Oulujoen reitti ry

Nettivieras

Lin­nan­vir­ta jälleen ka­la­pai­kak­si

 

Kajaanin Per­ho­ker­ho – Renforsin vesillä vuodesta 1980

 

Kajaanin Per­ho­ker­ho sai Oulujoen reitti ry:n vuoden 2008 Ve­sis­tö­te­ko-tun­nus­tuk­sen Oulujoen vesistön ur­hei­lu­ka­las­tuk­sen pe­rin­tei­den ja historian vaa­li­mi­ses­ta. Kerho järjestää mm. Maria Renfors -per­hon­si­don­ta­ki­sat, jotka tulivat v. 2008 nel­jän­nes­vuo­si­sa­dan ikään.

 

Ensi keväänä 30-vuo­tis­juh­lia viettävä Per­ho­ker­ho toteutti kuluneena kesänä haaveensa ka­las­tuk­sen el­vyt­tä­mi­ses­tä Ka­jaa­nin­joel­la. Se vuokrasi joesta Koi­vu­kos­ken ja Äm­mä­kos­ken välisen osuuden ja istutti kesällä taimenia ja harjuksia jokeen. Samalla se tarjosi ilmaisen ka­las­tus­mah­dol­li­suu­den Ka­jaa­nin­joel­la.

Lin­nan­vir­ta, Kajaanin lin­nan­rau­niot ja Lussitupa

 

Linnanvirran kalastusalue

 

Per­ho­ker­ho alkoi val­mis­tel­la haaveensa to­teut­ta­mis­ta hal­li­tuk­sen kes­kuu­des­sa, kun todettiin ka­las­ta­jien kai­kon­neen ennen suo­si­tul­ta ka­las­tusa­lu­eel­ta. Myös ka­las­ta­jil­ta tuli toiveita alueen ke­hit­tä­mi­ses­tä. Muutamat ra­hoit­ta­jat toivovat alueesta matkailun ve­to­nau­laa Renforsin hengessä. Nimensä Lin­nan­vir­ta sai ka­jaa­ni­lai­sen, myös aiemmin Oulujoen reitin ve­sis­tö­te­ko­pal­ki­tun, his­to­rian­leh­to­rin Kalle Sillmanin eh­do­tuk­sen pe­rus­teel­la.

 

Ta­voit­tee­na on saada ka­las­ta­jat kiin­nos­tu­maan Lin­nan­vir­ran ka­las­tusa­lu­ees­ta. Alueen ve­to­voi­maa halutaan lisätä ja tuoda esille Kajaania, Lin­nan­vir­taa, Per­ho­ker­hoa sekä kehittää ka­las­tus­mat­kai­lua. Samalla on mah­dol­li­suus tehdä tun­ne­tuk­si Herman Renforsia ja hänen ka­las­tus­vä­li­ne­tuo­tan­toan­sa. Per­ho­ker­ho­lai­set pyrkivät pa­laut­ta­maan Ka­jaa­nin­jo­keen luon­tai­sen kos­ki­ka­las­ton, harjuksen ja taimenen.

 

Kulunut kesä

 

Kuluneen vuoden aikana alueelle is­tu­tet­tiin 1000 kpl harjuksen 1-kesäisiä poikasia, 7000 kpl 1-vuotiaita poikasia ja 160 kpl 4-vuotiaita (su­ku­kyp­siä) harjuksia. Taimenen vas­ta­kuo­riu­tu­nei­ta poikasia las­ket­tiin jokeen 5000 kpl, 4-vuotiaita taimenia 200 kg ja 6-vuotiaita taimenia 92 kg.

 

Kalastus Lin­nan­vir­ral­la on sallittua ai­noas­taan heit­to­uis­ti­mel­la ja per­ho­ka­las­tus­vä­li­neil­lä. Harjuksen osalta kyseessä on c&r- eli pyydä ja päästä -kalastus, koska halutaan elvyttää luon­tai­nen har­jus­kan­ta. Tai­me­nel­la alamitta on 50 cm ja saa­lis­kiin­tiö on yksi kala/vrk. Ku­tu­rau­hoi­tuk­sen aikana saa kalastaa, mutta kaikki taimenet pitää vapauttaa. Näiden sääntöjen avulla ka­las­ta­jia ohjataan kestävän ke­hi­tyk­sen mukaiseen ka­las­tuk­seen ja kalaston hoitoon.

Simo Yli-Lonttinen elvyttää Lin­nan­vir­ran har­jus­kan­taa

 

Kesän 2009 aikana ka­las­tus­lu­pia lu­nas­tet­tiin noin 600 kpl, joista puolet on alle 18-vuo­tiai­den lu­nas­ta­mia. Lupamäärä ja varsinkin nuorten osuus ka­las­ta­jis­ta yllätti ker­ho­lai­set myön­tei­ses­ti. Valvontaa hoidetaan tal­koo­pe­ri­aat­teel­la neljän va­lan­teh­neen ka­las­tuk­sen­val­vo­jan toimesta.

 

Kesän saa­lis­mää­ris­tä ei vielä tällä hetkellä ole tietoa, koska saa­lis­tie­dus­te­lu tehdään kaikille ka­las­ta­neil­le vasta tulevan talven aikana. Saalista on tullut ja ka­las­ta­jil­ta on saatu paljon myön­teis­tä pa­lau­tet­ta hank­kees­ta.

 

Kalojen is­tutuk­sia ovat ra­hoit­ta­neet Ka­jaa­ni­lai­set yritykset ja Per­ho­ker­ho. Lisäksi poikasia on saatu il­mai­sek­si tut­ki­mus­tar­koi­tuk­siin. Osa har­juk­sis­ta on merkattu ja niiden me­nes­ty­mis­tä seurataan koe­ka­las­tuk­sin.

 

Tulevina kesinä toimintaa on tarkoitus jatkaa saatujen ko­ke­mus­ten ja pa­laut­teen pohjalta. Aluetta pyritään tekemään tun­ne­tuk­si mm. opas­teil­la ja esit­teel­lä. Suun­ni­tel­mis­sa on pyytää joesta vä­hem­piar­voi­sia kaloja, jonka toivotaan pa­ran­ta­van ar­vo­ka­lo­jen elintilaa. Jatkossa harjuksia ja taimenia is­tu­te­taan lisää ja ka­las­tus­lu­pien saanti tehdään yk­sin­ker­tai­sem­mak­si. Yh­teis­työ­tä spon­so­riy­ri­tys­ten ja kerhon välillä jatketaan ja kerho toivoo uusia yrityksiä mukaan toi­min­taan.

Lussitupa

 

Lussitupa eli su­lun­var­ti­jan mökki on ra­ken­net­tu su­lun­var­ti­jan asunnoksi vuonna 1880. Silloin ter­va­ve­nei­tä varten ra­ken­net­tiin Äm­mä­kos­ken putouksen ohittava kanava. Lus­si­tu­val­la oli oma tärkeä roolinsa en­sim­mäi­sen maa­il­man­so­dan aikoihin. Sitä käy­tet­tiin jääkärien etap­pi­paik­ka­na ennen heidän siir­ty­mis­tään so­ta­toi­miin.

 

Lussituvalla toimii Perhokerhon kesäkahvila

Sulku ja sulkuvartijan talo avattiin yleisölle vuonna 1984. Lussituvalla on ollut Renforsin kalastusvälineitä esittelevä näyttely ja kesäkahvila kolmena kesänä. Kalastajat saavat hakea sieltä Linnanvirran kalastusluvat. Kerholla on tarkoitus hankkia kalastusvälineitä vuokrattavaksi Lussituvalle ja sen aukioloaikaa pyritään jatkamaan.

 

Kajaanin Perhokerhon ansiokas toiminta Linnanvirran kehittämiseksi on tuonut elämää Kajaanin kaupungin sydämessä virtaavalle Kajaaninjoelle. Harvan kaupungin keskustassa on mahdollisuus heittää perhoa virtaavaan veteen, vaikkapa kesken kauppareissun, kuten Perhokerhon sihteeri Juha Väisänen tuntee houkutusta tehdä. Kun kalastajan silmien edessä nousevat Kajaanin linnan 1600-luvulta peräisin olevat jyhkeät kivimuurien rauniot, ei parempaa kau­pun­ki­ka­las­tus­koh­det­ta voi juuri toivoa. Kenties kaupunkilaiset näkevät tulevina kesinä yhä useamman nuoren heittämässä perhoa joen pinnalle kaljapullojen sijaan.

 

www.kajaaninperhokerho.fi

 

Juha Väisästä haastatteli Aulikki Piirainen (4.12.2009)

Kuvat: Juha Väisänen

Kollaja kesti !

 

Iijoen puo­lus­ta­jil­le lokakuun 20. päivä oli juh­la­päi­vä. Pohjois-Poh­jan­maan ym­pä­ris­tö­kes­kus antoi lausun­ton­sa Iijokea uhkaavan Kollaja-hankkeen ym­pä­ris­tö­vai­ku­tus­ten ar­vioin­nis­ta (YVA:sta). Lausun­nos­sa todetaan, että hanke on kos­kien­suo­je­lu­lain, Naturan ja ve­si­pui­te­di­rek­tii­vin vastainen. Sel­vi­tys­ten todettiin olevan riit­tä­mät­tö­miä ja puut­teel­li­sia ja niistä on tehty vää­rän­suun­tai­sia päätelmiä. Lausunto on yk­si­se­lit­tei­nen.

 

Pu­das­jär­ven Luon­non­suo­je­lu­yh­dis­tyk­sen pu­heen­joh­ta­ja ja Iijoen suo­je­lu­yh­dis­tyk­sen aktiivi, Pirkko-Liisa Luhta: Miltä nyt tuntuu?

 

- Meille joen ja lain puo­lus­ta­jil­le oli alusta asti selvää, ettei Ym­pä­ris­tö­kes­kus olisi voinut toi­sen­lai­seen joh­to­pää­tök­seen tulla. Kos­kien­suo­je­lu­la­ki, Natura ja vesilaki selvästi osoit­ta­vat, että Kollaja-hanke on lakien vastainen. Tehdyt sel­vi­tyk­set olivat niin asen­teel­li­sia ja riit­tä­mät­tö­miä, ettei niiden pe­rus­teel­la voida lähteä lakeja purkamaan. Kuluneet kolme vuotta ovat jälleen osoit­ta­neet, että kan­sa­lais­liik­keen toi­min­nal­la on mer­ki­tys­tä. Kuitenkin olo on yl­lät­tä­vän ke­ven­ty­nyt! Kollaja kestää ja kestää ja kestää.

Iijoki hengähtää hel­pot­tu­nee­na

 

Kan­sa­lai­set Kollajaa vastaan

 

Mutta mitä olisi ta­pah­tu­nut, elleivät kan­sa­lai­set olisi toimineet ak­tii­vi­ses­ti Kollaja-hanketta vastaan, Pirkko-Liisa pohtii. Pohjolan Voima olisi saanut vapaasti muokata ihmisten käsitystä mark­ki­noi­mal­la ”pe­rus­teel­li­sia sel­vi­tyk­siä” Kollajan hai­tat­to­muu­des­ta. Ym­pä­ris­tö­kes­kus ei olisi saanut sellaista määrää vas­ti­nei­ta YVA:sta. Nyt yh­dis­tys­ten, kan­sa­lais­liik­keen ja kan­sa­lais­ten ak­tii­vi­nen pe­reh­ty­mi­nen asiaan poiki valtavan määrän lausun­to­ja ja kan­nan­ot­to­ja. Eri vi­ran­omais­ten ja tut­ki­joi­den lausun­to­jen merkitys oli oleel­li­nen. Voi­mayh­tiön teettämät ja tekemät ta­voi­te­ha­kui­set puut­teel­li­set sel­vi­tyk­set eivät va­kuut­ta­neet ketään, joka asiaan perehtyi. Yk­si­tyis­hen­ki­löt ja yhteisöt jättivät yli 90 vas­ti­net­ta YVA-sel­vi­tyk­seen. Niistä lähes kaikki olivat hanketta vas­tus­ta­via. Ym­pä­ris­tö­vi­ran­omai­nen toimi ryh­dik­kääs­ti.

 

Toisaalta häm­mäs­tyt­tä­vää on ollut se, kuinka val­ta­vas­ti ta­val­li­set ihmiset ovat valmiita uhraamaan aikaansa ot­taes­saan selvää asioista ja puo­lus­taes­saan omaa jokeaan ja sitä suo­je­le­via lakeja. Mitä kaikkea ihmiset olisivat voineet tehdä sillä ajalla, minkä yhtiön hyökkäys suojeltua jokea kohtaan heiltä vei?

 

Pohjolan Voiman mark­ki­noin­ti­kam­pan­ja

 

Pirkko-Liisan mielestä Pohjolan Voiman os­a­sel­vi­tyk­set olivat lähinnä mark­ki­noin­ti­kir­jo­ja. Su­rul­lis­ta hänen mie­les­tään on ollut huomata, kuinka vähän po­lii­ti­kot, kun­tata­sol­ta val­ta­kun­nan tasolle, ottavat asioista selvää. PVO:n toi­mi­tus­joh­ta­jan julistus ve­si­voi­man uudesta tu­le­mi­ses­ta ja uusista ym­pä­ris­töys­tä­väl­li­sis­tä in­no­vaa­tiois­ta on kääntänyt monen po­lii­ti­kon mielen ve­si­voi­ma­myön­tei­sek­si. Mitään uutta in­no­vaa­tio­ta ym­pä­ris­töys­tä­väl­li­ses­tä ve­si­voi­mas­ta ei kui­ten­kaan löydy 400-si­vui­ses­ta yva-sel­vi­tyk­ses­tä, vaikka voi­mayh­tiö sellaista koko ajan mainosti.

 

Osa kan­san­edus­ta­jis­ta vaikuttaa luottavan voi­mayh­tiön kantoihin enemmän kuin suo­je­lu­yh­dis­tys­ten jakamaan tietoon. Asian toista puolta ei haluta kuulla tai ottaa selvää. Siitä voi päätellä, että heillä on puut­teel­li­nen ymmärrys laeista, esim. ve­sien­hoi­to­lais­ta. Nykyinen Kollaja-suun­ni­tel­ma ei to­del­la­kaan poikkea miltään olen­nai­sil­ta osin 1980-luvun suun­ni­tel­mas­ta. Iijoen puo­lus­ta­jat olivat viimeksi lo­ka­kuus­sa edus­kun­nas­sa ker­to­mas­sa, mitä Kollaja-hanke todella ai­heut­tai­si. Paikalla oli vain murto osa kan­san­edus­ta­jis­ta, vaikka kysymys on val­ta­kun­nal­li­ses­ti vai­kut­ta­vas­ta asiasta.

Pirkko-Liisa is­tut­ta­mas­sa vas­ta­kuo­riu­tu­nei­ta iijokisia me­ri­tai­me­nia

 

Miten eteenpäin

 

Suomen luon­non­suo­je­lu­lii­ton vuotuisen tun­nus­tuk­sen, Ym­pä­ris­tö­pal­kin­non, Iijoen suo­je­lus­ta tänä vuonna saanut Pirkko-Liisa Luhta: Uskotko, että PVO nyt luovuttaa? Sanoihan yhtiön pää­joh­ta­ja Ym­pä­ris­tö­kes­kuk­sen lausunnon tultua julki, että nyt voi­mayh­tiö tietää, miten allas pitää luon­toar­vo­ja me­net­tä­mät­tä toteuttaa.

- Yhtiö, samoin kuin sel­vi­tyk­sen tehnyt Ramboll Finland Oy, on me­net­tä­nyt us­kot­ta­vuu­ten­sa. Kollaja ei yk­sin­ker­tai­ses­ti ole mah­dol­li­nen ilman suuria ym­pä­ris­tö­tu­ho­ja. Voi­mayh­tiöl­lä on pitkä tie edessään saa­dak­seen takaisin luot­ta­muk­sen, jonka he olivat jo saa­vut­ta­neet ennen tätä. Kuu­lu­tam­me yh­teis­kun­ta­vas­tuu­ta yhtiöltä. Työ­paik­ka­kiusaa­mi­nen on kri­mi­na­li­soi­tu. Milloin kri­mi­na­li­soi­daan kiusaa­mi­nen, jota yhtiöt ovat jatkaneet vuo­si­kym­me­nes­tä toiseen, kuten Kol­la­jal­la ja Vuo­tok­sel­la. Millä korvataan so­si­aa­li­sen pääoman mu­ren­tu­mien näillä alueilla, millä korvataan ihmisille heidän aikansa, jonka he joutuvat käyt­tä­mään puo­lus­taes­saan ko­ti­seu­tu­aan yhtiöiden oman edun ta­voit­te­lun nimissä lailla suo­jel­luil­la alueilla? Fiksu yhtiö ymmärtää milloin on tultu tien päähän, vähemmän fiksu jatkaa pään hak­kaa­mis­ta be­to­ni­pa­toon. Konsultit, jotka ovat ohjanneet yhtiön toimia Kollaja-hankeessa, voisivat nyt kertoa, miten tässä ti­lan­tees­sa on viisainta toimia. Yh­tiö­maa­il­man ohje on, että virheet kannattaa tunnustaa vä­lit­tö­mäs­ti, toteaa Pirtsi.

 

Ym­pä­ris­tö­vi­ran­omai­nen saa nyt kuitenkin kovasti kiitosta Kollajan puo­lus­ta­jal­ta. Lait ja yh­teis­kun­nan koko­nai­se­tu voittivat, eikä Iijokea uhrata mi­tät­tö­män ener­gia­mää­rän takia. Kan­sa­lais­juh­la on tulossa!

 

Pirkko-Liisa Luhtaa haas­tat­te­li Aulikki Piirainen (17.11.2009)

Tervantie mat­kai­lu­han­ke

 

Tervan tie on Suomen yhdeksäs virallinen matkailutie. Tiehallinto hyväksyi reitin matkailutieksi marraskuussa 2008. Tervantie-reitti alkaa Kuhmosta ja kulkee Kajaanin kautta valtatielle 22. Reitti poikkeaa Manamansaloon ja palaa Oulujärven eteläpuolta pitkin takaisin valtatie 22:lle päättyen Ouluun. Tervan tie liittyy Suomen puolella osaksi Oulusta Vienan Karjalan kautta Arkangelin alueelle ulottuvaa kansainvälistä matkailureittiä.

 

Kajaanin am­mat­ti­kor­kea­kou­lus­sa käynnistyneen Tervan tie –matkailutiehankkeen pääteemana on terva ja tervakulttuuri. Hankkeen projektipäällikkönä toimiva Anne Hyvärinen kertoo, että hanke kartoittaa jo olemassa olevia tervaan liittyviä tuotteita ja matkailutarjontaa. Tavoitteena on koota yhteen tervaan perustuvat käyntikohteet, myyntituotteet ja tapahtumat ja muodostaa niistä tuotteistettu matkailureitti. Vaikka Hyrynsalmen reitti ei ole virallisen matkailutien osa, kuuluu se tien vaikutusalueeseen. Matkailutie on yh­teis­toi­min­ta­vyö­hyk­keen ydin, mutta huomioi vaihtoehtoiset reitit ja tervakulttuurin kannalta merkittävät kohteet muualtakin lähialueelta. Tielle rakennetaan opastus- ja vii­toi­tus­suun­ni­tel­ma ja tie merkitään Tervan tie –mat­kai­lu­tie­o­pas­teil­la. Hankkeen puitteissa käynnistetään markkinointi ja tuotetaan Internet-sivut ja esite neljällä kielellä. Hanke toteutetaan kuluvan vuoden loppuun mennessä.

 

Tervan tie on rekisteröity tavaramerkki, jonka omistaa Valtatie 22 yhdistys ry. Yhdistyksen muodostavat alueen kahdeksan jäsenkuntaa (Oulu, Muhos, Utajärvi, Vaala, Paltamo, Kajaani, Sotkamo ja Kuhmo). Edellisen lisäksi projektia rahoittavat EAKR, Kainuun maakunta –kuntayhtymä ja Pohjois-Pohjanmaan liitto

 

Anne Hyvärisen mukaan Internet-sivustolle on tarkoitus kerätä tietoa tervasta ja tervakulttuurista, mm. tervanpoltosta ja tervansoudusta. Lisäksi reittiä esitellään matkailuhistorian näkökulmasta. Alueen vesistöt toimivat aikanaan tärkeinä kulkuväylinä ja oman hohtonsa toivat urheilukalastajat Oulu- ja Kajaaninjoella. Sivulle suunnitellaan kartastoa, jossa esitellään reittiä ja sen kohteita: kulttuuria, lii­kun­ta­mah­dol­li­suuk­sia, yrityksiä jne. Sivulta yrittäjät löytävät ohjeet siitä, miten Tervan tie –tavaramerkkiä haetaan ja mitä sen myöntäminen edellyttää. Kätevää on löytää tilattavat tervatuotteet ja ohjelmapalvelut Tervan tie -sivujen kautta.

 

Internet-sivusto suunnitellaan erilaisille kohderyhmille sopiviksi: mikä kala nappaa Tervan tie -alueella kalastajan koukkuun, mistä golffari löytää viheriöitä tai mitä on tarjolla kult­tuu­ri­näl­käi­sel­le, jne.

 

Tervakulttuuri on alueelle omaleimaista ja arvokasta perintöä. Samoin rikkaat vesialueet. Kulkeminen vesistöjä pitkin tervaveneen lailla on tehtävä jälleen mahdolliseksi. Veneiden siirto voimalaitosten yli vaatii järjestelyjä, samoin valtavan järvialueen, Oulujärven, löytäminen. Toivottavasti Tervan tie –hanke osaltaan auttaa matkailijoita ymmärtämään alueen ainutlaatuisuuden ja elinvoimaisuuden.

 

1.7.2009 Aulikki Piirainen

Sivun alkuun

Suo, kuokka ja Oulujoki

Kuvankaunis Hyrynpuro muuttuu kuivatusviemäriksi, mikäli Isosuo tuhotaan

 

 

Väinö Linnan suurteos Täällä Pohjantähden alla alkaa sanoin ”alussa oli suo kuokka ja Jussi”, samoilla sanoilla voi kuvat Pelsonsuon asutuksen syntyhistorian, tosin Jussin paikalle täytynee laittaa vangit. Elämä Pelsolla soljui sopuisasti, osa kyläläisistä hankki elantonsa maanviljellystä ja toinen puoli kävi vankilalla töissä. Leivänjatketta kyläläiset saivat laajoilta suoalueilta, jotka ympäröivät kyläkeskusta. Voin vieläkin muistaa lapsuusajan riekkopaistin huumaavan tuoksun, joka levisi syksyiseen pihapiiriin avoimesta keittiönikkunasta lähes jokaisessa talossa. Samaten muistan heinäkuiset hillaretket, tätä suon kultaa riitti kaikille saavitolkulla aina myynti asti. Eikä pidä unohtaa karpaloita, jotka nykytietämyksen mukaan ovat ”terveystuotteen” asemassa.

 

Mutta kaikki hyvä päättyy aikanaan ja näin kävi myös Pelsolle. Tuhon siemenet lensivät seit­se­män­kym­men­tä­lu­vun öljykriisin muodossa. Tuolloin Vapo valjasti Pelson mittaamattoman arvokkaat suot turvetuotantoon. Kyläläiset suhtautuivat aluksi positiivisesti koko hankkeeseen, sillä tarjosihan se aluksi runsain mitoin töitä paikalliselle väestölle. Eipä aikaakaan kun soraääniä alkoi kantautua yhden jos toisenkin suusta, kun huomattiin miten hävisivät riekot, hillat ja karpalot. Siinä sivussa liettyi soiden kuivatusvesistä Kanto- ja Pitkäjärvi. Ja kuka tietää onko Rokuan lampien kuivumisen syynä Pelsolla harjoitettu turvetuotanto? No, asian tiimoilta tehdään parasta aikaa tutkimuksia. Lopullisesti mielipideilmasto kääntyi turvetuotantoa vastaan, kun työpaikat hävisivät koneiden kehityksen ja töiden ulkoistuksen kautta.

 

Nyt lähes neljäkymmentä vuotta myöhemmin Pelsosta on jäljellä vain raiskatut, lohduttomat suomontut. Olen tätä lohdutonta näkyä katsellessani miettinyt, mitä ym­pä­ris­tö­lu­pa­pää­tök­sis­sä mainittu jälkityö ja jälkihoito oikeastaan tarkoittavat. Onko se sitä, että viedään turpeen nostoon käytetyt ehjät koneet pois?

 

Mennäänpä sitten nykyhetkeen ja otsakkeessakin mainittuun Oulujokeen. Vuosituhannen alussa vierailin Pasin mökkityömaalla, kuvankauniin Otermajärven rannalla, missä karhunpentu lyllersi ojanpohjaa pitkin ja riekko lauleskeli kanervikossa, siis paikka oli paratiisi. Ja kun selvisi vielä, että metsähallituksella oli kyseisellä rannalla kesämökkitontti myynnissä, ei ostopäätöstä tarvinnut kauan miettiä.

 

Niin nousi minunkin tontille pienoinen saunamökki, missä pystyi rentoutumaan luonnonrauhasta nauttien ja muikkuja kalastellen. Tätä auvoisuutta kesti parivuotta, kunnes posti toi kirjeen, missä kerrottiin Vapon aloittavan turvetuotannon läheisellä Isollasuolla. Ensimmäinen reaktioni oli, että Kainuun ympäristövirastolle on sattunut inhimillinen erehdys. Eihän turpeen nostolupaa voida myöntää, koska Oulujokeen palautetaan nousulohi ja Otermajärvestä lähtevä Kutujoki on todettu lukuisissa tutkimuksissa hyväksi poi­kas­tuo­tan­to­joek­si ja nyt siihen alettaisiin laskea Isosuon likavesiä. Toisekseen lohen palauttamiseksi Oulujokeen on sitouduttu sijoittamaan miljoonia euroja ja myös Kainuun ympäristövirasto oli hankkeessa mukana.

 

Oli karmeaa todeta päätelmäni inhimillisestä erehdyksestä täysin vääräksi. Alkutyrmistyksen jälkeen nousi voimakas vastarinta Isosuon puolesta, johon osallistuivat niin mökkiläiset, Oterman kyläläiset, kalastusseurat, Oulujoki liikkeet ja Vaalan kunta. Vaasan hallinto-oikeudesta tuli turpeennostoa puoltava päätös tietyin rajoituksin ja valitus on parhaillaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Lopullista päätöstä odotellessa voimme kuvitella mitä vaikutuksia turpeennostolla Oulujoen vesistöalueella on itse Oulujokeen.

 

Aiemmin kävimme perhostelemassa harjuksia Kutujoella. Myllykoskesta saikin niitä ja ne lisääntyivät luontaisesti. Sitten tuli turvesuo…Niskansuo, koko noin 270 hehtaaria jonka jätevedet laskettiin suoraan Kutujoen yläjuoksulle. Sen jälkeen kaloissa alkoi olla makuvirheitä, eipä huvita enää mennä perhostelemaan. Kutujoki on vain yksi joki, jota turvetuotanto kuormittaa ja joka laskee Oulujokeen. Ym­pä­ris­tö­vi­ran­omai­set katsovat lupapäätöstä tehdessään vain yhtä suota, eivät kokonaisuutta. Oulujoki-varren kymmenistä turvesoista jokaisesta muodostuu pieni jätevirta, joka Oulujoessa yhdistyy suureksi jätevirraksi.

Oulun kaupunki on alueen ainoa kunta, joka ottaa lähes kaiken talousvetensä Oulujoesta. Oulun Vedessä ongelmaa varmaan jo tiedostetaan, se vaan olisi tiedostettava laajemmin kaupunkilaistenkin joukossa ja päättäjien olisi herättävä Ruususen unesta pohtimaan asiaa vakavammin.

 

Oulun Veden vuosikertomuksista voidaan lukea, kuinka Oulujoen veden happamuus ja humuspitoisuus on koko ajan lisääntynyt. Samoista vuosikertomuksista näkee myös, kuinka puh­dis­tus­ke­mi­kaa­lien käyttöä veden puhdistamiseen juomakelpoiseksi joudutaan koko ajan lisäämään. Mistähän humus ja happamuus tulevat? Maatalous on jokivarressa vähentynyt, ja metsäojituksiin on tullut jo ajat sitten tarkemmat ympäristömääräykset laskeutumisaltaiden ym. osalta. Kaikki varmaan muistavat taannoisen vesikriisin Nokialla. Turvesoilla vaikkapa urakoitsijan polttoainesäiliön rikkoutuminen voisi johtaa tuhansien litrojen polttoainemäärän valumisen Oulujokeen. Tai sitten turvapalojen yhteydessä vesistöihin pääsevät sammutuskemikaalit… Mistäs sitten kaupunkilaisille saataisiin puhdasta vettä. Viinivaara-haihattelua on ollut jo kohta parikymmentä vuotta ja se jatkunee toisen mokoman. Muistaneeko vielä joku tilanteen 80- 90-luvun vaihteessa, jossa Muhoksella hieman ”lipsahti” jätevesilaitoksella tulvien aikana. Kraanavesi maistui ja tuoksui suorastaan pask… usean päivän ajan. Siinä hyvä muistutus kuinka tärkeä puhdas raakavesi on. Voisi yhdeltä jos toiselta päästä pieni parahdus, jos hanasta alkaisi tulla veden lisäksi vähän muutakin…

 

Oulun kaupungilla on kylläkin oma lehmä ojassa. Oulun Energia sahaa oksaa, jolla Oulun Vesi istuskelee, Toppilan voimalaitoksethan ovat alueen suurin turpeenkäyttäjä. Oulun Energia ei voi tosiaankaan sanoa tuottavansa vihreää energiaa, tosin tunnuslauseena onkin ”Pohjoista Voimaa”. Voimallisesti he tosiaan vaikuttavatkin Oulujoen ja sen sivujokiin. Veden laatu heikkenee turvesoiden jätevesistä ja Oulun Vesi puolestaan yrittää tehdä puhdistamalla juomakelpoista vettä kaupunkilaisille.

 

Oulun kaupungin pitäisi pikkuhiljaa huomata, että turpeella energian tuottaminen ei ole enää kestävällä pohjalla. Vesistövaikutusten lisäksi turve on jopa kivihiiltä pahempi kasvihuonekaasujen tuottaja, kun otetaan huomioon tuotannosta, kuljetuksista (rekkaralli) ja poltosta vapautuvat kasvihuonekaasu päästöt. Luonnontilassa oleva suo sitoo ilmasta hiilidioksidia. Kun sen päältä kasvillisuus poistetaan turvesuon käyttöönoton yhteydessä, niin sen jälkeen se ei enää sido tuhansien vuosien aikana keräämäänsä hiiltä vaan alkaa päästää sitä. Turvesoilta vapautuukin lähes yhtä paljon hiilidioksidia mitä sen poltosta aiheutuu. Tätä ei yleensä ajatella, kun esim. ilmoitetaan tuotantolaitoksien vuosipäästöjä. Oulun Energia ei kylläkään voi ylpeillä edes niillä, parin vuoden takaista tilastojen mukaan Toppilan voimalaitokset olivat Suomen 9. suurin hiilidioksidi-päästäjä yksittäisistä laitoksista. Näistä ja muista päästöistä aiheutuvat happamat laskeumat aiheuttavat maaperän ja vesistöjen happamoitumista...niinpä niin. Kaupungin isien tulee katsoa peiliin ja sen jälkeen varsin vakavasti harkita siirtymistä vaihtoehtoisiin energialähteisiin.

 

Koko turpeen käyttöä voidaan verrata kaupankäyntiin: jos ei ole kysyntään, tarjontakin häviää pikkuhiljaa. Uusien turvesoiden avaaminen Pohjois-Pohjanmaalla on turhaa kun Oulun Energia siirtyy käyttämään vaihtoehtoisia energialähteitä ja Oulujoen ja sen sivujokien vedenlaatu alkaa kohentua.

 

Rauno Korolainen ja Pasi Virkkunen

Oulujoen ke­hit­tä­mi­sek­si pe­rus­te­taan osuus­kun­ta

Alustus aiheeseen

 

Kalevassa (sunnuntai 1.2.2009) oli kol­mi­pals­tai­nen juttu, jossa uu­ti­soi­tiin Oulujoen asiaa ajamaan pe­rus­tet­ta­vas­ta osuus­kun­nas­ta. Juttu oli kaikin puolin hyvä ja ajatus luon­nol­li­ses­ti kan­na­tet­ta­va, onhan se tavallaan oma lapseni. Mutta on silti syytä hieman jar­ru­tel­la ja oikaista uutista to­tea­mal­la, ettei minkään sortin päätöstä minkään sortin toi­mi­jas­ta ole tois­tai­sek­si tehty. Ajatus on kuitenkin esitetty ja mm. tuon Kalevan jutun toi­vot­ta­vas­ti poi­ki­mal­le jul­ki­sel­le kes­kus­te­lul­le saadaan sopivasti syttöjä puolesta ja vastaan. Se olisi nyt mitä hartain toiveeni, ja siksipä rohkenen lähestyä asiasta kiin­nos­tu­nei­ta tämän vuo­da­tuk­se­ni muodossa. Listaan seu­raa­vak­si esille nos­ta­mia­ni asia­koh­tia, jotta se sel­kiyt­täi­si mah­dol­li­sia kom­ment­te­ja ja te­hos­tai­si vuo­ro­vai­ku­tus­ta.

Se­li­tyk­sek­si

 

Kir­joit­taes­sa­ni maan­tie­teel­li­ses­sä mielessä Ou­lu­joes­ta tai Ou­lu­jo­ki­var­res­ta tai Oulujoen alueesta yleen­sä­kin tarkoitan Ou­lu­jär­ves­tä alkavaa ja Hai­luo­toon päättyvää vesi- ja ranta-aluetta sekä niitä kuntia, jotka si­jait­se­vat vesistön alueella.

 

Voimassa olevien so­pi­mus­ten mu­kai­ses­ti Oulujoen veden omistavat Fortum Oyj sekä Oulun Energia. En ole kiis­tä­mäs­sä tai ky­see­na­lais­ta­mas­sa näiden toi­mi­joi­den juridisia oikeuksia veteen tai hal­lit­se­miin­sa maa-alueisiin.

Edellä mainitut voi­mayh­tiöt toimivat lakien ja asetusten sekä tehtyjen so­pi­mus­ten mu­kai­ses­ti.

 

Oulujoen ympärillä toi­mi­vil­la tahoilla tarkoitan yk­si­tyi­siä tai yh­tei­söl­li­siä toi­mi­joi­ta, jotka ovat tai kokevat olevansa jokeen suhteessa joko ko­ti­seu­dun, asumisen, omis­tuk­sen, sijainnin, työ­teh­tä­vän, har­ras­tuk­sen tai vir­ka­vas­tuun kautta.

 

Läh­tö­ti­lan­ne

 

1. Asen­neil­ma­pii­ri (haaste)

 

Oulujoki ran­toi­neen pitää sisällään useita eri int­res­si­pii­re­jä. Heistä jo­kai­sel­la on omia tar­ve­läh­töi­siä oletuksia ja odotuksia, vahvoja tun­ne­la­tauk­sia sekä myös vahvoihin en­nak­ko­luu­loi­hin pe­rus­tu­via varauksia. Tämä se­ka­lai­nen int­res­si­kir­jo on tosiasia ja se on muokannut Oulujoen ympärillä käytävää kes­kus­te­lua joko yk­si­puo­li­sek­si ju­lis­ta­mi­sek­si tai nurk­ka­kun­tai­sek­si int­tä­mi­sek­si. Ra­ken­ta­van ja sitovan, kat­ta­vas­ti koko jo­ki­vart­ta koskevan yh­teis­työ­mal­lin syn­nyt­tä­mi­nen onkin haas­teis­ta suurin, mutta samalla ehdoton edellytys Oulujoen ke­hit­tä­mi­sel­le ja joen tar­joa­mien monien mah­dol­li­suuk­sien hyö­dyn­tä­mi­sel­le.

 

2. Tarve

 

Oulujoen asian ajaminen edel­lyt­tää yhtä ääntä. Yhden äänen takana on oltava jo­ki­var­ren asuk­kai­den ja toi­mi­joi­den enem­mis­tön hyväksymä Oulujoki-edus­ta­jis­to. Oulujoen ääntä käyttää edus­ta­jis­ton val­von­nas­sa ja edus­ta­jis­ton val­tuu­tuk­sel­la toimiva juridinen toimielin, joka siis voisi olla esim. osuus­kun­ta-muotoinen, mikäli näin parhaaksi näh­täi­siin. On huo­mat­ta­va, ettei tässä tar­koi­te­tun toi­mie­li­men ole itse tarkoitus omistaa vettä tai rantoja, sen sijaan elin voi toimia eri os­a­puol­ten välillä neu­vot­te­li­ja­na, aloit­teen­te­ki­jä­nä, or­ga­ni­saat­to­ri­na sekä ju­ri­di­se­na os­a­puo­le­na Oulujoen ke­hit­tä­mi­seen liit­ty­vis­sä asioissa.

 

En­sim­mäi­nen Oulujoki-edus­ta­jis­to perustaa juridisen toi­mie­li­men, valitsee pe­rus­tet­ta­vaan toi­mie­li­meen vas­tuul­li­sen päällikön ja määrittää päällikön toi­mi­val­tuu­det, teh­tä­vän­ku­van, toi­min­nal­li­set ta­voit­teet sekä työ­so­pi­muk­sen sisällön. Päällikön työsuhde on koko­päi­vä­toi­mi­nen, mutta mää­rä­ai­kai­nen kahdeksi vuodeksi ker­ral­laan.

Juridinen toimielin on edellytys mm. EU-hank­kei­den to­teu­tu­mi­sil­le.

 

Esitys

 

3. Ete­ne­mi­nen

 

Kunkin Oulujoen varren kunnan (Hailuoto, Muhos, Utajärvi, Vaala) sekä Oulun kaupungin val­tuus­ton pu­heen­joh­ta­ja nimittää kaksi edustajaa tun­nus­te­lu- ja val­mis­te­lu­työ­tä tekevään sel­vi­tys­ryh­mään. Lisäksi työ­ryh­mään voivat nimittää oman edus­ta­jan­sa Pohj.Poh­jan­maan ja Kainuun Maa­kun­ta­lii­tot sekä Ym­pä­ris­tö­kes­kuk­set.

 

Sel­vi­tys­ryh­mä vastaa an­net­tu­jen sel­vi­tys­teh­tä­vien to­teut­ta­mi­ses­ta 12 kuukauden kuluessa tehtävän saa­mi­ses­ta.

 

Syn­ty­vis­tä kus­tan­nuk­sis­ta vastaavat toi­mek­sian­ta­jat yhdessä erikseen mää­rät­tä­vien ja­ko­pe­rus­tei­den mu­kai­ses­ti. Ryhmälle osoi­te­taan os­a­puol­ten toimesta ja niiden välisellä kes­ki­näi­sel­lä so­pi­muk­sel­la tar­vit­ta­vat toi­min­nal­li­set resurssit. Sel­vi­tys­ryh­män on toi­mit­ta­va näiden re­surs­sien rajoissa.

 

Sel­vi­tys­ryh­mä voi käyttää työssään ul­ko­puo­li­sia asian­tun­ti­ja­ta­ho­ja oman har­kin­tan­sa mu­kai­ses­ti, kuitenkin an­net­tu­jen re­surs­sien puit­teis­sa. 

Ul­ko­puo­li­sia asian­tun­ti­joi­ta ovat esim. Ym­pä­ris­tö­kes­kuk­set, Maa­kun­ta­lii­tot ja muut vi­ran­omai­set sekä osalliset yk­si­tyi­set henkilöt, yh­dis­tyk­set ja järjestöt.

Sel­vi­tys­ryh­mä kokoontuu kahden viikon välein eri puolella tar­kas­tel­ta­vaa aluetta. Ryhmän toimintaa johtaa ryhmän kes­kuu­des­taan nimeämä pu­heen­joh­ta­ja.

 

4. Sel­vi­tys­ryh­män tehtävä

 

Ana­ly­soi­da ny­ky­ti­lan­teen haasteet ja mah­dol­li­suu­det (Oulujoki SWOT, huo­mioi­den myös alussa mainitun asen­neil­ma­pii­rin sekä aiemmat ko­ke­muk­set os­a­puol­ten välisestä yh­teis­työs­tä)

 

Kar­toit­taa jo­ki­var­ren alueen olemassa olevat toimijat sek­to­reit­tain.

 

Visioida tu­le­vai­suu­den mah­dol­li­suuk­sia ja tarpeita.

 

Pohtia pe­rus­tei­ta yhteisen toi­mie­li­men pe­rus­ta­mi­sek­si.

 

Laatia jat­ko­kä­sit­te­lyä varten esitys jo­ki­var­ren alueen ke­hi­tys­stra­te­giak­si

 

5. Sel­vi­tys­ryh­män tavoite

 

Oulujoen tar­joa­mien mah­dol­li­suuk­sien kar­toit­ta­mi­nen ja hyö­dyn­tä­mi­nen elin­kei­no­läh­töi­ses­ti, kult­tuu­ri­ses­ti sekä vir­kis­tys­mie­les­sä.

Yhteisen toi­mie­li­men pe­rus­ta­mi­nen edis­tä­mään ta­voit­tei­den täyt­ty­mis­tä.

 

6. Toi­mie­li­men tehtävä

 

Toimia kaikkia Oulujoen alueen yk­si­tyi­siä osapuolia edus­ta­va­na edun­val­vo­ja­na

 

Kehittää alueen elin­kei­no­mah­dol­li­suuk­sia (elin­kei­no­stra­te­gia)

 

Tuot­teis­taa Oulujoki-palvelut yhden kat­tobrän­din alle (imago)

 

Vastata EU-hank­kei­den ha­ke­mi­ses­ta ja koor­di­noin­nis­ta (han­ke­toi­mis­to)

 

Mark­ki­noi­da aluetta mat­kai­lu­koh­tee­na (mark­ki­noin­ti­ka­na­va)

 

Järjestää itse tai olla osaltaan jär­jes­tä­mäs­sä ylei­sö­ti­lai­suuk­sia ja ta­pah­tu­mia (or­ga­ni­saat­to­ri)

 

Heikki Pesämaa 3.hel­mi­kuu­ta 2009

Sivun alkuun

Oulujoen juova - kymmenen kipeää tikkiä suo­mi­nei­don uumalla

On aika hoitaa haavat kuntoon.

 

Johdanto

 

Oulujoki. Sa­ta­kak­si­kym­men­tä ki­lo­met­riä Kainuun kau­kai­sil­ta vaa­ra­mail­ta kerättyä vetten virtaa. Virrassa sen seitsemän patoa pa­kot­ta­mas­sa veden voi­ma­va­ras­toik­si ja koko­nais­ta kolme kun­ta­ra­jaa kar­si­noi­mas­sa alueen kolmeksi kunnaksi ja yhdeksi kau­pun­gik­si. Oulujoki piirtyy suurena suonena kahden maakunnan mailla: län­si­puo­lel­la, Pohjois-Poh­jan­maal­la, vuolas pääuoma hyväilee suo­mi­nei­don pehmeää vat­san­seu­tua, idässä lukuisat lat­va­ve­det kie­mur­te­le­vat ku­ti­tel­len luista jäntevää selkää. Oulujärvi kerää al­taa­seen­sa kehon nesteet kuin valtaisa virt­sa­rak­ko, pääs­tääk­seen paineensa pur­kau­tu­maan Oulujoen kanavan kautta aina Poh­jan­lah­teen saakka. Oulujoen upea vesistö on pohjoisen ihmisen ikäinen elä­män­vir­ta.

 

Oulujoki ei ole joeksi pitkä, eikä liioin leveä, mutta juok­sul­taan se on joutuisa. Ei luulisi Oulujoen vai­kut­ta­van reit­ti­seu­tu­jen ihmisiin muutoin kuin kans­sa­käy­mi­seen kan­nus­ta­vas­ti. Joki voisi yhdistää, se voisi ikään kuin neuloa yhteen rantojen ja kuntien kansaa - mutta sitä se ei tee - enemmän se erottaa, Oulujoki ratkoo ihmisiä erilleen toi­sis­taan. Kymmenen kipeää tikkiä. Patoja ja rajoja. Joki val­jas­tet­tiin heti sotien jälkeen seit­se­mäl­lä suurella seinällä, en­sim­mäi­set suun­ni­tel­mat säh­kön­tuo­tan­totoi­min­nan to­teut­ta­mi­sek­si oli tehty jo 1900-luvun alussa. Voi­ma­lai­tos­ten ra­ken­ta­mi­nen oli kan­sal­lis­ta el­vy­tys­työ­tä vailla vertaa! Sodasta työ­kykyi­si­nä palanneet miehet saivat kipeästi kai­paa­man­sa mah­dol­li­suu­den päästä käsiksi an­sio­töi­hin, mutta, mikä kenties sitäkin tär­keäm­pää, he myös saivat mah­dol­li­suu­den käsitellä ver­tais­jou­kos­sa sodan jättämiä trau­maat­ti­sia ko­ke­muk­si­aan. Voi­ma­lai­tos­työ­maat olivat suuren luokan krii­si­työn kes­kit­ty­miä ja ne täyttivät osaltaan paikkansa järk­ky­nei­tä ih­mis­mie­liä eheyt­tä­nei­nä trau­ma­te­ra­pian tar­joa­ji­na. Toi­sen­lai­sia­kin te­ra­pia­muo­to­ja suo­sit­tiin, mutta niiden hintana oli joko al­ko­ho­lis­mi tai kuolema tai sekä että.

 

Oulujoen virta on vahva, mutta väki sen reunoilla voi­ma­ton­ta. Kuten on virta pu­ris­tet­tu säh­kö­voi­mak­si val­ta­kun­nan verk­koi­hin, on väki virran varrelta toi­mi­tet­tu työ­voi­mak­si val­ta­kun­nan kes­kuk­siin. Mo­lem­mil­la on toki hyö­dyl­li­nen tehtävä, vaikka sen kestoa ei kum­pai­sel­ta­kaan kysytty. Joki liikkuu, mutta pysyy us­kol­li­ses­ti uomassaan, myös joen äärellä varttunut ihminen liikkuu, mutta on loitonnut etäälle al­ku­pe­räs­tään. Tie­tä­mät­tään moni sytyttää kaksionsa valot lap­suu­ten­sa kotijoen voimasta. Oulujoki on alati läsnä, niin ihmisten aja­tuk­sis­sa kuin heidän ar­jes­sa­kin. Se kum­mit­te­lee kat­to­lam­puis­sa, kah­vin­keit­ti­mis­sä ja läm­pöis­ten kaa­ke­li­lat­tioi­den alla.

 

Mutta kyräilevä kansa Oulujoen äärellä. Kuinka kaukana ovatkaan ihmiset toi­sis­taan. Nyt jos koskaan yhdessä tekemisen tahtoa tar­vit­tai­siin, Oulujoen virran olisi neu­lot­ta­va ran­to­jen­sa kansaa yksiin ja yhteisiin tal­koi­siin. Kyllähän sitä tahtoakin löytyy, joskin lähinnä silloin, kun on kyse omasta edusta, hen­ki­lö­koh­tai­ses­ta hyödystä. Tahto ilmenee tar­ve­läh­töi­ses­ti ja tarve on silloin ihmisen oma. Kuka olisi joen puolella ilman, että olisi yh­teis­kun­taa tai ihmisiä vastaan? Ei voi väittää, etteikö heitä harvoja olisi, mutta lu­ku­mää­räl­tään he ovat kyllä vähäiset kuin syk­syi­ses­sä sateessa soutajat.

 

Voi, voi, minähän marisen ja motkotan! Tiedän, tiedän! Kuritan kuu­li­joi­ta ja ruoskin ran­ta­kun­tien päättäjiä harkitun tar­koi­tuk­sen­mu­kai­ses­ti. En siltikään koe ir­vis­te­le­vä­ni, enkä koe tikkuista toi­min­taa­ni epä­py­häk­si. Pi­kem­min­kin päin­vas­toin. Val­mis­tau­dun koh­taa­mi­seen, muokkaan maaperää ja käyn var­jo­nyrk­kei­li­jän lailla kulissien takaista esi­tais­te­lua. Minussa on käynnissä lii­ke­kan­nal­le­pa­no, kui­va­har­joit­te­lu­vai­he. Tässä vaiheessa täytyykin huudella kokoon kan­nat­ta­jia ja kasvattaa lepoon ase­moi­tu­nei­den joukkojen tais­te­lu­mo­raa­lia. Minulla ja kal­tai­sil­la­ni isänmaan ystävillä täytyy olla mah­dol­li­suus voittaa vi­ral­li­nen vi­hol­li­sem­me, vä­lin­pi­tä­mät­tö­myys. Taistelun ta­voit­tee­na on vapaa Oulujoki, asen­tei­den muutos ja ko­ti­seu­tu­hen­ki­nen toi­me­liai­suus!

 

Oulujoki on yhä mysteeri minulle. Mitä tapahtui 1943 sattuneen Py­hä­kos­ken traagisen ve­neon­net­to­muu­den jälkeen? Mitä tapahtui 1944 päät­ty­neen sodan seu­rauk­se­na? Kumpi vaikeni ensin, kansa vai joki? Selvää on, että elä­män­ta­pa Ou­lu­joel­la muuttui pe­ruut­ta­mat­to­mas­ti, vai­ke­ne­mi­nen jäi tavaksi ja kehittyi vä­lin­pi­tä­mät­tö­myy­dek­si. Rantojen kuntiin asettui muualta tulleita työmiehiä yk­sik­sen­sä tai per­hei­neen. Työ­mie­his­tä parhaat lähtivät työmaiden val­mis­tut­tua ke­syt­tä­mään Kemijokea, heik­ko­lah­jai­sem­pi sakki juurtui Ou­lu­jo­ki­var­teen.

 

Joki oli tuolloin jo muuttunut. Ja kohta muut­tui­vat kunnat, ja myös po­li­tiik­ka muuttui ja ta­pa­kult­tuu­ri muuttui. Oli alkanut uusi aika, joka on jättänyt seutuun läh­te­mät­tö­män jälkensä. Vä­lin­pi­tä­mät­tö­myy­den ja vai­te­liai­suu­den jäljen.

 

Jututin muutama vuosi sitten neljän eri ta­paa­mis­ker­ran aikana erästä Oulujoen rannalla syn­ty­nyt­tä ja siellä lap­suu­ten­sa ja nuo­ruu­ten­sa­kin viet­tä­nyt­tä, an­sioi­tu­nut­ta so­ta­ve­te­raa­nia. Tunnelma oli alkuun va­rau­tu­nut ja vaisu. Mies ei halunnut puhua Ou­lu­joes­ta, mie­luum­min kaikesta muusta. Rohkaisin silti häntä palaamaan lap­suu­ten­sa muis­te­lui­hin ja lopulta hän myönsi hiljaa hy­län­neen­sä joen koskien äänten lakattua kuu­lu­mas­ta. ”Ei sitä Oulujokea enää ole” hän sanoi. Mies on syntynyt, kasvanut ja myös asunut koko pitkän ikänsä lähellä Oulujokea, muttei ollut voi­ma­lai­tos­pa­to­jen val­mis­tut­tua käynyt edes sen rannoilla. Ilman puhumisen pakkoa puhuimme pitkään hänelle hä­peäl­li­sen kipeästä aiheesta ja saatoin kuun­nel­les­sa­ni havaita hänen silmänsä kostuneen kyy­ne­lis­tä, jotka jäivät hä­pei­le­mät­tä ki­mal­te­le­maan pu­na­koil­le pos­ki­päil­le. Seu­raa­va­na kesänä Oulujoen mök­ki­paik­kam­me pihasta näin tutun veneen liukuvan ran­ta­ve­siä, heilutin ter­veh­dyk­sen ja näin kokassa pienen nyytin. Luulin sitä ensin pik­ku­lap­sek­si, mutta tarkemmin kat­soes­sa­ni tunnistin nyytin tutuksi jut­tu­kump­pa­nik­se­ni. Myöhemmin kuulin veneen sou­ta­jal­ta, että vanha mies oli halunnut vielä kerran palata kauan sitten hyl­kää­mäl­leen ko­ti­joel­le ja oli siksi pyytänyt päästä soutajan kanssa vesille. Kuulin ve­ne­ret­ken olleen lähes sanaton ja muu­toin­kin vä­häe­lei­nen. Tajusin miehen halunneen tehdä sovinnon itsensä ja tus­kai­siin ta­pah­tu­miin syyttömän Oulujoen välillä.

 

Oulujoen rantojen asukkaat kokivat tulleensa pe­te­tyik­si, heille oli pe­lot­ta­van suuri shokki, kun kosket yhtenä aamuna olivat lakanneet jy­li­se­mäs­tä ja kun raikas kosteus katosi hen­gi­ty­sil­mas­ta py­säy­te­tyn virran väl­jäh­dyt­tyä. Niin ikään samoihin aikoihin sotien seu­rauk­se­na maassa valtaan päässyt uusi komento teki elämästä erilaisen, jollain oudolla tapaa tyh­jän­päi­väi­sem­män. Jo­ki­var­ren ihmisillä tulikin vallalle tunne hylätyksi tu­le­mi­ses­ta. Tuon tunteen ja elävän joen me­net­tä­mi­sen välillä oli selvä syy-seuraus –suhde ja niin elämää läh­det­tiin etsimään muualta. Kotijoki jätettiin unoh­duk­siin ja hylättiin, olihan se nyt kokonaan menetetty. Tuskaa täytyi hallita vai­ke­ne­mi­sel­la tai pois muut­ta­mi­sel­la. Muutoksen seu­rauk­se­na syntyi kaksi toi­sis­taan täysin eroavaa Oulujokea, entinen vapaa ja nykyinen kahlittu. Huo­mioi­den samaan aikaan ta­pah­tu­neen yh­teis­kun­nal­li­sen muutoksen ja sodan kipeät seu­raa­muk­set on selvää, että kyseessä olivat mittavan koko­luo­kan mie­len­myl­ler­ryk­set. Havaintoa helpottaa, kun vertaa rannoilta otettuja vapaan Oulujoen aikaisia mus­ta­val­ko­va­lo­ku­via tämän hetkisiin maisemiin. Riettaat risukot ovat kasvaneet vapaan joen aikaisten ihmisten kyy­ne­lis­tä ja peit­tä­neet taakseen heidän pa­ha­no­lon­sa kat­ke­rim­man mie­len­mai­se­man.

 

Oulujoki sisältää runsaasti tai­ta­vas­ti se­li­tet­tyä saa­mat­to­muut­ta, opitun kuu­liais­ta vä­lin­pi­tä­mät­tö­myyt­tä ja vaalittua va­rau­tu­nei­suut­ta. Toi­met­to­muus on tullut taloihin tavaksi. Läh­tö­val­mius jokiasian puolesta on va­ro­vais­ta ja vä­hin­tään­kin viipyvää, innostus laimeaa, onhan nykyään koko jo­ki­var­ti­nen elämä laimeaa. Ihmisten henkisyys on kahlittu, kuten viereinen virta; ihmisten fyy­si­ses­tä val­miu­des­ta viestivät ri­su­koi­tu­neet rannat ja puhtaat paidat. Nämä Oulujoen ko­ti­ran­nat paistavat päittemme yllä saa­mat­to­muu­tem­me häpeän kruununa. Unelmat vapaasta joesta, jos niitä vielä jossain elää, ovat täy­del­li­sen epä­to­del­li­sia niin kauan kuin pe­rin­ne­pirt­tien ik­ku­nois­ta näkyy joen sinen sijaan lä­pi­nä­ky­mät­tö­mien lep­pä­pat­te­rei­den harmaat rivistöt. Jos aja­tuk­se­si juoksu on kuin kahlitun joen virta, siis monissa kohdin ohjattu, koko ajan kont­rol­loi­tu ja paikoin betoniin peitetty, niin ei sinusta ole soturiksi. Mutta jos ymmärrät asiaani, jos mielesi on vapaa ja osaat nähdä virran ja rannat vapaina, ja tahdot toimeen, niin tule taistoon! Sinua tarvitaan, sillä meitä on oltava paljon!

Vel­vol­li­suu­den­tun­nois­saan ran­ta­kun­tien päät­tä­mät­tö­mät val­tuus­to­va­liot työstävät naa­pu­reit­ten­sa suuntaan pa­kol­li­sia tun­nus­te­lu­ja, vaikka ta­ka­rai­vo­jaan painaa enem­män­kin pelko pai­kan­me­ne­tyk­sis­tä kuin huoli to­del­li­sen yh­teis­toi­min­nan vii­py­mi­ses­tä. Kun­ta­lai­sil­la sen sijaan on aitoa kiin­nos­tus­ta Oulujokea ja sen mah­dol­li­suuk­sia kohtaan. Va­li­tet­ta­vas­ti tar­vit­ta­van vahvan kan­sa­lais­toi­min­nan syntyä vai­keut­ta­vat kup­pi­kun­tai­set asenteet. Pidetään perin mus­ta­suk­kai­ses­ti vain huolta siitä, että kaikilla menee huonosti, koska silloin ei naa­pu­ril­la­kaan mene hyvin ja kyräilevä meno jatkuu kuten ennenkin.

 

Koko jo­ki­var­ren matkalla tapahtuu kuitenkin, toi­sis­taan tois­tai­sek­si liikoja tie­tä­mät­tä, pieniä ujoja ha­vah­tu­mi­sia. Ilmassa on tervettä, joskin va­ro­vais­ta hapuilua, mutta yhtä kaikki selvää uuden suunnan hakemista. Eväitä vapaalle Ou­lu­joel­le on siis olemassa! Tämä on tärkeää ja toivoa antavaa, sillä va­pau­tu­mi­nen tapahtuu ihmisissä itsessään. Meidän on kyettävä yhteiseen rintamaan, meidän on voitava tarttua toimintaa vaativiin aloit­tei­siin. Yh­teis­työn edellytys on mo­lem­min­puo­li­nen tarve ja tie­toi­suus, meidän täytyy tulla toisiamme vastaan, meidän täytyy olla itse valmiita antamaan enemmän kuin odotamme saavamme. Nyt on koittanut aika kysyä, missä onkaan joukkojen edessä kulkeva tu­len­kan­ta­ja, kuka olisi aloit­teen­te­ki­jä ja mistä hänelle löytyisi tar­vit­ta­vat apostolit?

 

Miten me sitten voisimme välittää voimaa Oulujoen virrasta myös ran­ta­mai­den mie­hit­tä­jil­le? Miten me voisimme vapauttaa ih­mis­mie­let patojen painosta, kuinka koota kansan kannat yhteisen asian taakse? Taistelu vaatii voi­mak­seen vahvimmat veljet ja si­suk­kaim­mat siskot. Riviin on tultava kaikki kunnat ja sa­keim­mat­kin suvut. Vapaa Oulujoki on tais­te­le­mi­sen arvoinen tavoite! Olen itse raivannut oman sijani Ou­lu­jo­ki­var­teen lähellä Utajärven ja Vaalan rajaa. Tiedän puhuvani monella tapaa tärkeän asian edestä ju­lis­taes­sa­ni, että rannat on sii­vot­ta­va risuista ja jo­ki­mai­se­ma on avattava katseiden kulkea. Olen suureksi ilokseni saanut huomata esi­merk­ki­ni tart­tu­neen kaiken ikänsä jo­ki­ran­noil­la asu­nei­siin naa­pu­ri­ta­lo­jen isäntiin. Ensi kesänä voimmekin esitellä ihas­te­li­joil­le, ja tietenkin myös epäi­li­jöil­le, upeinta ja al­ku­pe­räi­sin­tä jo­ki­mai­se­maa ainakin kahden ki­lo­met­rin matkalta! Rai­vaus­työ on ollut kiel­tä­mät­tä suuri, kuten on jo­ka­ke­säi­nen lam­mas­kat­rai­den hoitama maiseman yl­lä­pi­to­työ­kin, mutta upeiden petäjien paa­lut­ta­mia rin­ne­pol­ku­ja kulkiessa ja joen­juok­sua kat­sel­les­sa ei vielä yksikään ole kysynyt, kan­nat­ti­ko!

 

Oulujoen va­paut­ta­mi­nen on mielen va­paut­ta­mis­ta vas­taa­not­ta­maan ter­veh­dyt­tä­vää viestiä luonnosta. Vielä tänään ovat monet mielet jähmeitä kuin betonin taakse padottu virta ja vas­taa­not­ta­vai­sia kuin jääkylmä vesi. Asenteet näkyvät yhä rantojen ri­su­kois­sa ja näkyvät niin kauan, kun toi­min­na­noh­jaa­ja­na toimii unohdetun his­to­riam­me epäi­sän­maal­li­nen oppi. Kätketty maisema kertoo karua kertomaa isiemme kät­ke­mis­tä hylätyksi tulemisen tunteista. Surutyö on ollut suunnaton, kivut ker­to­mat­to­mat. Meidän su­ku­pol­ven on koh­dat­ta­va van­hem­piem­me voit­ta­mat­to­mat vaikeudet ja pa­lau­tet­ta­va ko­ti­seu­tu­jem­me kadotettu kunnia. Oulujoen vapaus vaatii vesurein ja vii­kat­tein va­rus­tet­tua va­paa­eh­tois­ten joukkoa lam­mas­kat­rai­neen.

 

Kenelle minä tässä oi­keas­taan puhun ja puhunko vain turhaan, puhunko jo me­ne­te­tyl­le su­ku­pol­vel­le vai puhunko ri­su­rin­tei­den seasta nouse­val­le niit­to­jou­kol­le? Minä päätän nyt sanomalla, että olen päättänyt, vii­meis­tään ensi kesänä on sinun vuorosi päättää.

 

Kunnia, kunnia!

 

Heikki Pesämaa

Sivun alkuun