Peerage Ltd-kus­tan­ta­mon pää­ri­asiois­ta vastaavan toi­mit­ta­jan, David 34 Wil­liam­so­nin antamat tiedot 17. hel­mi­kuu­ta 1999. *34 Yleensä kyseistä epi­teet­tiä ei käännetä suomeksi. *35 Boltonin suvun perijän, The Hon. Harry Orde-Powlettin sihteerin, Melanie Devinen (B.A.) kir­jal­li­nen selonteko ar­tik­ke­lin kir­joit­ta­jal­le 20. lokakuuta 1999 sekä linnan vieraiden käyttöön painettu his­to­riik­ki ”Bolton Castle”, s. 2. *36 Noin 11 799 ha. *37 Sir Bernard Burke, Bolton, s. 151. *38 ”Bolton Castle”, s. 29-30.

Vik­to­ri­aa­ni­nen loma Poh­jo­las­sa - lordeja Oulujoen koskissa. Osa 3.

Scar­brough’n 10:nnen jaarlin päi­vä­kir­jan kertomaa *39; matka Ruotsin kautta Suomeen heinä-elokuussa vuonna 1885

 

Scar­brough’n jaarlien pää­asial­li­sen kodin ja re­si­dens­sin, Sandbeck Parkin kar­ta­no­lin­nan kir­jas­tos­sa säi­ly­te­tään 10:nnen jaarlin päi­vä­kir­jaa: Notes in Finland, Sweden and Norway 1885 - 1886 - Muis­tiin­pa­no­ja Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa 1885 - 1886  *40.  Kä­si­kir­joi­tus­ta ei ole tätä ennen päässyt käyt­tä­mään kukaan muu kuin jaarlin per­hee­seen tai sukuun kuuluva. Ar­tik­ke­lia varten kopioidut päi­vä­kir­jan sivut alkavat per­jan­tai­na, heinäkuun 3. päivä 1885 tehdyistä mer­kin­nöis­tä. Seurue oli tuolloin Hullin sa­ta­ma­kau­pun­gis­sa. Scar­brough oli tavannut Galwayn va­ra­krei­vin ja -krei­vit­tä­ren ynnä lankonsa Willyn eli William Thomas Orde-Powlettin. (Jaarli kutsuu lankoaan päi­vä­kir­jas­sa myös Billyksi.) He söivät päi­väl­lis­tä Station -ho­tel­lis­sa ja yöpyivät laivalla, joka oli Wilson Line -yhtiön omistama 1700:n tonnin höyryalus S.S. Orlando. Laiva oli jaarlin mukaan ‘varsin mukava, vaikkei kovin uusi’. Hän jakoi hytin lankonsa kanssa. Matka alkoi vuo­ro­ve­den hieman vii­väs­tyt­tä­mä­nä lauantai-aamuna 4. päivä hei­nä­kuu­ta.

 

Ruotsi

 

Gö­te­bor­giin seurue saapui maanantai-aamuna 6. hei­nä­kuu­ta. Muodolli-suudet sujuivat kit­kat­to­mas­ti. ‘Kreivi Piperin *41 antama (laissez passer-)asiakirja oli hyväksi avuksi, samoin kuin Gustaf Bo­lan­de­rin, Gö­te­bor­gin tullin johtajan pojan, tarjoama käytännön apu.’ Jaarli kir­joit­taa ja mainitsee ohimennen nähdyn Gö­te­bor­gin olleen ‘ruma ja siisti’. Seurue jatkoi saman tien junalla Tuk­hol­maan.

 

Ruotsin maaseutua jaarli kehuu siistiksi ja tekee huomioita järvistä ja metsistä. Tuk­hol­mas­sa sattuu hupaisa sekaannus rau­ta­tie­a­se­mal­la. Englan­ti­lai­set nostavat mat­ka­ta­va­ran­sa väärään he­vos­vau­nuun ja joutuvat kasaamaan itse koko kuorman kahdesti. He ma­joit­tu­vat ‘mukavaan ja upeaan’ Grand Hoteliin. Va­ra­krei­vi­tär Galwayn Gö­te­bor­giin unohtunut laukkukin saadaan takaisin. Tuk­hol­mas­sa he tapaavat Köö­pen­ha­mi­naan matkaavan Ronald Gover -nimisen tuttavan ja pestaavat päi­vä­kir­jas­sa ai­noas­taan lem­pi­ni­mel­lä ”W. Kidly” esiin­ty­vän ‘palvelija-kokin ja yleis­mie­hen’, jonka kan­sal­li­suus jää epä­sel­väk­si. Kaikesta päätellen Kidly seuraa englan­ti­lai­sia koko matkan ajan, esiin­tyy­hän hän myös Ou­lu­joel­la otetuissa va­lo­ku­vis­sa. Orde-Powlettin lai­va­mat­kan aikana äi­ty­nee­seen noi­dan­nuo­leen haetaan lää­kä­ri­hoi­toa, ja seuraavat kaksi päivää käytetään Tukholman kat­se­le­mi­seen. Ku­nin­kaan­lin­na näyttää jaarlin mielestä ‘suun­nat­to­man suurelta tee­ra­sial­ta’. He ate­rioi­vat pe­rin­teik­kääs­sä Has­sel­bac­ke­nin *42 ra­vin­to­las­sa: ‘Pai­kal­li­nen ruoka on hyvää ja huolella tehtyä... Grand Hotelin keit­tiö­mes­ta­ri on rans­ka­lai­nen...met­sä­man­si­kat ja jääh­dy­tet­ty kerma - suosittu pai­kal­lis­herk­ku - erin­omais­ta.’

 

Matka kohti pohjoista jatkuu 10. hei­nä­kuu­ta Norra Sverige -höy­ry­lai­val­la. Matkalla poiketaan Gävlessä (jaarli kir­joit­taa toki vielä Gefle), jonka puu­ta­va­ra­kau­pas­ta ja kirkosta on joitakin mai­nin­to­ja. Samoin jaarli tietää, että kaupunki paloi 15 vuotta aiemmin *43. ‘Laivassa on vain yksi mat­kus­tus­luok­ka - suu­ren­moi­sen siisti ja mukava, joten me mat­kus­ta­jat pos­sui­lem­me enemmän tai vähemmän kaikki yhdessä ja muo­dos­tam­me varsin se­ka­lai­sen seu­ra­kun­nan.’ Seu­raa­va­na aamuna he näkevät ‘sievästi si­joit­tu­van Sunds­val­lin pik­ku­kau­pun­gin, jossa on noin 8000 asukasta. Sitä ym­pä­röi­vät korkeat, puita kasvavat kukkulat44, joiden rinteillä on siellä täällä huviloita. Otimme hiilen tilalle polt­to­puu­ta... jo­ki­suul­la lohen verk­ko­ka­las­tus­ta. Saaliit tänä vuonna suuria. Yötä ei myöskään käy­tän­nös­sä enää ole - aurinko laskee noin 10:n aikoihin ja nousee 1:n aikaan. Siinä vä­lil­lä­kin taivaan täyttää suu­ren­moi­nen jäl­ki­hoh­de. Ilma on ihas­tut­ta­van puhdasta, vilpoisaa merellä, lämmintä maalla...’

 

Matkan varrella laivaan nousee noin sa­ta­päi­nen joukko ruotusota-miehiä, jotka jaarlin sanojen mukaan ‘onneksi jäivät pois Skel­lef­teås­sa’. Jaarli kuvaa heidät vahvoiksi ja lujan nä­köi­sik­si miehiksi, joskin ku­rit­to­mik­si. Kaikilla heillä oli vii­na­pul­lo muassaan ja useat olivat aika pöhnäisiä. Tun­nus­tus­ta­kin liikenee: ‘...pe­rus­ai­nek­se­na uskon heidän kuitenkin olevan parempia kuin omamme.’ Vanhan Im­pe­riu­min upseerin sanomana varsin mai­rit­te­le­va lausunto. Jaarli kertoo myös Ruotsin ruo­tuso­ta­mies­jär­jes­tel­mäs­tä *45 vuo­tui­si­ne har­joi­tuk­si­neen sekä asunto- ja maa­etui­neen. Laiva poikkesi Pii­ti­mes­sä (Piteå) 13. päivän iltana, ja lyhyen kä­ve­ly­ret­ken aikana seurue kohtasi myös pai­kal­li­sen hää­seu­ru­een: ‘...mor­sia­mel­la oli kruunu päässään.’ Jaarli toteaa. Ennen mää­rän­pää­tä, Haa­pa­ran­taa, laiva poikkesi luotsin tarkasti opas­ta­ma­na vielä Luu­la­jas­sa (Luleå) ja Nedre Kalixissa (Ala-Kainuu/Ala-Kalix). Jaarli kuvaa vesistöä vai­kea­kul­kui­sek­si. Salmi(s), Haa­pa­ran­nan satama- ja las­taus­paik­ka on kau­pun­gis­ta noin 10:n ki­lo­met­rin päässä ja lop­pu­mat­ka tehtiin vai­val­loi­ses­ti he­vos­pe­lil­lä. Samoin yöllinen siir­ty­mi­nen Tornioon, josta matka jatkui toisella pik­ku­rui­sel­la höy­ry­pur­rel­la.

 

Saa­pu­mi­nen Suomeen - Oulun kautta Ou­lu­joel­le

 

Aamuyöllä 14. hei­nä­kuu­ta he nousivat Torniossa Ouluun menevään laivaan. Hyttyset olivat sho­kee­raa­va kokemus. Jaarli ja Orde-Powlett sel­vi­si­vät vä­hem­mil­lä puremilla. George eli Va­ra­krei­vi Galway laski pel­käs­tään toisesta sää­res­tään peräti 107 puremaa, huo­li­mat­ta paksuista ‘knicker-bocker-sukistaan’. Ve­nä­läi­nen tul­li­vir­ka­mies ei suu­ri­ruh­ti­nas­kun­nan puolella ollut kovin vir­kain­toi­nen vaan hän halusi vain takaisin nukkumaan. Jaarli sanoo, että Venäjän suur­lä­he­tys­tön heille antama kirje saattoi myös olla rutiinia no­peut­ta­va tekijä. Ve­nä­läi­nen tullimies osasi tuskin lukea, mutta jaarli sai apua vanhalta ve­nä­läi­sel­tä juu­ta­lai­sel­ta, joka oli ollut polt­ta­mas­sa ‘mitä saas­tai­sin­ta tupakkaa *46’  mat­kus­ta­ja­sa­lon­gis­sa. Yönsä englan­ti­lai­set nukkuivat laivassa täysissä pukeissa.

Matkalla Torniosta Ouluun jaarli ei tee kovin paljon muis­tiin­pa­no­ja, eikä myöskään nimeä pienen höy­ry­pur­ren py­säh­ty­mis­paik­ko­ja. Kemijoen suuta hän kuvaa ad­jek­tii­vil­la fine - hieno ja mainitsee, että eri paikoista laivaan otettiin kul­je­tet­ta­vik­si ‘upeita lohia, joita pai­kal­li­set asukkaat olivat ver­koil­laan pyytäneet.’ He saapuivat Ouluun 14. päivä kello 8.15 illalla. Jaarli käyttää kau­pun­gis­ta tietysti ruot­sa­lais­ta Uleåborg -nimeä. Hän ei kerro juuri mitään kaupungin ul­ko­näös­tä. Vuonna 1882 riehuneen, keskustan tuhonneen tulipalon jäljet oli kai­ke­ti­kin saatu korjattua, ja noin 10 000:n asukkaan kaupunki antoi asial­li­sen vai­ku­tel­man. Lai­va­mat­ka oli kaikesta päätellen rasittava, sillä jaarlin mukaan ‘...kukaan meistä ei ollut oikein kunnossa. Lai­tu­ril­la koh­ta­sim­me erittäin ys­tä­väl­li­sen kapteeni Eckholmin *47, joka järjesti asiat puo­les­tam­me. Ensi töiksemme ryn­tä­sim­me pe­sey­ty­mään ihas­tut­ta­viin kylpyihin *48, jotka olivat erittäin eläh­dyt­tä­viä.’

 

Jaarli antaa myös pe­rus­ku­vauk­sen ar­ki­sem­mas­ta ra­vin­to­la­ruo­kai­lus­ta ja seisovan pöydän al­ku­pa­lois­ta. Hän puhuu päi­vä­kir­jan tässä vaiheessa ra­vin­to­las­ta nimeltä ‘Café Rattaan’, mutta kir­joi­tus­vir­hees­tä huo­li­mat­ta kyseessä on tun­nis­tet­ta­vas­ti Oulun harvoihin oikeisiin ra­vit­se­mus-liik­kei­siin lukeutuva Ravintola Raatti. ‘Suo­ma­lai­set, kuten ruot­sa­lai­set (ravintola)päi­väl­li­set eivät ole (niin) vie­hät­tä­viä - ennen is­tuu­tu­mis­ta syödään kai­ken­lai­sia pik­ku­pa­lo­ja si­vu­pöy­däl­tä - raakaa lohta *49, sar­dii­ne­ja, an­jo­vik­sia, kaviaaria *50 jne. Pääl­le­päät­teek­si otetaan la­sil­li­nen snapsia(!).’ Seurueen ma­ja­paik­ka Oulussa on myös sel­vi­tet­tä­vis­sä to­po­gra­fi­sen poh­dis­ke­lun avulla.

 

Jaarli käytää siitä sanaa lodging house - majatalo/mat­kus­ta­ja­ko­ti. Hän ilmoittaa sen si­jain­neen ‘vas­ta­pää­tä pos­ti­toi­mis­toa’. Jaarlin hyväksi ja siistiksi mai­nit­se­ma majatalo on Mathlinin neitien täy­si­hoi­to­la-hotellina tunnettu rakennus, nyttemmin tietysti jo hävitetty, kuten pääosa vanhan Oulun muis­to­rik­kais­ta taloista. Mathlinin neitien hotelli ja salonki sijaitsi Kaup­pu­rien- ja Alek­san­te­rin­ka­dun kulmassa. Vas­ta­pää­tä nykyistä, ”Kaar­len­hol­vi­na” tunnettua kak­si­ker­rok­sis­ta ki­vi­ra­ken­nus­ta. Jaarli ei kerro nimiä tai osoit­tei­ta, joten hänen mai­nin­tan­sa ‘vas­ta­päi­ses­tä pos­ti­kont­to­ris­ta’ ratkaisi ongelman. Pos­ti­kont­to­ri sijaitsi tuolloin Kaar­len­hol­vin talossa *51. Oulussa oli tuolloin toinenkin mai­nit­se­mi­sen arvoinen majatalo - Ap­pelgre­nin kievari ja salonki *52. Se puo­les­taan sijaitsi Iso- ja Hal­li­tus­ka­dun kulmassa - samalla paikalla kuin nykyinen Oulun Osuus­pan­kin talo. Mathlinin neitien täy­si­hoi­to­la oli suomen-mielisten kokoon­tu­mis­paik­ko­ja ja sitä sa­no­taan­kin Oulun suo­ma­lai­sen klubin ”kehdoksi” *53. Pai­kal­li­nen lehdistö - itse asiassa vain Uleåborgs Tidning - huomio kor­kea­sää­tyi­set vieraat muiden mat­kus­ta­vais­ten joukossa otsikolla Resande - Mat­kus­ta­vai­sia *54.

 

*39 Otteet päi­vä­kir­jas­ta - kur­si­voi­dut teks­tio­suu­det si­taa­teis­sa - ovat tämän ar­tik­ke­lin kir­joit­ta­jan tekemiä va­li­koi­tu­ja, suoria kään­nök­siä. *40 Kopiot päi­vä­kir­jas­ta on lä­het­tä­nyt Scar­brough’n nykyinen eli 12. jaarli. Norjaa kä­sit­te­le­vä osuus on kirjassa kuulemma varsin laaja ja jatkuu seuraavan vuoden puolelle. *41 Jaarli tar­koit­taa kreivi Karl Edvard Vilhelm Piperiä (1820 - 1891), tuol­lois­ta pit­kä­ai­kais­ta Ruotsin Englannin-lä­het­ti­läs­tä. *42 Pe­rin­tei­käs Has­sel­bac­ke­nin ravintola sijaitsee Tukholman Djurgår­de­nis­sa, joka Carl Mikael Bellmanin ajoista lähtien on ollut ur­baa­nis­sa pe­rin­tees­sä idyllisen ul­koil­mae­lä­män ver­taus­ku­va. Eri vaiheissa 1800-luvulla ra­ken­net­tu ravintola kohosi Ruotsin tun­ne­tuim­pien joukkoon 1800-luvun puo­li­vä­lin jälkeen kon­diit­to­ri Vilhelm Da­vid­so­nin (1812 - 1883) omis­ta­ja­kau­del­la. *43 Kaupunki paloi vuonna 1869. *44 Södra och norra stads­ber­get. *45 Ruotu(sotamies)jär­jes­tel­mä oli Ruotsissa voimassa aina vuoteen 1901. Suomesta se ha­jo­tet­tiin 1810 ja pa­tal­joo­nat lak­kau­tet­tiin lo­pul­li­ses­ti vuonna 1867. *46 Kyseessä on luul­ta­vas­ti kautta aikojen tunnettu halpa ja ikävän hajuinen, ve­nä­läi­nen tu­pak­ka­la­ji - mahorkka. *47 Jaarli kir­joit­taa sukunimen hieman väärin. Kyseessä on Oulun his­to­rias­sa hyvin tunnettu me­ri­kap­tee­ni Alfred Ekholm (1839 - 1912). Ekholm oli laajalti maailman meriä pur­jeh­ti­nut am­mat­ti­mies ja toimi park­ki­lai­va ”Salmin” pääl­lik­kö­nä ennen kuin hänet ni­mi­tet­tiin Oulun me­ri­kou­lun vt. joh­ta­jak­si vuonna 1871 ja seu­raa­va­na vuonna va­ki­nai­sek­si. Tässä virassa hän toimi kaikkiaan 39 vuotta jääden eläk­keel­le vuonna 1910. Hän perusti myös Oulun Pur­jeh­dus­seu­ran vuonna 1881. Ekholm oli taustansa ja asemansa vuoksi sopiva englan­ti­lais­ten pai­kal­li­sek­si yh­teys­hen­ki­lök­si. Hän oli ennen me­ri­kou­luun siir­ty­mis­tään pur­jeh­ti­nut myös paljon Englan­tiin ja Ame­rik­kaan. Ks. Kustaa Hautala, Oulun kaupungin historia IV, Oulun Kaupunki, Kir­ja­pai­no Osa­keyh­tiö Kaleva, Oulu 1976, s. 524.; P.W. Snellman, Oulun laivoja ja lai­vu­rei­ta 1816 - 1875, Kaleva, Oulu 1974, s. 176. *48 Mah­dol­li­ses­ti Lin­nan­saa­ren tuolloin uu­tu­kai­nen (avattu 1884) ja kor­kea­ta­soi­sim­mak­si mainittu yleinen sauna.; Kustaa Hautala, Oulun kaupungin historia V, Oulun Kaupunki, Kir­ja­pai­no Osa­keyh­tiö Kaleva, Oulu 1982, s 447. *49 ‘Raaka’ lohi on tietysti graa­vi­suo­lat­tua lohta, jota an­gloa­me­rik­ka­lai­set ja rans­ka­lai­set ovat kautta aikojen kum­mas­tel­leet, siinä missä sopivan suo­lauk­sen kyp­syt­tä­mä kala on ollut tuttua skan­di­naa­veil­le ja ve­nä­läi­sil­le, sekä tietyssä määrin myös poh­jois­sak­sa­lai­sil­le. *50 Lukuun ottamatta ruot­sa­lai­sia en­sim­mäi­sen luokan ra­vin­to­loi­ta, jaarlin tar­koit­ta­ma ”kaviaari” on to­den­nä­köi­sim­min muualla matkan varrella - Suomessa - ollut jotakin sesongin mukaista mätiä. Heinäkuun puoliväli ei Oulun seudulla ole var­si­nais­ta mätiaikaa, joten kyseessä on ehkä ollut vahvemmin suolattu säilyke. *51 Atte Kalajoki, Kul­ma­tont­ti ja kivitalo - Kaar­len­hol­vi (pie­nois­his­to­riik­ki), 4. painos, Oulu 1980, s. 9. *52 Atte Kalajoki, Oulun taloja ja tarinoita, Oy Liiton Kir­ja­pai­no, Oulu 1989, s. 61-66. Oulussa käsite salonki tarkoitti tilavaa juh­la­ti­laa, -huonetta, jota vuo­krat­tiin seu­rae­lä­män ti­lai­suuk­siin. Tällaiset salongit löytyivät niin Ap­pelgre­nin kuin Mathlinin ta­los­ta­kin ja ne olivat 1800-luvun seu­rae­lä­män keskeisiä paikkoja ennen Hotelli Seu­ra­huo­neen eli Susi­tee­tin val­mis­tu­mis­ta 1886-87. Vrt. Pertti Juvani, Ap­pelgre­nin ja Mathlinin salongit, Valkean kaupungin vaiheet, Pohjois-Suomen His­to­rial­li­nen Yhdistys(Roi), Gummerus Oy, Jyväskylä 1989, s. 342 -346. *53 Valde Näsi, Oulun Suo­ma­lai­nen Klubi 1876 - 1976, Oy Liiton Kir­ja­pai­no, Oulu 1976, s. 15, kuvaliite sivu 1. *54 Uleåborgs Tidning n:o 29, måndagen den 20.7. 1885, Resande: ‘...Grefve Galnay m. Grefvinna, Hertigen of Scarbough och Herr Powlett från England...’. Galwayn ja Scar­brough’n nimet ja aa­te­li­sar­vot on kir­joi­tet­tu väärin - G:sta on tullut kreivi ja S:sta peräti herttua! W.T. Orde-Powlett menetti taas uu­ti­soi­taes­sa osan su­ku­ni­mes­tään.

 

Markus H. Korhonen

Sivun alkuun

Vik­to­ri­aa­ni­nen loma Poh­jo­las­sa - lordeja Oulujoen koskissa. Osa 4.

Scar­brough’n 10:nnen jaarlin päi­vä­kir­jan kertomaa; matka Ruotsin kautta Suomeen heinä-elokuussa vuonna 1885

 

Heinäkuun 15. päivä oli jaarlin sanojen mukaan ‘meidän kaikkien tar­vit­se­ma lepopäivä’. He käyvät lähinnä vain vaih­ta­mas­sa rahaa pankissa ja poik­kea­vat illalla paitsi kyl­pe­mäs­sä, myös kat­so­mas­sa kuinka lohia ir­ro­tet­tiin verkoista - luul­ta­vas­ti jossakin jo­ki­suul­la. Jaarli laski tarkemmin mää­rit­te­le­mät­tö­mien ka­las­ta­jien saaliin olleen ’...35 kaunista nousu­ka­laa, mutta yksikään ei isompi kuin 25 naulaa, sanoisin.*55.' Seurue sai myös postia Englan­nis­ta - erään lehden heinäkuun 4:nnen päivän numeron ja neljä kirjettä. Jaarli laskee postin olleen matkalla kahdeksan päivää.

 

Heinäkuun 16. päivä. ‘Tänään saapui lisää postia*56.  Se saapuu kolmasti viikossa ja uutisia onkin nyt aina 8:nteen päivään saakka. Saimme Englannin konsulin*57 auttamaan meitä hieman ostosten teossa jne. Lähdimme il­ta­päi­väl­lä puoli kolmen aikoihin jokea ylös höy­ry­pur­rel­la*58- se kulkee aina Mu­hok­sel­le, noin 25 englannin mailin päähän. Sitä pi­dem­mäl­le sillä ei pääsekään. Saavuimme Mu­hok­sel­le noin 15 vaille kahdeksan illalla. Matkaa oli vii­väs­tyt­tä­nyt se, että höy­ry­pur­ren perään oli kiin­ni­tet­ty 13 pitkää ter­va­ve­net­tä, joita hinasimme ylä­vir­taan. Majatalo on varsin mukava; kala, ka­nan­mu­nat...ja kahvi erin­omais­ta. Joki on tällä kohdalla hieno, se levenee ikään kuin järveksi.’

 

Heinäkuun 17. päivä seurue jatkoi heti aamulla Nis­ka­kos­kel­le ja kohti Lam­mi­na­hon taloa varsin vai­val­loi­ses­ti jouset­to­mil­la rattailla. Mat­ka­ta­va­rat lä­he­tet­tiin erikseen. Kär­si­mys­ten täyttämä taival tehtiin jaarlin mukaan neljässä vaiheessa, joista kolmas kul­jet­tiin osin jalan. Matkalla jaarli näki tarkemmin mai­nit­se­mat­to­mas­sa paikassa myös kan­gas­puut ja muorin rukillaan keh­rää­mäs­sä. Hän rii­mit­te­li asian lei­kil­li­ses­ti päi­vä­kir­jaan­sa: ‘..old woman working away at a spinning wheel, with a loom, in the corner of the room!’ Lop­pu­mat­ka eli viimeiset ‘3 mailia menimme ter­va­ve­nees­sä mat­ka­ta­va­roi­nem­me, kuuden miehen kiskomana suuren kosken kautta... ura­kas­taan miehet sel­vi­si­vät mitä tai­dok­kaim­min... Löysimme erin­omai­sen paikan lei­ril­lem­me - Lam­mi­na­hon talon läheltä - ruo­hoi­sel­la ta­san­gol­ta, jolta oli näkymä joen ylitse. Noin 50 jalkaa paikan ala­puo­lel­la virtaava joki oli suu­ren­moi­nen näky, koski jatkui niin ylä- kuin ala­vir­taan­kin... täy­del­li­sem­pää lei­ri­paik­kaa olisi vaikeata löytää. Hyttyset olivat paikalla ja toi­vot­ti­vat meidät läm­pi­mäs­ti ter­ve­tul­leik­si. Ve­ne­mie­het las­kut­ti­vat 12 markkaa työstään. Työ oli todella raskasta, sillä va­rus­te­mää­räm­me on suuri.’

 

Telttojen pystytys tapahtui kahdessa ja puolessa tunnissa. ‘Ei hassumpi saavutus ama­töö­reil­tä!’ Jaarli toteaa ja jatkaa: ‘Teltat jou­tui­vat­kin kovalle koe­tuk­sel­le heti samana yönä. Mitä täy­del­li­sin uk­kos­myrs­ky alkoi juuri, kun olimme aset­tau­tu­neet aloil­lem­me... ve­den­pai­su­mus... meni jonkin aikaa ennen kuin telt­ta­kan­gas alkoi pitää vettä... En usko, että olen koskaan elä­mäs­sä­ni kokenut yhtä rajua ve­si­sa­det­ta.’

 

Ka­las­ta­mi­nen alkoi heti seu­raa­va­na aamuna, eli 18. hei­nä­kuu­ta. En­sim­mäi­nen päivä sujui huonosti. Ilmassa oli ukkosta, ja ka­las­tet­tiin veneistä käsin - saalis oli varsin vähäinen. Orde-Powlett sai hauen, Galway taimenen ja Scar­brough vain ‘käyt­tä­män­sä vieheen kokoisen ahvenen’. Pet­ty­myk­ses­tä huo­li­mat­ta herrat jatkoivat ka­las­ta­mis­ta il­lal­li­seen asti ja jatkoivat vielä senkin jälkeen, jääden silti lohia vaille. Ve­ne­mie­het kertoivat sään olevan syyn siihen, ettei lohi syönyt. Lordit ka­las­ti­vat kahden kosken välissä olevassa ‘altaassa’, josta jaarli tietää käyttää sen nimeä ‘Lammi Lampi (Lake)’. Kyseistä kohtaa joessa hän kuvaa ‘...liian pitkäksi ja liian le­vot­to­mak­si, että voisi aavistaa missä kohden lohet oleilevat...’ Sun­nun­tai­na 19. hei­nä­kuu­ta mat­ka­lai­set kui­vat­te­li­vat ja tuu­let­ti­vat va­rus­tei­taan - jaarli kirjoitti päi­vä­kir­jaa. Il­ta­kä­ve­ly metsässä jäi lyhyeksi hyttysten vi­ha­mie­li­syy­den vuoksi. Tälle kohdalle kirjaa jaarli on myös on­nis­tu­nut li­tis­tä­mään hyttysen. Hän on piirtänyt kuolleen hyön­tei­sen ympärille viivan ja kir­joit­ta­nut: Mosquito!

 

20. hei­nä­kuu­ta, maa­nan­tai­na kalaonni kääntyi. Jaarli sai ‘hyvän’ taimenen, joka painoi 9½ naulaa (noin 4 kiloa). Orde-Powlettin iso kala pääsi karkuun ylempänä virralla. Ka­las­ta­mi­nen alkoi sujua, ja jaarli antaakin melko tarkkoja kuvauksia käyt­tä­mis­tään vieheistä ja me­ne­tel­mis­tä. 22. hei­nä­kuu­ta merkinnät ovat niukkoja. Ka­las­ta­mi­nen kuitenkin jatkui, ja jaarli on ylen ilahtunut nap­paa­mas­taan kalasta, ‘joka syöksyi ala­vir­taan...seurasi hieno ajojahti. Kapusin veneestä ja kahlasin pol­vi­ve­sis­sä ja päihitin lopulta hänet kunnon mittelön jälkeen!’ Mie­len­kiin­tois­ta on, että jaarli käyttää joh­don­mu­kai­ses­ti kaloista mas­ku­lii­nin per­soo­na­pro­no­mi­nia ‘he - hän’ *59. Tapa muis­tut­taa arkaaisen saa­lis­kun­nioi­tuk­sen pe­rin­teis­tä. Päi­vä­kir­jan mukaan seu­raa­va­na päivänä, 22. hei­nä­kuu­ta, otettiin pääosa va­lo­ku­vis­ta, joita matkalta on säilynyt ja jat­ket­tiin luon­nol­li­ses­ti ka­las­ta­mis­ta. 23. hei­nä­kuu­ta oli Galwayn vuoro saada suurin kala - 12½ naulaa (noin 5 kiloa). Samana päivänä heille tuli myös postia. Kirjeet olivat saapuneet Vaalan pos­ti­kont­to­riin. 24. ja 25. hei­nä­kuu­ta säät eivät suosineet. Sade ja raju koil­lis­tuu­li val­lit­si­vat.

 

26. hei­nä­kuu­ta: ‘Maksamme ka­las­ta­jil­le 2½ markkaa päivältä. Se on ta­val­lis­ta enemmän, sillä nyt on hei­nän­te­koai­ka. George ja minä kävelimme Vaalaan (Waala), noin neljän mailin matkan. Kyseessä on pieni kylä Ou­lu­jär­ven (Lake Ulea) päässä. Mitään erityisen kiin­nos­ta­vaa ei paikassa ole paitsi järvi itse, joka on 60 mailia pitkä ja siinä on saaria. Kaikki ter­va­ve­neet aloit­ta­vat matkansa Vaalasta.’

 

27. hei­nä­kuu­ta: ‘Kello 5 aamulla - George sai hyvän, kahden naulan (vajaa kilo) painoisen harjuksen, Willy suuremman ja minä hauen... lohia vain ei näy - on ilmeistä, että olemme liik­keel­lä liian varhain. Ve­ne­mie­he­ni sanoo, että elokuun lopusta syyskuun puo­li­vä­liin olisi oikea aika - hän vannoo, että sai 17 lohta erään syyskuun sun­nun­tai­na! Kalat il­mei­ses­ti ovat vielä nouse­mis­vai­hees­sa eivätkä ole aset­tu­neet su­van­toi­hin.’ 

 

28. hei­nä­kuu­ta: ‘Vere (va­ra­krei­vi­tär Galway) meni kosken ala­puo­lel­la olevalle altaalle (=Py­te­rän­lam­pi) il­lal­li­sen jälkeen ja sai 26 naulaa (noin 11 kiloa) painavan kalan (lohen). Erittäin hyvä suoritus moisessa virrassa...’

 

29. hei­nä­kuu­ta: ‘Kaunis, hieno ja kuuma aamu... saalis karkasi ka­las­taes­sa­ni aivan leirin kohdalla - katkaisi heit­to­sii­man ja painui tiehensä paras ´Jock Scot’-vieheeni mukanaan! Puo­len­päi­vän aikoihin, sain ylemmällä ‘altaalla’ 3/4 naulan painoisen ahvenen isolla lo­hi­per­hol­la! Postikin tuli eilen. Saimme lukuisia kirjeitä ja Yorkshire Post -lehden koko viikon numerot. Aion viedä mukanani joitakin juuria eräästä voi­ma­kas­tuok­sui­ses­ta kasvista. Tuoksu muis­tut­taa hiukkasen la­ven­te­lia. Kanerva on sen nimi - se kasvaa hiek­kai­ses­sa mullassa ja pitää kosteasta. Samoin aion viedä joitakin katajia, mäntyjä, kuusia ja xxx:njuuria*60. Lisäksi liljoja*61, jotka kasvavat kosteissa, sam­ma­lei­sis­sa paikoissa ja koivun. Ilma on kostea - koko il­ta­päi­vän tuli suureksi har­mik­sem­me - tasaista sadetta...’

 

Seurue aloitti va­rus­tei­den­sa pak­kaa­mi­sen 30. hei­nä­kuu­ta varhain aamulla. Sateinen ilma harmitti senkin vuoksi, että teltat oli pakattava märkinä. Kello kymmenen aikaan he nousivat ter­va­ve­nee­seen ja lähtivät ala­vir­taan. Samalla he kuulivat pa­ri­viik­koi­sen oles­ke­lun­sa ai­heut­ta­mas­ta, hu­vit­ta­vas­ta vää­rin­kä­si­tyk­ses­tä: ‘Ter­va­ve­nei­den kul­jet­ta­jat ja muut ohi­kul­ki­jat olivat nähneet leirimme ja ra­por­toi­neet sekä Vaalaan että Ouluun, että englan­ti­lai­set ovat ju­lis­ta­neet sodan Venäjälle ja mie­hit­tä­neet Suomen!’ Vi­ran­omai­set eivät sentään ottaneet vakavasti epä­luu­lois­ten jo­ki­var­ren asukkien il­moi­tus­ta, joka henkii yl­lät­tä­vän vahvaa ”kai­nuu­lais­ta” asennetta. Matkan aikana he pysähtyi-vät puoleksi tunniksi Uta­jär­vel­le. Vapaana virtaava Oulujoki ihastutti Scar­brough’n jaarlia: ‘Kosket olivat suu­ren­moi­sia ja ajoittain menimme yhtä nopeasti kuin pikajuna, yksi koskista (=Pyhäkoski) jatkui 15:n mailin matkan ja me sel­vi­tim­me sen 35:ssa mi­nuu­tis­sa. Ve­ne­mie­het ovat suu­ren­moi­sia veikkoja - pienikin vir­he­lii­ke, niin matka käy surman suuhun!’ Yönsä seurue vietti Mu­hok­sel­la. Mat­ka­ta­va­rat oli lähetetty ter­va­ve­neel­lä suoraan Ouluun, Vega -höy­ry­lai­val­le, jolla matka jatkuisi etelään.

 

*55 Reilut 10 kiloa. *56 Me­ri­kap­tee­ni Alfred Ekholmin jää­mis­tös­sä on val­ta­kir­ja, joka val­tuut­taa hänet asioimaan englan­ti­lais­ten puolesta postissa näiden ollessa Ou­lu­joel­la: ‘Fullmakt för in­ne­haf­va­ren häraf att uttaga från post­kon­to­ret härstädes till Viscount Galway, Viscoun­tess Galway, Earl of Scar­brough och Hon.le W.O. Powlett adres­se­ra­de bref och tidningar. Uleåborg den 16. Juli 1885; Galway, V. Galway, Scar­brough, W.T. Orde-Powlett’ (Nimien vieressä al­le­kir­joit­ta­jien sinetit). LKT Juhani E. Railon kokoelma, Helsinki. *57 Iso-Bri­tan­nian va­ra­kon­su­li­na toimi vuosina 1876 - 1887 kauppias Oscar Eric Inberg (1828 - 1894). Hän oli jär­jes­tyk­ses­sä toinen Englannin (kunnia)va­ra­kon­su­li Oulussa. Inberg oli myös Oulun kau­pun­gin­val­tuus­ton jäsen vuosina 1875 - 1886. Oulun kaupungin historia IV, s. 85.; P.W. Snellman, Han­dels­socie­teten och hand­lan­de­nas pen­sion­sin­rätt­ning i Uleåborg 1771 - 1936, (Uusin­ta­pai­nos) Kaleva, Oulu 1986.; Jorma Wes­ter­lund, Oulun kau­pun­gin­val­tuus­to 1875 - 1975, Oulun kaupunki, PT-paino, Oulu 1975, s. 131. *58 Oulun ja Muhoksen välillä liikennöi tuolloin kaksi höy­ry­purt­ta ”Laine” sekä pienempi ja uudempi ”Ilo”. Oulun kaupungin historia IV, s. 62. *59 Englannin kielessä on kyllä va­kiin­tu­nut tapa käyttää ns. ja­lom­mis­ta eläimistä per­soo­na­pro­no­mi­nia hän - he/she. Kaloista, ma­te­li­jois­ta ja hyön­tei­sis­tä yleensä sanontaa se - it. *60 Jaarli kir­joit­taa bramberry. Sa­na­kir­jois­ta ei tätä sa­na­muo­toa löydy, bramble kylläkin, joka kään­ne­tään sa­na­kir­jois­sa kar­hun­va­tu­kak­si / me­si­mar­jak­si. On hieman epävarmaa, että tar­koit­taa­ko jaarli to­del­la­kin me­si­mar­jaa vaiko sittenkin vain ta­van­omais­ta vadelmaa. *61 Jaarli käyttää nimitystä arum(s), joka sa­na­kir­jan mukaan kääntyy liljaksi. Kas­vu­pai­kan pe­rus­teel­la kyse on to­den­nä­köi­sim­min (suo)vehkasta tai maa­rian­käm­me­käs­tä, jota seudulla myös kasvaa. Tuskin kielosta, josta jaarli olisi var­maan­kin käyttänyt nimeä lily of the valley.

 

Markus H. Korhonen

Vik­to­ri­aa­ni­nen loma Poh­jo­las­sa - lordeja Oulujoen koskissa. Osa 5.

Pa­luu­mat­ka; ‘...monta englantia puhuvaa suo­ma­lais­ta... mitä hie­noim­pia ja huo­maa­vai­sim­pia käy­tök­sel­tään...’

 

Oulussa he olivat jo aamulla 31. hei­nä­kuu­ta ja menivät Vegalle il­moit­tau­tu­maan ja varaamaan hyttinsä*62. Oulussa seu­ru­eel­la (ainakin herroilla) oli pa­kol­li­nen sau­na­ko­ke­mus, josta jaarliin teki suurimman vai­ku­tuk­sen sau­not­ta­jan pätevyys: ‘....(kylpy) joka lä­pi­käy­dään täällä varsin en­nen­nä­ke­mät­tö­mäl­lä tavalla; nainen astuu sisään kuuraus-harjan kanssa, käy käsiksi kylpijään ja jynssää tämän ylt’ympäri - toi­men­pi­teel­lä on hyvin puh­dis­ta­va vaikutus - ... Söimme päi­väl­li­sen sataman alueella - paikan nimi on Ra(a)tti*63- kat­se­lim­me samalla suu­ren­moi­sin­ta näkemääni au­rin­gon­las­kua, joka valaisi telakat, sataman ja joen mitä ih­meel­li­sim­mäl­lä hehkulla. Eri­koi­suus näissä (tä­kä­läi­sis­sä) au­rin­gon­las­kuis­sa on, että ne kestävät niin kauan, aina kes­kiyö­hön.’ Matka kohti etelää alkoi aamulla kello 4.

 

Jaarli mainitsee Vegan*64 saman kokoi­sek­si kuin Norra Sverige -laivan, jolla he saapuivat Haa­pa­ran­taan, joskin ‘...laiva on ää­ret­tö­män paljon mukavampi - ruokakin on parempaa jne. Kyseessä on suo­ma­lai­nen alus, joka kulkee aina Hel­sin­kiin ja Pietariin. Oulun ku­ver­nöö­ri*65 on laivalla. Hän matkustaa Hel­sin­kiin tapaamaan keisaria (Alek­san­te­ri III), joka saapuu Suomeen so­ta­jouk­ko­jen kat­sel­mus­ta66 varten ym. Meri on tyyni ja vaikka muuten on tylsää - Herralle Kiitos - olemme toi­voak­se­ni lausuneet hiljaiset jää­hy­väi­set hyt­ty­sil­le!’

 

Jaarli mainitsee poik­kea­mi­sen Raahessa (Brahestad) ja pa­kol­li­sen yöpymisen Kok­ko­las­sa (Gamla Karleby). Syyksi hän kertoo lu­ke­mat­to­mien saarien täyttämän rannikon vaa­ral­li­suu­den: ‘...sillä matkaa ei voi jatkaa öiseen aikaan, vaikka yhdeksänä yönä kym­me­nes­tä olisikin valoisaa kuin päivällä...samalla va­ro­vai­suus haittaa matkasuun-ni­tel­miam­me ää­ret­tö­män paljon - emme ennätä torstain laivalle, joka kulkee Tuk­hol­maan. Joudumme näin ollen muut­ta­maan ennakko-suun­ni­tel­mam­me. Haluaisin mennä junalla Pietariin Vaasan kautta kahden päivän sisällä, mutta Willy puo­les­taan odottaa kirjeitä Tuk­hol­maan ja on kovasti halukas palaaman kotiin sitä kautta.’ 

 

Kokkolan jaarli kuvaa ‘sääl­li­sek­si’ paikaksi, jonne on ‘siroteltu erinäisiä taloja’. Hän kertoo Vaasa-Oulu -radan olevan jo las­ket­tu­na sinne asti ja että se avattanee lii­ken­teel­le: ‘ei ensi, mutta seu­raa­va­na kesänä.’ Tässä jaarli hieman erehtyi - rata valmistui jo syksyllä 1886! *67 ‘Laivalla on useita sak­sa­lai­sia - kaup­pa­mat­kus­ta­jia, luulen - lisäksi myös monta englantia puhuvaa suo­ma­lais­ta. He ovat mitä hie­noim­pia ja huomaa-vaisimpia käy­tök­sel­tään, heiltä olemme saaneet kuulla runsaasti tietoa tämän maan tavoista ja tot­tu­muk­sis­ta. Venäjän nimen mai­nit­se­mi­nen on heille kaikille kuin punainen vaate.’ Jaarlin kommentti vahvasta asen­tees­ta Venäjää kohtaan kiin­nit­tää huomiota. Var­si­nai­nen välirikko Suomen ja Venäjän välillä, kuten sor­to­kau­det­kin, olivat vielä edes­sä­päin. Val­tio­päi­vät olivat kokoon­tu­neet nor­maa­lis­sa tahdissa, eikä Suomen oikeuksia ollut vielä sys­te­maat­ti­ses­ti ky­see­na­lais­tet­tu. Suuri yleisö näki suhteen Venäjään yhä so­pusoin­tui­se­na. Voi olettaa, että mainitut englantia puhuvat suo­ma­lai­set olivat kou­lu­te­tum­paa väkeä, esi­mer­kik­si Oulun ku­ver­nöö­rin seuruetta. He ym­mär­si­vät keisarin hal­lin­nol­lis­ten suun­nan­muu­tos­ten mer­ki­tyk­sen paremmin ja osasivat myös huolestua. Keisari oli suostunut täy­si­mit­tai­ses­ti so­ta­mi­nis­te­rin­sä vaa­ti­muk­siin Suomen ja Venäjän ar­mei­joi­den yh­den­mu­kais­ta­mis-suun­ni­tel­mis­ta. *68

 

Elokuun 2:n päivän aamuna laiva poikkesi pe­rä­jäl­keen Pie­tar­saa­res­sa ja Uudessa Kaar­le­pyys­sä, jossa laivaan las­tat­tiin ‘lu­ke­mat­to­mia ter­va­tyn­ny­rei­tä - maan­vil­je­li­jät, jotka uuttavat ja val­mis­ta­vat tervaa saavat noin 17 markkaa tyn­ny­ril­tä.’ Jaarli antaa myös aivan oikean kuvauksen ter­van­val­mis­tus­pro­ses­sis­ta, alkaen aina mäntyjen pys­ty­kuo­rin­nas­ta, kak­si­vuo­ti­ses­ta kui­vat­ta­mi­ses­ta ja ter­va­hau­dois­ta. ‘Uusi Kaarlepyy (Ny Karleby) on miel­lyt­tä­vä pikku paikka ison lahdelman rannalla, aamu on suu­ren­moi­nen ja meri täynnänsä hu­vi­ve­nei­tä - onhan tänään sunnuntai - jatkoimme matkaa kello 11:n aikaan ja pu­jot­te­lim­me steriilin näköisten pienten saarten lomitse koko päivän saapuen Vaasaan (Wasa) kello 5. Kyseessä on kaikkein sievin ja ku­kois­ta­vin Suomen ran­ni­kol­la nä­ke­mis­tä­ni paikoista. Tähän on syynä kä­sit­tääk­se­ni Tam­pe­reel­ta (Tam­mer­fors) tuleva rautatie - matka kestää 13 tuntia - eta­nan­vauh­ti - kaunis lahti, jossa on kir­ja­va­naan saaria, paljon pur­je­ve­nei­tä. Lois­ta­vaan iltaan yh­dis­tet­ty­nä vai­ku­tel­ma on erittäin miel­lyt­tä­vä. Kaupunki on samaa koko­luok­kaa kuin Oulu, mutta paremmin ra­ken­net­tu. Oulun tavoin tämäkin paloi, noin 20 vuotta *69 sitten. Uutta kaupunkia ei enää kutsuta Vaasaksi, vaan Ni­ko­lais­ta­dik­si *70.’ Jaarlia vie­hät­ti­vät leveät kadut, joista useimpien keskellä kulki kaksi puu­ri­vis­töä - koivuja, pihlajia, vaah­te­roi­ta - ja niiden välissä kävelytie. ‘Kirkko oli uusi, iso ja pel­kis­tet­ty. Kau­pun­gin­ta­lo melko hieno - hyvä ravintola ran­ta­ka­dun (Quay) varrella, nimeltään ‘Pavillion’  *71 - siellä söimme päi­väl­lis­tä.’

 

Kohti Englantia

 

Englan­ti­lai­sil­le selvisi Vaasassa, että seuraava laiva Sunds­val­liin lähtee vasta kes­ki­viik­ko­na, kolmen päivän kuluttua. Tästä ai­heu­tui­si, etteivät he eh­ti­si­kään sieltä Tuk­hol­maan lähtevään laivaan. Va­ra­krei­vi ja -kreivitär Galway ajat­te­li­vat jonkin aikaa matkata Tam­pe­reel­le noin viikoksi. Scar­brough ja Orde-Powlett päättivät vuokrata pienen höy­ry­lai­van ja neu­vot­te­li­vat käyt­töön­sä Taman(?) -nimisen pienen höy­ry­pur­ren. En­sim­mäi­nen pyydetty hinta, 800 markkaa (jaarlin laskemana 32£) neu­vo­tel­tiin (lai­vayh­tiön?) johtajan kanssa pu­he­li­mit­se 600:ksi markaksi (24£). Galwayt muuttivat myös suun­ni­tel­mi­aan, koska he olivat jo aiemmin olleet Tam­pe­reel­la (!). Matka Sunds­val­liin sujui hyvin, ja siellä seurue jakautui kahtia. ‘Galwayt jäivät yöksi hyvään hotelliin - ”de Nord” nimeltään ja jatkoivat ka­las­tus­mat­kaa Sol­lef­teån alueelle, 12:n tunnin höy­ry­lai­va­mat­kan päähän ja si­sä­maa­han Här­nö­san­dis­ta.’ Scar­brough ja Orde-Powlett puo­les­taan mat­ka­si­vat Tuk­hol­maan 3. elokuuta Carl XV -laivalla. Rautatie ei kal­leu­ten­sa ja epä­mu­ka­vuu­ten­sa vuoksi hou­kut­ta­nut, vaikka matkalla olisi voinut poiketa Upsalaan ‘re­liik­ke­jä katsomaan... ja kan­sal­lis­pu­kui­sia ihmisiä...’

Jaarli kehuu vielä eri­tyi­ses­ti kap­tee­nien ja matkalla käy­tet­ty­jen laivojen hen­ki­lö­kun­nan englannin-taitoa. Samoin ruot­sa­lai­nen ja suo­ma­lai­nen kahvi saa vuolaan kiitoksen: ‘... emme to­del­la­kaan ole saaneet pahaa kahvia kuin viimeksi Englan­nis­sa - sanovat sa­lai­suu­den olevan siinä, että kahvi täytyy kie­haut­taa, eikä vain lisätä veden kie­hu­mi­sen jälkeen ja hauduttaa, kuten meillä on tapana!’ Tuk­hol­mas­sa odottivat kirjeet ja monta numeroa Yorkshire Post -lehteä. Scar­brough ja hänen lankonsa yöpyivät tutussa Grand Hotelissa. He kier­te­li­vät kau­pun­gil­la ja menivät vielä Has­sel­bac­ke­nin ra­vin­to­laan syömään sekä näkivät ame­rik­ka­lai­sen lai­vas­to­vie­rai­lun - kaksi fregattia. Mie­len­kiin­toi­nen an­ti­kvaa­ri­nen yk­si­tyis­koh­ta­kin paljastuu: Scar­brough osti 81:llä kruunulla (4£ 10 sh.) an­tiik­ki­kau­pas­ta ‘joitakin vanhoja mes­sin­ki­lam­pet­te­ja, joissa oli ruot­sa­lai­sen aa­te­lis­mie­hen, paroni von Paikulin *72 (ca 1652) vaakunat - Tukholma näyttää lois­ta­val­ta ja se on täynnä englan­ti­lai­sia ja ame­rik­ka­lai­sia.’ Herrat jatkoivat 6. elokuuta Gö­te­bor­giin, jossa söivät Götha Källare -nimisessä paikassa, ja jaarli osti vielä kaksi mes­sin­ki­lam­pet­tia lisää.

 

Gö­te­bor­gis­sa he tutus­tui­vat lisäksi ‘yleisiin puis­toi­hin (Public Gardens)*73, jotka ovat hyvin jär­jes­tet­ty­jä monine kasvi -ja puu­la­jei­neen... Or­ki­dea­huo­nees­sa havaitsin, että lämpötila oli varsin koh­tuul­li­nen... me läm­mi­täm­me samoja la­jik­kei­ta voi­mal­li­sem­min. Ruot­sa­lai­sil­la on nerokas tapa kasvattaa orkideoja, he nimittäin asettavat kaa­det­tu­jen puiden runkoja ja oksia ikään kuin kasvamaan ja orkideat rön­syi­le­vät sitten niitä myöten - keino on niin luon­non­lä­hei­nen kuin mah­dol­lis­ta.’

Scar­brough ja Orde-Powlett lähtivät Gö­te­bor­gis­ta kello 1 aamuyöllä, 8. elokuuta 1885. Tu­lo­mat­kal­ta tuttu höy­ry­lai­va S.S. Orlando oli täynnä: ‘monia emi­grant­te­ja matkalla Ame­rik­kaan ja 32 sa­lon­ki­mat­kus­ta­jaa...’ Vii­mei­sel­lä sivulla jaarli poh­dis­ke­lee troo­li­ka­las­tus­ta työnä ja elin­kei­no­na. Viimeinen merkintä on: ‘vienoa kaak­kois­tuul­ta ja kevyttä keinuntaa -’

 

*62 Jaarli käyttää sanaa booth, joka on en­nem­min­kin ma­kuu­ko­me­ro, alkovi tai vastaava en­nem­min­kuin huo­ne­mai­nen, var­si­nai­nen hytti. *63 Kyseessä on Hôtel de Raatti eli tämän vuo­si­sa­dan alussa viimeiset hyvät aikansa elänyt Raatin ravintola. Paikka oli kaupungin tär­keim­piä ra­vit­se­mus­liik­kei­tä 1870-80-luvuilla, ennen Seu­ra­huo­net­ta (nykyistä Kau­pun­gin­ta­loa, joka valmistui 1886). Rakennus on yhä olemassa osana entistä Suo­je­lus­kun­tata­loa - nykyistä Seu­ra­kun­tata­loa, muo­dos­taen sen kak­si­ker­rok­si­sen, puisen poh­jois­sii­ven. Au­rin­gon­las­kua ihas­tel­leet englan­ti­lai­set ate­rioi­vat to­den­nä­köi­ses­ti Hie­ta­saa­ren puo­lei­sel­la te­ras­sil­la. *64 Vegan kapteeni oli Kaiku -lehdessä 29.7. 1885 olleen lähtö- ja reitti-il­moi­tuk­sen mukaan Karl Lil­je­qvist. *65 Johan Gabriel Masalin (1823 - 1886) oli Oulun läänin ku­ver­nöö­ri­nä vuosina 1884 - 1886. *66 Kyseessä on en­sim­mäi­nen vuoden 1878 ase­vel­vol­li­suus­lain jälkeinen jouk­ko­jen­kat­sel­mus. Alek­san­te­ri III:n kesällä 1885 tekemä matka, joka huipentui suureen kat­sel­muk­seen Lap­peen­ran­nas­sa, oli yleiseltä kannalta ajatellen menestys.; Leo Mechelin, Politisk öfversikt, Finland i 19de seklet, G.W. Edlund, Hel­sing­fors 1893 s. 105. *67 Rautatie vihittiin käyttöön 29. lokakuuta 1886. *68 Jutikkala - Pirinen, National Awakening in the Shelter of Autonomy, History of Finland, Dorset Press, New York 1988, s. 193. Keisari oli määrännyt vuonna 1885 suo­ma­lai­sia joukkoja Krasnoje Selon lei­ri­har­joi­tuk­siin - tätä on pidetty en­sim­mäi­se­nä au­to­no­mi­aa lou­kan­nee­na tekona. *69 Pieni epä­tark­kuus - Vaasa paloi jo vuonna 1852 eli 33 vuotta aiemmin. *70 Ni­ko­lain­kau­pun­ki oli vuosina 1855 - 1917 Vaasan vi­ral­li­nen nimi. It­se­val­tai­nen Nikolai I oli käynyt kolme kertaa Suomessa. Viimeksi 1854 - vuotta ennen kuo­le­maan­sa. Hänen ankara hal­li­tus­ta­pan­sa ja us­kol­li­suu­ten­sa an­ta­mal­leen hal­lit­si­ja­lu­pauk­sel­le olivat kuitenkin eduksi Suomelle, koska ve­nä­läi­sil­lä ei siten ollut ti­lai­suut­ta puuttua maan sisäisiin asioihin. Vaasa -nimi säilyi kuitenkin rin­nak­kais­ni­me­nä ja ar­ki­käy­tän­nös­sä ennallaan. *71 Kyseinen Pa­vil­jon­ki­ra­vin­to­la - Strand­pa­vil­jon­gen on yhä kaupungin rannassa, Ho­vioi­keu­den ra­ken­nuk­sen poh­jois­pää­dyn tun­tu­mas­sa varsin hy­vä­kun­toi­se­na ja ra­vin­to­la­käy­tös­sä. *72 Varsin mie­len­kiin­toi­nen löytö. Jöran von Paijkull (1605 - 1657) oli Kustaa II Aadolfin so­ta­pääl­lik­kö, josta tuli kol­mi­kym­men­vuo­ti­ses­sa sodassa vuonna 1642 vallatun Olmützin lin­noi­tuk­sen päällikkö. von Paijkull puolusti me­nes­tyk­sel­lä lin­noi­tus­ta kei­sa­ril­li­sia joukkoja vastaan. Hän tuli myös tun­ne­tuk­si raa­ka­lais­mai­suu­des­taan. Kii­tok­sek­si an­siois­taan hänelle lää­ni­tet­tiin vuonna 1651 Vöyrin pitäjä / va­paa­her­ra­kun­ta. Läänitys peruttiin suvulta 1675. *73 Jaarli tar­koit­taa eit­tä­mät­tä kan­ta­kau­pun­gin lou­nais­osas­sa si­jait­se­vaa, suurta Slotts­kogs­par­ke­nia

 

Markus H. Korhonen

Vik­to­ri­aa­ni­nen loma Poh­jo­las­sa - lordeja Oulujoen koskissa. Osa 6.

Lop­pusa­nat

 

Scar­brough’n jaarlin päi­vä­kir­ja on selkeä, hillitty ja suo­ma­lai­sit­tain sanottuna kons­tai­le­ma­ton do­ku­ment­ti. Kä­si­kir­joi­tus ei kerro niin paljon Suomen ja Ou­lu­jo­ki­var­ren men­nei­syy­den yk­si­tyis­koh­dis­ta kuin ny­ky­tut­ki­ja ja lukijat ehkä toi­voi­si­vat. Jaarli ei pitänyt päi­vä­kir­jaan­sa kan­sa­tie­teel­li­ses­sä hengessä eikä myöhempää his­to­rian­tut­ki­mus­ta(kaan) sil­mäl­lä­pi­täen. Saati sitten jul­kai­se­mis­ta ajatellen. Päi­vä­kir­ja si­säl­tää­kin luontevan kuvauksen rau­hal­li­sek­si tar­koi­te­tus­ta lo­mamat­kas­ta. Silti jaarlin tarkkuus häm­mäs­tyt­tää nykyajan pin­nal­li­suu­den tur­rut­ta­maa lukijaa. Lukija voi olla varma, että Scar­brough tunsi kul­loi­sen­kin alueen kult­tuu­ri­set pe­rus­asiat ja yh­teis­kun­ta­jär­jes­tyk­sen. Jaarli ei kuulu niihin, jotka puhuvat jää­kar­huis­ta Skan­di­na­vian ja Suomen yh­tey­des­sä. Hän ei ole ker­ron­nas­saan vuolas. Hän ei esi­mer­kik­si juurikaan esittele koh­taa­mi­aan ihmisiä, mikä sisänsä on va­li­tet­ta­vaa. Pai­kois­ta­kin hän kertoo yleensä vain korrektit pe­rus­asiat. Silloin tällöin hän innostuu su­per­la­tii­vis­ten laa­tusa­no­jen käyttöön, mutta muutoin hänen tyylinsä on vä­häe­leis­tä. Lisäksi päi­vä­kir­ja osoittaa kiis­tat­to­mas­ti, että Oulujoki oli kan­sain­vä­li­sis­sä - joskin hyvin suppeissa - ur­hei­lu­ka­las­ta­ja­pii­reis­sä tunnettu ja ta­sok­kaa­na pidetty mat­ka­koh­de. Aris­to­kraat­ti­sen englan­ti­lais­seu­ru­een matka ei millään muotoa ollut ennalta suun­nit­te­le­ma­ton, sa­tun­nai­nen vaellus. Oulujoki ja Nis­ka­kos­ki kaloineen olivat tarkasti val­mis­tel­tu ja harkittu pääkohde, matkan var­si­nai­nen kul­mi­naa­tio - jo siellä vietetyn ajankin pe­rus­teel­la. Ka­las­tuk­sen ja matkailun historian kannalta asia on laajemman tut­ki­muk­sen arvoinen.

 

Scar­brough’n 10:nnen jaarlin päi­vä­kir­jas­ta välittyy myös selkeä kuva ru­tii­nis­ta, jolla vik­to­ri­aa­ni­nen yläluokka matkusti ja tutustui maailmaan. Kaikki oli hyvin val­mis­tel­tua ja ajas­tet­tua. Heillä oli kyky tehdä olonsa mukavaksi ja luon­te­vak­si - siihen vaikutti myös ta­lou­del­li­nen huo­let­to­muus. So­si­aa­li­nen asema ja Im­pe­riu­min ar­vo­val­lan muassaan tuoma itsetunto näkyy yleisenä luon­te­vuu­te­na. Seurueen jäsenten hyvä si­vis­tys­ta­so puo­les­taan en­nak­ko­luu­lot­to­muu­te­na. He suh­tau­tu­vat koh­taa­miin­sa kult­tuu­rie­roi­hin hyvin ob­jek­tii­vi­ses­ti, ilman nurk­ka­pat­rioot­tis­ta häm­mäs­te­lyä tai kri­ti­soi­vaa vertailua ko­ti­maan­sa oloihin.

 

Jaarlin, va­ra­krei­vin ja -krei­vit­tä­ren sekä tulevan paronin kesäinen matka on myös kiin­nos­ta­va häivähdys menneen ajan kan­sain­vä­li­sis­tä hen­ki­lö­ta­son yh­teyk­sis­tä. Mat­kai­li­joi­den korkea-aatelinen tausta luon­nol­li­ses­ti lisää asian kieh­to­vuut­ta. Suo­ma­lai­sen suuren yleisön mielikuva englan­ti­lai­ses­ta aris­to­kra­tias­ta on pää­asias­sa myön­tei­nen. Alkaen arkisista, hie­nos­tu­nei­suu­teen ja tyy­lik­kyy­teen liit­ty­vis­tä kie­li­ku­vis­ta; puhuu kuin lordi, pukeutuu kuin lordi. (Menneiden feo­daa­liai­ko­jen tai englan­ti­lai­sen sääty-yh­teis­kun­nan jäl­ki­jät­töi­nen kri­ti­soin­ti taas ei kuulu tähän tut­ki­muk­seen.) Pai­kal­li­nen, ou­lu­jo­ki­var­ti­nen pe­ri­mä­tie­to muistaa ‘lo­hi­loor­dit’ - ja yli­pää­tän­sä englan­ti­lai­set - an­te­liai­na ja miel­lyt­tä­vi­nä ihmisinä. Suomen rahvasta on usein riivannut lähes sokea ”herraviha”. Sen oi­keu­tet­tu­na kohteena ovat kuitenkin olleet koppavat pik­ku­her­rat, nuo tynnyrit, jotka kolisevat ää­nek­käim­min. Eivät koskaan miel­lyt­tä­vät ja hillityt ihmiset, kuten näiden lordien kaltaiset henkilöt. Kymmenen vuotta lordien jälkeen Suomea kiersi eräs englan­ni­tar, Mrs Alec Tweedie. Hän kirjoitti varsin tunnetun, laajan ja his­to­rian­tut­ki­muk­sen kannalta mitä an­toi­sim­man kirjan *74. Hänen asen­teen­sa maata ja sen asukkaita kohtaan on tietyssä määrin kei­no­te­koi­sen ylhäinen. Hieman nousu­kas­mai­ses­ti Mrs Tweedie korostaa omaa hie­nout­taan, joko suoraan tai epä­suo­ras­ti. Jaarlilla ja hänen ys­tä­vil­lään ei ollut tarvetta esiintyä.

 

Ar­tik­ke­liin va­li­koi­den kään­ne­tyis­tä kat­kel­mis­ta välittyy kul­ti­voi­tu­neen maa­il­man­mie­hen näkökulma. Suo­ma­lai­set ovat tun­ne­tus­ti alati kiin­nos­tu­nei­ta siitä, mitä muut heistä ajat­te­le­vat, ja he voivat olla päi­vä­kir­jan kertomaan tyy­ty­väi­siä. Aldred Frederick George Beresford Lumley, Scar­brough’n 10. jaarli, myöhempi Kuninkaan ad­ju­tant­ti ja Suk­ka­nau­ha­ri­ta­ri­kun­nan ritari, tarkkaili ym­pä­ris­töään en­nak­ko­luu­lot­to­mas­ti ja asial­li­sen myön­tei­ses­ti. Hän ei var­si­nai­ses­ti sano mistään pahasti. Hyt­ty­siin­kin hän suhtautui val­veu­tu­neen luon­toih­mi­sen tavoin ja kovin englan­ti­lai­ses­ti, kuten suo­ma­lai­sil­la on usein tapana sanoa, kun kyse on ironiasta. Kesällä 1885 Ou­lu­joel­la vie­rail­lut seurue jätti mitä il­mei­sim­min jälkeensä käytännön suh­de­toi­min­nan riit­toi­san hedelmän. He olivat vanhalle Im­pe­riu­mil­leen kunniaksi, ja meille he ovat yhä tänään suureksi iloksi. Hyvä niin.

 

*74 Mrs Alec Tweedie, Through Finland in Carts, T. Nelson & Sons, London 1913. Teos on suo­men­net­tu. Myös Mrs Tweedie kävi Ou­lu­joel­la. Erityisen kiin­nos­ta­via ovat hänen mai­nin­tan­sa englantia puhuvista suo­ma­lai­sis­ta.

 

Markus H. Korhonen

Sivun alkuun