Oulujoen reitti ry

Nettivieras

Oulujoen lohen tilanne on hälyttävä

Viime kesänä nousi Oulujoen kalatiestä ennätyksellisen vähän jalokaloja, vain hieman yli 100 lohta. Myös Oulujoen edustan ammattikalastuksen lohisaaliit ovat viime vuosina laskeneet voimakkaasti.

 

Kalatien nousijoiden määrä oli pettymys, kun meren ajoverkkokiellon ajateltiin tuovan runsaasti enemmän kalaa jokisuulle ja kalatiehen. Aiempina vuosina lohia on noussut kalatiessä 300-400 kpl luokkaa, vuonna 2007 nousi 269 lohta.

 

Oulu edustan merialueen eli ns. Oulujoen ter­mi­naa­li­ka­las­tusa­lu­een ammattimaisen kalastuksen lohisaalis

 

Vuosi     Kg        Kpl
2000       4943     919
2001       4389     1001
2002       3890     810
2003       2764     824
2004       2784     632
2005       2964     537
2006       1052     162

 

Saalismäärien kehitys on myös koko Oulun läänin alueella ollut laskeva vuosien aikana. Viime kesänä ajoverkkokiellon myötä saalismäärä kääntyi nousuun mutta ei silti yltänyt kuin puoleen parhaan kesän 2004 saaliista. Oulun läänin ammattimaisen kalastuksen lohisaaliit:

 

Vuosi     Kg           Kpl
2000       21 905     6 106
2001       30 120     9 010
2002       24 612     6 306
2003       26 667     10 916
2004       52 107     13 478
2005       23 177     5 081
2006       10 684     2 162
2007       11 790     2 695
2008       25 174     6 231

 

Lähde: Kainuun TE-keskuksen kalatalousyksikkö

 

Lohensaaliin nopeasti laskeva suunta kertoo karulla tavalla Oulujokisuulle palaavien lohien määrän voimakkaasta laskusta jopa romahduksesta. Vuosien 2007 ja 2008 Oulujokisuun terminaalialueen saalista ei olla eritelty koko läänin saaliista.

 

Voi kuitenkin sanoa, että todennäköisesti v. 2007 lohisaalis Oulujokisuulla ei ollut suurempi kuin vuonna 2006 eli hyvin kehno. V. 2008 Lohisaalis Oulujoen terminaalialueella ei varmastikaan ole tuplaantunut kuten koko läänin saalis ajoverkkokiellon seurauksena. Siitä kertoo kalatiessä nousevien lohien määrän romahdus. Vaikka 2007 todennäköisesti lohisaalis oli heikko, kuitenkin kalatiestä nousi 276 lohta.

 

Vapakalastajien saalis Oulujokisuulla on laskenut vuosi vuodelta. Arvion mukaan tällä kaudella vain muutamia kymmeniä lohia on saatu saaliiksi.

 

Kaikki tuntuu viittaavan siihen, että Oulujoen istutuslohi ei enää juurikaan selviydy hengissä merivaellukseltaan. Ero luonnonpoikasten ja istutuspoikasten hengissä selviytymisessä näyttää yhä vain kasvavan. Tornionjokeen näytti palaavan aiempaa selvästi suurempi määrä lohta ajoverkkokiellon myötä. Epäilemättä myös Oulun läänin rannikolla pyydetystä lohesta muhkea osa on ollut Tornionjoen luonnonlohta. Kuvaavaa on että Tornionjoen 700-800 000 luonnon vaelluspoikasta tuottaa palaavaksi kymmeniä tuhansia lohia. Oulujoen 200 000 istutetusta vaelluspoikasesta näyttää palaavan muutamia satoja! Ero on huikea.

 

Nykyisen kaltainen käytäntö vel­voi­teis­tutuk­sis­sa laitospoikasilla näyttää tulleen tiensä päähän. Istutusvelvoitteita täytyy vääjäämättä tarkastella uudelleen.

 

Ka­la­ta­lous­tar­kas­ta­ja Unto Komulainen Kainuun TE-keskuksesta pitää saalislukuja Oulujoen lohen kannalta hyvin huolestuttavina. Hän pitää lukuja luotettavina. Merikalastajien on edullista antaa todelliset lohisaalisluvut koska ns. hyl­keen­sie­to­palk­kio­kor­vauk­set maksetaan niiden perusteella. Noiden vuosien aikana ammattikalastajien määrä Oulujoen terminaalialueella on hieman laskenut mutta viime vuosina on 6-8 ammattikalastajaa kalastanut lohta alueella.

 

Komulaisen mukaan Kainuun TE-keskuksessa pidettävässä am­mat­ti­ka­las­ta­ja­re­kis­te­ris­sä on 250 kalastajaa. Rekisteriin kuuluvista kalastajista N. 50 harjoittaa lohenkalastusta. Näistä on ehkä 10-20 kalastajaa, joiden kalastustuloissa lohella on hyvin olennainen merkitys. Komulainen ei usko, että laiton, ns. pimeä pyynti olisi kovin laajaa Oulun edustalla. Kylien vesialueella on ns. har­ras­tus­ka­las­ta­jil­la jonkin verran rysäpyyntiä. On kuitenkin vaikea kuvitella, että har­ras­tus­ka­las­ta­jien saalismäärän kehitys poikkeaisi jotenkin olennaisesti ammattikalastuksen saaliista.

 

Iijoen terminaalialueen lohisaalisluvut ovat myös laskeneet voimakkaasti, joskaan saalismäärä ei ole painunut niin alas kuin Oulujokisuulla.

 

Komulainen pohtii, onko merialueella jatkuvasti voimistuneella hyljekannalla mikä vaikutus istutuspoikasten selviytymiseen. Tämä jää vain arvailuiden varaan. Syksyinen siian verkkokalastus on ainakin käynyt lähes mahdottomaksi, hylkeet syövät saaliin ja repivät verkot käyttökelvottomiksi.

Sivun alkuun

Tut­ki­mus­tie­toa Me­ri­kos­ken ka­la­ties­tä

Marleena Isomaa sai vastikään valmiiksi pro gradu –työnsä: Lohen (Salmo salar L.) ja me­ri­tai­me­nen (Salmo trutta L.) nousu Me­ri­kos­ken ka­la­ties­sä vuosina 2004-2007. Ne­li­vuo­ti­nen aherrus ka­la­ties­tä nousevien lo­hi­ka­lo­jen parissa tuli näin pää­tök­seen. Hän jatkaa nyt ka­la­tut­ki­ja­na Hel­sin­gis­sä aiheenaan turs­ka­po­pu­laa­tioi­den muutokset ka­las­tus­pai­neis­sa. Mutta ei hän lohiakaan aio unohtaa.

 

Oulujoen tyttö

 

Marleena Isomaa on Oulujoen tyttö, aivan avo­ja­la­ka­nen. En­sim­mäi­nen muis­ti­ku­va Ou­lu­joes­ta on hänellä, kun aivan pik­kui­se­na onki leik­kion­gel­la Tuiran ui­ma­ran­nal­la. Myöhemmin alkoi oikeaan onkeen tarttua särkiä ja muita pik­ku­ka­lo­ja. Vanhemmat har­ras­ti­vat retkeilyä ja ka­las­tus­ta, ja äiti opetti Mar­lee­nal­le kalan perkuuta jo ne­li­vuo­ti­aa­na.

Paikalle haas­tat­te­lu­kah­vi­laan osuu sat­tu­mal­ta Marleenan äiti, joka kertoo aina ih­me­tel­leen­sä tyt­tä­ren­sä kär­si­väl­li­syyt­tä kala-asioissa. Kuinka pik­ku­tyt­tö elvytti ongella saamaansa pik­ku­hau­kea sy­dän­hie­ron­nal­la pääs­tääk­seen sen vapaaksi. Ju­han­nus­lah­na oli hänen vält­tä­mät­tä ongittava perheelle mum­mo­las­sa Siikajoen Vuo­luo­jal­la, kesti sitten vaikka kuinka pitkään. Ei per­hon­si­don­nas­sa­kaan tytär her­mos­tu­nut.

 

Per­ho­ka­las­tus jäi ylä­as­teiän jälkeen, mutta eiköhän vielä tule takaisin. Ou­lan­ka­joen tut­ki­mus­a­se­mal­la opis­ke­li­ja­na ja myöhemmin opet­ta­ja­na hän kalasti sittemmin haukea. Kuhaa hän on edel­leen­kin pyytänyt jo­ki­suus­sa Har­taan­se­läl­lä. Kalat, kalastus ja Oulujoki ovat siis kuuluneet Marleena Isomaan elämään jo pienestä pitäen. Isä jutusteli kuu­le­mi­aan tarinoita vapaasta Ou­lu­joes­ta. Ala-asteella Marleena kirjoitti aineen, kuinka Me­ri­kos­ken voimala pitäisi räjäyttää, jotta lohet pää­sisi­vät nousemaan jokeen!

 

Marleenan haaveena oli eläin­lää­kä­rin ammatti, joka vaihtui sitten bio­lo­gi­aan ja eläin­fy­sio­lo­gian opin­toi­hin Oulun yli­opis­tos­sa. ”Eläin­fy­sio­lo­gian opin­nois­sa piti kiusata eläimiä tieteen nimissä, ja minä halusin enemmän auttaa niitä.” Opinnot saivat uuden suunnan, kun Marleena pääsi kesän har­joit­te­lu­jak­sol­le SAP (Salmon Action Plan)-pro­jek­tiin Kii­min­ki­joel­le. Työ oli lähinnä lohen ja taimenen smolt­ti­seu­ran­taa. Tästä olikin helppo jatkaa tar­jot­tuun gra­duai­hee­seen Me­ri­kos­ken ka­la­ties­tä v. 2004.

 

Gradu

 

Gra­du­työs­sään Marleena Isomaa on seurannut lo­hi­ka­lo­jen nousua Me­ri­kos­ken ka­la­ties­sä neljän vuoden ajan vv. 2004-2007. Tut­ki­muk­sen tar­koi­tuk­se­na oli selvittää nykyisten is­tutus­pe­räis­ten lo­hi­ka­lo­jen nousu­ha­luk­kuut­ta, -määriä ja -käyt­täy­ty­mis­tä ka­la­ties­sä, vael­luses­teen pois­tut­tua lähes 60 vuoden tauon jälkeen.

 

Lo­hi­ka­lo­jen nousun seu­ran­nas­sa  käy­tet­tiin apuna Vaki-in­fra­pu­na­ka­lalas­ku­rin re­kis­te­röi­miä tietoja, ve­de­na­lais­ta vi­deo­ka­me­raa, vi­su­aa­lis­ta tark­kai­lua ja myös ra­dio­lä­het­ti­mil­le mer­kit­tu­jen kalojen te­le­met­ri­aa. Laskuri sijaitsee kalatien ulos­tu­loau­kos­sa ja on mi­toil­taan 50x60cm. Se antaa kalan pituuden ja korkeuden sekä varsin selkeän muodon, josta voidaan hyvin pitkälle päätellä kalalaji osin jopa sukupuoli. Videolta on voitu vielä tarkemmin varmistaa laji ja sukupuoli.

 

Tut­ki­muk­sen neljän vuoden aikana lohia nousi 1142 ja taimenia 356. Nousevien kalojen määrässä ha­vait­tiin laskeva trendi vuosien aikana. En­sim­mäi­sen me­ri­vuo­den kaloja oli 89%. Me­ri­kos­ken ka­la­ties­sä havaittu laskeva nousu­ka­lo­jen määrä voi johtua luon­tai­ses­ta kan­nan­vaih­te­lus­ta. Toisaalta lohen poi­kas­kuo­le­vuus näyttää kasvavan me­ri­vael­luk­sel­la.

Vertailu luon­non­ti­lai­sen Oulujoen loheen

 

Tut­ki­muk­ses­sa ver­rat­tiin his­to­rial­lis­ten ti­las­to­jen pe­rus­teel­la myös luon­non­ti­lai­sen ja nykyisen Oulujoen lohen nousua, kalojen kokoa sekä määriä. Vertailun pe­rus­teel­la nykyisin jokeen nousee vähemmän usean me­ri­vuo­den kaloja ja että nousu­hui­pun ajankohta on siirtynyt myö­hem­mäk­si.

 

Mie­len­kiin­toi­nen on tut­ki­muk­sen vertailu vapaan Oulujoen aikaisen Me­ri­kos­ken lohipadon ti­las­toi­hin. Tuolloin saa­lis­mää­rät varmasti kertoivat hyvin lohen nousun ai­ka­tau­lun. Pato voitiin ”iskeä” vasta tulvan kään­nyt­tyä laskuun. Ou­lu­joel­la johtuen lat­va­ve­sien val­ta­vis­ta jär­vial­tais­ta johtuen tul­va­huip­pu oli vasta kesäkuun puolen välissä jopa jälkeen. Suurten lohien, yli 4 kg, nousu alkoi nopeasti kesäkuun 20. pv jälkeen ja huippu oli heinäkuun parina en­sim­mäi­se­nä viikkona hiipuen sitten ta­sai­ses­ti kuun loppua kohden. Kossien, alle 4kg, lohien nousu alkoi heinäkuun lop­pupuo­lel­la ja elokuu oli kos­si­nousun aikaa.

 

Luon­non­ti­lai­ses­sa Ou­lu­joes­sa lohien ikä­ja­kau­ma oli hyvin erilainen kuin ny­kyi­ses­sä. Vapaassa joessa 10% nousu­lo­his­ta oli yhden me­ri­vuo­den lohia, 25 % kahden me­ri­vuo­den lohia ja 50 % kolmen me­ri­vuo­den lohia Vas­taa­vas­ti Ou­lu­jo­keen nousseet su­ku­kyp­sät taimenet olivat vähintään kolmen me­ri­vuo­den kaloja (75,7 %).

 

Miksi lo­hen­nousu on nykyisin myö­häi­sem­pää, ja suuria kaloja ei nouse enempää vaikka niitä saadaan ala­ka­na­vas­ta ja pin­ta­käyn­neis­tä päätellen niitä näyttää siellä vai­kut­tai­si olevan?

 

”Lo­hi­ka­lo­jen nousuaika on myö­häi­sem­pi, koska joki, sen vir­tauk­set ja olo­suh­teet ovat luonn­ot­to­mat, eivät vastaa vapaan joen olo­suh­tei­ta.” kiteyttää Marleena Isomaa aluksi. Myöskään joen lohi- ja tai­men­kan­nat eivät ole enää al­ku­pe­räi­siä.

 

Is­tu­tet­tu­jen lohien on todettu nousevan jokiin villejä lohia myöhemmin. Is­tu­tet­tu­jen lo­hi­ka­lo­jen nousun vii­väs­ty­mi­sel­le on esitetty lukuisia syitä, kuten is­tu­tet­tu­jen kalojen heikompi lei­mau­tu­mi­nen, hei­ken­ty­nyt kutuajan käyt­täy­ty­mis­mal­li sekä is­tuk­kai­den ja luon­non­ka­lo­jen väliset ge­neet­ti­set erot. Vael­luk­sen vii­väs­ty­mis­tä voidaan selittää myös lo­hi­ka­loil­la ha­vai­tul­la nousun hi­das­tu­mi­sel­la tai py­säh­ty­mi­sel­lä nousues­teen, tässä ta­pauk­ses­sa voi­ma­lai­tok­sen edustalle.

 

(Kalojen sei­sah­tues­sa voi­ma­lai­tos­pa­don eteen veden vir­tauk­set yleensä ovat heik­ke­ne­mäs­sä ollen kes­ki­ke­säl­lä hei­koim­mil­laan ja vesi lämpenee nopeasti. Nousu­ha­lut il­mei­ses­ti hyytyvät? PJ)

 

Nousun ajoit­tu­mi­nen on ym­pä­ris­tö­te­ki­jöi­den lisäksi myös kalojen perimän sää­te­le­mää, jolloin Oulujoen lohen nousun vii­väs­ty­mi­sen se­li­tyk­se­nä voidaan pitää myös sitä, että nykyiseen is­tutus­kan­taan on va­li­koi­tu­nut emo­ka­loik­si myöhään nousevia kaloja. Nousun lii­al­li­nen myö­häs­ty­mi­nen voi olla kuitenkin hai­tal­lis­ta, mikäli kalat eivät ehdi ku­tua­lueil­le ennen kutuajan alkamista, vaan joutuvat kutemaan poi­kas­tuo­tan­non kannalta epäe­dul­li­siin paik­koi­hin  tai kalat eivät kude lainkaan.

 

Oulujoen lohet suun­taa­vat ensin Perämeren poh­juk­kaan asti, ennen kään­ty­mis­tä takaisin Oulujoen suuntaan. Tämä on osaltaan se­lit­tä­nyt myös vapaan Oulujoen muita jokia hieman myöhempää lo­hen­nousua.

Nykyisen lohen nousu painottuu elo-syys­kuul­le, eli ajan­jak­sol­le jolloin vir­taa­mao­lo­suh­teet vastaavat entisen Oulujoen lo­hi­ka­lo­jen nousu­hui­pun virtaamia. Näiden asioiden valossa Oulujoen lo­hi­ka­lo­jen nousua ei voida pitää vii­väs­ty­nee­nä, vaan nou­dat­ta­van vir­taa­mien osalta sa­man­lais­ta trendiä kuin luon­non­ti­lai­ses­sa Ou­lu­joes­sa. Tämä viittaisi siihen että Oulujoen lohen nousun vii­väs­ty­mi­nen johtuu enemmän vir­taa­mas­sa kuin kalojen perimässä ta­pah­tu­neis­ta muu­tok­sis­ta.

 

Vil­je­ly­pe­räis­ten lohien on todettu saa­vut­ta­van usein su­ku­kyp­syy­den jo en­sim­mäi­sen me­ri­vuo­den jälkeen, mikä voi selittää nuo­rem­pien kalojen suurempaa osuutta Ou­lu­jo­keen nouse­vis­sa lo­hi­ka­lois­sa.

Kookkaat kalat suosivat suurempia vir­ran­no­peuk­sia, joten ne saattavat pysytellä voimalan tur­bii­ni­vir­ras­sa, eivätkä tästä syystä hakeudu yhtä ak­tii­vi­ses­ti ka­la­tie­hen. Tur­bii­ni­vir­ras­sa py­syt­te­le­mis­tä on selitetty myös sillä, että voimalan läpi kulkeneet mereen pyrkivät vael­lus­poi­ka­set eli smoltit lei­mau­tu­vat kyseiseen vael­lus­reit­tiin, jonka seu­rauk­se­na aikuiset kalat pyrkivät tur­bii­ni­vir­ran kautta takaisin jokeen, ka­la­tie­hen sijasta.

 

Emme tiedä, miten paljon ja minkä kokoisia lohia saapuu jo­ki­suul­le. Tämä on to­del­li­nen ongelma. (Asiaa yri­tet­tiin kar­toit­taa muuan vuosi sitten. Ta­voit­tee­na oli pyydystää mer­kit­tä­väk­si riit­tä­väs­ti lohia jo­ki­suul­ta. Näitä ei kui­ten­kaan syystä tai toisesta saatu lä­hi­main­kaan riit­tä­väs­ti edus­ta­vak­si otokseksi. PJ)

 

Kemijoen ka­la­ties­sä usean me­ri­vuo­den lohet eivät nousseet ka­la­tie­hen, ennen kuin sen vir­taa­mao­lo­suh­tei­ta ja kalatien suuaukon hou­kut­te­le­vuut­ta pa­ran­net­tiin.

 

Lohen vael­lus­poi­ka­sis­ta is­tu­te­taan vuo­sit­tain 200 000 kpl ja niistä laitetaan 2/3 jo­ki­suul­le, käy­tän­nös­sä mereen ja  1/3 Montan ka­lan­vil­je­ly­lai­tok­ses­ta. lohta. Tai­me­nen­poi­ka­sia is­tu­te­taan 100 000 kpl.

 

Te­le­met­ria­seu­ranns­sa todettiin, että osa lo­hi­ka­lois­ta ei nouse lainkaan ylös jo­ki­suis­ton alueelta tai ka­la­tie­hen asti. Suistoon jäävät lohikalat saattavat kuulua siihen 2/3:aan is­tu­tet­ta­vis­ta kaloista, jotka eivät voi­mak­kaan is­tutus­paik­kaan lei­mau­tu­mi­sen vuoksi hakeudu ylä­vir­taan. Vas­taa­vas­ti ka­la­ties­tä ylös nous­sei­den lo­hi­ka­lo­jen on todettu uivan lähes suoraan Mu­hok­sel­le. Nämä to­den­nä­köi­ses­ti kuuluvat Montasta is­tu­tet­tuun kol­man­nek­seen. Kuitenkin suuria kaloja nousee, jopa 15-kiloinen lohi mahtuu nousemaan ka­la­ties­tä.

 

(Lie­ne­vät­kö sitten isot kalat herkempiä luonn­ot­to­mil­le olo­suh­teil­le? Tänä kesänä kuitenkin näyttää, että useamman me­ri­vuo­den kalojen osuus on aiempaa suurempi. 25.8. mennessä 71 lohta oli noussut, 11 kpl 7-9-kiloisia jopa yksi 11-kiloinen. Lisäksi 3,5-5,5 kg lohia on noussut kuusi, joista suurin osa liene toisen me­ri­vuo­den kaloja. Jopa viidennes ellei lähes neljännes näyttäisi olevan vähintään toisen me­ri­vuo­den kaloja aiemman 10% sijasta. PJ)

 

Lohen nousun käyn­nis­ty­mi­nen

 

Syksyllä veden läm­pö­ti­laan si­dok­sis­sa olevan ku­tua­jan­koh­dan lä­hes­ty­mi­sen on todettu lisäävän kalojen vael­lusak­tii­vi­suut­ta. Tämä selittää myös Me­ri­kos­ken ka­la­tiel­lä tehtyjä ha­vain­to­ja lo­hi­ka­lo­jen nousun ak­ti­voi­tu­mi­ses­ta, vii­meis­tään syyskuun puo­li­vä­lin jälkeen.

 

Seu­ran­nas­sa ha­vait­tiin, että lohikalat py­säh­tyi­vät kes­ki­mää­rin vuo­ro­kau­dek­si kalatien vii­mei­sel­le ylä­ta­san­teel­le, ennen siir­ty­mis­tä las­ku­ri­lait­teen läpi jokeen. Voi olla, että nousu­hui­pun aikana alempaa nousevat kalat ajavat, tai edellä menevät hou­kut­te­le­vat toisia kaloja eteenpäin.

 

Lohen ja taimenen nousun on todettu etenevän joessa kolmessa tai kahdessa vaiheessa, joita ovat (1) ak­tii­vi­sen vael­lus­vai­heen ete­ne­mi­nen, (2) pas­sii­vi­nen odotus- tai le­väh­dys­vai­he ja (3) ylä – ja ala­vir­taan liik­ku­mis­ta sisältävä et­sin­tä­vai­he.

 

Kaikki ylä­ta­san­teel­la havaitut nousu­ka­lat menivät kuitenkin las­ku­ri­lait­teen lävitse jokeen, ennemmin tai myöhemmin. Neljän vuoden aikana ha­vait­tiin vain yksi lohi, joka peruutti las­ku­ri­lait­teen suu­au­kol­ta takaisin por­taa­seen eikä mennyt jokeen.

 

Onko kalojen lajin ja määrän arviointi ka­la­ties­sä varmaa?

 

Marleena Isomaa pitää ha­vain­to­ja nouse­vis­ta kaloista varsin luo­tet­ta­va­na. Las­ku­ris­sa on vaikeaa joskus erottaa etenkin suuri taimen ja lohi toi­sis­taan. (Sehän on hankalaa joskus ka­la­mie­hel­le­kin rannalla. PJ). Tästä syystä ve­de­na­lai­nen vi­deo­ka­me­ra oli useim­mi­ten ehdoton varmojen ha­vain­to­jen saa­mi­sek­si. Kaikkina tut­ki­mus­vuo­si­na todettiin joitain kymmeniä (n. 20-30 nousu­ka­laa/tut­ki­mus­jak­so) las­ku­ri­lait­teel­le re­kis­te­röi­ty­nei­tä kaloja, joita ei pystytty mää­rit­tä­mään luo­tet­ta­vas­ti  - liian hitaasti tai nopeasti. Lohen ja taimenen nousu­käyt­täy­ty­mi­nen oli yh­den­mu­kai­nen, niitä ei pääosin eritelty.

 

Tänä vuonna vi­deo­ka­me­ra on ollut pois mutta laskurin lisäksi täy­den­tä­vää tietoa on saatu net­ti­ka­me­ras­ta, joten tämänkin vuoden nousi­ja­lu­ku­ja, lajia ja su­ku­puol­ta Isomaa pitää varsin luo­tet­ta­va­na. Re­kis­te­röin­ti­lait­tee­na laskurin sijainti on op­ti­maa­li­nen ny­kyi­sel­lä pai­kal­laan mutta si­joit­ta­mal­la toinen laskuri ala­ka­la­tie­hen voi­tai­siin saada tärkeää li­sä­tie­toa.

 

Ym­pä­ris­tö­te­ki­jöi­den merkitys

 

Tut­ki­muk­ses­sa pyrittiin sel­vit­tä­mään ym­pä­ris­tö­te­ki­jöi­den mm. virtaama, veden lämpötila, ohi­juok­su­tuk­set, vuo­ro­kau­den aika, valo ja tuuli. Tut­ki­muk­sis­sa ei todettu kovin selkeää ti­las­tol­li­ses­ti mer­kit­se­vää vastetta ym­pä­ris­tö­olo­suh­tei­den ja nousu­ka­la­mää­rien välillä. Graafinen tar­kas­te­lu osoitti kuitenkin lohen ja taimenen nousu­hui­pun ajoit­tu­van selkeiden vir­taa­ma­muu­tos­ten yhteyteen, sekä veden läm­pö­ti­lan laskiessa 16˚C tuntumaan. Kunakin vuonna lo­hi­ka­lo­jen jokeen nousua edeltää virtaaman het­kel­li­nen kasvu ja läm­pö­ti­lan las­ke­mi­nen pysyvästi + 20˚C:n alle. Nousu­hui­put ajoit­tu­vat kaikkina vuosina veden läm­pö­ti­lan laskettua  + 16˚C:n tuntumaan tai ala­puo­lel­le.

 

Syksyn myötä virtaamat voi­ma­lai­tos­ten läpi yleensä kasvavat ja tämä on varmasti tärkeä tekijä nousun käyn­nis­ty­mi­seen. Nousu­huip­pu painottui yleisesti syys­kuul­le, lukuun ottamatta sateista vuotta 2004, jolloin paras nousu­kuu­kausi oli elokuu. Ou­lu­joes­sa lo­hi­ka­lo­jen nousu oli ak­tii­vis­ta myös koh­tuul­lis­ten ohi­juok­su­tus­ten aikana ja kaloja nousi pa­toal­taa­seen jopa vanhan jokiuoman kautta kau­neus­pa­to­jen kautta.

 

Tulosten mukaan kaloja nousi eniten ete­lä­tuu­lil­la ja ko­vem­mil­la tuu­len­no­peuk­sil­la, mikä vastasi myös odo­tet­tu­ja tuloksia.

 

Smolt­ti­kuol­lei­suus

 

Lohen luon­non­kier­ros­sa on tärkeää on, että alas vaeltavat smoltit sel­viy­ty­vät hengissä mereen, etenkin uidessaan voi­ma­lai­tos­tur­bii­nien läpi. Me­ri­kos­ken voi­ma­las­sa on Kaplan-mallin turbiinit, joista smoltit eli vael­lus­poi­ka­set sel­vi­tyty­vät yleensä varsin hyvin. Poi­kas­tap­piok­si on arvioitu eri tut­ki­muk­sis­sa 7-14%. Viitettä on jopa vä­häi­sem­mäs­tä­kin kuol­lei­suu­des­ta.

 

Is­tutus­ten ai­kai­sel­la veden läm­pö­ti­lal­la näyttää olevan hyvin suuri merkitys. Montasta va­pau­tet­tu­jen smolttien sel­viy­ty­mis­pro­sent­ti vaihteli 40-95%:iin riippuen veden läm­pö­ti­las­ta. 5-as­tei­ses­sa vedessä kuol­lei­suus oli korkein ja 9-as­tei­ses­sa mitätön. Haukien ja muiden pe­to­ka­lo­jen saalistus eli predaatio on mer­kit­tä­vä kuol­lei­suu­den lisääjä.

 

(Lieneekö se kuitenkin toisaalta osa luon­non­va­lin­taa ja karaisee hengissä sel­viy­ty­nei­tä me­rie­lä­mää varten? PJ)

 

Vil­jel­ty­jen lo­hi­ka­lo­jen eloon­jää­mi­sen on todettu olevan luon­non­ka­lo­ja heikompi. Siiran ym. (2006) tut­ki­muk­sis­sa vil­jel­ty­jen lohien sel­viy­ty­mi­nen me­ri­vael­luk­sel­ta kudulle ar­vioi­tiin olevan noin 2,5 - 4,5 kertaa al­hai­sem­pi kuin villien lohien kohdalla.

 

Me­ri­tai­me­net jäävät erityisen alttiiksi ran­nik­ko­ka­las­tuk­sen vai­ku­tuk­sil­le vael­taes­saan syön­nös­vael­luk­sel­la rannikon myö­täi­ses­ti 100-200 km säteellä is­tutus­pai­kas­taan ja vie­rail­les­sa lop­pusyk­syi­sin myös jo­ki­suis­sa.

Toimivan kalatien ra­ken­ta­mi­nen ei ole helppoa

 

Me­ri­kos­ken kalatietä suun­ni­tel­taes­sa on pyritty ottamaan oppia Isohaaran ja muista ka­la­teis­tä. Mys­tiik­kaa liittyy kuitenkin kalatien toi­min­taan kuten lohen käyt­täy­ty­mi­seen yleensä. Joskus kuitenkin hyvin ra­ken­ne­tut tai helposti noustavat kalatiet eivät jostain se­lit­tä­mät­tö­mäs­tä syystä houkuta kaloja nousemaan ka­la­ties­sä. Joissain ta­pauk­sis­sa itse kalatien on todettu olevan nousueste tai kalojen nousua hidastava tekijä.

Tut­ki­mus­ten mukaan kalatien hou­ku­tus­vir­rak­si riittää 3% koko voimalan vir­taa­ma­mää­räs­tä ja Me­ri­kos­ken kalatien hou­ku­tus­vir­rat (apu­tur­bii­ni­ka­na­va 4 m/s², nippu-uit­to­ka­na­va n. 2 m/s²) ovat tut­ki­mus­ten mukaan op­ti­maa­li­sia.

Ou­lu­jo­keen nousi vuo­sit­tain kes­ki­mää­rin 330 lohta ja 100 taimenta. Kyseistä nousu­mää­rää voidaan pitää hyvänä, ver­rat­taes­sa esi­mer­kik­si Kemijoen kalatien lo­hi­mää­riin (359 lohta/v) missä lohien is­tutus­mää­rät ovat lähes kol­min­ker­tai­set Ou­lu­jo­keen ver­rat­tu­na, tai Uu­ma­ja­jo­keen, jossa istutetut lohet eivät mer­kin­tä­ko­keen pe­rus­teel­la nousseet lainkaan ka­la­tie­hen.

 

Kalatie toimii

 

Tutkija Marleena Isomaa on saattanut todeta tut­ki­muk­sen joh­to­pää­tök­si­nä, että Oulujoen nykyiset lohikalat ovat osoit­ta­neet selkeää nousu­ha­luk­kuut­ta kalatien kautta ylemmäksi jokeen. Me­ri­kos­ken kalatie soveltuu lo­hi­ka­lo­jen nousu­rei­tik­si ja sen voidaan sanoa toimivan vä­hin­tään­kin koh­ta­lai­ses­ti. Lo­pul­li­sen arvion antamista vai­keut­taa se, että ei tiedetä to­del­lis­ta jo­ki­suu­hun jäävien ja ka­la­tie­hen ha­keu­tu­vien lo­hi­ka­lo­jen lu­ku­mää­rää.

 

Joka ta­pauk­ses­sa Me­ri­kos­ken voimalan ohitse on noussut satoja lo­hi­ka­lo­ja, parantaen näin voimalan ylä­puo­li­sen alueen vir­kis­tys­ka­las­tusar­voa ja todistaen samalla että lohikalat saadaan nousemaan vael­luses­tei­den ohitse oikein ra­ken­ne­tuil­la ka­la­teil­lä.

 

Miten lisätä nousevien kalojen määrää?

 

Tutkija Marleena Isomaan näkemys on, että mikäli jokeen nousevien lo­hi­ka­lo­jen määrää halutaan kasvattaa, tulisi myös is­tutus­käy­tän­nön muut­ta­mis­ta harkita. Kalojen nousu­viet­ti olisi epäi­le­mät­tä voi­mak­kaam­pi, jos ne jokisuun sijasta is­tu­tet­tai­siin ylemmäksi pääuomaan ja si­vu­jo­kiin. Is­tutusa­jan­koh­taan ja veden läm­pö­ti­laan tulisi kiin­nit­tää huomiota smolttien vael­lus­ko­kei­den ra­di­kaa­lien tulosten vuoksi.

 

Tärkeää on tietenkin se, että mereltä yleensä palaa jo­ki­suul­le lohia. Li­sään­ty­vä lohen poi­kas­vai­heen jälkeinen kuol­lei­suus merellä huo­les­tut­taa. (Jo­ki­suul­le näyttää palaavan vuosi vuodelta vähemmän lohia ainakin va­pa­ka­las­ta­jien saaliista päätellen. PJ)

 

Millainen on tilanne Ou­lu­joel­la 20-30 v päästä, voisiko luon­non­kier­to olla mer­kit­tä­vä?

 

Marleena Isomaa miettii kysymystä. Lohen ja taimenen jon­ki­nas­tei­nen luon­non­kier­to on luon­nol­li­ses­ti ta­voit­tee­na. Ou­lu­joel­la on kuitenkin hankala päästä laajaan luon­non­kier­toon ja näin todistaa ka­la­tei­den toiminnan täysi ka­la­ta­lou­del­li­nen merkitys. Suuriin luon­non­poi­kas­mää­riin on vaikea päästä nopeasti. Tämä edel­lyt­täi­si laajoja luon­non­ti­lai­sia alueita joella. On edettävä kär­si­väl­li­ses­ti, rakentaa kalateitä, kunnostaa poi­kas­tuo­tan­toa­luei­ta, istuttaa enemmän poikasia jo­kia­lueil­le. Tulokset nähdään vä­hi­tel­len. Pie­nel­lä­kin lohen ja taimenen luon­non­kier­rol­la Ou­lu­joel­la on tärkeä merkitys uha­na­lai­sil­le lajeille.

 

Voi, olla Iijoella saa­tai­siin paremmin ja nopeammin to­dis­tei­ta ka­la­por­taan toi­min­nas­ta laajan luon­non­kier­ron käyn­nis­tä­mi­sek­si. Siellä on laajoja poi­kas­tuo­tan­toa­luei­ta, jonne on jo pidempään istutettu suuria määriä jo­ki­poi­ka­sia, joilla pitäisi olla nousu­viet­tiä. Ka­la­tut­ki­jan mieli olisi palanut Iijoen vael­lus­ka­la­pro­jek­tiin mutta Hel­sin­gis­sä tar­jot­tiin mie­len­kiin­tois­ta tut­ki­mus­teh­tä­vää ja ra­hoi­tus­ta turs­ka­po­pu­laa­tioi­den muutosten parissa.

 

Jos suurempi osa lohista lei­mau­te­taan ylemmäksi, esim. 50% poikasta, epäi­le­mät­tä nousu­viet­ti voi­mis­tui­si. Toisaalta pre­daa­tio­ris­ki kasvaa. Nyt tänä kesänä pitäisi olla nouse­mas­sa en­sim­mäi­siä jokeen lei­mau­tet­tu­ja  poikasia. Mu­hos­jo­keen ja muu­al­le­kin lai­tet­tiin  kolmisen vuotta sitten jo­ki­poi­ka­sia, joiden ha­vait­tiin sel­viy­ty­vän hengissä joessa. Niiden pitäisi olla lei­mau­tu­nei­ta si­vu­jo­kiin, ja se saattaisi jopa näkyä lohen nousussa. (mm. Ku­tu­joes­ta lähti liik­keel­la n. 2000 vael­lus­poi­kas­ta alaspäin toissa keväänä). Muutaman vuoden kuluessa kenties alamme nähdä näiden jo­ki­poi­ka­sis­tutus­ten ja eli­nym­pä­ris­tö­kun­nos­tus­ten (mm. Muhosjoki, Laukka, Kont­ti­saa­ri) tuloksia.

 

Kalatien vas­taan­ot­to

 

Marleena Isomaa on ollut tämän kesän esit­te­le­mäs­sä kalatietä yleisölle Oulun Energian pal­ve­luk­ses­sa. Ihmiset kom­men­toi­neet kalatietä hyvin po­si­tii­vi­ses­ti. Monet ovat sanoneet, että vuo­si­kym­me­niä on asiaa jankattu, eikä siihen olla uskottu, että kalatie tullaan tekemään. Nyt kuitenkin kalatie on siinä, ja lohi nousee! Eipä juuri ole kuulunut mie­li­pi­tei­tä rahojen haas­kaa­mi­ses­ta, ei ainakaan nuo­rem­mil­ta ihmisiltä.

 

Joku vanhempi mies on tuumannut, että paljonko tulee ki­lo­hin­taa ka­la­por­ras­ka­lal­le. Sitä voi miettiä mutta kannattaa muistaa, että joen voimalla on jauhettu sähköä ja rahaa 60 vuotta.

 

Tänä kesänä on jonkin verran är­hen­nel­ty, kun lohi ei kesä-hei­nä­kuul­la noussut jokeen. ”Sanoin, että olen huo­lis­sa­ni vasta, jos elo-syys­kuus­sa ei lohi nouse.”

 

Omat mietteet tut­ki­muk­sen jälkeen

 

Marleena Isomaa pohtii ko­ke­muk­si­aan tut­ki­mus­pro­jek­tis­ta: ”Alkuun minulla oli epäilyjä, on Oulujoen lo­hi­kan­nal­la enää nousu­viet­tiä tai ku­tu­viet­tiä, mutta on selvästi käynyt ilmi, että viettiä on säilynyt, ei ole hävinnyt. Ku­tu­käyt­täy­ty­mis­tä on jopa voitu havaita joella, ja kutemista on todettu ka­la­ties­sä ja Mu­hok­sel­la.”

”Tämä vael­lus­ka­lo­jen pa­lau­tus­han­ke on luonut uskoa siihen, että ra­di­kaa­lien­kin virheiden jälkeen on mah­dol­lis­ta korjata ti­lan­net­ta. Vaikka kalatie on lähes 60 v liian myöhään ra­ken­net­tu, on paljon parempi kuin jos sitä ei ollenkaan olisi ra­ken­net­tu.”

 

”On ollut hienoa olla mukana pro­jek­tis­sa. Aiemmin en uskonut, että ka­la­por­ras ra­ken­ne­taan. Nyt olen nähnyt sen, että kalatie toimii, ja lohi voi nousta, niin ettei patoa tarvitse räjäyttää!” nauraa Marleena Isomaa heleästi, kun muistelee ala­kou­lus­sa kir­joit­ta­maan­sa ainetta.

 

Haas­tat­te­li Pekka Jurvelin (suluissa vä­li­kom­men­tit PJ)

Sivun alkuun

Elävä joki -tee­ma­vuo­si

Haas­ta­tel­ta­va­na Pohjois-Poh­jan­maan ym­pä­ris­tö­pääl­lik­kö Ismo Karhu

 

1) Mistä syntyi ajatus ottaa juuri JOKI 12. ym­pä­ris­tö­tie­toi­suu­den tee­ma­vuo­den aiheeksi?

Jo­ki­laak­sot ovat pe­rin­tei­nen osa Pohjois-Poh­jan­maa­ta, ja asutus keskittyy edelleen jo­ki­var­sil­le. Siksi ne valittiin tee­ma­vuo­den aiheeksi.

 

2) Tee­ma­vuo­den toi­mi­joi­ta vaikuttaa olevan val­ta­vas­ti (ProAgrias­ta Oulun hiip­pa­kun­taan). Miten on mah­dol­lis­ta koota yhteen näin suuri joukko toi­mi­joi­ta? Ovatko kaikki toimijat lähteneet mukaan tee­ma­vuo­den to­teu­tuk­seen?

 

Ym­pä­ris­tö­tie­toi­suus­toi­min­nas­sa on aina ollut mukana suuri joukko maakunnan vi­ran­omai­sia ja ke­hit­tä­mi­sor­ga­ni­saa­tioi­ta. Osal­lis­tu­mi­sin­to vaihtelee kunkin vuoden aiheesta riippuen - Elävä joki on osoit­tau­tu­nut aiheeksi, joka innostaa monia.

3) Millaisia suun­ni­tel­mia eri toi­mi­joil­la tee­ma­vuo­den to­teut­ta­mi­sek­si on?

Käy­tän­nös­sä tee­ma­vuo­si on aiheen mo­ni­puo­lis­ta esillä pitämistä, ta­pah­tu­mia jo­ki­var­sil­la ja va­lo­ku­va­kil­pai­lua. Yleisöä vetäviä tulevat olemaan ainakin me­lon­tata­pah­tu­mat; niitä jär­jes­te­tään mm. Py­hä­joel­le ja Kii­min­ki­joel­le.

4) Miten tee­ma­vuo­des­ta tie­do­te­taan yleisölle?

Suuri yleisö ta­voi­te­taan pai­kal­lis­leh­dis­tön kautta. Muutamia juttuja on jo il­mes­ty­nyt, ja var­si­nai­nen te­ho­vies­tin­tä tapahtuu toukokuun lopussa, jolloin jo­ki­laak­soit­tai­set va­lo­ku­va­kil­pai­lut ju­lis­te­taan. Liiton ja monien muiden tahojen www.sivuilla annetaan Elävä joki -in­for­maa­tio­ta.

5) Millaisia tuloksia tee­ma­vuo­del­ta odotetaan?

Pitkän tähtäimen pää­ta­voit­tee­na on jo­ki­laak­so­jen ym­pä­ris­tö­ar­vos­tuk­sen ko­hoa­mi­nen, mikä lisäisi ym­pä­ris­tön vaa­li­mis­ta ja jo­ki­laak­so­jen ke­hit­ty­mis­tä yleen­sä­kin. Liiton kannalta on hyvin mie­len­kiin­tois­ta nähdä, mitkä asiat pai­not­tu­vat kussakin jo­ki­laak­sos­sa; ehkäpä saamme jo­ki­laak­so­jen "per­soo­nal­li­suus­pro­fii­lit", ja niistä voisi olla hyötyä maa­kun­ta­lii­ton työlle. Kaikille mukana oleville toi­mi­joil­le tee­ma­vuo­si antaa mah­dol­li­suuk­sia "lähestyä" jo­ki­laak­so­ja omalla työ­sa­ral­laan.

6) Kullakin toi­mi­jal­la näyttää olevan laajoja suun­ni­tel­mia. Onko tarkoitus toteuttaa suun­ni­tel­mat kuluvan vuoden aikana? Onko tarkoitus, että hank­kees­ta jää jotakin pysyvää? Miten taataan tee­ma­vuo­den aikana mah­dol­lis­ten luotujen toi­min­to­jen jatkuvuus ja pysyvyys?

Pysyvyys tulee parhaiten niin, että tee­ma­vuo­si nostaa esille sellaisia asioita ja arvoja, jotka jäävät ihmisten mieleen pitkäksi aikaa ja vai­kut­ta­vat siihen miten jo­ki­laak­sois­sa eletään ja toimitaan tu­le­vai­suu­des­sa. Myös Pohjois-Poh­jan­maan liitto voi viedä esille tulleita asioita maa­kun­nal­li­siin pitkän tähtäimen suun­ni­tel­miin. Sama koskee muitakin mukana olevia toi­mi­joi­ta.

7) Miten mah­dol­li­set hankkeet ra­hoi­te­taan?

Käy­tän­nös­sä ra­hoi­tuk­seen osal­lis­tu­vat kaikki ta­pah­tu­ma­jär­jes­tä­jät osaltaan. Ke­nel­le­kään ei näin tule raskaita kus­tan­nuk­sia, mutta koko­nais­pa­nos muodostuu ai­ka­moi­sek­si.

8) Miten jo­ki­var­ren asukkaat saadaan mukaan tee­ma­vuo­den to­teu­tuk­seen?

Ta­pah­tu­mat pyritään tekemään yleisöä kiin­nos­ta­vik­si. Samoin va­lo­ku­va­kil­pai­lu on ni­me­no­maan asuk­kail­le suunnattu.

9) Mitä yk­sit­täi­nen jo­ki­var­ren asukas voi tehdä tee­ma­vuo­den on­nis­tu­mi­sek­si?

Osal­lis­tu­mal­la innolla ta­pah­tu­miin ja va­lo­ku­va­kil­pai­lui­hin. Myös kaikki palaute (esim. Pohjois-Poh­jan­maan liiton www.sivulle) on ter­ve­tul­lut­ta ja rakentaa vuotta.

10) Kootaanko tee­ma­vuo­den tulokset yhteen? Miten niistä tie­do­te­taan?

Vuoden lopussa tehdään yh­teen­ve­to. Se tulee näh­tä­vil­le liiton www.sivuille ja lä­he­te­tään kaikille toi­mi­joil­le.

Ismo Karhu ja joki

 

11) Mikä on sinun hen­ki­lö­koh­tai­nen suhteesi jokeen? Mitä joki sinulle merkitsee? Mikä on ko­ti­jo­ke­si?

Minulla on hyvin läheinen suhde vir­ta­ve­siin. Se on syntynyt tam­muk­ka­pu­roil­la ka­las­tel­les­sa. Mie­les­tä­ni jo­ki­var­sil­la Suomen luonto on kaikkein rik­kaim­mil­laan: pie­ni­piir­teis­tä maisemaa ja runsasta eläin­maa­il­maa. Kun ka­las­tel­les­sa hiljaa lii­kus­ke­let, pääset hyvin lähelle kaikkea sitä. Kun omaa kotijokea kysytään, ei vastausta tarvitse miettiä. Olen lähtöisin Kii­min­ki­joen latvoilta, Puolangan vaa­ra­mai­se­mis­ta, Kiimingin kunnassa olen asunut kol­me­kym­men­tä vuotta ja mök­ki­paik­kaa pidän Kii­min­ki­joen puo­li­vä­lis­sä, Koi­ra­kos­kel­la. Sanoisin, että melko lähellä on hetki, jolloin alan ymmärtää Kii­min­ki­joen ajatukset…

12) Mitä odotat tee­ma­vuo­del­ta?

Päästä näkemään, mitä joki merkitsee poh­jois­poh­ja­lai­sil­le tänä päivänä.

Kun­nia­vie­raa­na toi­vot­ta­vas­ti me­ri­tai­men Oulujoen ka­la­ties­sä

Oulun Energia on lupauksensa mukaan avannut kalatien vapuksi ja kalatien tilannetta ja kalojen nousua pääsee jo nyt seuraamaan reaaliaikaisista kuvista  kalatieltä. Edessä on mielenkiintoinen kesä. Ajoverkkokalastus on kielletty. Se voisi mahdollistaa suurempien lohijoukkojen nousun pohjoisiin kotijokiinsa. Toisaalta rannikkokalastuksen rajoituksia on puretta ja lohikannan tila näyttää heikkenevän, lohen määrä Itämeressa kaikkiaan vähentyvän. Monia uusia uhkia kuten kampamaneetti ja ilmaston lämpeneminen on olemassa. Mutta toivomme hyvää lohikesää.

Meritaimenta on näyttänyt olevan niukahkosti Merikosken alla. Meritaimen nousee yleensä kalatiessä ensimmäisena. Odotamme jännityksellä ensimmäisen meritaimenen näkymistä kuvissa.

 

Itä­me­rel­lä kaikki on toisin - jo­ki­asiois­sa­kin

 

Atlantin valtamerellä merilohia ei saalisteta, pyynti tapahtuu - jos siihen on kestävän käytön perusteita - joissa. Tämä on koko­nais­ta­lou­del­li­ses­ti edullisinta. Näin pitäisi olla koko Itämerelläkin, onhan jokikalastuksessa kilokohtainen, aluetaloudellinen tuotto 30-kertainen verrattuna lohikilon kalastajahintaan (3,80€).

Lohikantaa verottavat monet muutkin tekijät kuin kalastajat ja hylkeet. M74 oireyhtymä (uusi nimi: oksidatiivinen stressi) alentaa luonnonlohen poikastuottoa. Sen merkitys on jälleen nousussa. Lohi-istukkaat, joita voimayhtiöt tuottavat, ovat todella heikkolaatuisia. Kaiken tämän lisäksi kummankin ryhmän smoltit pysyvät heikosti hengissä mereen jouduttuaan. Miksi, sitä ei tiedetä. Tuskallisen kiusallista.

Ajoverkkokalastus Itämerellä kiellettiin vuoden alusta lukien, mutta pyyntiverkkoja ei hävitetty. Laiton kalastus rehottaa erityisesti eteläisellä Itämerellä. EU:n ka­las­tus­ko­mis­saa­ri­kin jo hermostui.

Pyyn­ti­kiin­tiö­jär­jes­tel­mä on ollut täysin älytön. Jos kaikki meressä syönnöksellä olevat aikuiset lohet olisi pyydetty, niin kiintiö ei olisi vielä täyttynyt.

Ei ihme, että me­ren­tut­ki­mus­neu­vos­to ICES tarjosi lohiasetukseen ensiavuksi va­ro­vai­suus­pe­ri­aa­tet­ta. Simojokeenkin noussut lohimäärä oli ehtinyt jo romahtaa kymmenesosaan muutaman vuoden takaisesta tilanteesta.

Ruotsalainen kansanpuolue ilmoitti politiikakseen, että merilohen meripyyntiä tulee jatkaa vaikka kanta pienenisi (ei kuitenkaan "olennaisesti"). Muu hallitus oli onneksi toista mieltä. Se halusi noudattaa hallitusohjelmaa, jonka mukaan tulee pyrkiä mahdollisimman suuren luonnonlohen poikastuotantoon kutujoissa. Tästä ris­ti­rii­ta­ti­lan­tees­ta ei selvitty muuten kuin voimasuhteet hallituksessa mittaamalla. RKP:tä lukuun ottamatta hallitus oli va­ro­vai­suus­pe­ri­aat­teen kannalla. Uudella lohiasetuksella rajoitetaankin merilohen meripyyntiä, mikä on nyt ainoa järkevä vaihtoehto. Ratkaisevan tärkeää on, että suurikokoiset naaraslohet pääsevät mahdollisimman täysilukuisesti nousemaan kutujokiin. Ne takaavat lähtökohtaisesti kannan uusiutumisen. Nämä naaraat saapuvat syön­nös­vael­luk­sel­taan jokisuille ensimmäisinä, siksi pyyntirajoituksen päät­ty­mi­sa­jan­koh­dal­la on kussakin ka­las­tus­vyö­hyk­kees­sä erityistä merkitystä. Nyt tarvitaan kunnollinen valvonta meri- ja jokialueille, jotta laittomuuksiin ei sorruttaisi.
Kuka voitti suuren lohisodan vuosimallia 2008?
Toivottavasti luonnonlohi!

Erkki Pullianen, Vihreän liiton blogissa 31.3.08

Reijo Heikkinen tuntee Kainuun kuin omat taskunsa

 

Kainuun kuudes kir­jal­li­suus­pal­kin­to luovutettiin Kalevalan päivänä Kaukametsän Kalevala-juhlassa historian dosentti Reijo Heikkiselle hänen uusimmasta Kainuu-aiheisesta tietokirjastaan Avara Oulujärvi (2007). Teos tarkastelee järveä monista näkökulmista, järven synnystä ja geologiasta pilkkionginnan SM-kisoihin vuonna 2007. Teoksen pohjana ovat Heikkisen edeltävät Oulujärvi-kirjat, joiden tietoja hän on päivittänyt.

'Oulujärvellä on rantaviivaa 520 km. Kainuu on Belgian kokoinen alue ja siten suuri tutkittavaksi. Nykyisin tunnen tienoon paremmin kuin moni syntyperäinen kainuulainen', kuvailee Oulusta kotoisin, mutta jo 30 vuotta Kajaanissa asunut Heikkinen työsarkaansa. Oulujärveä ja Kainuuta ei juurikaan ole tutkittu, ja muita tutkijoita alueella on vain kourallinen.

Heikkisen Oulujärveä käsittelevien kirjojen lähtökohtana on ympäristöhistoria ja vesistöä tarkastellaan useista näkökulmista geologiasta kultuurihistoriaan.

'En ole muilla nähnyt järvien historiaan liittyvää lähestymistapaa. Suurin osa tutkijoista asuu Helsingissä, jossa tutkitaan viemärilaitosta, ilmansaasteita ja kaatopaikkoja', Heikkinen pohtii. Vaikka järvet ovat olleet tärkeitä asuinmiljöönä, niitä on kuvattu vain luontokirjoissa, Oulujärveä tyypillisesti Paltaniemeltä. Heikkinen kuvailee Oulujärveä toimintamiljööksi, jonka erikoisuutena ovat olleet tervasoudut Ouluun. 'Oulujärvellä on paljon maisemia, joita ei ole kuvattu. Suuret selät avautuvat harvoista paikoista', Heikkinen sanoo ja jatkaa: 'Järvi on niin suuri, että moni tuntee vain 5 - 10 kilometriä lähivesiä.'

Kainuun kuudennen kir­jal­li­suus­pal­kin­non raadin muodostavat Eero Marttinen, Eila Parviainen ja Eine Syvävirta. Perusteluna palkinnon myöntämiselle on teoksen yhteiskunnallinen merkittävyys ja laaja-alaisuus, joka käsittelee niin luontoa kuin kulttuuria. Teos kattaa Oulujärven historiaa kivikaudelta asti. Teoksesta välittyy asiantuntevuus ja kotiseuturakkaus. Myös teoksen piirrokset ja valokuvat, jotka Heikkinen on pääosin itse ottanut, tukevat tulkintaa. Heikkinen on Kainuuta ja sen historiaa tallentanut tuottelias tekijä.

Kainuun Sanomat 29.2.2008.

Lohen pa­laut­ta­mi­nen Ou­lu­jo­keen

 

Lohi ja muut vaelluskalat katosivat Oulujoesta lähes 60 vuotta sitten, kun vapaasti virrannut joki kahlittiin. Vain hippunen alkuperäistä Oulujoen lohta on säilynyt laitoksessa ylläpidettävässä emokalastossa. Jo muutaman vuoden ajan vaelluskalat ovat päässeet Merikosken kalatien kautta Muhokselle ja alajuoksun sivujokiin. Tämä on herättänyt toiveita lohen saamisesta myös ylemmäksi jokivarteen. Viime vuoden lopussa päättyi Euregio Karelia naapuruusohjelman hanke, jossa tarkasteltiin Oulujoen edellytyksia vaelluskalajoeksi sekä keinoja vaelluksen toteuttamiseksi. Työhön osallistui suuri joukko eri alojen koti- ja ulkomaisia asiantuntijoita.

On selvä, että voimalaitoskäytössä oleva pääuoma ei ole lisääntymisen ja poikasten kannalta paras mahdollinen ympäristö. Virtaaman säätelyn vuoksi virtaus loppuu ajoittain kokonaan parhaiden virtapaikkojen, rantojen ja karikoiden, läheisyydessä. Lisäksi pohjan kovuus haittaa mädin ja poikasten selviytymistä. Sen sijaan sivujoet tarjoavat jo nykyisellään noin 50 hehtaaria lohelle ja taimenelle soveltuvia elinalueita. Ne voisivat tuottaa jopa 15 000 merivaellukselle lähtevää poikasta. Lohen ja taimenen poikasia on istutettu parin vuoden ajan Oulujoen sivujokiin. Ne ovat menestyneet vähintään kohtuullisesti kaikissa sivujoissa. Kutujoesta lähti keväällä 2007 vaellukselle arvioilta noin 1700 lohen smolttia. Myönteiset tulokset puoltavat jatkamaan kotiutusistutuksia sivujokiin, joissa harjus ja paikoitellen taimen lisääntyvät jo nyt. Istutuskäytännön muuttaminen voisi lisätä jokeen hakeutuvien lohien määrää huomattavasti. Myös virtavesien kunnostuksia tarvitaan. Konttisaaressa selvitetään parhaillaan kutusoraikon ja poikaskivikon pysyvyyttä ja kykyä tuottaa vaelluskykyisiä lohenpoikasia säännöstellyssä joessa. Sivujoista kunnostuksia on tehty Kutu- ja Muhosjoella ja Utosjoelle on laadittu kun­nos­tus­suun­ni­tel­ma. Sanginjoella päähuomio on jatkossa happamuuden torjunnassa ja virtaamien tasaamisessa. Keskeinen tulevaisuuden haaste on vedenlaatuongelmien vaivaamissa sivujoissa maa-, metsä- ja turvetalouden vesiensuojelun tuntuva tehostaminen.

Kalateiden rakentamiseksi Oulujoen voimalaitospatoihin löytyy useita vaihtoehtoja. Ylisiirto voi tulla kyseeseen tiettyjen patojen ohittamisessa ja suositeltavaa se on etenkin vaelluskalojen palauttamisen alkuvaiheessa. Vaihtelevien kalatieratkaisujen käyttö eri padoilla lisäisi koko alueen kiinnostavuutta varsinkin, jos kullakin kohteella valittavien ratkaisujen ympärille kehitettäisiin niitä tukevia muita käyttömuotoja. Oulujoelle suunnittelijat päätyivät suosittelemaan luonnonmukaisia ohitusuomia silloin, kun se on mahdollista, koska näin saadaan kulkureitin lisäksi lisääntymis- ja poi­kas­tuo­tan­toa­luei­ta. Mikäli kaikille voimalaitoksille toteutettaisiin ohitusuomat, saataisiin vuosittain parhaimmilllaan pari tuhatta vaellusppoikasta lisää merivaellukselle. Alasvaelluksen aikainen kuolevuus ei kokemusten perusteella ole ongelma Oulujoen pääuoman laitoksilla. Utosjoesta vaeltamaan lähteneet kalat tulee kuitenkin ohjata laskeutumaan turvallistä reitti Ala-Utoksen voimalaitoksen ohi. Oulujoen kalatiet voitaisiin toteuttaa Merikosken tapaan vapaaehtoisena hankkeena, jolloin kalatien rakentaminen ei vaikuttaisi suoraan voimassa oleviin ka­la­ta­lous­vel­voit­tei­siin. Käyttöoikeuksista kalateiden tarvitsemiin alueisiin ja vedenjuoksutuksesta kalatiessä tulisi sopia voimayhtiön kanssa. Kalatiet voitaisiin toteuttaa myös muuttamalla voimayhtiön ka­la­ta­lous­vel­voit­tei­ta tai muuttamalla nykyiset velvoitteet ka­la­tie­vel­voit­teek­si. Nämä vaihtoehdot ovat huomattavasti työläämpiä kuin kalateiden toteuttaminen vapaaehtoisena hankkeena. Kunnostukset sekä vaellusyhteyden palauttaminen ovat keskeinen osa koko alueen kehittämistä. Kalateiden toteutusta varten tulee perustaa käytännön organisaatio, joka on riittävän pysyvä ja oi­keus­toi­mi­kel­poi­nen. Sitoutuminen vaelluskalan palauttamisen tavoitteisiin vaatii pitkäjänteistä työtä, koordinaatiota ja kokonaisvaltaista näkemystä.

Oulujoella käynnissä olevat ja uudet ke­hit­tä­mis­suun­ni­tel­mat edistävät vaelluskalan palauttamiseen liittyvien tavoitteiden saavuttamista. Päätavoitteena tulee olla kalastuksen mahdollistaminen patojen yläpuolisilla alueilla, mikä lisää tuloja jokivareen kuntiin. Luon­non­li­sään­ty­mi­nen olisi lisäarvo, jolla mahdollistettaisiin vähitellen Oulujokeen leimautuneen kannan syntyminen, ja joka toisi vaelluskaloja kalateiden käyttäjiksi. Kalastus ei saa olla ristiriidassa velluskalojen pa­laut­ta­mis­ta­voit­tei­den kanssa. Kalastuksen järjestelyihin onkin Oulujoella kiinnitettävä erityistä huomiota. Lisäksi tarvitaan vaellukalojen palauttamista laajemmin tukevia merialuetta koskevia kansallisia ja kansainvälisiä päätöksiä.

Nyt valmistuneen perusteellisen selvityksen tuloksia tulisi pikimmiten hyödyntää Oulu-Kajaani -ke­hit­tä­mis­vyö­hyk­keen kärkihankkeena. Vaelluskalojen palauttaminen ja lohijoen rakentaminen parantaa joen statusta ja ekolopgista tilaa, mikä lisää joen vir­kis­tys­käyt­tö­ar­voa ja matkailullista vetovoimaa. Vaellukalojen palauttamisella on mahdollista nostaa koko jokivarren imagoa ja tiivistää yhteistyötä yheisen joen parhaaksi. Oulujoki voisi toimia mallina ja esimerkkinä muillekin entisille lohijoille.

 

Kirjoittajat Eero Merilä ja Anne Laine , työskentelevät Pohjois-Pohjanmaan ym­pä­ris­tö­kes­kuk­ses­sa ja ovat olleet vetämässä Lohen palauttaminen Oulu- ja Lososinkajokiin hanketta.

 

Julkaistu Kalevan Alakerta -palstalla 23.1.2008

Musiik­ki­näy­tel­mä Suuri hil­jai­suus

 

Musiik­ki­näy­tel­mä Suuri hil­jai­suus valmistuu Kuhmossa

 

Olimme Eero Juntusen kanssa Ouluun tehdyllä kuh­mo­lais­ten opet­ta­jien jär­jes­tä­mäl­lä teat­te­ri­mat­kal­la. Kävimme kat­so­mas­sa Po­pu­lää­ri­musiik­kia Vit­tu­la­jän­käl­tä ja pohdimme siinä tu­lo­mat­kal­la, voi­tai­siin­ko tehdä jotakin yh­teis­työ­tä teatterin alalta. Eero kertoi mielensä päällä jo pitkään olleesta haaveesta, joka liittyisi jollakin tavalla ve­sis­tö­jen val­jas­ta­mi­seen - eri­tyi­ses­ti Oulujoen vesistö olisi kohteena. Ja jos vielä tar­ken­ne­taan, Sei­te­noi­kean seutu Hy­ryn­sal­mel­la. Asia jäi silloin niin sanotusti hautumaan, mutta eräänä syys­päi­vä­nä Eero soitti minulle ja pyysi mukaansa käymään mum­mu­las­saan Väärälän talossa Sei­te­noi­ke­aan liittyvän Vää­rän­kos­ken rannalla. Tapasimme siellä hänen sukuaan, ja tein Kainuun Sanomiin jutunkin Vää­rän­kos­ken tienoosta. Sen jälkeen alkoi tut­ki­mus­työ haas­tat­te­lui­neen ja ar­kis­to­käyn­tei­neen.

Kirjoitin sy­nop­sik­sen näy­tel­mään - Eero hyväksyi sen, ja var­si­nai­nen kir­joi­tus­työ alkoi. Maija Laakso puo­les­taan tuli mukaan sattuman kautta. Hän oli lukenut erään suo­ai­hei­sen juttuni ja lähetti suota kä­sit­te­le­vän runon luet­ta­vak­se­ni. Jatko on helppo arvata! Maijasta tuli Suuri hil­jai­suus -musiik­ki­näy­tel­män laulujen teks­tit­tä­jä. Näytelmän ta­pah­tu­mat liittyvät lä­hei­ses­ti Väärälän talon vai­hei­siin, mutta ovat monella tavoin yleis­pä­te­viä. Joka kosken varrella oli oma Kustaansa, joka ajatteli, että vaikka hanketta ei pysty py­säyt­tä­mään, voi sitä vähän jarruttaa. Tai vas­taa­vas­ti Sakarinsa, joka näki kos­kio­suuk­sis­sa mah­dol­li­suu­den saada kerrankin läjäpäin rahaista rahaa.
Suuri oli muutos jo­ki­var­sien taloissa. Lohi katosi jäljelle jääneistä koskista, turbiinit alkoivat jauhaa sähköä.
Tuli suuri hil­jai­suus.

Suuri hanke

 

Keväällä 2007 saimme Eeron kanssa Kainuun Kult­tuu­ri­ra­has­ton apurahan näy­tel­mä­hank­keen to­teut­ta­mi­seen. Jo samalla viikolla oli asiaa koskeva lehti-ilmoitus, jossa pyy­det­tiin laulajia ja näyt­te­li­jöi­tä ja laulavia näyt­te­li­jöi­tä saapumaan Kontion koulun kir­jas­toon. Paikalle tuli ne­li­sen­kym­men­tä henkilöä, heistä suurin osa naisia. Jouduimme muok­kaa­maan roo­li­hen­ki­lös­töä jonkin verran, mutta melko vai­vat­to­mas­ti Ma­tiak­ses­ta tuli Matilda ja Kauko Lot­vo­ses­ta Katariina Lotvonen. Har­joi­tuk­set alkoivat syksyllä koulun alettua. Roo­li­mie­hi­tys loksahti koh­dal­leen, ja ohjaaja Pentti Lampinen saattoi alkaa työnsä. Ryhmämme on kokoon­tu­nut kahdesti viikossa Kontion koululle.

Vasta ensi-iltaa edel­tä­väl­lä viikolla siirrymme Kuhmo-taloon, jossa ensi-ilta on per­jan­tai­na 16. mar­ras­kuu­ta kello 19.00 Suuri hil­jai­suus on nimensä mukainen projekti. Kun ääni- ja va­lo­mie­het sekä säestäjät ovat paikalla, kasvaa ryhmämme 36 henkilöön. Onneksi huolto on pelannut hienosti.

 

Kai­nuu­lais­ta työtä

 

Jo alun perin oli selvää, että näy­tel­mäm­me lähtee kier­tu­eel­le. Esi­tys­pai­kat­kin löytyivät vähin vaivoin - tarvitsi vain seurata Oulujoen vesistön kulkua. Suo­mus­sal­mi, Hy­ryn­sal­mi, Kajaani, Vaala ja Oulu ovat kier­tue­paik­ka­kun­nat. Yh­teen­sat­tu­mien vuoksi esi­tys­ket­ju ei aivan ole edellä kerrottu; Hy­ryn­sal­men esitys on ennen Suo­mus­sal­mea, mutta se on pieni kau­neus­vir­he. Suuri hil­jai­suus on kokonaan kai­nuu­lais­ta työtä. Kä­si­kir­joi­tus, runot ja sä­vel­lys­työ sekä toteutus ovat syntyneet Kainuun alueella. Ko­toi­sel­ta pohjalta pon­nis­te­taan.

Seppo Kä­mä­räi­nen

Li­sä­ve­si­voi­maa lompakon sää­tä­mi­sek­si

 

Hal­li­tus­neu­vot­te­lut etenevät hyvällä vauhdilla. Miksi ei, kun perjantai-iltana 13.4. sai kuulla te­le­vi­sios­sa Vihreän liiton pu­heen­joh­ta­jan Tarja Cron­ber­gin­kin jo väittävän, että vesivoima on ato­mi­voi­man sää­tö­voi­maa!

Noin väit­täes­sään Vihreä liitto osal­lis­tuu samaan hui­jauk­seen niiden säh­kön­tuo­tan­toih­mis­ten ja kes­kus­ta­po­li­tiik­ko­jen kanssa, jotka ovat tuosta sa­non­nas­ta mantransa tehneet. Ato­mi­voi­ma ei tarvitse ve­si­voi­maa. Ve­si­voi­maa tar­vit­se­vat sähköä tuottavat ener­giayh­tiöt ja niiden tu­los­pal­ka­tut op­tio­joh­ta­jat. Ve­si­voi­maa halutaan myydä, koska ve­si­voi­maa ei tarvitse myydä halvalla.

 

Pelin hengen ymmärtää, kun vain jonkin aikaa seuraa päi­vit­täin Suomen voi­ma­jär­jes­tel­män tilaa Fingrid’in sivulta Toisin kuin lop­pu­ku­lut­ta­jal­la, sähkön hinta ei tuo­tan­nos­sa ole kiinteä, vaan Suomen Elspot-hinta (euro/MW) vaihtelee koko ajan. Sähkön ku­lu­tuk­sen ollessa suu­rim­mil­laan tehoja (Watteja) tarvitaan enemmän ja Me­gaWa­tis­ta saa paremman hinnan kuin pe­rus­ku­lu­tus­vai­hees­sa, joilloin tehon tarve on pienempi.

Aivan ta­val­li­se­na reilun 10 000 MW:n ar­ki­päi­vä­nä Suomen Elspot’in hinnan vaihtelu on noin 5 euron luokkaa, joka tar­koit­taa 20-25% päi­vit­täis­tä hin­ta­vaih­te­lua. Tässä yh­tey­des­sä kannattaa huomioida, että päi­vit­täis­vaih­te­lu on mo­nin­ker­tai­nen ver­rat­tu­na pörssien osa­ke­kaup­paan, jollaista sähkön tuk­ku­kaup­pa eli säh­kö­pörs­si nykyisin on. Aivan kuin osakkeita, sähköä ostetaan mah­dol­li­sim­man halvalla ja myydään mah­dol­li­sim­man kalliilla.

Kovalla pak­ka­sel­la tar­vit­sem­me yli 15 000 MW tehon sel­vi­täk­sem­me kaikesta. Kysyntä on kova kaikilla sa­man­ai­kai­ses­ti, joten Me­gaWa­tit­tien hinta on hui­pus­saan ja säh­kö­voi­ma­mie­het tekevät tiliä: aamulla säh­kö­pörs­sis­sä on sähköinen tunnelma kun Me­gaWat­tia myydään nelin-, jopa vii­sin­ker­tai­seen (!) hintaan. Elohopean noustessa aamun 80 euron MegaWatti on il­ta­päi­väl­lä enää 40 euron arvoinen ja seu­raa­va­na päivänä vain 30 euroa.

Oli myyn­ti­hin­ta mikä tahansa, sähkön tuot­ta­mi­nen maksaa sa­man­ver­ran. Sähköä kannattaa siis myydä silloin kun siitä saa par­haim­man hinnan. Hin­nan­vaih­te­lu on kuitenkin niin nopeaa, ettei siihen aivan kaikilla tuo­tan­to­vä­li­neil­lä voida vastata. Mitä isompi pyörä, sitä hitaammin se pyörii -voi­ma­lai­tos­ta ei startata kuin autoa. Ainoa mylly, jolla hin­nan­vaih­te­lus­sa pysytään mukana, on ve­si­voi­ma­la, jonka tehoa voidaan helposti ja nopeasti säätää tur­bii­nien läpi ajetulla vedellä.

Meidän ku­lu­tus­tar­vet­tam­me (ki­loWat­ti­tun­te­ja eli kWh) ei ve­si­voi­mal­la enää ratkaista, se ei yk­sin­ker­tai­ses­ti riitä. Ve­si­voi­mas­ta saadaan helposti het­kit­täi­siä tehoja ja sitäkin vain, jos ve­si­po­ten­ti­aa­lia, siis kerättyä vettä on nopeasti käy­tet­tä­vis­sä. Tämä tar­koit­taa altaita, mah­dol­li­sim­man suuria ja mah­dol­li­sim­man lähellä voi­ma­lai­tos­ta. On kuitenkin turha luulla, että ener­giayh­tiöt haluavat kerätä vettä meidän tar­peik­sem­me; altaita tarvitaan, jotta ener­giayh­tiöil­la on nopeasti saa­ta­vil­la myytävää silloin, kun siitä saa parhaan hinnan ja suurimmat voitot.

Tästä on hyvänä esi­merk­ki­nä Pohjolan Voima, joka eh­dot­to­mas­ti haluaisi Kollajan altaan Iijokeen. Pe­rus­te­lu­na hank­keel­le esitetään, että nyt 30% joen vuo­sit­tai­ses­ta valumasta joudutaan pääs­tä­mään tur­bii­nien ohi joen tulviessa. Kollajan altaan vesimäärä olisi helposti ja halvalla va­ras­toi­ta­vis­sa jo­ki­var­sien suo­a­lueil­le, siis sinne, missä se on alunperin ollutkin. Tämä vaatii vain ra­ken­net­tu­jen suo- ja met­sä­oji­tuk­sen pur­ka­mis­ta, jolla ve­sia­lu­een va­lu­ma­no­peut­ta hi­das­ta­te­taan.

Tämä ei tie­tys­ti­kään ener­giayh­tiöl­le kelpaa, koska suo­a­lueil­ta hitaasti valuvaa vettä ei saa tur­bii­neil­le silloin, kun siitä saisi parhaan hinnan. Kollaja ja Vuotos ja niistä saatu li­sä­ve­si­voi­ma olisi siis sää­tö­voi­maa –mutta ei ato­mi­voi­man vaan lompakon sää­tö­voi­maa! Ener­gia­mie­het haluavat lisää ve­si­voi­maa, koska ny­ky­sys­tee­mil­lä ve­si­voi­mal­la tehdään suuria voittoja. Toisin sanoen vesivoima ei ole halpaa, se on kallista.

Ku­lut­ta­ja­hin­ta on sitä kal­liim­paa, mitä suuremman hinnan säh­kön­tuot­ta­ja onnistuu siitä saamaan. Näin ollen voi vain ihmetellä, miksi meidän etujemme ajajaksi de­mo­kraat­ti­ses­ti va­lit­se­mam­me hal­lin­to­val­tam­me on (taas!) niin in­nok­kaas­ti joit­ten­kin asialla. Li­sä­ve­si­voi­man ra­ken­ta­mi­seen liittyy nyt niin paljon yk­si­tyi­siä etui­suuk­sia ja niiden ajamista, että siinä on vaikea nähdä sellaista yleistä etua, jonka pe­rus­teel­la kos­kien­suo­je­lu­la­ke­ja tulisi muuttaa.

- - -

Uusista ve­si­voi­ma­hank­keis­ta Kemijoen Sierilä on suurin. Viime vuonna minun piti pe­rus­tel­la, miksi en voi hyväksyä Sierilän ja muun ve­si­voi­man ra­ken­ta­mis­ta - Torstaina 27 hei­nä­kuu­ta 2006 10:59 kirjoitin:

 

Sierilän ra­ken­ta­mi­nen ei pe­rus­tel­ta­vis­sa

 

Vielä val­jas­ta­mat­to­mi­na olevien koskien val­jas­ta­mi­nen voi­ma­ta­lou­den käyttöön ei enää ole pe­rus­tel­ta­vis­sa samoilla pe­rus­teil­la kuin YVV:n aikana. Pahin moka, mitä Suomessa on vapauden aikana business-huumassa tehty, on Suomen ener­gia­tuo­tan­non uh­raa­mi­nen kei­not­te­lun alt­ta­ril­le eli sen vieminen pörs­sei­hin.

Meidän pitäisi voida luottaa siihen, että edus­kun­tam­me omaa vahvan kyvyn hahmottaa tu­le­vai­suut­ta ja johtaa maata hyvin. Näin ei kui­ten­kaan ole, vaan pahimmin meidät on pettäneet ihmiset, jotka ää­nes­tim­me itseämme edus­ta­maan ja puo­les­tam­me maan asioita hoitamaan. He uhrasivat ener­gia­ta­lou­tem­me kei­not­te­lun ja ahneuden alt­ta­ril­le.

Sen seu­rak­se­na elämme nyt "vapaassa maa­il­mas­sa", joka ame­rik­ka­lai­seen malliin on vapaampi joillekin: säädösten tilalla on se paljon puhuttu "terve kilpailu" -kilpailu siitä kuka kerää kovimmat voitot. Vellit ja jauhot pääs­tet­tiin pahasti sekaisin, kun val­lan­pi­tä­jäm­me unohtivat, että energiaa tarvitaan kuin kattilaa ja sähköstä maksetaan se, mitä siitä peritään.

Sähkö on nyt "big business". Vain muutama vuosi pörssissä ja sähkön hinta on mo­nin­ker­tais­tu­nut. Energiaa ku­lut­ta­van teol­li­suu­den työpaikat pakenevat maasta en­nen­nä­ke­mä­tön­tä vauhtia samalla, kun säh­köyh­tiöt keräävät voittoja, joista he eivät ai­kai­sem­min osanneet edes uneksia. Ener­gia­mie­hil­lä rahaa riittää jaet­ta­vak­si asti; joka viides säh­kö­las­kus­sa mak­sa­mam­me euro menee nyt "Ame­rik­kaan"!

Elämme muutosten, siis kei­not­te­lun kulta-aikaa ja ener­giayh­tiöi­tä vievät nyt joh­ta­vas­sa asemassa olevien ahneus ja hen­ki­lö­koh­tai­set ta­voit­teet. Kei­not­te­le­via johtajia ei hävetä; häpeä ja moraali ovat näille kan­sa­kou­lua käy­mät­tö­mil­le tun­te­ma­ton suure. Oma etu ja oma raha ovat ainoa käyt­tö­voi­ma eikä mil­joo­nil­la ole kattoa.

Meitä viedään kuin pässiä narussa. Varmaa on, että Sierilän voi­ma­lai­tos tulee ja Ke­mi­jär­ven ala­puo­li­nen Kemijoki muuttuu kokonaan ojaksi (oja kaivetaan) ...ellei sitten asiasta synny niin suurta kan­san­lii­ket­tä, että Sierilän ra­ken­ta­mi­nen "siirtyy". -Siihen en kui­ten­kaan usko, vaan olen mie­les­sä­ni varma siitä, että myös Vuotos tulee.

Lukujen valossa Sierilän ve­si­voi­ma­lan ra­ken­ta­mis­ta ei ainakaan voi pe­rus­tel­la. Kulutamme sähköä noin 85 TWh, josta teol­li­suus kuluttaa noin puolet (49%), ra­ken­nus­ten läm­mit­tä­mi­seen menee viidennes (22%), liikenne vie kuu­den­nek­sen (16%) ja vain seitsemäs osa (13%) palaa jul­ki­sis­sa ja yk­si­tyi­sis­sä pal­ve­luis­sa, maa­ta­louk­sis­sa ja kotona.

Sähkön kulutus vaihtelee, viimeisen vuoden aikana se putosi reilut kaksi pro­sent­tia (1,8 TWh). -Kun Sierilän vuo­si­tuot­toa 0,155 TWh, vaivaista 0,2% ny­kyi­ses­tä ku­lu­tuk­ses­tam­me vertaa esim ku­lu­tuk­sen vaih­te­luun, sillä ei to­del­la­kaan ole min­kään­lais­ta mer­ki­tys­tä Suomen ener­gia­tuo­tan­nos­sa. -Kun Olkiluoto kolmonen 13 TWh tuot­toi­neen valmistuu, Sierilän olematon merkitys pienenee en­ti­ses­tään.

Ve­si­voi­mal­la ja Kemijoen val­jas­ta­mi­sel­la on ollut keskeinen, ehkäpä kaikkein tärkein osa läänimme ke­hit­tä­mi­ses­sa. Sil­loin­kin val­jas­ta­mi­sen alkaessa elettiin muutosten aikaa. Elettiin kei­not­te­lun kulta-aikaa eikä kaikkea tehty niin kuin olisi pitänyt. Silloiset vää­rin­käy­tök­set tekevät vieläkin kipeää eikä aivan kaikesta voida vieläkään kes­kus­tel­la avoimesti.

Jäl­keen­päin on jouduttu kor­jaa­maan monia silloin tehtyjä virheitä, mutta kokonaan kor­jaa­mat­ta on jätetty vael­lus­ka­lo­jen elämäntie. Ra­ken­ne­tun joen ra­ken­ta­mi­nen "valmiiksi" voisi olla "järkevää", mutta vielä val­jas­ta­mat­to­mi­na olevien koskien val­jas­ta­mis­ta ei voi enää pe­rus­tel­la samoilla pe­rus­teil­la kuin YYA:n aikana.

Ener­gia­mie­het haluavat kaiken, he eivät vieläkään anna luonnolle eikä muille yhtään mitään. Tässä yh­tey­des­sä sopii miettiä sitä, että par­hail­laan vään­ne­tään kättä Kemijoen vael­lus­ka­la­tei­hin si­joit­tet­ta­vas­ta vai­vai­ses­ta 3 milj eurosta, kun Fortumin liiga sai jakaa keskenään yli 500 miljoonaa! - Noiden "tas­ku­ra­ho­jen" ke­rää­mi­sek­si Sierilän 4,9 Milj euron vuo­si­tuo­tol­la vettä saa virrata Sierilän läpi toista sataa vuotta.

Näin ollen en voi parhaalla tah­dol­la­ni­kaan kannattaa Sierilän ja muun ve­si­voi­man li­sä­ra­ken­ta­mis­ta.

Antti Sorro
Per­ho­ka­las­ta­ja

Sivun alkuun

Timo Yrjänä : Joet valmiina lo­hen­poi­kas­ten tuloon

Pohjoiset ra­ken­ne­tut joet Iijoki, Kemi/Ounasjoki ja Oulujoki pitää saada tuot­ta­maan merilohen ja me­ri­tai­me­nen poikasia. Viikon vieras ka­la­tut­ki­ja Timo Yrjänän mukaan joet on suurella rahalla ja pitkän ajan kuluessa kun­nos­tet­tu paljolti valmiiksi poi­kas­tuo­tan­toa varten. Nyt tarvitaan kalat, merilohet ja me­ri­tai­me­net noille työläästi kun­nos­te­tuil­le virta-alueille!

Yrjänän mielestä jokien poi­kas­tuo­tan­to­ka­pa­si­teet­ti tulisi ottaa käyttöön ripeästi. Hän uskoo, että luon­non­kier­to ja luon­non­poi­kas­tuo­tan­to tarjoaa vakaamman pohjan lohen ja me­ri­tai­me­nen sel­viy­ty­mi­sel­le ra­ken­ne­tuis­sa ve­sis­töis­sä kuin lai­tos­vil­je­lyyn perustuva ny­ky­käy­tän­tö.

Timo Yrjänä on työs­ken­nel­lyt pitkään Iijoella ja myöhemmin myös Ou­lu­joel­la ka­la­ta­lou­del­lis­ten kun­nos­tus­ten suun­nit­te­lus­sa ja tut­ki­muk­ses­sa. Alao­sas­taan ra­ken­ne­tun Iijoen keski- ja ylä­juok­sul­la sekä si­vu­jois­sa on vähintään 600-700 hA poi­kas­tuo­tan­toa­luet­ta, josta pääosa on kun­nos­tet­tu. Entinen hieno lohijoki voisi tuottaa ar­vaa­mat­to­man paljon, joka ta­pauk­ses­sa mer­kit­tä­vän lisän elin­kykyi­siä luon­non­poi­ka­sia Itämeren lo­hi­kan­nan vah­vis­ta­mi­sek­si.

Ou­nas­joel­ta, alao­sas­taan ra­ken­ne­tun Kemijoen vapaalla si­vu­joel­la poi­kas­tuo­tan­toa­luei­ta löytyy saman verran. Joki on sentään vir­taa­mal­taan Oulujoen ja Iijoen välillä. Eikä pidä vähätellä kaikkein ra­ken­ne­tuim­man Oulujoen mah­dol­li­suuk­sia. Poi­kas­tuo­tan­toa­luei­ta on löydetty enemmän kuin aiemmin aja­tel­tiin.

Joet kun­nos­tet­tu - lenkin muut osat kuntoon

Emokaloja vain täytyy saada nousemaan jo­ki­suil­le ja jokiin. "Joella on nyt tehty valmiiksi ketjun tärkeä lenkki, poi­kas­tuo­tan­toa­lu­eet. Muut ketjun osat pitää saada ra­ken­net­tua", painottaa Yrjänä. Lohen ja me­ri­tai­me­nen me­ri­ka­las­tus ei ole enää kovinkaan monen ka­las­ta­jan leivän lähde. Yh­teis­kun­ta voisi hoitaa tämän asian kuntoon kor­vaa­mal­la elin­kei­non me­ne­tyk­set.

Nopeimmin meren ka­las­tus­ra­joi­tuk­set tuot­tai­si­vat tulosta Tornion/Kalixjoen ja Simojoen vapaissa ve­sis­töis­sä. Noiden jokien poi­kas­tuo­tan­to­mah­dol­li­suuk­sia ei ole otettu vielä lä­hi­main­kaan käyttöön.

Timo Yrjänän mielestä Lo­hiadres­sin vaa­ti­muk­set ovat oi­kean­suun­tai­sia. Lohen ja me­ri­tai­me­nen me­ri­ka­las­tus­ta täytyy rajoittaa, jotta emokalat pääsevät nousemaan jokiin. Var­hen­ne­tun ran­nik­ko­pyyn­nin py­säyt­tä­mi­nen on tärkeä mutta ei riittävä edellytys vael­lus­ka­la­kan­to­jen el­py­mi­sel­le.

Itämeren lohen tilanne on huo­les­tut­ta­va. Meri on pahasti saastunut. Pahin vaih­toeh­to olisi, jos meressä olisi käyn­nis­ty­nyt pa­lau­tu­ma­ton re­he­vöi­ty­mis- ja saas­tu­mis­kier­re. Tätä pelätään. Tä­män­kal­tai­nen kehitys on va­li­tet­ta­vas­ti ta­pah­tu­nut jo monissa järvissä.

 

Lestijoen poika…

 

Timo Yrjänä on kotoisin Hi­man­gal­ta Les­ti­joel­ta, Keski-Poh­jan­maan mai­neik­kaal­ta me­ri­tai­men­joel­ta. "Mummola oli jo­ki­tör­mäl­lä ja koti pa­rin­sa­dan metrin päässä joesta. Pienestä pennusta kalastin, ensin ongella, nuorena myös ka­tis­kal­la, verkolla ja vir­ve­lil­lä. Saalis oli pääosin haukea ja ahventa, syksyisin madetta ja saaliin syöminen oli olen­nai­nen osa asiaa." Kym­men­vuo­ti­aa­na tärähti mato-onkeen. Me­ri­tai­men! Sitä ei saanut suoraan ylös vaan piti väsyttää. Kala oli hieman ala­mit­tai­nen, ja Timo päästi sen takaisin jokeen. Jo silloin seudulla nähtiin me­ri­tai­me­nen uhkaava vä­hen­ty­mi­nen eikä ala­mit­tai­sia tiet­tä­väs­ti juuri otettu. Joku naapuri saattoi tuoda suuren me­ri­tai­me­nen isoisän kauppaan.

Lestijoki lähtee suuresta Les­ti­jär­ves­tä, joka sijaitsee hiek­kakan­kai­den mai­se­mis­sa ja on kir­kas­ve­ti­nen. Tämän vuoksi Lestijoen vesi ainakin ylä­juok­sul­la on kirk­kaam­paa kuin useimpien naa­pu­ri­jo­kien. Jokea ei sään­nös­tel­lä ja siinä on tehty vähemmän uitto- tai tul­va­per­kauk­sia ja se on näin luon­non­ti­lai­sem­pi kuin monet muut Poh­jan­maan joet. Nämä ovat se­lit­tä­viä tekijöitä, miksi joessa on edelleen koh­ta­lai­ses­ti me­ri­tai­men­ta toisin kuin monissa muissa. Les­ti­joes­sa on yksi voi­ma­lai­tos n. 30 km päässä suulta ja se estää me­ri­tai­me­nen nousun ylä­puo­li­seen jokeen. Voimala on pieni ja sitä on suun­ni­tel­tiin aikanaan pu­ret­ta­vak­si, jolloin me­ri­tai­men olisi saatu myös joen ylä­juok­sul­le. Hanke jäi tuolloin vielä to­teut­ta­mat­ta.

Me­ri­tai­me­nen tilanne on hyvin huo­les­tut­ta­va. Luonnossa li­sään­ty­vän kannan tila on suo­ras­taan kriit­ti­nen. Myös Les­ti­joes­sa on tai­men­kan­ta hei­ken­ty­nyt el­vy­tys­toi­men­pi­teis­tä huo­li­mat­ta. Jo­ki­suul­la ja me­ria­lu­eel­la kalastus on voi­ma­kas­ta, joka lienee pääsyy kannan heik­ke­ne­mi­seen. Toinen syy on veden laatu. Ojitusten ja niiden uudelleen kun­nos­tus­ten ai­heut­ta­ma rasitus ilmenee mm. kuivan kauden jäl­keis­ten runsaiden sateiden ai­heut­ta­mi­na hap­pa­muus­piik­kei­nä.

 

…ja Iijoen…

 

Met­sän­hoi­ta­jan ura-ajatukset vaih­tui­vat aikanaan luon­non­har­ras­ta­jan kohdalla biologian opin­toi­hin Oulun yli­opis­tos­sa. Silloinen tyt­töys­tä­vä tuli Ouluun ja sekin veti tänne. Ka­la­bio­lo­gia muovautui pää­ai­neek­si, ja gradun Timo Yrjänä teki kotoisen Lestijoen ahven- ja kiis­ki­kan­to­jen vael­luk­ses­ta. "Ei ikinä lo­hi­ka­la­tut­ki­jak­si!", hän ajatteli. Kaikki muut tuntuivat kiin­nos­tu­neil­ta vain ja­lo­ka­lois­ta ja hän halusi kulkea vas­ta­vir­taan. Elämä toi hänet kuitenkin lo­hi­ka­lo­jen pariin. Hän aloitti työt Vesi- ja ym­pä­ris­tö­pii­ris­sä Iijoen vir­ta­ve­si­kun­nos­tus­ten parissa vuonna -88. Taimenen ja harjuksen eli­nym­pä­ris­tön sel­vit­tä­mi­nen ja pa­ran­ta­mi­nen tuli pit­kä­ai­kai­sek­si työ­ura­kak­si, joka osin jatkuu vielä.

Iijoki ja sen laaja ve­sis­tö­alue tuli tutuksi. Kym­men­kun­ta koko­nais­ta kesää kului työ­hom­mis­sa eri­puo­lil­la vesistöä. Yrjänä sai maineen miehenä, joka tuntee Iijoen lä­pi­ko­tai­sin. Hänen työnsä on saanut myös tun­nus­tus­ta. Met­sä­pu­ro­kun­nos­tuk­set yhdessä Met­sä­hal­li­tuk­sen kala-asian­tun­ti­ja Pirkko-Liisa Luhdan kanssa saivat äskettäin WWF:n ym­pä­ris­tö­pal­kin­non.

Sa­la­pe­räi­sen raakun eli hel­mi­sim­pu­kan ja taimenen vuo­ro­vai­ku­tuk­sen tut­ki­mi­nen ja raakun eli­nym­pä­ris­tö­jen pa­ran­ta­mi­nen Kor­vuan­joel­la olivat eräs kiehtova hanke. Niiden tuloksia Yrjänä mielisi tutkimaan nyt vuosien päästä.

 

…myös Oulujoen poika

 

Li­sen­si­aat­ti­työn aiheena oli vir­ta­ve­si­kun­nos­tuk­set Iijoella, kalojen mm. harjuksen, taimenen ja lohen eli­nym­pä­ris­tö­vaa­ti­mus­ten sel­vit­tä­mi­nen. Näiden asioiden sel­vit­te­ly jatkui väi­tös­kir­ja­työ­nä, ja alueeksi laajeni myös Siikajoki ja Oulujoen Laukan alue. Tutkimus liittyi olen­nai­ses­ti kun­nos­tus­työ­hön ja sen tulosten pa­ran­ta­mi­seen mm. eli­nym­pä­ris­tö­vaa­ti­mus­ten tie­to­ko­ne­mal­lin ke­hit­tä­mi­se­nä. Ly­hy­tai­kais­sään­nös­te­lyn vaikutus kalojen eli­no­lo­suh­tei­siin oli sel­vit­te­lys­sä Laukassa ja Sii­ka­joel­la.

Harjuksia mer­kit­tiin Muhoksen ala­puo­li­ses­sa Laukassa ra­dio­lä­het­ti­mil­lä, joka oli silloin uusinta tek­niik­kaa. Eli­nym­pä­ris­tö­mal­leil­la saadut tulokset vas­ta­si­vat varsin hyvin sitä, kuinka harjukset to­del­li­suu­des­sa käyt­täy­tyi­vät ja mihin ne ha­keu­tui­vat vir­taus­ten muut­tues­sa. Sii­ka­joel­la tut­ki­mus­tu­lok­set osoit­ti­vat, että kalat kärsivät suuresti nopeista ly­hy­tai­kais­sää­dön vir­taus­muu­tok­sis­ta. Tämä oli yhtenä pe­rus­tee­na ran­ta­hait­to­jen ja vir­kis­tys­tar­peen ohella, kun tehtiin päätös ly­hy­tai­kais­sää­dön lo­pet­ta­mi­ses­ta Sii­ka­joel­la. Varsin his­to­rial­li­nen päätös.

 

Joet kuntoon myös EU-di­rek­tii­vien tuella

 

Kalojen eli­nym­pä­ris­tö­jen kun­nos­ta­mi­nen ei ole helppoa. Al­ku­vuo­si­na pro­jek­teis­sa osaaminen saattoi olla huteraa ja tulokset kehnoja. Rahaa paloi paljon tur­haan­kin. Vä­hi­tel­len on opittu virheistä ja kehitetty me­ne­tel­miä, ja eli­nym­pä­ris­töt muo­vau­tu­vat lä­hem­mäk­si luon­nol­li­sia .Näin kalat viihtyvät niissä paremmin. "Sa­man­ai­kai­nen jokien kunnostus liit­ty­nee­nä tie­teel­li­seen tut­ki­muk­seen on ollut hyvin antoisaa am­mat­ti­tai­don ke­hit­ty­mi­sen kannalta", Yrjänä arvelee.

Timo Yrjänä toimii ym­pä­ris­tön­hoi­to­pääl­lik­kö­nä Pohjois-Poh­jan­maan Ym­pä­ris­tö­kes­kuk­ses­sa. Hän tulee toimimaan vetäjänä työ­ryh­mäs­sä, jossa suun­ni­tel­laan EU-di­rek­tii­vien mukaista vesien hoitoa voi­mak­kaas­ti muu­te­tuis­sa vesissä. Tässä mää­ri­tel­lään kyseisten vesien luon­non­ti­lai­suu­den astetta ja mah­dol­li­suuk­sia palauttaa niitä lähemmäs al­ku­pe­räis­tä tilaa, toi­men­pi­tei­den reu­naeh­to­ja yms. Vanhan ve­si­voi­man eko­lo­gi­suus ei ole lainkaan itsestään selvää. Siihen täytyy liittyä myös näyttö siitä, että eko­lo­gi­ses­ti tärkeät asiat ovat kunnossa. Tätä olisi vael­lus­ka­lo­jen luon­non­kier­ron mah­dol­li­suuk­sien pa­ran­ta­mi­nen. Tässä Yrjänän mielestä voi­mayh­tiöil­lä olisi mah­dol­li­suus toimia ra­ken­ta­vas­ti ja korottaa ym­pä­ris­tö­pro­fii­li­aan.

 

Kohti vael­lus­ka­lo­jen luon­non­kier­toa…

 

Itämeren lohikanta näyttää heik­ke­ne­vän. Me­ri­ka­las­tuk­sen saaliksi jää yhä niukemmin kalaa, alen­ne­tut­kaan kiintiöt eivät täyty. Silti aiempaa vähemmän lohia, emokaloja, palaa jokiinsa. Viime kesänä Perämeren jo­ki­suil­la olivat kossit, en­sim­mäi­sen me­ri­vuo­den lohet vähissä. Jos koko­nai­nen ikäluokka on hyvin heikko tai puuttuu, saattaa se ennustaa todella pahaa tuleville vuosille.

Jos tässä ti­lan­tees­sa edel­leen­kin pu­ret­tai­siin ran­nik­ko­ka­las­tuk­sen ke­vät­rau­hoi­tuk­sia, tuntuu se vä­hä­mie­li­sel­tä. Me­ri­ra­joi­tuk­sia on päin­vas­toin tilanteen käydessä kriit­ti­sem­mäk­si syytä tiukentaa. Tässä Yrjänä antaa lo­hiadres­sin vaa­ti­muk­sil­le tukensa. Lohen me­ri­ka­las­ta­jat ovat niin pieni joukko, että heidät voi­tai­siin ostaa pois uha­na­lai­sia lajeja ka­las­ta­mas­ta yh­teis­kun­nan varoin.

Merilohen lai­tos­poi­kas­ten sel­viy­ty­mi­nen me­ri­vael­luk­sel­laan on käynyt vuosien myötä hei­kom­mak­si. Jotkut puhuva lai­tos­kan­to­jen ro­mah­duk­ses­ta. Ainakin kriisi on selvä ja se näyttää yhä syvenevän. Ulos­pää­syn kriisistä tarjoaa Yrjänän mielestä pyr­ki­mi­nen luon­non­kier­toon, ka­la­tei­den ra­ken­ta­mi­nen pa­dot­tu­jen jokien voi­ma­lai­tok­siin ja lohen ja me­ri­tai­me­nen emo­ka­lo­jen pääsy kun­nos­te­tuil­le hää­ken­til­leen.

 

…ja luon­non­poi­kas­tuo­tan­toa

 

Kun­nos­te­tut joet Iijoen kuten myös Kemi/Ounasjoen ja Oulujoen ve­sis­tös­sä odottavat lohen ja me­ri­tai­me­nen paluuta. Yrjänä on ollut mukana EU-ra­hoit­tei­ses­sa Oulujoki-Lososinka -pro­jek­tis­sa, jossa suun­ni­tel­laan kalateitä Oulujoen voi­ma­lai­tok­siin sekä Ääniseen laskevan Lososinka- eli Lohijoen patoihin. "Luon­non­kier­ron pa­laut­ta­mi­nen kaikkein voi­mak­kaim­min muu­tet­tuun jokeen on haastavaa samoin suun­nit­te­lu­yh­teis­työn saaminen sujuvaksi ve­nä­läis­ten, skottien ja suo­ma­lais­ten asian­tun­ti­joi­den kesken", Yrjänä aprikoi. Op­ti­mis­mia on antanut tulokset, että poi­kas­tuo­tan­toa­luei­ta löytyy Oulujoen ve­sis­tös­sä­kin sentään runsaasti.

Luon­non­poi­kas­tuo­tan­non li­sää­mi­seen Perämeren isoissa joissa on mah­dol­li­suuk­sia. Kalatiet kuuluu ilman muuta rakentaa suurten pohjoisen jokien voi­ma­lai­tok­siin. Ne tulevat kuitenkin väis­tä­mät­tä hitaasti. Ensi hätään voi­tai­siin käyttää emo­ka­lo­jen yli­siir­to­ja vapaille vesille. Pien­poi­kas­ten tai mädin is­tutuk­set meren ja ala­juok­sun sijasta ylemmäksi ve­sis­töi­hin, pääuomiin ja si­vu­jo­kiin olisi Yrjänän mielestä olisi alku luon­non­kier­rol­le. Ve­nä­läis­ten yh­teis­työ­kump­pa­nien ke­hit­tä­mät mainiot muoviset mätipesät saat­tai­si­vat tarjota nopean ja halvankin tavan lisätä to­del­lis­ten luon­non­poi­kas­ten, luonnossa syn­ty­nei­den määrää. Asian­tun­ti­ja­voi­min mädin toi­mit­ta­mi­nen pesissä jokiin tulisi kalliiksi. Mutta jos kou­lu­tet­tai­siin va­paa­eh­toi­sia ka­las­tus­kun­nis­ta ja -seuroista lait­ta­maan näitä tal­koo­voi­min tai ku­lu­kor­vauk­sin, voisivat mah­dol­li­suu­det olla aivan toista luokkaa? Tar­vit­ta­van mädin toi­mit­ta­mi­nen voisi olla osa voi­mayh­tiön vel­voi­tet­ta.

Timo Yrjänä kertaa päät­teek­si pe­rus­asian: "Perämeren vael­lus­ka­la­jo­kien kun­nos­ta­mi­nen on pääosin tehty, se osa lohen ja me­ri­tai­me­nen luon­non­kier­ron pa­laut­ta­mi­ses­ta alkaa olla hoidossa. Emo­ka­lo­jen on nyt päästävä palaamaan mereltä, nousemaan yli voi­ma­lai­tos­pa­to­jen jokien poi­kas­tuo­tan­toa­lueil­le ja tuot­ta­maan uusia elin­kykyi­siä luon­non­poi­ka­sia. Ketjun muut lenkit on myös hoi­det­ta­va kuntoon."

Sivun alkuun

Simo Pöyhtäri : Lohi on po­liit­ti­nen kala !

Tätä mieltä on viikon vieras Simo Pöyhtäri, "Väylän" varren tunnettu lohimies. Tulevat edus­kun­ta­vaa­lit ovat tärkeä hetki vaikuttaa lo­hi­po­li­tiik­kaan! Täytyy valita sellainen eduskunta, joka kykenee tekemään selkeitä päätöksiä luon­non­lo­hen puolesta.

Tor­nion­jo­ki-Muo­nion­jo­ki -seuran pu­heen­joh­ta­ja, lo­hiak­ti­vis­ti Simo Pöyhtäri sai tänä vuonna Lapin luon­non­suo­je­lu­pii­rin ym­pä­ris­tö­pal­kin­non. Pe­rus­te­luis­sa todettiin, että Pöyhtäri on laittanut itsensä esi­mer­kil­li­ses­ti likoon luon­non­lo­hen nousun tur­vaa­mi­sek­si "Väylään", Tornion-Muo­nion­jo­keen. Simo Pöyhtäri ei ole pitänyt itseään mitenkään var­si­nai­ses­ti luon­non­suo­je­li­ja­na. Innokas lo­hen­ka­las­ta­ja hän on ollut vuosia ja alkoi vä­hi­tel­len ottaa selvää loheen liit­ty­vis­tä asioista. Hänelle oli järkytys tietää Itämeren ny­kyi­ses­tä tilasta. "Tieto lisää tuskaa -sanonta pitää minun koh­dal­la­ni täs­mäl­leen paikkansa", huokaa Pöyhtäri

Aikoinaan hän luuli, että maa- ja met­sä­ta­lous­mi­nis­te­riö tekee hyviä päätöksiä. Ministeri Kalevi Hemilän aikana 90-luvun lopulla niin olikin. Tuolloin tehtiin selkeät ka­las­tuk­sen ra­joi­tus­pää­tök­set, jotka näkyivät lohen en­nen­nä­ke­mät­tö­män runsaana paluuna Tor­nion­jo­keen mutta myös muihin jokiin kuten Ou­lu­jo­ki­suul­le.

Silloin tosin "nat­sa­si­vat" muutkin asiat. Tuolloin vv. 96-97 oli poik­keuk­sel­li­sen varhainen lohen nousu, joka ehti jokeen ennen pyynnin aloitusta. Jo muutamana vuotena oli Tor­nion­joen smolt­ti­mää­rä kääntynyt reip­paa­seen nousuun. M74 -kalatauti alkoi hellittää otettaan, ja yhä enemmän smoltteja vaelsi mereen. Lisäksi jokisuun me­ria­lu­eel­la oli 96 - 97 lo­hen­ka­las­tus­kiel­to. Nämä tekijät yhdessä ai­heut­ti­vat nuo suurten lo­hi­saa­lii­den vuodet.

 

Lo­hen­ka­las­tus­po­li­tii­kan kehno suunta

 

Sittemmin Simo Pöyhtäri on saanut su­rul­li­se­na ja kiuk­kui­se­na seurata, miten ka­las­tus­ra­joi­tuk­sia on purettu. Lohta palaa Väylään yhä vain vähemmän. Nykyinen maa- ja met­sä­ta­lous­mi­nis­te­ri Juha Korkeaoja näyttää joko olevan joko täysin kyvytön tai sitten tyystin joh­ta­mien­sa, vain me­ri­ka­las­tuk­sen etua ajavien vir­ka­mies­ten vie­tä­vis­sä. Jo kahtena keväänä on lohen ran­nik­ko­pyyn­tiä ai­kais­tet­tu ja ensi kesänä lo­hen­ka­las­tus Perämeren rannoilla saa alkaa taas vielä neljää (v. 2005 7 pv, 2006 10 pv ja 2007 14 pv) päivää aiemmin. Pöyhtäri on pettynyt eri­tyi­ses­ti kes­kus­ta­puo­lu­ee­seen, joka kyllä on luvannut toimia luon­non­lo­hen puolesta mutta puolueen ministeri tekee jotain aivan muuta.

Tor­nion­joen-Muo­nion­joen nä­kö­kul­mas­ta tilanne Itä­me­rel­lä on traaginen. Tällä hetkellä merellä ka­las­tet­ta­vas­ta lohesta jo 70 % on luon­non­loh­ta, pääosin Tor­nion­joen ja Kalixjoen kantaa. Lai­tos­lo­hen sel­viy­ty­mi­nen on ro­mah­ta­mas­sa kovaa vauhtia. Myös luon­non­lo­hen sel­viy­ty­vyys merellä näyttää heik­ke­ne­vän mutta lai­tos­lo­hen kohdalla kyse on paljon suu­rem­mas­ta ro­mah­duk­ses­ta.

Viime vuonna ka­las­tet­tiin RKTL:n mukaan Itä­me­rel­lä Tor­nion­joen luon­non­loh­ta arviolta 60 000 kap­pa­let­ta. Erityisen puis­tat­ta­vaa on se, että esi­mer­kik­si Tanska pyytää suurta luon­non­loh­ta - min­kin­re­huk­si. Siellä suuren merilohen kau­pal­li­nen mark­ki­noin­ti on kielletty korkean diok­sii­ni­pi­toi­suu­den vuoksi. Ruotsissa ja Suomessa on poik­keus­lu­van turvin mah­dol­lis­ta pyytää merilohta koosta riip­pu­mat­ta kau­pal­li­seen pyyntiin. Valtion tuen turvin ka­las­te­taan diok­sii­ni­pi­tois­ta suurta merilohta kaupan hyllyille.

 

Luon­non­lo­hi on vaarassa

 

Jul­ki­suu­des­sa esitetään tois­tu­vas­ti, että Tor­nion­joen vael­lus­poi­kas- eli smolt­ti­tuo­tan­to on hyvä. Tuota väittävät etenkin maa­ta­lous­mi­nis­te­riön vir­ka­mie­het ja lo­hen­pyyn­nin li­sää­mis­tä ha­vit­te­le­vat me­ri­ka­las­ta­jat.

"Tämä ei ole totta, tilanne ei ole hyvä, kaukana siitä!" tuohtuu Pöyhtäri. "Tor­nion­joen smol­tin­tuo­tan­to­kyky on arvioitu tuossa aivan ala­kant­tiin." Aikaan luotiin SAP:n (Salmon Action Plan) puit­teis­sa tietty poi­kas­tuo­tan­to­ta­voi­te eri jokiin. Tämä tavoite laa­dit­tiin surkeassa ti­lan­tees­sa, poi­kas­tuo­tan­to oli ta­vat­to­man heikkoa. Merilohi oli lähes su­ku­puu­ton partaalla. Tor­nion­joen lohi säilyi paljolti lai­tok­ses­sa kas­va­tet­tu­jen lo­hen­poi­kas­ten varassa. Tuon­kal­tai­ses­sa hä­tä­ti­lan­tees­sa ase­tet­tiin edes jon­kin­lai­set ta­voit­teet luon­non­tuo­tan­nol­le.

Jälkeen päin ka­la­tut­ki­jat ovat tilanteen pa­ran­tues­sa todenneet, että Tor­nion­joen to­del­li­nen poi­kas­tuo­tan­to­ka­pa­si­teet­ti on jotain aivan muuta kuin tuo 500 000 smolttia. Tuon arvion pohjalta tavoite ase­tet­tiin, ja joka nyt on hieman ylitetty. Kukaan ei pysty sanomaan tarkkaan, miten paljon Tornion-Muo­nion­jo­ki kykenisi lopulta tuot­ta­maan lo­hen­poi­ka­sia. To­del­li­nen smolttien määrä olisi var­muu­del­la mah­dol­lis­ta olla kaksin-kol­min­ker­tai­nen nykyiseen ver­rat­tu­na. Kenties jopa 5-10 -kertainen?!

Edel­ly­tyk­se­nä on se, että emokaloja pääsee nousemaan riit­tä­väs­ti jokeen. Tähän nykyiseen, aivan liian alhaiseen smolt­ti­mää­rään nähden on surkeaa, että jokeen nouseva lo­hi­mää­rää ei kyetä kas­vat­ta­maan selkein ka­las­tus­ra­joi­tuk­sin. Joku yk­sit­täi­nen vähän parempi lohivuosi on ollut, mutta pe­rus­suun­ta jokeen palaavien ja siitä ka­las­tet­ta­vien lohien määrässä on voi­mak­kaas­ti laskeva. Viime kesä oli poh­ja­no­tee­raus niin joella kuin me­rel­lä­kin ja samaa on kuulunut kaikilta Itämereen las­ke­vil­ta lo­hi­joil­ta.

 

Lii­kaka­las­tus­ta jo­ki­suil­la

 

Jos ka­las­tus­ta merellä ja jo­ki­suul­la ei saada kuriin, on vaarana ny­kyi­sen­kin luon­non­poi­kas­tuo­tan­non heik­ke­ne­mi­nen. Eräs suuri ongelma on se, ettei Kemijoen suulla ns. ter­mi­naa­lia­lu­eel­la ole mitään pyyn­ti­ra­joi­tuk­sia. Jopa 80-90% pääosin har­ras­tus­ka­las­ta­jien verkoilla pyy­tä­mäs­tä saaliista on Tor­nion­joen luon­non­loh­ta. Selkeä lo­hen­nousun aikainen pyyn­ti­ra­joi­tus antaisi näille kaloille mah­dol­li­suu­den nousta omaan jokeensa kudulle.

Jatkuvaa ja tur­haut­ta­vaa on ollut riitely lo­hen­ka­las­tuk­ses­ta Suomen ja Ruotsin raja-alueella Tor­nion­jo­ki­suul­la. Suomen puolella on sentään saatu aikaan lohen nousun aikainen rajoitus, mutta Ruotsissa on sallittu siian ja muiden kalojen pyynti rysillä. Näihin sitten "joutuu" lohtakin. Saa­lis­lo­hi pitäisi vapauttaa. Tätä ei kui­ten­kaan juuri valvota eikä pitävä valvonta ole mah­dol­lis­ta­kaan. Muuan ruot­sa­lai­nen jo­ki­suul­ta palaava ka­las­tusa­lus tar­kis­tet­tiin viime ke­sä­kuus­sa. Saaliina oli aluksessa 356 kg lohta ja 12 kg siikaa!

Toissa keväänä yri­tet­tiin Suomen ja Ruotsin välinen Rajajoki-sopimus laittaa uusiksi. Me­ri­ka­las­tus olisi yh­te­näis­tet­ty Ruotsin mallin mu­kai­ses­ti eli olisi sallittu muiden kalojen pyynti lo­hen­pyy­dyk­sil­lä. Ras­vae­vä­lei­ka­tun lohen ja taimenen kalastus olisi tehty sal­li­tuk­si jopa rau­hoi­tusai­ka­na. Epä­sel­vyyk­siä olisi ollut paljon, ja tämä olisi ve­sit­tä­nyt täy­del­li­ses­ti valvonnan. "Onneksi saimme tuon hölmöilyn tor­ju­tuk­si", iloitsee Pöyhtäri, jolla oli kamp­pai­lus­sa keskeinen rooli. Se oli myös peruste ym­pä­ris­tö­pal­kin­non saannille.

 

Ka­las­tus­ra­joi­tuk­set myös am­mat­ti­ka­las­ta­jien etu

 

Olisi myös meren am­mat­ti­ka­las­ta­jien etu, että Tor­nion­joen ja Kalixjoen koko poi­kas­tuo­tan­to­ka­pa­si­teet­ti otet­tai­siin käyttöön. Silloin riittäisi kalaa myös me­ri­ka­las­ta­jil­le. Am­mat­ti­ka­las­ta­ja­jouk­ko täytyy rajata riittävän pieneksi. Tällä hetkellä on kaikkien edun vastaista lohen har­ras­tus­mai­nen verk­ko­ka­las­tus merellä ja jo­ki­suil­la. Am­mat­ti­ka­las­ta­jil­le on toki kor­vat­ta­va uusien vält­tä­mät­tö­mien ka­las­tus­ra­joi­tus­ten ai­heut­ta­mat me­ne­tyk­set.

Pöyhtäri esittää, että myös me­ri­ka­las­ta­jil­le olisi erin­omai­nen vaih­toeh­to rakentaa suhde loheen matkailun suuntaan. Tästä on hyvä esimerkki Si­mo­jo­ki­suul­la.

Simo Pöyhtärin mielestä nykyinen lo­hi­po­li­tii­kan suunta vaarantaa koko luon­non­lo­hen ole­mas­sao­lon. Lo­hi­kan­to­jen tila on lu­vat­to­man heikko, ja me­ri­ka­las­ta­jien­kin saaliit heik­ke­ne­vät vuosi vuodelta. Suomen lo­hi­kiin­tiö­tä ei saatu tänä vuonna lä­hi­main­kaan täyteen. RKTL:n mukaan pik­ku­lo­het eli kossit olivat tänä kesänä ka­dok­sis­sa me­ria­lueil­ta eikä lohia ollut kunnolla jo­kia­lueil­la­kaan. Tätä menoa on Itä­me­rel­lä tehtävä samat ratkaisut kuin äskettäin Ir­lan­nis­sa ja useissa maissa ai­kai­sem­min. Koko lohen me­ri­ka­las­tus on kiel­let­tä­vä.

Näissä vaaleissa on suunnan muu­tut­ta­va. On valittava eduskunta, joka todella kääntää suunnan luon­non­lo­hen puo­lus­ta­mi­seen.

 

Kalajoen ja Väylän poika

 

Simo Pöyhtäri on syntynyt Kalajoen varrella. Syn­ty­mä­joes­ta ei hänellä ole juuri ka­las­tus­muis­to­ja. Myöhemmin on hän katsellut jokea ja ih­me­tel­lyt, että miten se me­ri­tai­men on päässyt nousemaan jokeen, joka on niin kivinen ja kuiva. Simon ollessa 12-vuotias hänen isänsä muutti kirk­ko­her­rak­si Muonioon, Väylän varteen. Simo tuumaa, että hänen ikänsä oli tuolloin juuri otollinen ka­las­tus­ki­pi­nän syn­ty­mi­seen. Myöhemmin ei syte ehkä olisi lei­mah­ta­nut.

Per­ho­lit­kat alkoivat lentää jokeen, ja eräänä syksynä hän oikeasti oppi homman. Silloin alkoi mit­ta­har­re­ja tulla riit­tä­miin. Joskus isä piti seuroja Enon­te­kiöl­lä, ja Simo pyöri li­kei­sil­lä tam­muk­ka­pu­roil­la onkimassa sillä aikaa, kun isä saarnasi. Je­ris­jär­ves­sä ovat isä ja poika sittemmin ka­las­ta­neet verkoilla talvisin siikaa ja muikkua.

Lohen ta­voit­te­lu

 

Simo Pöyhtäri kertoo, että kun tulimme Muonioon, ei joessa tiedetty lohta olevan. Eivät tienneet edes paik­ka­kun­ta­lai­set. Kerran jotkut ame­rik­ka­lai­set vieraat kysyivät, että mitä kalaa siinä on. Simo luetteli ta­val­li­set kalat. "On siinä lohtakin", hän vähän lii­oit­te­li, kun kerran kysyttiin. Sitten eräällä harrin pyyn­ti­reis­sul­la Simo näki pik­ku­lo­hen hyppäävän. Kuultiin myös, että jotkut olisivat saaneet lohia. Kiin­nos­tus alkoi herätä. Hän luki kir­jas­tos­ta kaiken mah­dol­li­sen lohesta. "Osasin Kustaa Vilkunan Lohi -kirjan melkein ulkoa."

Kesällä -86 armeijan jälkeen hän päätti kalastaa niin kauan, että lohi tulee. Ja sou­det­tiin. Sitten yksi päivä oli iso kala kiinni. Simolla oli suo­ra­ve­toi­nen rulla ja vapa rau­ta­kan­gen luokkaa. Veneen vierellä selkäevä näkyi, hän luuli pyrstöksi - onpa pa­ri­ki­loi­nen lohi! Sitten kauempana vasta näkyi oikea pyrstö. Lohi tuli veneeseen ja pun­nit­tiin - 12 kiloa.

Monta vuotta kului. Yhdestä kolmeen kalaa tuli joka kesä, mutta paljon sou­ta­mis­ta se vaati, "jär­kyt­tä­viä sou­tu­mää­riä". 80-luvun lopulla hän oli joella melkein ainoa soutaja. 90-luvun al­ku­puo­lel­la alkoi lohta tulla run­saam­min, etenkin tittiä (yhden me­ri­vuo­den pik­ku­loh­ta) mukavasti. Tuli lisää ka­la­mie­hiä­kin. Kovina lohen nousu­vuo­sin etenkin vv. 96-97 myös ka­las­ta­jien määrä joella suo­ras­taan räjähti, ja Simo vähensi omaa sou­ta­mis­taan. "Öisin soutelin, kun oli rau­hal­li­sem­paa. Lohta tuli aivan riit­tä­väs­ti."

Ka­la­mie­het ovat tun­ne­tus­ti ka­teel­li­sia. Simon mielestä se saa kalaa, joka jaksaa olla joella. Kun oppii olemaan iloinen toisen saamasta lohesta, on se "ka­la­mie­hen mitta". Silloin on saa­vut­ta­nut tietyn kyp­syys­ta­son. Lohen tap­pa­mi­nen vaikka syö­däk­seen tekee ka­la­mie­hen väliin myös su­rul­li­sek­si. Tänä vuonna Simo teki päätöksen, että jos lop­pu­ke­säs­tä tulee "mar­jas­lo­hi", naaras, mätikala, niin hän laskee pois. Ja saattaa jatkossa laskea joskus muutenkin. Moni tappaa lohen saa­dak­seen valokuvan. "Aiemmin tuli kuvattua kaikki lohet, nyt on jo aikaa, kun viimeksi kuvasin."

 

Lo­hi­po­li­tii­kan suunnan muut­ta­mi­nen

 

Äskettäin Hel­sin­gis­sä vie­rail­lut Lapin lo­hi­lä­he­tys­tö vaati, että Suomen lo­hi­po­li­tii­kan suunta on kään­net­tä­vä. Merilohen ran­nik­ko­pyyn­nin ai­kais­ta­mi­nen on kes­key­tet­tä­vä. On luo­vut­ta­va ns. va­li­koi­vas­ta pyynnistä, joka perustuu ras­vae­vä­lei­kat­tu­jen lai­tos­lo­hien pyyntiin. Kuitenkin vain pienellä osalla lai­tos­loh­ta on rasvaevä leikattu. Merellä ei näin ole mah­dol­lis­ta valikoida, ja vapauttaa luon­non­lo­hi kuten on muka esitetty.

Tilanne on mieletön. Valtion varoilla sub­ven­toi­dun me­ri­ka­las­tuk­sen lo­hi­saa­liin koko­nai­sar­vo on n. 1,3 miljoonaa euroa. Lai­tos­lo­hen is­tutuk­siin käytetään 6 miljoonaa euroa. Is­tutus­ten tuotto on ro­mah­ta­mas­sa. Näin valtaosa lo­hi­saa­liis­ta merellä on luon­non­loh­ta. Näiden lohien olisi päästävä nousemaan jokiinsa tuot­ta­maan uusia, merellä lai­tos­loh­ta paremmin me­nes­ty­viä lo­hi­su­ku­pol­via. Voi kuvitella, mikä olisi tilanne, jos vaikka puolet nykyisin merellä ka­las­te­tuis­ta Väylän lohista pääsisi palaamaan jokeensa.

Lohen arvo joessa vavalla ka­las­tet­tu­na on huikeasti paljon suurempi kuin me­ri­pyyn­nis­sä. Pöyhtärin mukaan suuressa joessa kuten Tor­nion­joes­sa ei vavalla saada pyydettyä kuin ehkä enintään 10-15% kaloista. Intohimo näihin siiman päässä tais­te­le­viin kaloihin se tärkein tekijä, miksi luon­non­lo­hen puolesta on yleensä alettu toimia.

Lohen me­ri­ka­las­tus­ta on vä­hen­net­tä­vä roimasti. Siihen ei riitä tuleva EU:n ajo­verk­ko­kiel­to. Se voidaan korvata mm. ajo­sii­ma­pyyn­nil­lä. Avai­na­se­mas­sa on maaherra Hannele Pokan Helsingin lo­hi­se­mi­naa­ris­sa tekemä esitys Vael­lus­ka­lalaik­si. Siinä halutaan turvata kaikkien lohien, myös uha­na­lai­sim­man sai­maan­lo­hen ja taimenten tu­le­vai­suus sekä si­sä­ve­sis­töis­sä että merellä.

Simo Pöyhtärin ku­nin­gas­a­ja­tuk­se­na on, että lohen ja taimenen myynti muuttuu lisenssin va­rai­sek­si toi­min­nak­si. Pyyntiin annetaan lisenssi tietylle kestävän ke­hi­tyk­sen mu­kai­sel­le kiin­tiöl­le. Saa­lis­ka­la merkataan, siihen annetaan ka­las­ta­jal­le tietty määrä pantoja. Vain tällaista merkattua kalaa on lupa mark­ki­noi­da kau­pal­li­ses­ti. Näin voidaan rat­kai­se­vas­ti vähentää tällä hetkellä hyvin suurta lohen ja taimenen ns. pimeän pyynnin ja mark­ki­noin­nin ongelmaa.

 

Lohen ja taimenen puo­lus­ta­jat liik­keel­le vaaleissa!

 

Luon­non­lo­hen tilanne Tor­nion­joes­sa ja koko Itä­me­rel­lä on niin huo­les­tut­ta­va, että on toi­mit­ta­va. Nyt on Simo Pöyhtärin mielestä koottava lohen puo­lus­ta­jien voimat yhteen. On tärkeää ettei jokainen ei taistele vain oman jokensa puolesta. Koko­nai­suus on tärkeintä. Yh­tei­sel­lä toi­min­nal­la saadaan enemmän lohta nousemaan myös Kemijoen Isohaaran ja Oulujoen Me­ri­kos­ken ka­la­teis­tä ja näin pohjaa ylemmille ka­la­teil­le.

Va­pa­ka­las­ta­ja­vä­ki näyt­tää­kin olevan viimein lähdössä liik­keel­le. Tähän saakka tuo suuri porukka on ollut liian pas­sii­vis­ta. Nyt lohen ja taimenen kriit­ti­nen tilanne nähdään yhä laajemmin. Ka­la­mies­ten ak­ti­voi­tu­mi­nen aiheuttaa sen, että nykyisen lo­hen­tap­po­lin­jan ak­tii­vi­set ja pas­sii­vi­set kan­nat­ta­jat kärsivät var­muu­del­la edus­kun­ta­vaa­leis­sa.

Vaalit lä­hes­ty­vät. Ministeri Korkeaoja on muuttunut taakaksi kes­kus­ta­puo­lu­eel­le. Puolue on antanut paljon lupauksia mutta ei ole niitä lu­nas­ta­nut. Hal­li­tus­oh­jel­mas­sa­kin luvattiin puolustaa luon­non­loh­ta ja ka­las­tus­mat­kai­lua mutta linja on viime vuosina kulkenut vain huo­nom­paan. Kes­kus­ta­puo­lu­eel­la ja koko hal­li­tuk­sel­la on viimeinen hetki alkaa lunastaa lu­pauk­si­aan ja kääntää lo­hi­po­li­tii­kan suuntaa.

Simo Pöyhtäri, palkittu lohimies jyrähtää: "Ruotsissa koi­raih­mi­set vaih­toi­vat hal­li­tuk­sen. Nyt Suomessa saattaa käydä niin, että va­pa­ka­las­ta­jat kaatavat hal­li­tuk­sen, ellei suunta muutu!"

Sivun alkuun