Sumu, saari, joki
Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuusvuoden 2008 teemana on ollut Elävä joki. Pohjois-Pohjanmaan liiton suunnittelujohtaja Tuomo Palokangas näkee jokilaaksojen merkityksen maakuntien eri alueiden yhdistäjänä. Kautta aikojen jokien ylityspaikoille on syntynyt solmukohtia ja jokilaaksoilla on jatkossakin tärkeä merkitys alueen kehitykselle.
Teemavuoden päätöstilaisuuden avannut Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kyösti Oikarinen vertasi nykyisen kotikaupunkinsa Oulun ja opiskelukaupunkinsa Turun läpi virtaavia jokia. Kovin vähän Oulu on osannut jokeaan hyödyntää. Turussa jokivarsi houkuttelee ihmisiä vaikkapa jokiravintoloilla. Milloin Oulujoella tajutaan palauttaa lohen ja tervan aika?
Tuhatkahdeksansataa luvun lopulla tervaa soudettiin rannikkokau-punkien satamiin ja niistä edelleen merenkulkua hyödyttämään. Paluumatkalla kapeissa kainuulaisten tervaveneiden kyydissä matkasi kangasta ja nautintoaineita korpien asukkaiden juhlahetkiin. Joet antoivat ravintoa kalojen ja rapujen muodossa. Helmenpyynti toi lisätuloja. Joki ja sen antimet houkuttelivat urheilukalastajia ja matkailijoita jopa ulkomailta. Kosket tarjosivat unohtumattomia seikkailuja.
Esitelmässään professori Jouko Vahtola (Oulun yliopisto) kokosi jokien käytön historiaa. Joki on ollut ennen autoistumista tärkeä kulkuväylä. Jokia pitkin ovat kulkeneet niin ihmiset, uittotukit kuin monet hyödykkeetkin. Siitä syystä asutus on syntynyt jokien varsille. Joista on saatu myös vettä maatalouden tarpeisiin. Myöhemmin teollisuus sijoittui koskien partaille, kun virtaavaa vettä voitiin hyödyntää ensin myllyissä, sahoissa ja sotien jälkeen sähkön tuotannossa.
Padottuinakin joet voivat tarjota virkistystä ihmisille vaikkapa melonnan tai soudun muodossa. Mutta riittääkö se? Joen luonteeseen kuuluvat virtaus ja kosket. Milloin ne palautetaan? Miten taataan urheilukalastuksen antama nautinto ja matkailijoiden paluu?
Yksi keskeinen kysymys padottujen jokien yhteydessä on vaelluskalojen nousun turvaaminen. Oulujoella asiassa on jo päästy hyvään alkuun, kun Merikosken kalatie on saatu toimimaan. Seuraava vaihe on taata lohen kutumahdollisuudet kalatien yläpuolisissa vesissä. OuLo- hanke osoitti, että vaelluskalojen palauttamiselle on olemassa keinoja. Projektipäällikkö Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksesta kertoi, että tänä vuonna on jätetty EAKR-rahoitushakemus, jonka puitteissa on tarkoitus saada Oulujoen oma lohi palaamaan jokeen. Siihen tarvitaan istutuksia ja ylisiirtoja, mutta myös vesistön tilaa on parannettava. On taattava kaloille mahdollisuus löytää kalatie, sisäänkäynnissä on oltava riittävä vesimäärä, mutta myös alavirtaan paluun on oltava mahdollista. Voimalaitosten koneistoille on löydettävä optimaalinen juoksutus kaloja ajatellen. Hän uskoo, että vaelluskalat saadaan takaisin, jos sen eteen tehdään työtä.
Jokivarsien kunnissakin on herätty huomaamaan lohen palauttamisen merkitys. Olisiko nyt lohen aika, kuten Iijoen kalastusalueen edustaja kyseli. Utajärven kunnanjohtaja Kyösti Juujärven mukaan OuLo-hanke nähdään ykköshankkeena Oulujokivarressa. Yksittäinen Oulujoen ranta-asukas haluaa myös olla palauttamassa lohta jokeen ja vähentämässä joen vuorokausisääntelyn haittavaikutuksia. Asukkaat pitävät asiaa niin tärkeänä, että olisivat halukkaita jopa osallistumaan hankkeesta aiheutuviin kustannuksiin.
Maailmalta on esimerkkejä, kuinka paikalliset vaikuttajat saavat paljon aikaan. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen johtaja Heikki Aronpää kertoi esimerkin USA:sta, jossa paikallisen osavaltion kova tahto jo 20-luvulla oli palauttamassa vaelluskalaa Kolumbia-jokeen. Siellä yhdeksänkymmentä tai jopa yhdeksänkymmentäviisi prosenttia kaloista pääsee patojen ylitse. Vesirakentamisen ehtona pitäisi hänen mukaansa olla kalan kulun turvaaminen.
Mikä on jokien tulevaisuus? Vesivarat tulevat ennusteiden mukaan lisääntymään ilmastonmuutoksen seurauksena. Hydrologi Esko Kuusiston (Suomen ympäristökeskus) mukaan sadanta kasvaa skenaariosta riippuen kymmenestä kahdeksaantoista prosenttiin. Oulujokivarressa maa on lumettomana yhä lyhyemmän ajan. Myös jääpeiteaika lyhenee ehkä jopa kaksikymmentä päivää ja kasvukausi pitenee keskilämpötilan noustessa.
Mitä lisääntyvillä vesivaroilla tehdään? Meitä pelotellaan tulvilla ja sitä käytetään perusteena suunnitelmille rakentaa tulva-altaita ja lisää vesivoimaa. Pohjois-Pohjanmaan energiastrategia vuoteen 2015 sisältää tavoitteen lisätä vesivoimaa nykyisestä kolmeensataan-kolmeenkymmeneen tai seitsemäänsataan gigawattituntiin. Mikäli tuohon pyritään rakentamalla vielä vapaita jokia, ei voida puhua elävästä joesta. Kuten Anne Laine esityksessään sanoi, on tunnustet-tava, että virtavesillä on muukin merkitys kuin voimatuotanto.
Mitä Elävä joki –teemavuodesta jää jäljelle? Kauniita kuvia, joita kertyi teemavuoden valokuvauskilpailun satona? Entä jos hyödyntäisimme jokea esteettisenä luonnonympäristönä, joka takaa vaelluskalojen lisääntymisen? Lisäisimme jokiympäristön virkistyskäyttöä. Vai jätämmekö joen vain energian tuotannon vangitsemaksi? Emmekö voisi antaa joen elää jokaisena vuoden päivänä, kuten eräs yleisön joukossa haaveili? Voisimme vuosittain koota yhteen kokemuksia joesta ja ideoida joen palauttamista yhä lähemmäksi sitä monimuotoi-suutta, joka se perimmältään on. Olisihan hienoa, jos A. W. Koskimiehen laulun sanat olisivat jälleen totta:
”ja tunturilaaksojen vuolas vuo se kallioseinihin läiskää, niin mieltäni nostaa ja juhlistaa tämä kymmenen, kymmenen virran maa!”
Talvi tulee joelle
Aulikki Piirainen 21.11.08
Kuva Urpo Hannus
"Haukan pesä oli 100 m meiltä rannalla, neljä haukkaa oli kesävieraana."
Antero Saukkonen
Kuva: Aurora
Tervareitti uutisoi 17.10.2008 Unescon arvioijan tutustuneen Rokuan luontoon lokakuun alussa.
Irlannissa sijaitsevan Marble Arch Geoparkin johtaja Richard Watson tutustui Rokuan lisäksi Kuoston saareen Oulujärvellä, Kuvajan suohon lintutorneineen Vaalassa ja Utajärven kivipuistoon. Muhoksella vierailukohteena olivat Isterinkoski ja Pyhäkosken kalliopaljastumat voimalaitosmuseoineen.
Lehden mukaan Watsonia miellytti erityisesti alueen puhdas pohjoinen luonto, joka moniin muihin maihin verrattuna on vielä varsin koskematonta.
Vierailun tuloksena Humanpolis Rokua käynnistää yhteistyössä Geologian tutkimuskeskuksen ja Metsähallituksen kanssa Geopark-jäsenyyshakemuksen laatimisen.
Rokua Geopark kattaa toteutuessaan huomattavasti Rokuaa suuremman alueen, Muhokselta 80 kilometrin matkan Oulujärvelle. Kohteita yhdistää viimeisimmän jääkauden harjujakson syntytarina, mutta myös ihmisen esihistoria. Jäätikön ja meren vetäytyessä ihmiset seurasivat perässä ja perustivat Oulujokilaaksoon ja Oulujärvelle lukuisia asuinpaikkoja. Asuinpaikoista tunnetuin on Nimisjärvi Säräisniemellä. Muita löytyy mm. Ahmaksen ja Pyhäkosken alueilta.
Lehti arvioi Rokuan Geopark-jäsenyyden tuovan Rokualle ja sen lähialueille lisää tunnettavuutta, nostavan esille sen ainutlaatuista luontoa ja kulttuuria ja tuovan alueen yrityksille uudenlaisen matkailuvaltin.
Geopark on Unescon suojelema maailmanlaajuinen, ainutlaatuisten geologisten kohteiden verkosto.
Se on perustettu v. 2000. Siihen kuuluu 55 kohdetta, joista 33 sijaitsee Euroopassa. Geopark-kohteissa tulee olla myös kulttuurin, opetuksen ja matkailun arvoja. Pohjoismaiden ainoa Geopark sijaitsee etelä-Norjassa.
Rokuan jäsenyys toteutuu aikaisintaan 2010. Jäsenyys ei lisää alueen suojelutarvetta.
Aurora 2.11.2008
Tutkijat tekevät analyysia kunnallisvaalien tuloksesta, mutta palaan vielä vaalienaluspohdintoihin.
Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Esko Nurmi otsikoi kolum-ninsa ”Ilmassa on ekovaalien tuntua”. Tämänvuotisia kunnallisvaaleja ei tulla muistamaan siitä, että populistit jyräsivät tai että finanssikriisi puhutti maailmanlaajuisesti. Nurmen mielestä muistiin jää ilmaston-muutoksen nouseminen uudelle tasolle myös kunnallisvaalikampan-joiden sisällöissä.
Ympäristöministeriö on julkaissut tutkimuksen kuntatalouden ja yhdyskuntarakenteen suhteesta. Toinen raportti selvitti vähittäis-kaupan suurhankkeiden sijoittumista. Valtion taloudellinen tutkimus-keskus on julkaissut kestävää liikennettä käsittelevän kirjan. Eräässä kestävää kehitystä pohtivassa keskustelutilaisuudessa pääkaupunki-seudulla todettiin, että kaikki aiheeseen liittyvä tutkimus viedään käsistä.
Toinen Helsingin Sanomien artikkeli käsitteli samaa teemaa, ympäris-tön nousemista poliittiseen keskusteluun ilmastonmuutoksen myötä. Toimittaja kirjoitti, että ympäristönsuojelusta on tullut osa yhteiskun-nan arkea. Esimerkkinä muutoksesta hän mainitsi lannoitteiden hinnan nousun vaikutuksen niiden käyttöön: käyttö on vähentynyt, kun hinta on noussut. Tai miten erikoistuet ovat helpottaneet luomuviljelyyn siirtymistä.
Toisaalta media on kertonut EU-maiden halusta lieventää hiilidioksidi-päästöjen leikkaamista maailmanlaajuisen finanssikriisin seurauksena. Monet EU-maat, etunenässä Puola ja Italia, ovat huolissaan taloutensa puolesta, jos ne joutuvat uhraamaan varojaan päästöjen vähentämi-seksi. Lama pelottaa. Miten käy talouskasvun? Kumpi voittaa: finanssi-kriisi vai ilmastokriisi?
Myös Suomessa pelätään teollisuuden kilpailukyvyn heikkenemistä. Halpaa energiaa ja ilmaisia päästöoikeuksia pitäisi saada, jotta teollisuus ei karkaa edullisempien tuotantokustannusten maihin. Ydinvoimalobbarit haikailevat uusien ydinvoimaloiden perään ja Lappi-työryhmä suunnittelee viimeisten virtavesien valjastamista energiantuotantoon.
Löytyykö vielä jostain luonnon puolustajia ?
Oulujoen Reitti ry:n Oulujoki-varren kunnallisvaaliehdokkaille tekemä kysely Oulujoen tulevaisuudesta osoitti, että rahan niukkuudesta ja monista kuntatalouden kipeistä kysymyksistä huolimatta Oulujoki ja sen kehittäminen sai innostuneen vastaanoton. Jos pääosa vastaajista piti ympäristön viihtyvyyteen panostamista uhrausten arvoisena, ei joen merkitystä voida vähätellä. Vaikka vastausprosentti oli ehkä pieni, löytyi kuitenkin yli yhdeksänkymmentä ehdokasta, joiden vastauksista saattoi lukea rakkauden jokea kohtaan.
Monet kaupungit ja kirkonkylät ovat aikoinaan syntyneet kosken partaalle tai joen varteen. Niin Oulu ja jokivarren kirkonkylätkin. Virtaavasta vedestä on saatu energiaa myllyihin tai sahoihin, kalaa ravinnoksi ja joki on toiminut kulkuväylänä. Ehkä osansa asuinpaikan valikoitumiseen on ollut maiseman viehätys: monet vastaajista kaipasivat kosken äänen palauttamista kaupungin sydämeen.
Kalastus, koskien entisöiminen ja joki kulkureittinä loisivat uusia mahdollisuuksia matkailuun ja Oulujoen kulttuuriarvon palauttami-seen. Oulu saisi uutta imagoarvoa ja asukkaiden harrastus- ja virkistysmahdollisuudet parantuisivat. Jokivarren pitäjät voisivat kehittää veneiden, kanoottien ja kajakkien vuokrauksesta ja retkeilystä joella liiketoimintaa. Oulujoesta voisi tulla uudelleen kuuluisa lohijoki. Merikosken kalaportaat ovat osoittautuneet matkailunähtävyydeksi, eivätkä kaupunkilaisetkaan kierrä kaukaa kesäisenä iltana kalatien tienoota. Joku ehdokas oli jopa sitä mieltä, että panostaminen jokeen maksaisi vähemmän kuin Oulun merellisyyshanke. Joki on oleellinen osa kaupunkia.
Oulujoen kehittämisen on lähdettävä jokea kunnioittaen vaalimalla vesistön ja ympäristön ekologisuutta ja luonnonmukaisuutta. Jokea ei saa riistää ihmisten itsekkäisiin tarpeisiin, siitä ei saa tehdä moottori-veneiden kiihdytyskaistaa. Monelle vastaajalle Oulujoki on keskeinen osa jokapäiväistä elämää, he kunnioittavat sen jylhyyttä. Virtaavan veden liike houkuttelee pysähtymään. Sen tuoma mielihyvä säilyy, joelle on palattava uudestaan. Joella liikkuneet pitävät elämystä ikimuistoisena.
Vaalitulos on selvillä. Monet ongelmat kunnissa kaipaavat ratkaisuja. Miten hoidetaan vanhukset, miten tuetaan perheitä lasten hoivaami-sessa, miten kansalaiset saavat terveyspalveluja, miten taataan koululaisille turvallinen opiskeluympäristö. Toivon, että sekä edellä mainitut asiat että monet muut kipeät kysymykset hoituvat vuoden alussa kokoontuvissa valtuustoissa. Mutta toivon myös, että Oulujoki ja sen palauttaminen saa ansaitsemansa huomion. Valittujen edustajien ei tule unohtaa, millä innolla he suhtautuivat Oulujoen Reitin tekemiin kysymyksiin. Niin kuin eräs vastaaja kirjoitti: ”Virtaavan veden ääni ja liike, luonnonveteen kuuluvat kalat muuttaisivat Oulun keskeisten paikkojen tunnelman ajattomaksi, mikä antaa ihmiselle voimaa ja hyvän olon tunnetta.”
Aulikki Piirainen 28.10.2008
Tuossa se on eteisen lattialla, punainen, pitkä, kaunislinjainen. Kun katse osuu siihen, tulee onnellinen olo. Tuo on minun ja sillä voin lähteä matkaan. Suunnitelmia tulvii mieleen.
Mutta aika kuluu, syksy on jo pitkällä. Vedet ovat viilenneet. Liian harvat ovat illat, jolloin vielä olisi mahdollisuus lähteä. Tuuletkin jo kääntyvät pian pohjoisiksi. Käsi hakeutuu karttaan, avaa sen. Tuolla en ole käynyt ennen. Maisemat vaikuttavat mielenkiintoisilta. Jokin polkukin on karttaan merkitty. Sopivasti asutusta, ei liian monta taloa, ei liian harvassa. Kalenterissa on monta merkintää tällä viikolla, mikä ilta olisi sopiva lähtöön? Tiistaina? Kyllä!
Pitäisikö tuo viedä pois tuosta eteisen lattialta? Hankala sitä on kiertää, siivoamista haittaa. Pölyäkin näkyy kertyneen sen pinnalle. Mutta jos tulisi vielä houkutteleva tilaisuus. Olisi vapaa ilta, lämmintä ja tyyntä, tulisi ikävä. Jos sitten harmittaa, että vein sen jo varastoon. En vielä vie sitä. Olkoon yhden viikon. On se kaunis. Mieli lepää, kun sitä katsoo. Siro, kapea. Miten joku onkin osannut tehdä noin kauniin kokonaisuuden!
Mietin, mikä jostakin esineestä tekee kauniin. Muotoko sen yksin saa aikaan? Vai se, että sitä voi käyttää itselle tärkeään tarkoitukseen? Siksikö se on kaunis, kun se avaa minulle uusia unelmia, salaisuuksia? Voi sitä käyttää vaikka laskualustana, kun silittää. Kissakin voi tutkia sen sopukoita.
Tiistai, nyt on viimeinen mahdollisuus, on lähdettävä. Tulee kiire, mitä otan mukaan? Leivät, mehua, aurinkolasit, kartta, autonavain. Ovatko kaikki tarvittavat siinä? Vien välineet autoon, on jouduttava äkkiä matkaan. Kerran jäivät eväät. Toisella kertaa aurinkolasit. Kerran otin väärät avaimet. Kartta on tainnut aina tulla mukaan.
Olen perillä, nostelen tavarat pois autosta. Silmälasit, eväät, kartta, reppu. Hyvä, kaikki on mukana. Mutta ei, yksi puuttuu! Sen vuoro oli siis nyt, se on tärkeä väline, ilman sitä en pääse matkaan. Lähdenkö hakemaan? En jaksa, kaikki pitäisi pakata takaisin autoon ja palattua purkaa. Jääköön, ei se onnistunut tällä kertaa. Harmittaa.
Palaan kotiin pienen kävelylenkin jälkeen. Jatkossa minun on tehtävä tarkistuslista, josta katson, että kaikki välineet ovat mukana, ei tästä muuten mitään tule.
Nyt se on vietävä pois, ei enää kannata toivoa. Eteinen on saatava viimein kulkukuntoon. Sen aika on tältä syksyltä lopullisesti ohi. Tai voinhan sen vielä kesäpaikassa ottaa esille, jos kaduttaa. Mutta jos ikävä yllättää täällä, talvikodissa? Menisi se vielä yhden viikon. Ei, se on laitettava lähtökuntoon ja saatava säilöön ensi kevättä ja lumen sulamista odottamaan. Talvi on tulossa.
Aulikki Piirainen 7.10.2008
Merikosken kalamies antaa herkkupalan sorsaystävälleen. Sorsa on tullut niin tutuksi, että saattaa tulla veneeseenkin ottamaan torkkuja. Muiden ihmisten suhteen lintu on arempi. Poikuekin näitä tavallista vaaleampia sorsia oli ollut. Tulivat ne muutkin hänen jalkojensa väliin torkuille ja turvaan. Luonnolliset viholliset ja varomaton pyöräilijä olivat kuitenkin lopulta tuhonneet poikueen.
Kalamiehellä oli vastikään ollut suuri lohi kiinni mutta onnistunut sitten irrottautumaan. Toinenkin tärppi oli piakkoin ollut. Lohi tuntuu olevan tiukassa Merikosken alla. 10-20 ylös saadusta lohesta on puhut-tu. Tämä paljon joella soutava ja saamamiehet tunteva kalamies laskeskeli kaikki tietämänsä saadut lohet tänä kesänä ja pääsi lukuun 12.
Potnapekkojen katselija 25.8.2008
Tähänkö pengertie
Yksinäinen mökki Toukansaaressa
’Oulujärven ylitystie, oikotie, maisematie – tarvitaanko sitä, toteutuuko se koskaan?’ Näin otsikoi Kaleva ja kutsui kuulemaan asiantuntijoiden näkemyksiä ylitystiestä ja keskustelemaan tiesuunnitelmasta.
Tiehanke Toukansaaren kautta Neuvosenniemeen on ollut esillä yli neljäkymmentä vuotta. Aluksi puhuttiin pengertiestä, sitten Oulujärven ylitystiestä, oikotiestä Ouluun ja viime vuosina on löydetty kaunis nimi: maisematie. On puhuttu jopa Kuopion Kallansiltojen vertaisesta näky-mästä Oulujärven aavoille. Joskus on heitetty hurja ajatus tunnelista Toukansalmen ali. Tien on laskettu lyhentävän Kajaanin ja Oulun välistä matkaa 24 kilometriä. Tie maksaisi eri arvioiden mukaan viidestäkymmenestämiljoonasta sataanmiljoonaan euroon. Arviot perustuvat tosin kolmenkymmenen vuoden takaisiin suunnitelmiin. Ehkä nykyinen kustannusarvio on sataviisikymmentämiljoonaa euroa!
Tiesuunnitelmalla on puolustajansa ja vastustajansa, kuten asioilla tapaa olla. Tien kannatusta ja kannattavuutta on tutkittu. 1970-luvun lopussa kysyttiin Kainuun teollisuusyrityksiltä ylitystien tarpeelli-suudesta. Vastanneita yrityksiä oli viisikymmentäkolme, joista viisi piti tietä tarpeellisena. Kajaani Oy:kään ei ylitystietä tarvinnut. Vuonna 1991 Korkein hallinto-oikeus laittoi pisteen ylitystiehankkeelle ja se poistettiin seutukaavasta. Kuitenkin suunnitelma kaivettiin jälleen esiin. Kainuun liitto selvitytti vuonna 2003 Oulujärven oikotien hyöty-kustannussuhteita ja tulos saatiin juuri ja juuri hyödyn puolelle.
Mikä on tilanne nyt?
Monet asiat ovat muuttuneet vuosikymmenten kuluessa. Pengertie-suunnitelmista on luovuttu. Nyt uskotaan, että insinöörit teknisessä viisaudessaan kykenevät suunnittelemaan sillan, joka ei muuta virtausolosuhteita Toukansalmessa. Mitä tapahtuu Toukanlammelle, salmelle Toukansaaren ja mantereen väissä? Se on matala, sen virtaukset kärsivät. Mutta se on varma, että korkea sillasta pitäisi tulla, jotta purjeveneet mahtuisivat sen alta. Kun Toukansaaren ja Neuvosenniemen välimatka on kilometrin luokkaa, saattaisi silta olla melkoinen näky Toukansalmessa: kuin lohikäärmeen äkkimutkalla oleva selkä. Silta näkyisi kauas, Paltaselälle ja Ärjänselälle.
Kainuulaiset päättäjät eivät luovuta: ylitystie on otettu uusimpaan Kainuun maakuntakaavaan. Hallituksen liikennepoliittisessa selonteossa on valtatie 22:n kehittäminen, jonka perusteella Kajaanin kaupunki on ollut aktiivinen ylitystieasiassa. Kajaanin kaupungin-hallitus on käsitellyt asiaa useasti ja perustelee tien tarpeellisuutta verkostoitumisen helpottumisella oululaisiin yrityksiin, mikä lisäisi Kajaanin elinvoimaa. Myös maakuntastrategiassa on keskeinen tavoite elinkeinojen kehittäminen. Uusin peruste tien tarpeellisuudelle on Talvivaaran kaivos.
Vaikka maakunnassa on suhteellisen selvä yksimielisyys ylitystien tarpeellisuudesta, Kainuun kunnat ovat suhtautuneet suunnitelmiin omista lähtökohdistaan käsin. Vuolijoki ja Paltamo ovat olleet tiehan-ketta vastaan. Kun katsoo karttaa, ymmärtää niiden kannan. Vaalan kunta näkee ylitystien hyödyn siinä, että se tekisi Manamansalon saaren saavutettavammaksi matkailukohteeksi ylitystien ansiosta. Erityisesti manamansalolaiset haluavat tietä: se lyhentäisi selvästi asiointimatkaa Kajaaniin. Tämä näkökanta on Vaalan kunnan kannalta kaksijakoinen: Vaala on perinteisesti suuntautunut Ouluun, mutta manamansalolaiset Kajaaniin. Joku ajattelija on jopa heittänyt idean Oulujärven kunnasta, johon kuuluisivat Oulujärven eteläosan ympäryskunnat Vuolijoki, Paltamo ja Vaalasta Manamansalon saari. Vaala vastustaa suunnitelmaa, totta kai.
Mitä sanovat vastustajat ja keitä he ovat?
Tiehanketta vastustetaan pääasiassa luonnonsuojelullisin syin. Oulujärvellä on erityisluonne yhtenä Suomen erämaajärvistä. Ärjänselkä ja Niskanselkä ovat Suomen suurimpia järvenselkiä.
Ylitystie katkaisisi avaran näkymän Paltaselältä Toukansalmen yli Ärjänselälle.
Puolustajat haluavat autoilijoita ihailemaan Oulujärven aavoja, mutta eikö maisematie vie nuo maisemat! Kun siltaa perustellaan Kallan-siltojen kaltaisilla näkymillä, osutaan mielestäni harhaan. Ajan useita kertoja vuodessa mainittujen Kallansiltojen yli, enkä juuri noiden muutaman minuutin aikana kahdeksaakymppiä ajaessani ennätä kuin henkäistä: ”Kuinka kaunista!” Kohta sillat ovat jo takana ja matka jatkuu yhtä turtuneessa mielentilassa kuin ennen siltoja. Kuopion seudun Destia ei ole järjestänyt edes pysähtymispaikkoja silloille, joten silloista ei taida olla kuin haittaa veneilijöille.
Mietin siltojen kannattajien perusteluja. Ketä tai mitä he puolustavat? Autoja! Yhteiskuntaa rakennetaan autoja varten. Pitää olla teitä, oikoteitä, joita voi ajaa. Pitää olla teitä, jotta voi ajaa yhä pitempiä työmatkoja, asiointimatkoja, huvimatkoja. Kun on teitä, tulee tarve lähteä ajelemaan niitä pitkin. Päättäjien pitäisi muistella, mitä oli ennen nykyistä automäärää. Asuttiin työpaikkojen lähellä, kuljettiin julkisilla liikennevälineillä. Tai ei kuljettu, pysyttiin kotiseudulla. Työtäkin löytyi omasta kunnasta ja kaupungista. Jos ei löytynyt, muutettiin työpaikkakunnalle. Ei kulunut bensaa, ei kulunut rahaa, ei tullut pakokaasupäästöjä, ei pelottanut öljyn loppuminen, ei uhannut öljyn hinnan kohoaminen. Miten pääsemme tuohon takaisin? Miten pääsemme edes hitusen lähemmäksi aikaa, jolloin autojen melu ei riko järven rauhaa, pakokaasujen päästöt eivät heikennä veden tilaa, katuvalot eivät karkota pimeyttä, linnuilla on pesimisrauha?
Luonnon puolustajat ovat kehityksen jarruja. Järvirauhan vaalijat ajattelevat tunteella. Ei, pitää tavoitella taloudellista kasvua, elinkeinoja, verotuloja! Entä se mökkiasukas, joka on neljäkymmentä vuotta kuunnellut suunnitelmia mökkitonttinsa halki rakennettavasta tiestä? Onko hän voinut suunnitella mökkinsä kunnostamista? Eikö hänellä saisi olla tunteita?
Eivät ihmiset tule siltaa katsomaan. He tulevat katsomaan järveä. Nähdäänkö järvi puolen minuutin suhahduksessa? Eikö järvi pidä löytää hitaasti: viriävässä aamutuulessa, kesäyön keveässä hämyssä, hellepäivän tyynessä vedenpeilissä? Tai rajusti: syksyn raivoavissa myrskyaalloissa, talven pimeässä yössä, tammikuun revontulten kireässä pakkasessa? Oletko nähnyt järven huhtikuun avarassa auringonpaisteessa tai keväisessä joutsenten muuttohuudossa? Ei siihen tarvita autoa. Vain kävelevät jalat, sukset, vene tai kajakki. Kyky kuulla järven puhetta.
Aulikki Piirainen 31.7.2008
Mitä puhuu tuo iso ponteva mies rannalla veden rajassa? Annanko vesieni läikytellä häntä jalkoihin? Ensin kastuvat nappaskengät. Oho, näyttävät kalliilta! Ei ole ostettu kyläkaupan kesäalennuskorista. Sitten kostuvat sukat, varpaissa alkaa tuntua inhottavan märältä. Ei, ehkä en kuitenkaan. Jalkahiki maistuu ikävältä.
Eikö tuo ymmärrä jo painella tiehensä? Ei, mesoaa rannalla edelleen. Mitä se jyrisee?
- Hallituksen toiminta EU:n ilmasto- ja energiapolitiikassa on ollut voimatonta. Päästöjen vähentäminen on entistä tärkeämpää, mutta Suomi antautui kohtuuttomille uusiutuvan energian osuuden korottamisvaatimuksille.
Mitä, sehän puhuu kovia sanoja! Kuuluu olevan Pohjolan Voiman asiantuntija, niin lehdet kirjoittavat. Miltähän alalta hänen asiantuntijuutensa on? Hoitelee yhtiön suhteita ulkomailla, siis siinä sivussa metsäyhtiöiden etuja energia- ja ilmastoratkaisuissa. Onkohan hänellä energia-alan osaamista? Onko peräti tekniikan lisensiaatti tai -tohtori koulutukseltaan? Kenpä tietää? Käsittääkseni hänen koulutuksensa on kyllä valtiotieteen kandidaatti.
Häh, sen äänihän paisuu yhä!
- EU:n ilmasto- ja energiapolitiikka on stalinistista. Komissio teettää vain virtuaalisia selvityksiä, eikä sillä ole mitään käsitystä siitä, mitä Suomessa tapahtuu.
Jopa se käyttää värikästä kieltä. Stalinistista, hah! Onkohan se ihan tosissaan? Miten se nyt EU:ta noin kovin sanoin arvostelee? Aikoinaan Suomen piti hinkua nimenomaan EU:n ytimeen, aivan sinne keskelle. Mallioppilaaksi, sanoivat monet. Edelleenkin hän kuuluttaa lehtien sivuilla suurempaa EU-harrastusta nykypoliitikoilta.
- Termi ekologinen jalanjälki on aivan hölmö, jos se kohdistetaan yhteen maahan. Me tuotamme paperia, mutta toiset kuluttavat sitä
Siis mitä? Eikö täällä kuluteta paperia? Hänkin pukkaa juuri kirjaa maailmalle, kolmessa vuodessa kolme kirjaa. Eikö lie kirjoittanut puheensakin paperille? Ja millä pyyhkinee sen erään paikan? Taatusti heidän lapsiperheessään paperia kuluu, lapsethan tykkäävät piirtämisestä. Ettei vain nyt heittäisi tuota nenäliinaa, paperista, veteeni, kun hikeään siihen ensin pyyhkii? - Ydinvoimaa, sillä vähennetään päästöjä. Uusiutuvaa energiaakin voidaan lisätä, mutta kehittämällä ensisijaisesti alan teknologiaa. Ydinvoiman osuus taloudessamme on keskeinen. Teollisuus karkaa ennen pitkää muualle, jos sähkön riittävyydestä ei ole varmuutta.
Tuohon ne kaikki vetoavat: työtä! Työ viedään pois maastamme, jos ei rakenneta ydinvoimaa, jos turve ei saa uusiutuvan energian statusta, jos ei valjasteta Ounasjoen koskia, jos ei rakenneta Vuotosta, jos ei pureta Iijoen koskien suojelua. Tänne ei jää mitään eikä ketään, jos säästetään luontoa. Mutta ei ole kiva nieleskellä tekoaltaiden elohopea- ja humuspitoista vettä. Ydinvoimalakin pitää talven veteni ilman jääkantta. Sitten sanoo vielä, että ei ole ydinvoimalobbari.
- Vesivoimahankkeet pitää katsoa rauhallisesti, olisiko uusia tapoja rakentaa niitä lisää. Kapasiteettia pitää ehdottomasti nostaa.
No niin, tuossa se tuli! PVO:n ääni: vakuuttelut uuden sukupolven teknologisista ratkaisuista vesivoiman rakentamisessa. Kosket säilyvät koskina, joki jokena, vaikka muutama voimala siihen rakennetaankin. Kollajan allas tulee rääseikköiseen erämaahan, kuka sen menettämistä kaipaa! Kuuluu palkanmaksajan ääni. On saanut vaimonsakin kuuntelemaan PVO:n seireenilauluja. Oli kääntänyt takkinsa Kollajan altaan rakentamisen puolelle, kun oli eduskunnan talousvaliokunnan kanssa vieraillut Pudasjärvellä. Että ei olisi hiukan läpinäkyvää! Häpeäisivät! Nyt meikämannilla kuohuu. Antaisinko kevätjäiden ryskyä, veteni nousta, mylviä koskina ja upottaa tuon mesoajan alleen. Kun se kävelee tuolle sillalle, niin vedet valtautuvat. Ihan vain pikkuinen kevättulva. Niitähän sattuu. Joskus voi joku varomaton ihminen jäädä tulvan saartamaksi, hukuttamaksikin.
- Voi tätä käsienpesua, tätä jälkiviisautta, tätä oman rinnan röyhistelyä, tätä populismia, jota täällä on harjoitettu!
Ah, mitä kieltä, aivan laineeni ilosta liplattavat! Minkä virtuositeetin päivänpolitiikka hänessä on menettänytkään. Noinhan hän puhui takavuosina eduskunnassa ja että nahkurin orsilla tavataan. Sitä sitten puitiin päiväkausia, että mitähän tuo mahtoi sanoillaan tarkoittaa. Jyrähteli myöhemminkin nuijaansa kopautellen suu tiukasti päättäväisenä viivana erinäisiä totuuksia kanssaihmisistään, niistä tyhmemmistä. Mutta hän jatkaa. Oho, onpa ääni muuttunut! Kuuntelehan. - Sivistyneisyys on syvimmiltään nöyryyttä. Se on ihmisten kunnioittamista. Siihen kuuluu avoin asenne, vastaanottavaisuus uudelle tiedolle, argumenteille ja vasta-argumenteille, valmius antaa tilaa toisin ajatteleville.
Aulikki Piirainen 12.5.2008
Hepoköngäs mylvii
Heinijoen vesien äkkiputous (Hepoköngäs)
Vielä on tulosssa vettä Kiiminkijokeen (Hepokönkään metsissä)
Kevätvedet vyöryvät patjana (Komulanköngäs)