< Takaisin

VIRTA   

25.3.2026

 

 

Tyyrinvirta iltahämyssä

 

Kirjankustannuksen merkkimiehen Vilho Vikstenin toimittama kalastuslastukokoelma Rautalammin Tyyrinvirralta on saanut nimen Virta. Joukko nimekkäitä virralla kalastaneita kirjoittajia on Veikko Huovisen johdolla kirjannut kokemuksiaan tuon kulttipaikan kalastuksesta.

 

Matkasin viime kesän ”kirjallisten jokien” kierroksellani Huopanankosken jälkeen Rautalammille. Kärnänkoskella näin retken ainoan isomman kalan pintamulahduksen. Piipahdin myös vilkaisemassa Konnekosken aaltoja. Ylemmän Tyyrinvirran kautta laskevat Rautalammin reitin arvokkaat ja maineikkaat vedet Konnekoskeen ja Konneveteen ja edelleen kohti Päijännettä ja Kymijokea.

 

Korholan kartano Liimattalansalmen rannalla Rautalammilla oli löytö yösijakseni. Majapaikan pitäjä Outi Marski osoittautui taitelijaksi. Hän esitteli laajan pirtin, jossa hirsiseinät olivat täynnä hänen omaperäisellä tyylillään tehtyjä töitään. Kiehtovia kopioita, kahden suuren maalauskankaan muodostama maalaus Ilja Repinin Lautanvetäjistä. Matissen tanssijoiden rinki.

 

Iso maalaus voimakkain värein riippui huoneeni seinällä. Outi kertoi, että se on kuva Konnekoskesta, jota hän oli maalannut aaltojen äärellä. Sain köllötellä yön rauhassa kosken vimmaisten kuohujen hehkussa. Koski on tuli, vahvistui käsitykseni.

 

Tyyrinvirralle pääsin juuri ennen auringonlaskua. Vesi juoksi kovin matalalla, ja paljon kiviä oli paljastunut edelliseen vierailuuni verraten. Mutta kyllä aimo virtaus siinä kulki, päävirta vaikutti hyvinkin syvältä. Siellä jossain ylempänä, kai saavuttamattomissa on tuo maja, jossa Vilho Viksten ja muut virtalaiset pitivät yösijaansa kalastusretkillään. Voisiko sinne joskus päästä? Vikstenin Virta -teos on suomalaisen kalastuskirjallisuuden helmiä.

 

Istuin virran äärellä sillalla, kun aurinko laski, ilta hämärtyi ja viileni. Harmaahaikara lekutteli korkealla veden yllä. Ei rikkoutunut vedenpinta mieltä kuohuttavaan mulahdukseen ja aaltoina laajenevaan renkaaseen. Pikkukalat vain tuikkivat vesiheinikossa. Oivallista sotuvettä olisi tuo, vaikka virtaus kävi matalalla vedelläkin varsin voimakkaana. Kova olisi soutu ylös välisuvantoon.

 

Vaiettu joki-kirjan työstämisessä sain palautetta Vilho Vikstenilta. Toimitin kummemmin ajattelematta hänelle aivan liian varhaisen, tyystin epäkypsän version. Häneltä tulikin tyrmäys. Kahlasin hänen tekstiään loputtomasti liki epätoivoisena. Olin jo luopumassa kelvottomasta projektistani, mutta lopulta oivalsin häneltä tulleen selkeitä ja viisaita neuvoja, jotka alkuun eivät paljastuneet. Oli kaksi tietä kuljettavana, joista oli valittava. Lyyrinen tai reportaasi. Ymmärsin paljon enemmän mitä kirja on.

 

Vanhan Itse asiasta kuultuna -ohjelman alussa – ja lopussa Viksten sitoo perhoa, Black Zulua. Elämää suurempi perho. Se on perho, jolla sain Simojoesta huimat neljä kookasta harria ensimmäisellä perhokalastusreissullani. Tein kokeneemmat kumppanit kateellisiksi. Aloittelijan onnea? Kai eräänlaisena zuluna seikkailin Afrikassa pakolaisleirityössäni.

 

Charmantti vanha herrasmies Viksten puhuu tuossa ohjelmassa viisaita kirjallisuudesta ja kirjailijoista. Hän kirjoitti aikanaan minulle palautteessaan, ettei halua palata asiaan. Hänen kritiikkinsä ansiosta Vaiettu joki -kirjasta tuli kuitenkin paljon parempi. Toimitin hänelle valmiin kirjan. Sain jo kiitosta. ”Kirja olisi voinut olla vielä parempi, jos sen olisi voinut tehdä vastavirtaan Oulujoen latvoille…”

 

Tyydyin yhteen sikariin Tyyrinvirran viilenevässä ja pimenevässä illassa. Kukkea savun tuprahdus Villen muistolle. Vaiti oli virta, eivät molskahdelleet kalat. Hellesää oli koetellut jalokaloja täälläkin. Hyönteisiäkin lenteli kovin vähän. Sentään pikkuiset vesiperhoset näykkivät pintaa, ja yksinäiset surviaiset keinuivat katoavan auringon viime autereessa. Vanha kivimöljän oli kuiva kesä paljastanut pitkäksi kivien jonoksi ulottuen sillan alapuolelle.

 

Päävirran sileä niska olisi juuri kalan ottipaikka. Kun joskus voisi tuoda veneen tuohon? Syvään virtaan kätkeytyi suuri kivi, joka nyt matalalla vedellä paljasti olemassaolonsa selkeänä aaltona. Suuren taimenen kivi?