Oulujoen reitti ry

Joen tarinoita

Elävä joki -tee­ma­vuo­den päätös

Sumu, saari, joki

 

Pohjois-Pohjanmaan ym­pä­ris­tö­tie­toi­suus­vuo­den 2008 teemana on ollut Elävä joki. Pohjois-Pohjanmaan liiton suunnittelujohtaja Tuomo Palokangas näkee jokilaaksojen merkityksen maakuntien eri alueiden yhdistäjänä. Kautta aikojen jokien ylityspaikoille on syntynyt solmukohtia ja jokilaaksoilla on jatkossakin tärkeä merkitys alueen kehitykselle.

 

Teemavuoden päätöstilaisuuden avannut Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kyösti Oikarinen vertasi nykyisen kotikaupunkinsa Oulun ja opiskelukaupunkinsa Turun läpi virtaavia jokia. Kovin vähän Oulu on osannut jokeaan hyödyntää. Turussa jokivarsi houkuttelee ihmisiä vaikkapa jokiravintoloilla. Milloin Oulujoella tajutaan palauttaa lohen ja tervan aika?

 

Tuhatkahdeksansataa luvun lopulla tervaa soudettiin rannikkokau-punkien satamiin ja niistä edelleen merenkulkua hyödyttämään. Paluumatkalla kapeissa kainuulaisten tervaveneiden kyydissä matkasi kangasta ja nautintoaineita korpien asukkaiden juhlahetkiin. Joet antoivat ravintoa kalojen ja rapujen muodossa. Helmenpyynti toi lisätuloja. Joki ja sen antimet houkuttelivat urheilukalastajia ja matkailijoita jopa ulkomailta. Kosket tarjosivat unohtumattomia seikkailuja.

Esitelmässään professori Jouko Vahtola (Oulun yliopisto) kokosi jokien käytön historiaa. Joki on ollut ennen autoistumista tärkeä kulkuväylä. Jokia pitkin ovat kulkeneet niin ihmiset, uittotukit kuin monet hyödykkeetkin. Siitä syystä asutus on syntynyt jokien varsille. Joista on saatu myös vettä maatalouden tarpeisiin. Myöhemmin teollisuus sijoittui koskien partaille, kun virtaavaa vettä voitiin hyödyntää ensin myllyissä, sahoissa ja sotien jälkeen sähkön tuotannossa.

Padottuinakin joet voivat tarjota virkistystä ihmisille vaikkapa melonnan tai soudun muodossa. Mutta riittääkö se? Joen luonteeseen kuuluvat virtaus ja kosket. Milloin ne palautetaan? Miten taataan urheilukalastuksen antama nautinto ja matkailijoiden paluu?

 

Yksi keskeinen kysymys padottujen jokien yhteydessä on vaelluskalojen nousun turvaaminen. Oulujoella asiassa on jo päästy hyvään alkuun, kun Merikosken kalatie on saatu toimimaan. Seuraava vaihe on taata lohen kutumahdollisuudet kalatien yläpuolisissa vesissä. OuLo- hanke osoitti, että vaelluskalojen palauttamiselle on olemassa keinoja. Projektipäällikkö Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ym­pä­ris­tö­kes­kuk­ses­ta kertoi, että tänä vuonna on jätetty EAKR-rahoitushakemus, jonka puitteissa on tarkoitus saada Oulujoen oma lohi palaamaan jokeen. Siihen tarvitaan istutuksia ja ylisiirtoja, mutta myös vesistön tilaa on parannettava. On taattava kaloille mahdollisuus löytää kalatie, sisäänkäynnissä on oltava riittävä vesimäärä, mutta myös alavirtaan paluun on oltava mahdollista. Voimalaitosten koneistoille on löydettävä optimaalinen juoksutus kaloja ajatellen. Hän uskoo, että vaelluskalat saadaan takaisin, jos sen eteen tehdään työtä.

 

Jokivarsien kunnissakin on herätty huomaamaan lohen palauttamisen merkitys. Olisiko nyt lohen aika, kuten Iijoen kalastusalueen edustaja kyseli. Utajärven kunnanjohtaja Kyösti Juujärven mukaan OuLo-hanke nähdään ykköshankkeena Oulujokivarressa. Yksittäinen Oulujoen ranta-asukas haluaa myös olla palauttamassa lohta jokeen ja vähentämässä joen vuorokausisääntelyn haittavaikutuksia. Asukkaat pitävät asiaa niin tärkeänä, että olisivat halukkaita jopa osallistumaan hankkeesta aiheutuviin kustannuksiin.

 

Maailmalta on esimerkkejä, kuinka paikalliset vaikuttajat saavat paljon aikaan. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen johtaja Heikki Aronpää kertoi esimerkin USA:sta, jossa paikallisen osavaltion kova tahto jo 20-luvulla oli palauttamassa vaelluskalaa Kolumbia-jokeen. Siellä yhdeksänkymmentä tai jopa yh­dek­sän­kym­men­tä­vii­si prosenttia kaloista pääsee patojen ylitse. Vesirakentamisen ehtona pitäisi hänen mukaansa olla kalan kulun turvaaminen.

 

Mikä on jokien tulevaisuus? Vesivarat tulevat ennusteiden mukaan lisääntymään ilmastonmuutoksen seurauksena. Hydrologi Esko Kuusiston (Suomen ympäristökeskus) mukaan sadanta kasvaa skenaariosta riippuen kymmenestä kahdeksaantoista prosenttiin. Oulujokivarressa maa on lumettomana yhä lyhyemmän ajan. Myös jääpeiteaika lyhenee ehkä jopa kaksikymmentä päivää ja kasvukausi pitenee keskilämpötilan noustessa.

 

Mitä lisääntyvillä vesivaroilla tehdään? Meitä pelotellaan tulvilla ja sitä käytetään perusteena suunnitelmille rakentaa tulva-altaita ja lisää vesivoimaa. Pohjois-Pohjanmaan energiastrategia vuoteen 2015 sisältää tavoitteen lisätä vesivoimaa nykyisestä kolmeensataan-kolmeenkymmeneen tai seitsemäänsataan gigawattituntiin. Mikäli tuohon pyritään rakentamalla vielä vapaita jokia, ei voida puhua elävästä joesta. Kuten Anne Laine esityksessään sanoi, on tunnustet-tava, että virtavesillä on muukin merkitys kuin voimatuotanto.

 

Mitä Elävä joki –teemavuodesta jää jäljelle? Kauniita kuvia, joita kertyi teemavuoden valokuvauskilpailun satona? Entä jos hyödyntäisimme jokea esteettisenä luonnonympäristönä, joka takaa vaelluskalojen lisääntymisen? Lisäisimme jokiympäristön virkistyskäyttöä. Vai jätämmekö joen vain energian tuotannon vangitsemaksi? Emmekö voisi antaa joen elää jokaisena vuoden päivänä, kuten eräs yleisön joukossa haaveili? Voisimme vuosittain koota yhteen kokemuksia joesta ja ideoida joen palauttamista yhä lähemmäksi sitä monimuotoi-suutta, joka se perimmältään on. Olisihan hienoa, jos A. W. Koskimiehen laulun sanat olisivat jälleen totta:

 

”ja tunturilaaksojen vuolas vuo se kallioseinihin läiskää, niin mieltäni nostaa ja juhlistaa tämä kymmenen, kymmenen virran maa!”

Talvi tulee joelle

 

 

Aulikki Piirainen 21.11.08

Am­pu­hauk­ka ja Ou­lu­jär­ven pe­lar­go­nia

Kuva Urpo Hannus

 

"Haukan pesä oli 100 m meiltä rannalla, neljä haukkaa oli kesävieraana."

 

Antero Saukkonen

Rokua osaksi Geopark -verkostoa

Kuva: Aurora

 

Tervareitti uutisoi 17.10.2008 Unescon arvioijan tutustuneen Rokuan luontoon lokakuun alussa.

 

Irlannissa sijaitsevan Marble Arch Geoparkin johtaja Richard Watson tutustui Rokuan lisäksi Kuoston saareen Oulujärvellä, Kuvajan suohon lintutorneineen Vaalassa ja Utajärven kivipuistoon. Muhoksella vierailukohteena olivat Isterinkoski ja Pyhäkosken kalliopaljastumat voi­ma­lai­tos­museoi­neen.

 

Lehden mukaan Watsonia miellytti erityisesti alueen puhdas pohjoinen luonto, joka moniin muihin maihin verrattuna on vielä varsin koskematonta.

 

Vierailun tuloksena Humanpolis Rokua käynnistää yhteistyössä Geologian tutkimuskeskuksen ja Metsähallituksen kanssa Geopark-jäsenyyshakemuksen laatimisen.

 

Rokua Geopark kattaa toteutuessaan huomattavasti Rokuaa suuremman alueen, Muhokselta 80 kilometrin matkan Oulujärvelle. Kohteita yhdistää viimeisimmän jääkauden harjujakson syntytarina, mutta myös ihmisen esihistoria. Jäätikön ja meren vetäytyessä ihmiset seurasivat perässä ja perustivat Oulujokilaaksoon ja Oulujärvelle lukuisia asuinpaikkoja. Asuinpaikoista tunnetuin on Nimisjärvi Säräisniemellä. Muita löytyy mm. Ahmaksen ja Pyhäkosken alueilta.

 

Lehti arvioi Rokuan Geopark-jäsenyyden tuovan Rokualle ja sen lähialueille lisää tunnettavuutta, nostavan esille sen ainutlaatuista luontoa ja kulttuuria ja tuovan alueen yrityksille uudenlaisen matkailuvaltin.

Geopark on Unescon suojelema maailmanlaajuinen, ainutlaatuisten geologisten kohteiden verkosto.

 

Se on perustettu v. 2000. Siihen kuuluu 55 kohdetta, joista 33 sijaitsee Euroopassa. Geopark-kohteissa tulee olla myös kulttuurin, opetuksen ja matkailun arvoja. Pohjoismaiden ainoa Geopark sijaitsee etelä-Norjassa.

Rokuan jäsenyys toteutuu aikaisintaan 2010. Jäsenyys ei lisää alueen suojelutarvetta.

 

 

Aurora 2.11.2008

Fi­nans­si­krii­sin varjossa

Tutkijat tekevät analyysia kun­nal­lis­vaa­lien tu­lok­ses­ta, mutta palaan vielä vaa­lie­na­lus­poh­din­toi­hin.

 

Helsingin Sanomien pää­kir­joi­tus­toi­mit­ta­ja Esko Nurmi otsikoi kolum-ninsa ”Ilmassa on eko­vaa­lien tuntua”. Tä­män­vuo­ti­sia kun­nal­lis­vaa­le­ja ei tulla muis­ta­maan siitä, että po­pu­lis­tit jyräsivät tai että fi­nans­si­krii­si puhutti maa­il­man­laa­jui­ses­ti. Nurmen mielestä muistiin jää ilmaston-muutoksen nouse­mi­nen uudelle tasolle myös kun­nal­lis­vaa­li­kam­pan-joiden si­säl­löis­sä.

 

Ym­pä­ris­tö­mi­nis­te­riö on jul­kais­sut tut­ki­muk­sen kun­tata­lou­den ja yh­dys­kun­ta­ra­ken­teen suhteesta. Toinen raportti selvitti vähittäis-kaupan suur­hank­kei­den si­joit­tu­mis­ta. Valtion ta­lou­del­li­nen tutkimus-keskus on jul­kais­sut kestävää lii­ken­net­tä kä­sit­te­le­vän kirjan. Eräässä kestävää kehitystä poh­ti­vas­sa kes­kus­te­lu­ti­lai­suu­des­sa pää­kau­pun­ki-seudulla todettiin, että kaikki aiheeseen liittyvä tutkimus viedään käsistä.

 

Toinen Helsingin Sanomien artikkeli käsitteli samaa teemaa, ympäris-tön nouse­mis­ta po­liit­ti­seen kes­kus­te­luun il­mas­ton­muu­tok­sen myötä. Toi­mit­ta­ja kirjoitti, että ym­pä­ris­tön­suo­je­lus­ta on tullut osa yhteiskun-nan arkea. Esi­merk­ki­nä muu­tok­ses­ta hän mainitsi lan­noit­tei­den hinnan nousun vai­ku­tuk­sen niiden käyttöön: käyttö on vä­hen­ty­nyt, kun hinta on noussut. Tai miten eri­kois­tuet ovat hel­pot­ta­neet luo­mu­vil­je­lyyn siir­ty­mis­tä.

 

Toisaalta media on kertonut EU-maiden halusta lieventää hii­li­diok­si­di-päästöjen leik­kaa­mis­ta maa­il­man­laa­jui­sen fi­nans­si­krii­sin seu­rauk­se­na. Monet EU-maat, etu­ne­näs­sä Puola ja Italia, ovat huo­lis­saan ta­lou­ten­sa puolesta, jos ne joutuvat uhraamaan varojaan päästöjen vähentämi-seksi. Lama pelottaa. Miten käy ta­lous­kas­vun? Kumpi voittaa: finanssi-kriisi vai il­mas­to­krii­si?

 

Myös Suomessa pelätään teol­li­suu­den kil­pai­lu­ky­vyn heik­ke­ne­mis­tä. Halpaa energiaa ja ilmaisia pääs­tö­oi­keuk­sia pitäisi saada, jotta teol­li­suus ei karkaa edul­li­sem­pien tuo­tan­to­kus­tan­nus­ten maihin. Ydin­voi­ma­lob­ba­rit hai­kai­le­vat uusien ydin­voi­ma­loi­den perään ja Lappi-työryhmä suun­nit­te­lee vii­meis­ten vir­ta­ve­sien val­jas­ta­mis­ta ener­gian­tuo­tan­toon.

Löytyykö vielä jostain luonnon puo­lus­ta­jia ?

Oulujoen Reitti ry:n Oulujoki-varren kun­nal­lis­vaa­lieh­dok­kail­le tekemä kysely Oulujoen tu­le­vai­suu­des­ta osoitti, että rahan niuk­kuu­des­ta ja monista kun­tata­lou­den kipeistä ky­sy­myk­sis­tä huo­li­mat­ta Oulujoki ja sen ke­hit­tä­mi­nen sai in­nos­tu­neen vas­taan­o­ton. Jos pääosa vas­taa­jis­ta piti ym­pä­ris­tön viih­ty­vyy­teen pa­nos­ta­mis­ta uhrausten arvoisena, ei joen mer­ki­tys­tä voida vähätellä. Vaikka vas­taus­pro­sent­ti oli ehkä pieni, löytyi kuitenkin yli yh­dek­sän­kym­men­tä ehdokasta, joiden vas­tauk­sis­ta saattoi lukea rakkauden jokea kohtaan.

 

Monet kaupungit ja kir­kon­ky­lät ovat aikoinaan syntyneet kosken partaalle tai joen varteen. Niin Oulu ja jo­ki­var­ren kir­kon­ky­lät­kin. Vir­taa­vas­ta vedestä on saatu energiaa myllyihin tai sahoihin, kalaa ra­vin­nok­si ja joki on toiminut kul­ku­väy­lä­nä. Ehkä osansa asuin­pai­kan va­li­koi­tu­mi­seen on ollut maiseman viehätys: monet vas­taa­jis­ta kai­pa­si­vat kosken äänen pa­laut­ta­mis­ta kaupungin sydämeen.

Kalastus, koskien en­ti­söi­mi­nen ja joki kul­ku­reit­ti­nä loisivat uusia mah­dol­li­suuk­sia mat­kai­luun ja Oulujoen kult­tuu­riar­von pa­laut­ta­mi-seen. Oulu saisi uutta ima­goar­voa ja asuk­kai­den harrastus- ja vir­kis­tys­mah­dol­li­suu­det pa­ran­tui­si­vat. Jo­ki­var­ren pitäjät voisivat kehittää veneiden, ka­noot­tien ja kajakkien vuo­krauk­ses­ta ja ret­kei­lys­tä joella lii­ke­toi­min­taa. Ou­lu­joes­ta voisi tulla uudelleen kuuluisa lohijoki. Me­ri­kos­ken ka­la­por­taat ovat osoit­tau­tu­neet mat­kai­lu­näh­tä­vyy­dek­si, eivätkä kau­pun­ki­lai­set­kaan kierrä kaukaa kesäisenä iltana kalatien tienoota. Joku ehdokas oli jopa sitä mieltä, että pa­nos­ta­mi­nen jokeen maksaisi vähemmän kuin Oulun me­rel­li­syys­han­ke. Joki on oleel­li­nen osa kaupunkia.

 

Oulujoen ke­hit­tä­mi­sen on läh­det­tä­vä jokea kun­nioit­taen vaa­li­mal­la vesistön ja ym­pä­ris­tön eko­lo­gi­suut­ta ja luon­non­mu­kai­suut­ta. Jokea ei saa riistää ihmisten it­sek­käi­siin tar­pei­siin, siitä ei saa tehdä moottori-veneiden kiih­dy­tys­kais­taa. Monelle vas­taa­jal­le Oulujoki on keskeinen osa jo­ka­päi­väis­tä elämää, he kun­nioit­ta­vat sen jylhyyttä. Virtaavan veden liike hou­kut­te­lee py­säh­ty­mään. Sen tuoma mielihyvä säilyy, joelle on palattava uudestaan. Joella liik­ku­neet pitävät elämystä iki­muis­toi­se­na.

 

Vaa­li­tu­los on selvillä. Monet ongelmat kunnissa kaipaavat rat­kai­su­ja. Miten hoidetaan vanhukset, miten tuetaan perheitä lasten hoivaami-sessa, miten kan­sa­lai­set saavat ter­veys­pal­ve­lu­ja, miten taataan kou­lu­lai­sil­le tur­val­li­nen opis­ke­lu­ym­pä­ris­tö. Toivon, että sekä edellä mainitut asiat että monet muut kipeät ky­sy­myk­set hoituvat vuoden alussa kokoon­tu­vis­sa val­tuus­tois­sa. Mutta toivon myös, että Oulujoki ja sen pa­laut­ta­mi­nen saa an­sait­se­man­sa huomion. Va­lit­tu­jen edus­ta­jien ei tule unohtaa, millä innolla he suh­tau­tui­vat Oulujoen Reitin tekemiin ky­sy­myk­siin. Niin kuin eräs vastaaja kirjoitti: ”Virtaavan veden ääni ja liike, luon­non­ve­teen kuuluvat kalat muut­tai­si­vat Oulun kes­keis­ten paikkojen tunnelman ajat­to­mak­si, mikä antaa ihmiselle voimaa ja hyvän olon tunnetta.”

 

Aulikki Piirainen 28.10.2008

Sivun alkuun

Päätös

Tuossa se on eteisen lattialla, punainen, pitkä, kaunislinjainen. Kun katse osuu siihen, tulee onnellinen olo. Tuo on minun ja sillä voin lähteä matkaan. Suunnitelmia tulvii mieleen.

 

Mutta aika kuluu, syksy on jo pitkällä. Vedet ovat viilenneet. Liian harvat ovat illat, jolloin vielä olisi mahdollisuus lähteä. Tuuletkin jo kääntyvät pian pohjoisiksi. Käsi hakeutuu karttaan, avaa sen. Tuolla en ole käynyt ennen. Maisemat vaikuttavat mielenkiintoisilta. Jokin polkukin on karttaan merkitty. Sopivasti asutusta, ei liian monta taloa, ei liian harvassa. Kalenterissa on monta merkintää tällä viikolla, mikä ilta olisi sopiva lähtöön? Tiistaina? Kyllä!

 

Pitäisikö tuo viedä pois tuosta eteisen lattialta? Hankala sitä on kiertää, siivoamista haittaa. Pölyäkin näkyy kertyneen sen pinnalle. Mutta jos tulisi vielä houkutteleva tilaisuus. Olisi vapaa ilta, lämmintä ja tyyntä, tulisi ikävä. Jos sitten harmittaa, että vein sen jo varastoon. En vielä vie sitä. Olkoon yhden viikon. On se kaunis. Mieli lepää, kun sitä katsoo. Siro, kapea. Miten joku onkin osannut tehdä noin kauniin kokonaisuuden!

 

Mietin, mikä jostakin esineestä tekee kauniin. Muotoko sen yksin saa aikaan? Vai se, että sitä voi käyttää itselle tärkeään tarkoitukseen? Siksikö se on kaunis, kun se avaa minulle uusia unelmia, salaisuuksia? Voi sitä käyttää vaikka laskualustana, kun silittää. Kissakin voi tutkia sen sopukoita.

 

Tiistai, nyt on viimeinen mahdollisuus, on lähdettävä. Tulee kiire, mitä otan mukaan? Leivät, mehua, aurinkolasit, kartta, autonavain. Ovatko kaikki tarvittavat siinä? Vien välineet autoon, on jouduttava äkkiä matkaan. Kerran jäivät eväät. Toisella kertaa aurinkolasit. Kerran otin väärät avaimet. Kartta on tainnut aina tulla mukaan.

 

Olen perillä, nostelen tavarat pois autosta. Silmälasit, eväät, kartta, reppu. Hyvä, kaikki on mukana. Mutta ei, yksi puuttuu! Sen vuoro oli siis nyt, se on tärkeä väline, ilman sitä en pääse matkaan. Lähdenkö hakemaan? En jaksa, kaikki pitäisi pakata takaisin autoon ja palattua purkaa. Jääköön, ei se onnistunut tällä kertaa. Harmittaa.

 

Palaan kotiin pienen kävelylenkin jälkeen. Jatkossa minun on tehtävä tarkistuslista, josta katson, että kaikki välineet ovat mukana, ei tästä muuten mitään tule.

 

Nyt se on vietävä pois, ei enää kannata toivoa. Eteinen on saatava viimein kulkukuntoon. Sen aika on tältä syksyltä lopullisesti ohi. Tai voinhan sen vielä kesäpaikassa ottaa esille, jos kaduttaa. Mutta jos ikävä yllättää täällä, talvikodissa? Menisi se vielä yhden viikon. Ei, se on laitettava lähtökuntoon ja saatava säilöön ensi kevättä ja lumen sulamista odottamaan. Talvi on tulossa.

 

Aulikki Piirainen 7.10.2008

Kalamies ja sorsa

Merikosken kalamies antaa herkkupalan sorsaystävälleen. Sorsa on tullut niin tutuksi, että saattaa tulla veneeseenkin ottamaan torkkuja. Muiden ihmisten suhteen lintu on arempi. Poikuekin näitä tavallista vaaleampia sorsia oli ollut. Tulivat ne muutkin hänen jalkojensa väliin torkuille ja turvaan. Luonnolliset viholliset ja varomaton pyöräilijä olivat kuitenkin lopulta tuhonneet poikueen.

 

Kalamiehellä oli vastikään ollut suuri lohi kiinni mutta onnistunut sitten irrottautumaan. Toinenkin tärppi oli piakkoin ollut. Lohi tuntuu olevan tiukassa Merikosken alla. 10-20 ylös saadusta lohesta on puhut-tu. Tämä paljon joella soutava ja saamamiehet tunteva kalamies laskeskeli kaikki tietämänsä saadut lohet tänä kesänä ja pääsi lukuun 12.

 

Potnapekkojen katselija 25.8.2008

Lo­hi­käär­meen selkä

Tähänkö pengertie

Yk­si­näi­nen mökki Tou­kan­saa­res­sa

’Ou­lu­jär­ven ylitystie, oikotie, mai­se­ma­tie – tar­vi­taan­ko sitä, to­teu­tuu­ko se koskaan?’ Näin otsikoi Kaleva ja kutsui kuulemaan asian­tun­ti­joi­den nä­ke­myk­siä yli­tys­ties­tä ja kes­kus­te­le­maan tie­suun­ni­tel­mas­ta.

 

Tiehanke Tou­kan­saa­ren kautta Neu­vo­sen­nie­meen on ollut esillä yli nel­jä­kym­men­tä vuotta. Aluksi puhuttiin pen­ger­ties­tä, sitten Ou­lu­jär­ven yli­tys­ties­tä, oi­ko­ties­tä Ouluun ja viime vuosina on löydetty kaunis nimi: mai­se­ma­tie. On puhuttu jopa Kuopion Kal­lan­sil­to­jen ver­tai­ses­ta näky-mästä Ou­lu­jär­ven aavoille. Joskus on heitetty hurja ajatus tun­ne­lis­ta Tou­kan­sal­men ali. Tien on laskettu ly­hen­tä­vän Kajaanin ja Oulun välistä matkaa 24 ki­lo­met­riä. Tie maksaisi eri arvioiden mukaan vii­des­tä­kym­me­nes­tä­mil­joo­nas­ta sa­taan­mil­joo­naan euroon. Arviot pe­rus­tu­vat tosin kol­men­kym­me­nen vuoden takaisiin suun­ni­tel­miin. Ehkä nykyinen kus­tan­nusar­vio on sa­ta­vii­si­kym­men­tä­mil­joo­naa euroa!

 

Tie­suun­ni­tel­mal­la on puo­lus­ta­jan­sa ja vas­tus­ta­jan­sa, kuten asioilla tapaa olla. Tien kan­na­tus­ta ja kan­nat­ta­vuut­ta on tutkittu. 1970-luvun lopussa kysyttiin Kainuun teol­li­suus­yri­tyk­sil­tä yli­tys­tien tarpeelli-suudesta. Vas­tan­nei­ta yrityksiä oli vii­si­kym­men­tä­kol­me, joista viisi piti tietä tar­peel­li­se­na. Kajaani Oy:kään ei yli­tys­tie­tä tarvinnut. Vuonna 1991 Korkein hallinto-oikeus laittoi pisteen yli­tys­tie­hank­keel­le ja se pois­tet­tiin seu­tu­kaa­vas­ta. Kuitenkin suun­ni­tel­ma kai­vet­tiin jälleen esiin. Kainuun liitto sel­vi­tyt­ti vuonna 2003 Ou­lu­jär­ven oikotien hyöty-kus­tan­nus­suh­tei­ta ja tulos saatiin juuri ja juuri hyödyn puolelle.

Mikä on tilanne nyt?

Monet asiat ovat muut­tu­neet vuo­si­kym­men­ten kuluessa. Pengertie-suun­ni­tel­mis­ta on luovuttu. Nyt uskotaan, että in­si­nöö­rit tek­ni­ses­sä vii­sau­des­saan kykenevät suun­nit­te­le­maan sillan, joka ei muuta vir­taus­o­lo­suh­tei­ta Tou­kan­sal­mes­sa. Mitä tapahtuu Tou­kan­lam­mel­le, salmelle Tou­kan­saa­ren ja mantereen väissä? Se on matala, sen vir­tauk­set kärsivät. Mutta se on varma, että korkea sillasta pitäisi tulla, jotta pur­je­ve­neet mah­tui­si­vat sen alta. Kun Tou­kan­saa­ren ja Neu­vo­sen­nie­men välimatka on ki­lo­met­rin luokkaa, saattaisi silta olla melkoinen näky Tou­kan­sal­mes­sa: kuin lo­hi­käär­meen äk­ki­mut­kal­la oleva selkä. Silta näkyisi kauas, Pal­ta­se­läl­le ja Är­jän­se­läl­le.

Kai­nuu­lai­set päättäjät eivät luovuta: ylitystie on otettu uusimpaan Kainuun maa­kun­ta­kaa­vaan. Hal­li­tuk­sen lii­ken­ne­po­liit­ti­ses­sa se­lon­teos­sa on valtatie 22:n ke­hit­tä­mi­nen, jonka pe­rus­teel­la Kajaanin kaupunki on ollut ak­tii­vi­nen yli­tys­tie­a­sias­sa. Kajaanin kaupungin-hallitus on kä­si­tel­lyt asiaa useasti ja pe­rus­te­lee tien tar­peel­li­suut­ta ver­kos­toi­tu­mi­sen hel­pot­tu­mi­sel­la ou­lu­lai­siin yri­tyk­siin, mikä lisäisi Kajaanin elin­voi­maa. Myös maa­kun­ta­stra­te­gias­sa on keskeinen tavoite elin­kei­no­jen ke­hit­tä­mi­nen. Uusin peruste tien tar­peel­li­suu­del­le on Tal­vi­vaa­ran kaivos.

 

Vaikka maa­kun­nas­sa on suh­teel­li­sen selvä yk­si­mie­li­syys yli­tys­tien tar­peel­li­suu­des­ta, Kainuun kunnat ovat suh­tau­tu­neet suun­ni­tel­miin omista läh­tö­koh­dis­taan käsin. Vuolijoki ja Paltamo ovat olleet tiehan-ketta vastaan. Kun katsoo karttaa, ymmärtää niiden kannan. Vaalan kunta näkee yli­tys­tien hyödyn siinä, että se tekisi Ma­na­man­sa­lon saaren saa­vu­tet­ta­vam­mak­si mat­kai­lu­koh­teek­si yli­tys­tien ansiosta. Eri­tyi­ses­ti ma­na­man­sa­lo­lai­set haluavat tietä: se ly­hen­täi­si selvästi asioin­ti­mat­kaa Kajaaniin. Tämä näkökanta on Vaalan kunnan kannalta kak­si­ja­koi­nen: Vaala on pe­rin­tei­ses­ti suun­tau­tu­nut Ouluun, mutta ma­na­man­sa­lo­lai­set Kajaaniin. Joku ajat­te­li­ja on jopa heittänyt idean Ou­lu­jär­ven kunnasta, johon kuu­lui­si­vat Ou­lu­jär­ven eteläosan ym­pä­rys­kun­nat Vuolijoki, Paltamo ja Vaalasta Ma­na­man­sa­lon saari. Vaala vastustaa suun­ni­tel­maa, totta kai.

Mitä sanovat vas­tus­ta­jat ja keitä he ovat?

Tie­han­ket­ta vas­tus­te­taan pää­asias­sa luon­non­suo­je­lul­li­sin syin. Ou­lu­jär­vel­lä on eri­tyis­luon­ne yhtenä Suomen erä­maa­jär­vis­tä. Är­jän­sel­kä ja Nis­kan­sel­kä ovat Suomen suurimpia jär­ven­sel­kiä.

Ylitystie kat­kai­sisi avaran näkymän Pal­ta­se­läl­tä Tou­kan­sal­men yli Är­jän­se­läl­le.

 

Puo­lus­ta­jat haluavat au­toi­li­joi­ta ihai­le­maan Ou­lu­jär­ven aavoja, mutta eikö mai­se­ma­tie vie nuo maisemat! Kun siltaa pe­rus­tel­laan Kallan-siltojen kal­tai­sil­la näkymillä, osutaan mie­les­tä­ni harhaan. Ajan useita kertoja vuodessa mai­nit­tu­jen Kal­lan­sil­to­jen yli, enkä juuri noiden muutaman minuutin aikana kah­dek­saa­kymp­piä ajaessani ennätä kuin henkäistä: ”Kuinka kaunista!” Kohta sillat ovat jo takana ja matka jatkuu yhtä tur­tu­nees­sa mie­len­ti­las­sa kuin ennen siltoja. Kuopion seudun Destia ei ole jär­jes­tä­nyt edes py­säh­ty­mis­paik­ko­ja silloille, joten silloista ei taida olla kuin haittaa ve­nei­li­jöil­le.

 

Mietin siltojen kan­nat­ta­jien pe­rus­te­lu­ja. Ketä tai mitä he puo­lus­ta­vat? Autoja! Yh­teis­kun­taa ra­ken­ne­taan autoja varten. Pitää olla teitä, oikoteitä, joita voi ajaa. Pitää olla teitä, jotta voi ajaa yhä pitempiä työ­mat­ko­ja, asioin­ti­mat­ko­ja, hu­vi­mat­ko­ja. Kun on teitä, tulee tarve lähteä ajelemaan niitä pitkin. Päät­tä­jien pitäisi muistella, mitä oli ennen nykyistä au­to­mää­rää. Asuttiin työ­paik­ko­jen lähellä, kul­jet­tiin jul­ki­sil­la lii­ken­ne­vä­li­neil­lä. Tai ei kuljettu, pysyttiin ko­ti­seu­dul­la. Työtäkin löytyi omasta kunnasta ja kau­pun­gis­ta. Jos ei löytynyt, muu­tet­tiin työ­paik­ka­kun­nal­le. Ei kulunut bensaa, ei kulunut rahaa, ei tullut pa­ko­kaa­su­pääs­tö­jä, ei pe­lot­ta­nut öljyn lop­pu­mi­nen, ei uhannut öljyn hinnan ko­hoa­mi­nen. Miten pääsemme tuohon takaisin? Miten pääsemme edes hitusen lä­hem­mäk­si aikaa, jolloin autojen melu ei riko järven rauhaa, pa­ko­kaa­su­jen päästöt eivät heikennä veden tilaa, katuvalot eivät karkota pimeyttä, linnuilla on pe­si­mis­rau­ha?

 

Luonnon puo­lus­ta­jat ovat ke­hi­tyk­sen jarruja. Jär­vi­rau­han vaalijat ajat­te­le­vat tunteella. Ei, pitää ta­voi­tel­la ta­lou­del­lis­ta kasvua, elin­kei­no­ja, ve­ro­tu­lo­ja! Entä se mök­kia­su­kas, joka on nel­jä­kym­men­tä vuotta kuun­nel­lut suun­ni­tel­mia mök­ki­tont­tin­sa halki ra­ken­net­ta­vas­ta tiestä? Onko hän voinut suun­ni­tel­la mökkinsä kun­nos­ta­mis­ta? Eikö hänellä saisi olla tunteita?

 

Eivät ihmiset tule siltaa katsomaan. He tulevat katsomaan järveä. Nähdäänkö järvi puolen minuutin su­hah­duk­ses­sa? Eikö järvi pidä löytää hitaasti: vi­riä­väs­sä aa­mu­tuu­les­sa, kesäyön keveässä hämyssä, hel­le­päi­vän tyynessä ve­den­pei­lis­sä? Tai rajusti: syksyn rai­voa­vis­sa myrs­ky­aal­lois­sa, talven pimeässä yössä, tammikuun re­von­tul­ten kireässä pak­ka­ses­sa? Oletko nähnyt järven huhtikuun avarassa au­rin­gon­pais­tees­sa tai ke­väi­ses­sä jout­sen­ten muut­to­huu­dos­sa? Ei siihen tarvita autoa. Vain kävelevät jalat, sukset, vene tai kajakki. Kyky kuulla järven puhetta.

 

Aulikki Piirainen 31.7.2008

AULIKKI PIIRAINEN: MUUAN ILMASTOPOLITIIKAN SUOMIJA

Mitä puhuu tuo iso ponteva mies rannalla veden rajassa? Annanko vesieni läikytellä häntä jalkoihin? Ensin kastuvat nappaskengät. Oho, näyttävät kalliilta! Ei ole ostettu kyläkaupan kesäalennuskorista. Sitten kostuvat sukat, varpaissa alkaa tuntua inhottavan märältä. Ei, ehkä en kuitenkaan. Jalkahiki maistuu ikävältä.

 

Eikö tuo ymmärrä jo painella tiehensä? Ei, mesoaa rannalla edelleen. Mitä se jyrisee?

 

- Hallituksen toiminta EU:n ilmasto- ja energiapolitiikassa on ollut voimatonta. Päästöjen vähentäminen on entistä tärkeämpää, mutta Suomi antautui kohtuuttomille uusiutuvan energian osuuden korottamisvaatimuksille.

 

Mitä, sehän puhuu kovia sanoja! Kuuluu olevan Pohjolan Voiman asiantuntija, niin lehdet kirjoittavat. Miltähän alalta hänen asiantuntijuutensa on? Hoitelee yhtiön suhteita ulkomailla, siis siinä sivussa metsäyhtiöiden etuja energia- ja ilmastoratkaisuissa. Onkohan hänellä energia-alan osaamista? Onko peräti tekniikan lisensiaatti tai -tohtori koulutukseltaan? Kenpä tietää? Käsittääkseni hänen koulutuksensa on kyllä valtiotieteen kandidaatti.

 

Häh, sen äänihän paisuu yhä!

 

- EU:n ilmasto- ja energiapolitiikka on stalinistista. Komissio teettää vain virtuaalisia selvityksiä, eikä sillä ole mitään käsitystä siitä, mitä Suomessa tapahtuu.

 

Jopa se käyttää värikästä kieltä. Stalinistista, hah! Onkohan se ihan tosissaan? Miten se nyt EU:ta noin kovin sanoin arvostelee? Aikoinaan Suomen piti hinkua nimenomaan EU:n ytimeen, aivan sinne keskelle. Mallioppilaaksi, sanoivat monet. Edelleenkin hän kuuluttaa lehtien sivuilla suurempaa EU-harrastusta nykypoliitikoilta.

 

- Termi ekologinen jalanjälki on aivan hölmö, jos se kohdistetaan yhteen maahan. Me tuotamme paperia, mutta toiset kuluttavat sitä

 

Siis mitä? Eikö täällä kuluteta paperia? Hänkin pukkaa juuri kirjaa maailmalle, kolmessa vuodessa kolme kirjaa. Eikö lie kirjoittanut puheensakin paperille? Ja millä pyyhkinee sen erään paikan? Taatusti heidän lapsiperheessään paperia kuluu, lapsethan tykkäävät piirtämisestä. Ettei vain nyt heittäisi tuota nenäliinaa, paperista, veteeni, kun hikeään siihen ensin pyyhkii? - Ydinvoimaa, sillä vähennetään päästöjä. Uusiutuvaa energiaakin voidaan lisätä, mutta kehittämällä ensisijaisesti alan teknologiaa. Ydinvoiman osuus taloudessamme on keskeinen. Teollisuus karkaa ennen pitkää muualle, jos sähkön riittävyydestä ei ole varmuutta.

 

Tuohon ne kaikki vetoavat: työtä! Työ viedään pois maastamme, jos ei rakenneta ydinvoimaa, jos turve ei saa uusiutuvan energian statusta, jos ei valjasteta Ounasjoen koskia, jos ei rakenneta Vuotosta, jos ei pureta Iijoen koskien suojelua. Tänne ei jää mitään eikä ketään, jos säästetään luontoa. Mutta ei ole kiva nieleskellä tekoaltaiden elohopea- ja humuspitoista vettä. Ydinvoimalakin pitää talven veteni ilman jääkantta. Sitten sanoo vielä, että ei ole ydinvoimalobbari.

 

- Vesivoimahankkeet pitää katsoa rauhallisesti, olisiko uusia tapoja rakentaa niitä lisää. Kapasiteettia pitää ehdottomasti nostaa.

 

No niin, tuossa se tuli! PVO:n ääni: vakuuttelut uuden sukupolven teknologisista ratkaisuista vesivoiman rakentamisessa. Kosket säilyvät koskina, joki jokena, vaikka muutama voimala siihen rakennetaankin. Kollajan allas tulee rääseikköiseen erämaahan, kuka sen menettämistä kaipaa! Kuuluu palkanmaksajan ääni. On saanut vaimonsakin kuuntelemaan PVO:n seireenilauluja. Oli kääntänyt takkinsa Kollajan altaan rakentamisen puolelle, kun oli eduskunnan talousvaliokunnan kanssa vieraillut Pudasjärvellä. Että ei olisi hiukan läpinäkyvää! Häpeäisivät! Nyt meikämannilla kuohuu. Antaisinko kevätjäiden ryskyä, veteni nousta, mylviä koskina ja upottaa tuon mesoajan alleen. Kun se kävelee tuolle sillalle, niin vedet valtautuvat. Ihan vain pikkuinen kevättulva. Niitähän sattuu. Joskus voi joku varomaton ihminen jäädä tulvan saartamaksi, hukuttamaksikin.

 

- Voi tätä käsienpesua, tätä jälkiviisautta, tätä oman rinnan röyhistelyä, tätä populismia, jota täällä on harjoitettu!

Ah, mitä kieltä, aivan laineeni ilosta liplattavat! Minkä virtuositeetin päivänpolitiikka hänessä on menettänytkään. Noinhan hän puhui takavuosina eduskunnassa ja että nahkurin orsilla tavataan. Sitä sitten puitiin päiväkausia, että mitähän tuo mahtoi sanoillaan tarkoittaa. Jyrähteli myöhemminkin nuijaansa kopautellen suu tiukasti päättäväisenä viivana erinäisiä totuuksia kanssaihmisistään, niistä tyhmemmistä. Mutta hän jatkaa. Oho, onpa ääni muuttunut! Kuuntelehan. - Sivistyneisyys on syvimmiltään nöyryyttä. Se on ihmisten kunnioittamista. Siihen kuuluu avoin asenne, vastaanottavaisuus uudelle tiedolle, argumenteille ja vasta-argumenteille, valmius antaa tilaa toisin ajatteleville.

 

Aulikki Piirainen 12.5.2008

KAINUUN KÖNKÄILLÄ RIITTÄÄ VETTÄ

Hepoköngäs mylvii

Heinijoen vesien äkkiputous (Hepoköngäs)

Vielä on tulosssa vettä Kiiminkijokeen (Hepokönkään metsissä)

Kevätvedet vyöryvät patjana (Komulanköngäs)

Sivun alkuun