Aamupäivällä menin Oulujoen törmälle istumaan ja katselemaan joen verkaisesti virtaavaa liikettä. Puutavaraa ei kulkenut sinä päivänä. Pitkät tukkipuomit olivat poissa, ja joki virtasi vapaana kaikista esteistä. Sen liikettä ei mikään mahti maailmassa voinut estää. Rautatiesillan alapuolella joki alkoi muodostaa pieniä tyrskyjä kohdatessaan suuria kiviä joen uomassa. Lassin kallion kohdalla koski pauhasi jo täydellä voimalla. Sen voima oli ääretön. Haasteen sitä vastaan ottivat kutuaikaan merestä nousevat lohet pyrkiessään laskemaan mätinsä Oulujoen yläjuoksulle.
Kalastajille joki tarjosi meren viljaa runsain mitoin. Tätä meren herkkua taloissa syötiin jopa siinä määrin, että taloihin palkatut työntekijät ennen sitoutumistaan ottivat selvää, syötiinkö talossa lohta päivittäin tai usein. Sopimusta ei silloin syntynyt, jos niin tehtiin. Talonväen oli silloin muutettava ruokailu tottumuksiaan saadakseen työväkeä taloihinsa. Lohta tarjottiin harvemmin.
Aurinko oli nousemassa täyteen lakikorkeuteensa. Sen kirkaskajo heijastui sinisenä välkehtivän joenpintaan. Ajatukset palautuivat vuosikymmenien takaisiin tapahtumiin äitini kokemukseen joen armottomasta kohtelusta, jonka uhriksi joutui hänen oma äitinsä. Erkkolasta Hinttaan marja reissulle lähteneiden naisten vene koki haverin keskellä jokea sillä seurauksella, että vene upposi ja isoäitini hukkui. Lasta odottava äitini pelastautui hädin tuskin uimalla rantaan.
Joella oli mahti säilyttää elämä ja halutessaan lopettaa se. Joki oli kuin ihmissydämessä virtaava veri ja koski oli sen sydän, joka lähetti suoniin ravinnon ja puhdisti niiden toiminnan. Se oli Elämän virtaa parhaimmillaan.
Aurinko heloitti täytenä pilvettömältä taivaalta. Ajatukseni haalistuivat todellisuudesta ja alkoivat kirkastua unessa ja merta kohti virtaavassa jokisuistossa.
Saavuin Toppilan sataman arkeen. Nostolaitteista kuului kitinää ja pauketta sekä satama altaasta pienten moottorialusten puksutusta. Kuului trukkien hyrinää, ihmisten ääniä ja naurulokkien kirkuvaa huutoa. Aurinko rusketti laivoissa työtätekevien miesten paljaita harteita.
Istahdin rannalle katsomaan sataman kirjavaa elämää. Laivat saapuivat ja lähtivät, tyhjenivät ja täyttyivät. Kaupunkiin lähti riehakkaita merimiehiä, mustia ja valkoisia. Se oli Kansainvälisyyttä pienessä mittakaavassa, aina sama kiihkeä rytmi. Mielestäni tämä oli vapautta kaikesta tavanomaisuudesta saada kulkea merimiehenä läpi elämänsä ja nähdä vieraita maita. Meri vapauttaisi ahtaan pikkukaupungin kahleista, sovinnaisuussäännöistä sekä kaikesta pikkutärkeästä. Joutavaa hapatusta, niin kuin ihmisen elämä olisi luotu noiden pykälien noudattamista varten kulkea, kuin tunteeton kone noita kaavoja myötäillen. Meri siellä on vapaus. Meren äärettömyys ja avaruuden sini yläpuolella antaisivat tilaa hengittää.
Merellä voisi vaikka kirjoittaa kokemuksistaan.
Huomaamattani oli viereeni tullut pitkä jäntevän näköinen mies. Miehen olemuksesta kuvastui jotain nuorekasta elämän myönteisyyttä, vaikkakin kasvojen terävät juonteet paljastivat kovien kokemusten aikoja. Vanha merimies, arvioin mielessäni:
"Tekisikö mielesi lähteä merille"? Kysyessään hän viittasi kädellään satamasta poistuvaa laivaa: "Kyllä minä sellaista olen ajatellut, mutta äiti on sitä vastaan." "Elämän työtäkö olet siitä ajatellut, vai hetken mielijohteestako sinne mielit"? "En nyt tiedä sitäkään, mutta mieli vain tekisi."
Mies siirsi katseensa kauas ulapalle, siristi silmiä sekä ryhdistäytyi:
"Olen siellä ollut minäkin, kiertänyt monet meret, nähnyt satamia ja kaupunkeja, sekä kokenut kaikenlaista, mutta en löytänyt rauhaa mistään. Opin siellä jotakin. Tulin tuntemaan tämän maailman monet kasvot. Näin särkyneitä koteja, itkeviä lapsia, pettyneitä nuoria, sairaita ihmisiä, riitaa saastaa ja kurjuutta. Luulin ettei maailmassa muuta olekaan. Palattuani meriltä, alkoi katkera kamppailu itseni kanssa. Hyvä ja paha taistelivat vallasta. Aika ajoin luulin järkeni valon sammuvan, mutta aina sain kiinni elämästä. Löysin jotakin, josta en tahdo luopua. Se toi mieleeni rauhan. Siitä kerron jokaiselle, joka haluaa kuunnella. Se on totuus Hänestä ja Hänen opetuksistaan. Ymmärrät kyllä. Tämä kaikki on koettava jokaisen henkilökohtaisesti. Se ei ole järjen päätelmä, eikä tunteen tuoma kokemus. Se avautuu hetkessä, ikään kuin uudesti syntymisenä ja se on siinä. Sitä on vaikea kertoa ymmärrettävästi, sillä uskomaan on vaikea ketään saada, mutta ajattelemaan ovat useat alkaneet. Kaikenlainen saarnaaminen on ikävää kuultavaa, etenkin nuorille, jotka ovat etsivän elämänsä alkutaipaleella. En sano tätä siksi, että heittäisit merille meno haaveesi, päinvastoin. Kokemuksia pitää nuorella olla."
"Niin----eikä tätä maailmaa saarnaamalla paranneta. Täällä meidän täytyy elämä elää ja tätä maata rakentaa. Se velvoittaa meitä tekemään jotain toistemme hyväksi. Pitää olla enemmän hyviä tekoja turhien sanojen tilalle. Paljon on maailmassa voimia, jotka repivät ja hajottavat elämää, paljon tekopyhyyttä, sekä itsekkäitä tarkoitusperiä. Siinä on muutoksen paikka, ja jokaisen on aloitettava se omasta itsestään. Ei se riitä että istumme kädet ristissä ja odotamme jotain ihmettä tapahtuvaksi, vaan sen eteen on tehtävä työtä. On opittava tuntemaan itsensä ja omat vikansa. Viha ja katkeruus ovat pahinta. Niistä on päästävä. On tunnettava lähimmäisensä, kuunneltava ja ymmärrettävä heitä. Tässä ajassa on paljon maailman kolhimia ihmisiä. kovan koulun käyneitä. Lähellä olevia silloin tarvitaan."
Mies vaikeni. Katse oli edelleen kaukana. Rauhalliset liikkumattomat kasvot antoivat noille äskeisille sanoille sen varmuuden siitä, kun itse uskoo sanomaansa.
Katsoin pitkään tuota jäntevää miestä. Minäkin haluaisin olla hänen kaltainen, rauhallinen ja varma. Tuollaista puhetta en ole koskaan kuullutkaan. Mikä mies hän oli ja mistä hän siihen tuli?
Mies katsoi minuun ja sanoi: "Kyllä sinä voit merille lähteä. Pidä vain silmäsi aina auki ja korvasi herkkinä, niin opit tuntemaan elämää ja ihmisiä. Mitä aina teetkin, tee se tuntosi mukaan."
Mies poistui yhtä salaperäisesti kuin oli siihen ilmestynytkin.
Lähdössä oleva laiva puhalsi torveensa. Se suuntautui kohti avomerta, täyttyneenä ja syvemmällä uiden. Lokkiparvi seurasi kirkuen liikkeellä olevaa laivaa.
Heräsin Åströmin pillin ääneen. Olin nukkunut usean tunnin ajan. Ihoni oli palanut auringon paahteessa kirkkaan punaiseksi.
31.5.2010 Voitto Tuohino (Joen pappa)
Oulun Vedellä on ollut jo yli kaksikymmentä vuotta vireillä hanke siirtyä Oulujoesta otettavan talousveden käytöstä pohjaveden käyttöön. Missä määrin oululaiset ovat tietoisia, mistä Viinivaara-Kälväsvaaran vedenottohankkeessa on kysymys? Tiedetäänkö hankkeen vaikutuksista luontoon tarpeeksi? Saattaa olla, että edes hankeen sijainti kartalla ei hahmotu valtaosalle oululaisista. Hanke on ollut vireillä niin kauan, että monen mielessä se on jo vesittynyt.
Oulun Vesi käyttää hyväkseen pohjavesi-käsitteestä syntyvää puhtaan ja raikkaan veden mielikuvaa. Jos asian vaikutus luontoympäristöön konkretisoituisi asukkaille, saattaisi mielikuvan vaikutus kadota ja kääntyä Oululle jopa imago-tappioksi.
Osa nyt suunnitellusta pohjavesialueesta kuuluu Naturaan. Luonnonsuojelulaissa on säädetty, että Natura-alueita koskeville hankkeille ei saa antaa lupaa, jos hanke tai suunnitelma merkittävästi heikentää niitä luontoarvoja, joiden suojelemiseksi alue on Naturaan sisällytetty. Nykyisessä suunnitelmassa pohjavedenottoa on viisaasti pienennetty niin, että ympäristöviraston toteamaa merkittävää haittaa alueen luonnolle ei synny. Mitä selvityksessä toistuva ei merkittävää haittaa –lausunto käytännössä tarkoittaa? On viimeiset hetket ottaa selvää, mistä hankkeessa on kysymys.
Oulun Veden mukaan hankkeen tavoitteena on tarjota laadukas raakavesi yhdyskuntarakennetta ja yritystoimintaa varten. Myös kriisivalmiutta on tarkoitus parantaa mahdollisen vesionnettomuuden varalta. Hanke pyrkii olemaan Oulun kaupungin ja Oulun Yliopiston vesiklusterin, Cewicin, näyttötilaisuus. Oulu tavoittelee Hitech-imagonsa nostamista pohjaveden avulla. Pyrkimyksenä on kemikaalien käytön vähentäminen ja veden puhdistamiseen käytetyn energian säästäminen.
Oululaiset ovat asiakastyytyväisyyskyselyissä arvioineet nykyisen vedenlaadun huonommaksi kuin pohjavettä käyttävien vesilaitosten asukkaat. Kaupunki tavoittelee kahta erillistä vesilähdettä poikkeustilanteita varten, jolloin nykyinen Oulujoesta otettava vesi jäisi varalähteeksi.
Pohjavesi on tarkoitus pumpata Viinivaaran-Kälväsvaaran alueelta sekä Ylikiimingin harjujaksolta. Sitä varten rakennettaisiin 70 kilometrin siirtoputki Oulun kaupunkiin. Vettä pumpattaisiin Oulun tarpeita varten 32 500 m3 vuorokaudessa. Hankkeen kustannuksiksi on laskettu lähes 70 miljoonaa euroa. Se merkitsisi nykyisellä veden hinnalla kahdesta kolmeen euron lisäystä asukasta kohti kuukaudessa.
Pohjaveden otto alentaa veden tasoa ja pienentää pohjavesipurkaumien virtaamia harjualueilla ja niiden lähiympäristössä. Välittömästi vedenottoalueiden lähiympäristössä lasku voi olla jopa yli kaksi metriä. Virtaamien heikkeneminen vaikuttaa suoalueisiin, lähteisiin ja latvavesistöihin. Vedenpinnan laskeminen näkyy pohjavesikaivojen antoisuudessa ja ne voivat osittain kuivua kokonaan. Vedenottamot ja siirtolinjat muuttavat alueen harjuja.
Kiiminkijoesta on sähkökoekalastuksella löydetty lohen ja taimenen poikasia. Pohjavesipurkaumia Kiiminkijoessa ei ole tutkittu ollenkaan, vaikka ne ovat tärkeitä jalokaloille ja pohjaeläimille. Englannissa on todettu, että meritaimen kutee juuri tällaisissa paikoissa. Meritaimen ja merilohi ovat uhanalaisempia kuin liito-orava, joten perusteluja Kiiminkijoen vedenlaadun suojeluun on. Veden eliöitä ei valitettavasti oteta selvityksissä yhtä hyvin huomioon kuin maaeliöitä. Ympäristö-keskus toteaa ykskantaan selvityksessään, että vaikutukset vedenlaa-tuun ja virtaamiin Kiiminkijoessa ovat pieniä.
Koskikalat voivat joutua siirtymään virtausten vähenemisen takia uusille koskipaikoille. Pöyry Environment –yhtiön tekemän vaikutus- ja vahinkoarvion mukaan pohjaveden otto vaikuttaa alivirtaamakaudella haitallisesti mm. Nuorittajoen lohen ja taimenen poikastuotanto-alueisiin. Yhtiö arvioi kuitenkin, että vaikutukset eivät ole merkittäviä. Myöskään harjuksen elinolosuhteiden ei arvioida heikentyvän merkittävästi.
Olvassuon Natura-alue Utajärvellä on maamme edustavimpia suurlin-nuston pesimäalueita. Siellä on runsaasti harvinaisia ja uhanalaisia lajeja, mm. 23 lintudirektiivin lajia ja Suomessa uhanalaisia petolintuja. Selvityksen mukaan Viinivaarahanke aiheuttaa mahdolli-sesti alueen järvien rehevöitymistä, jolloin mm. kaakkuri ja kuikka voivat hylätä järven.
Kevät tulee Montan lammelle
Viinivaara-Kälväsvaaran alueella sijaitsevat luonnontilassa olevat Olvas- ja Leväsuo. Alueella on lähes kuusikymmentä luonnontilaista lähteikköä ja siellä on tavattu alueellisesti uhanalainen pohjanhorsma ja pohjan-tähtimö. Hankkeella on voimakkaita vaikutuksia lähteisiin.
Valtakunnallisesti uhanalainen kiiltokorpisammal voi hävitä pohjavesihankkeen vaikutuksesta kokonaan, samoin voi käydä hyvin harvinaiselle lehtopalsamille. Tuoreen tutkimuksen mukaan lähteiköissä elää niille tyypillinen lajisto, joka uhanalaistuu elinympäristön kuivumisen myötä.
Lähteiköt luontotyyppeinä ovat hälyttävästi katoamassa, varsinkin Etelä-Suomessa. Oululaiset saavat kyseenalaisen kunnian jatkaa eteläsuomalaisten tuhotyötä.
Sosiaalisten vaikutusten arvioinnin (SVA) aikana v. 2002 kansalaiskeskustelu pohjavesihankkeen ympärillä oli olematonta. Sen seurauksena otantaan perustuvaan asukaskyselyyn ei ryhdytty. Oululaisille hanke on ilmeisesti hahmottumaton, mutta pohjavesialueella asuville se on näkynyt maastossa tapahtuvina tutkimuksina.
Asenteet pohjaveteen liikkuvat lähinnä mielikuvatasolla. Jotkut pitävät luonnon loukkaamista Oulun imagoa laskevana. Luontokokemus sanelee asenteet vedenottoon. Alueen loma-asukkaat kokevat hankkeen uhkana, koska se laskee vedenpintoja.
Oulujoen veden laatua täytyy parantaa niin, että puhdistuskemikaalien käyttöä voidaan vähentää. Maa- ja metsätalouden sekä haja-asutuksen päästöistä on pyrittävä eroon. Turvetuotanto tulee lopettaa ja säännös-telyn haitat joen veden laatuun tulee minimoida. Näin parannetaan joen virkistyskäyttöä mm. turvaamalla merilohen nouseminen kutualueilleen.
Oululaisille on tehtävä mielipidekysely, haluavatko he pohjavettä huolimatta sen vaikutuksista ympäristöön. Kun Oulun Seudun Luonto maistatti otoksena valituille oululaisille eri paikkakunnilta otettua vettä, äänestyksen parhaimman makuisesta vedestä voitti Oulun vesi! Mistä syystä pienimuotoinen tutkimus on ristiriidassa Oulun Veden tekemän asukastyytyväisyyskyselyn tuloksen kanssa? Myös niiden kuntien asukkaille ja päättäjille, joiden alueelta vesi pumpataan, tulee järjestää tiedotustilaisuuksia ja heidän mielipidettään on kysyttävä.
Veden luovuttaminen kuntarajojen ulkopuolelle on kunnallisen päätöksenteon varassa. Utajärven kunta on merkittävässä asemassa, sillä 14 vedenottamoa 32:sta sijaitsee kunnan alueella. Pumpattavasta vesimäärästä yli puolet tulee Utajärven kuntarajojen sisäpuolelta.
Oulun kaupunki on laskenut, että sen tarvitsema kriisitilanteen vedenotto on maksimissaan 10 000 kuutiometriä vuorokaudessa. Miksi ei voitaisi rakentaa varajärjestelmä pohjaveden varaan ja pitää nykyinen vedenottomalli Oulujoesta ennallaan? Puolet varajärjestelmän vedestä on saatavissa nykyisin käytössä olevista Hangaskankaan ja naapurikuntien pohjavesilähteistä.
Oulun Seudun Luonto on esittänyt laskelmia, mistä puuttuva vesi voitaisiin ottaa. Varajärjestelmän pumppaamo voitaisiin rakentaa esimerkiksi Ylikiimingin harjujaksolle, josta vettä olisi saatavissa puuttuvat 5000 kuutiota. Kustannukset olisivat vain neljäsosa Viinivaarahankkeen kustannuksista. Myös Onkamoselästä voisi löytyä puolet puuttuvasta vedestä. Näillä toimenpiteillä Oulu pääsisi nostamaan vedensaannin turvallisuusluokkansa hyväksi eli luokkaan II nykyisen luokan III sijasta. Kannattaisi tehdä myös tarkempia selvityksiä kaupungin läheisyydessä olevista pohjavesialueista. Vesihuoltoa voisi tarkastella alueellisesti, eikä pelkästään yksittäisten kaupunkien ja kuntien näkökulmasta.
Oulujärven Paltaselkä lepää pakkasessa
Mitä mahdolliset kriisitilanteet vedensaannin kannalta olisivat? Ydin-laskeuma on hyvin marginaalinen vaihtoehto ja tuskinpa silloin on edes talousveden tarvitsijoita. Säteilyturvallisuuskeskus on pitänyt argumen-tin käyttöä vastuuttomana. Kemikaalirekan kaatuessa ja lastin valuessa Oulujokeen haitta on mahdollisesti niin lyhytaikainen, että sen takia ei kannata ryhtyä yli 60 miljoonaa maksavaan hankkeeseen. Helsingin kaupungilla ei ole varajärjestelmää, puhumattakaan suuremmista kaupungeista kuten Tukholma, Berliini tai Hampuri.
Kainuun ympäristökeskus ehdottaa lausunnossaan vedenottokohdan siirtämistä nykyiseltä paikalta ylemmäksi Oulujokeen. Se suosittaa myös teknisten ja taloudellisten mahdollisuuksien selvittämistä puhtaamman Oulujärven veden hyödyntämiseksi Oulun talousvetenä. Miksi Oulussa ei toimita kuten Helsingissä, jossa juodaan Päijänteen vettä? Sitä kuljete-taan 120 kilometrin päästä tunnelia pitkin. Samaa vettä käyttää yhdek-sän muutakin pääkaupunkiseudun kuntaa. Toimisiko suunnitelma pidentää Viinivaaraan putki kaksinkertaiseksi ja kuljettaa Oulujärven vettä Ouluun? Samaan putkeen voisivat liittyä Oulun seudun kunnat pääkaupunkiseudun mallin mukaan.
Vaihtoehtoja on. Yliopistokaupungista täytyy löytyä niin paljon sivistys-tä, että se ei lähde kastelemaan takapihojaan ja huuhtelemaan wc-pönttöjään pohjavedellä.
Aulikki Piirainen 4.2.2010
Kellon lähestyessä lounasaikaa Kajaaninjoen sillalla kulkija kohtaa huomiota herättävän näyn: Linnanvirralle on kerääntynyt lauma toppapukuihin pukeutuneita kameralaukun kantajia. Alkamassa on päivittäinen saukkoesitys.
Joulukuun lopusta lähtien joella on asustanut saukkoperhe, johon kuuluvat vanhemmat ja kaksi lasta. Saukkojen elämästä on tullut muidenkin kuin luontokuvaajien huvia. Sunnuntaisin lapsiperheet suuntaavat kulkunsa saukkojen tarkkailuun. Kameräkännykät surahtelevat. Parhaimpana viikonloppuna kuvaputkia käyttäjineen on ollut paikalla toistakymmentä, etäisimmät kuvaajat ovat tulleet Suomussalmelta ja Kuopiosta saakka. Arkisin virkamiehillä jää lounas väliin, kun he kiirehtivät kameroineen joelle. Kuvaajan on käytettävä tarkoin hyväkseen lyhyen päivän tarjoama valo.
Minäkin suuntaan kulkuni saukkovirralle. Paikalle on kerääntynyt jo muutama pitkä- tai pitäisikö sanoa paksuputkinen luontokuvaaja. Saukot ovat niin kesyyntyneet, että teleputken on saanut vaihtaa makroon.
Eräs kuvaaja rapistelee muovikassia. Mitähän sieltä löytyy? Muikkuja! Saukkoja aiotaan siis lahjoa filmitähdiksi. Mietin, onkohan tuo kaikin puolin hyväksi saukkoperheen elämälle. Tottuuko se liikaa ihmisiin ja joutuu sen tähden vaaralle alttiiksi?
Kuvaajien keskustelu polveilee kaluston vertailusta arvailuihin, moneltako saukot tänään esiintyvät. Tavallisesti ne tulevat piilostaan kahden kolmen maissa. Kello lähenee kahta. Onko edessä pitkä odottaminen? Sormia paleltaa, pakkasta on yli kaksikymmentä astetta. Jokivesi höyryää. Vedän huppua pipon päälle.
Kuvausstrategioita hiotaan, kameroita viritellään. Tiedustelija on saanut selville, että saukko liikuskelee venelaiturin alla. Odotellaan, joko kohta on lounastunnin aika.
- Tuolla! joku huudahtaa. Saukon pää nousee jään reunan takaa mustasta vedestä. Mielessäni häilähtää lämmin tunne: kuin saimaannorpan kurkistus kesäisellä Saimaalla
- Kohta se tulee, katsokaa tuota aukkoa laiturin alla, toinen neuvoo. Muikkuja viskotaan aukon suuntaan. Odotellaan. Sieltä viiksiturpa pilkistää! Nuo nappisilmät ovat minulle uusi tuttavuus, en ole saukkoa ennen nähnyt. Poikasen tassut pureutuvat tiukasti jäähän. Se vetäytyy takaisin. Vielä ei ole performanssin aika.
Kuvaajat ryhmittyvät vatsalleen lumeen. Saukkopoika vetää raavaaltakin mieheltä jalat alta. Putket tähtäävät samaan suuntaan. Linssikontaktia kannattaa odottaa, vaikka pakkanen kohmettaa sormia. Kuvia on tietokoneella jo tuhansia, mutta vielä kenties on saamatta voittokuva. Toisella on tavoitteena tarkka tutkielma saukon vasemman silmän rakenteesta. Toinen vitsailee haluavansa kuvata saukon ajatukset. Minä sen sijaan räpsin kuvia miesrivistä.
On kehitetty monenlaisia apuvälineitä kuvaamista helpottamaan ja kuvattavaa hämäämään. Mutta ei saukko tyhmä ole. Lutra lutra tarkkailee tiukasti, mitä Homo sapiens laiturilla kopistelee.
- Muikkua olisi tarjolla, saukko kenties tuumailee, mutta kannattaako vielä ruveta aterioimaan. Olkoon, pitää kai niitä armahtaa. Ovat tuossa jo tunnin maanneet. Kyllä niitä paleltaa, vaikka ovat core-texeihinsä pukeutuneet. Taitaa yhdellä olla turkislakkikin. Toista on meikäläisellä aidossa kokoturkiksessa. Tulisivat uimaan, niin kuin me saukot. Ei palele!
Seuraan saukon tanssahtelua suu hymyssä. Äidit neuvovat lapsilleen hyviä kuvauskulmia, isät koettavat hillitä pienokaistensa riemunhyppyjä. On oltava hiljaa, jotta saukot eivät vetäydy piiloihinsa. Kamerat tikuttavat sarjakuvaa. Saukko pysähtyy syömään muikkua kuvaajarivin eteen. Näyttää pullea nuoriherra tietävän, miten yleisö hurmataan. Saukkoprinssi on niin lähellä, että voisi melkein tarttua sitä tassusta kiinni ja tehdä sinunkaupat. Uskomatonta, että tällaista saa kokea keskellä kaupunkia verkkaan virtaavalla joella!
Aulikki Piirainen 28.1.2010
Kuhmolaiset tervansoutajat kokivat Kajaanissa lähes 70 vuoden aikana 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa kolme merkittävää aikakautensa uudistusta: Ämmäkosken ja Koivukosken tervakanavat sekä rautatien.
Ämmäkosken ja Koivukosken sulut valmistuivat Kajaaninjokeen linnanraunioiden molemmille puolille vuonna 1847. Rautatie valmistui vuonna 1904. Kanavat jäivät pois käytöstä vuonna 1915. Ennen kanavien valmistumista Kajaanissa oli 1800-luvun alkupuolella jopa 20-miehinen ajurien ammattikunta, joka ajoi kuhmolaisten ja sotkamolaisten tervansoutajien veneet ja tervat ohi ärjyvien Ämmä- ja Koivukoskien.
Tynnyrit ja veneet kulkivat Nuaselta Koivukosken yläpuolelta Lamminsalmeen, joka on Oulujärven pinnan tasalla. Puolentoista kilometrin hevosmatkan rahti otettiin tietysti tervansoutajien tililtä. Lamminsalmi on muutama sata metriä entiseltä UPM:n paperitehtaalta kaupungin suuntaan.
Yksistään Kajaanin koskien ohittaminen hevospelillä maksoi kuhmolaiselle tervaisännälle kaksi kolmasosaa koko Oulun matkan kuljetuskustannuksista. Lisäksi Kajaanin hevoskyyti oli lastaus- ja purkutöineen erittäin vaivalloinen: se vei aikaa useita päiviä ja ruhjoi säpäleiksi osan arvokkaasta tervatynnyrilastista.
Koskien kahta puolta olevien Nuas- ja Oulujärvien korkeusero on noin 15 metriä.
Ennen kanavia molemmissa Kajaaninjoen kolkissa olivat vuonna 1820 valmistuneet venekourut, jotka rakennutti Hyrynsalmen monitaitoinen ja puuhakas kirkkoherra Johan Wegelius. Loivasti laskevissa kouruissa tervaveneet ohittivat ennen kanavien aikaa koskien kuohut kelujen avulla. Uudet kourutkaan eivät saaneet varauksetonta tunnustusta. Hevosajurit näet levittivät hiukan liioitellenkin tietoa, että kourut ovat vaarallisia. Niinpä moni tervansoutaja jätti kourut väliin ja turvautui vanhaan ja työlääseen hevoskyytiin. Hevosmiehillä oli "oma lehmä ojassa", kun he puhuivat kourujen vaarallisuudesta. Tervaveneiden lasku kouruja pitkin oli näet puolta halvempaa kuin ajureiden antama kyyti.
Kajaanin koskien kanavointi ei ollut aikoinaan mikään itsestäänselvyys. Jo 1700-luvulla suunniteltiin, että kanava pitäisi tehdä Kuluntalahdesta Jormuaan. Jostain kumman syystä Jormuanlahden ja Kuluntalahden kanavahanke pulpahtaa esiin vielä 2000-luvullakin.
24 000 tervatynnyriä kulki Kajaanin ohi yhdessä vuodessa. Kajaanin Koivukosken yläpuolella on ollut vilkkaimpina tervansoutuaikoina kymmeniä veneitä odottamassa pääsyä Oulujärvelle. Sulkujen läpi kulki lähes 70 vuoden aikana satoja tuhansia tynnyreitä tervaa. Vilkkaimmillaan liikenne oli noin vuonna 1900, jolloin kanavien läpi kulki yhdessä kesässä tervaa noin 24 000 tynnyriä. Kanavien valmistumisen jälkeen 1840-luvulla päästiin heti jo noin 10 000 tynnyriin vuodessa. Vilkkaimman kesän aikana sulutettiin noin tuhat täyttä tervavenettä kanavien läpi. Ja nämä kaikki veneet piti tietysti suluttaa lähes tyhjinä takaisin kotivesille Sotkamoon ja Kuhmoon.
Kanavien alkuvuosina Kajaanin sulutusjonot ovat olleet pieniä Vaalaan verrattuna. Vaalaanhan pakkautuivat kuhmolaisten tavoin myös Emäjoelta lähteneet tervansoutajat. Vaalassa on ollut jopa 200 venettä odottamassa valan tehnyttä koskenlaskijaa ja laskuvuoroa. Kun yhdessä veneessä on ollut keskimäärin kolme soutajaa, on Vaalassa ollut parhaimmillaan noin 600 tervamiestä tai -naista. Kun väkeä oli Vaalassa paljon ja menokin hiukan vauhdikasta, Muhoksen nimismies lähetti Vaalaan oman "tervanimismiehensä". Ovathan siellä Vaalassa juhlineet - ehkä jopa viinan voimalla - myös Oulusta tulijat.
Jäidenlähdön aikaan sulkulaitteet ja kanavat joutuivat suurelle rasitukselle. Erityisesti Koivukosken sulku oli altis särkymään. Se jopa rakennettiin lähes uudelleen vuosina 1888-1889.Jatkuvat korjaustyöt tulivat äärettömän kalliiksi, suluista saatavat tulot jäivät tuntuvasti menoja pienemmiksi. Nettotuloja laskettaessa kanavien toiminta oli tappiollista.Kun valtio maksoi kanavien kustannukset, hyöty jäi paikalliselle väestölle. Näin Ämmä- ja Koivukosken kanavat olivat omana aikanaan merkittäviä aluepoliittisia tukitoimia.
Tuhansista tervansoutajista monet nousivat muita maineikkaimmiksi. Harakkavaaran Antti (1851-1931) souti Kuhmosta Ouluun 128 venelastia. Kotaniemen Matti (1857-1936) oli nuorempana tavallinen soutumies, mutta teki sitten myöhemmin "omassa melassa" 76 tervamatkaa Kuhmosta Ouluun.
Kajaanin uusi rautatie sai heti valmistumisen jälkeen tervatynnyrit raiteille. Asemalle menevät tervatynnyrit purettiin Koivukosken yläpuolella joen rantaan nykyisen Prisman kohdalle. Tähän Suvantorantaan nousi iso tervahamina.
Suurimmillaan rautatiekuljetukset olivat vuonna 1908, jolloin Kajaanin asemalta kuormattiin rautatievaunuihin 6681 tynnyriä tervaa. Tervat menivät rautatierahtina lähinnä Kotkaan ja Viipuriin. Kajaanin rautatien valmistuminen ja tervakaupan hiipuminen olivat lopullinen sinetti kanavien sulkemiseen.
Lähde: Raili Kauppila ja Anneli Suihko "Tervan tie". Kainuun museon julkaisuja 1987.
8.1.2010 Kuhmolainen / Matti Haapavaara
Synnyinkaupunkini Kajaanin halki virtaa Kajaaninjoki. Milloin mielsin tuon vesialueen joeksi? Onhan voimalaitos kahlinnut sen pikemminkin järveksi lapsuudenkotini lähettyvillä. Lapsena uintireissulla puhuimme joesta, vaikka sen vesi ei juuri virrannut. Jää ei kaupungin sydämessä kuitenkaan kestä hiihtäjää, virtausta siis on. Joki on elänyt sisälläni, tiedostamattani. Jostakin syystä mukanani on kulkenut kolmenkymm-enen vuoden ajan lukuisista muutoista huolimatta eräs runo. Ilmeisesti sen sanoma on ollut minulle tärkeä. Runo on leikattu lehdestä, paperi on rypistynyt ja sen väri on jo muuttunut ruskehtavaksi. Hätkähtäen muutama vuosi sitten tajusin, että sehän kertoo joesta.
Kaupunki rakensi joitakin vuosia sitten kevyenliikenteen väylän joenrantoja seurailemaan. Se nimettiin Herman Renforsin lenkiksi tai Renforsin rantalenkiksi Kajaanissa 1850 - 1920 -luvulla vaikuttaneen monipuolisen teollisuusmiehen Herman Renforsin mukaan. Jokiranta kotini kohdalla kasvoi metsää, jossa kulkemista lapsena pelkäsimme: rannoilla viihtyivät humalaiset. Vaikka pidänkin parempana metsien säilyttämistä metsinä, en rantalenkin rakentamista tässä tapauksessa pidä huonona ratkaisuna. Se avasi metsän ja joen kaupunkilaisille. Lenkki on säilynyt rauhallisena väylänä ja on suosittu kajaanilaisten kävelyreittinä.
Joen varrelle sijoittuu monia Kajaanin historiassa merkittäviä kulttuuri-historiallisia kohteita. Kokonaisuus on nimetty valtakunnallisesti arvok-kaaksi rakennushistorialliseksi alueeksi. Kohteet on esitelty opastauluin, joista tosin osa on tuhottu. Ilmeisesti nuoriso on tuntenut vastustama-tonta vihaa tauluja kohtaan. Ne on tuhottu yön hämärinä tunteina.
Reitin voi aloittaa Kauppatorilta, jossa seisoo kaupungin perustajan Pietari Brahen patsas. Miekka tanassa hän katselee kaupunkilaisten hyörimistä kesän paahtavalla torilla: kalalokki kirkuu loputonta ikä-väänsä - kaiiija, kaiiija, kaija, kaija. Tuore mansikka tuoksuu. Talvisin kreivi ihmettelee selkänsä takana kuuluvaa korvia huumaavaa tykkien jylyä uuden vuoden aattona. Useasti ihmettelen, miksi tämä mahtimies on kääntänyt selkänsä joelle? Kauppatori ja Suvantoranta on varmis-tettu kiviaidalla. Kun joen vesi on alempana, paljastuu aidan juuresta kivikko kuin ruma kynnöspelto. Tervankuljetusaikana ihmisillä on ollut malttia rakentaa taidokkaita kivipolkuja, möljiä, koskien rantamille. Miksi nykyihmisillä ei ole ollut kärsivällisyyttä jatkaa rakennusperintöä, vaikka koneet ovat apuna? Onneksi kivikko ei näy rantaa kulkevalle.
Suvantorannan venelaiturien paikalla oli 1900-luvun alussa satojen tervatynnyreiden rivistöt. Kun Kajaani sai rautatien 1904, varastoitiin tynnyrit tervahoviin odottamaan junakyytiä etelään. Joen merkitys tervaväylänä jäi historiaan. Mahtoiko kainuulaisemäntien voi saada enää kiskoilla kyytiä kaupunkien paremmalle väelle? Jäivätkö Oulun tervaporvarien leivät ilman liukastetta?
Kajaanin leirintäalue sijaitsi ennen jokirannassa Onnelassa. Kävimme iltaisin vastarannalta tarkistamassa, mikä on telttatilanne alueella. Vuosien mittaan telttojen määrä väheni, kunnes ne olivat jo harvinai-suus. Kirkkaiden värien kirjavoima rinne on muuttunut vihreäksi veraksi. Syksyllä lehtikuuset leiskuvat keltaisina pylväinä. Mäen rinteillä voi vielä löytää nurmelle raivattuja tasanteita, joiden ruoho on painunut lakoon. Aivan kuin teltta olisi juuri koottu kasaan, kääritty makuupussit ahtaisiin suojiinsa ja sullottu auton tavaratilaan. Vielä viimeinen tarkistus retkipaikalle, ovet paukkuvat ja matkailijat ovat valmiina suuntaamaan auton nokan kohti uusia maisemia. Nyt alueella sijaitsee Avantouinti-keskus, joka lienee upein Suomessa. Pakkasella voi saada koskikaran kaverikseen avannon reunalle. Siinä se tepastelee jäällä edestakaisin ja ihmettelee pumpun kuplittamaa vettä ja uijaa. Koskea se kai kaipailee. Rantakoivussa tilhi pöyhistelee pönäkkänä töyhtö suittuna kuin korpraali evp harmaassa takissaan. Kesälläkin Avantouintikeskuksessa voi jäähdytellä 4-asteisessa allasvedessä.
Joen pohjoisrannalle siirtyminen vaatii nälkäkanavan ylittämisen. Kanava rakennettiin nälkävuosina hätäaputöinä, jota vastaan rakentajat saivat ruokaa ja rahaa. Kanavaa ylittäessäni mustana virtaava joki vaatii pysähtymään, tuijottamaan veden liikettä. Mietin, miten sen kallioisia seiniä pääsisi kiipeämään, jos talviyönä sinne luiskahtaisi. Kuka kuulee huudot, mistä saa sormillansa otteen? Millaisen armahduksen musta vesi tuo? Petäisenniskan koski kohisee matkan päässä, huuru leijuu veden yllä. Hauta ainakin olisi kaunis.
Kesäiltana Pyörteen tilan rannalla taiteilija Louis Sparre pystyttelee maalaustelinettään ja ikuistaa tussipiirroksiin kosken levottomat kuohut. Sparre oli häämatkallaan Kajaanissa ja kuvasi tauluihinsa tervakulttuuria näillä rannoilla. Koskessa kiitävä kapea kainuulainen tervavene natisee liitoksissaan, mutta korotetut laidat pitävät tynnyrit paikoillaan. Perässä seisoo valtavan melan varressa taitava mies kosken kuohuja tarkkaillen.
Useasti väsyneenä ja mieli hajalla hakeudun virran ääreen. Kauhon veden syvyydestä sirpaleisia ajatuksiani, sekamelskana ne nousevat pintaan. Vähitellen ajatukset löytävät paikkansa, ne rakentuvat kokonaisuudeksi, mieli tyyntyy. Katseeni pysähtyy heinänkorsiin, joihin pakkanen on hionut jäähelmiä lokakuisena yönä. Tähän tyydyn. Sanat katoavat mustaan vesipaateen rantakivikon takana muotoutuen lauseiksi, joskus myöhemmin.
3.2.2008 Aulikki Piirainen
(teksti alunperin julkaistu Oulujoen reitin nettisivuilla, Joen tarinoissa 3.2.2008)
Ainoa pätkä, missä Renforsin lenkkiä patikoiva ei pääse kulkemaan joen vartta myötäillen, on Kuurnan puolella. Kulkijan täytyy siirtyä kevyenliikenteenväylälle ja säilyttää joki kuvana muistissaan. Onneksi tämä pätkä ei ole pitkä, kilometrin toista vain.
Reitti kulkee Koivukosken rantaan. Lapsuudessani joen rantatöyräs oli suosittu mäenlaskupaikka. Nyt polulla kulkee sauvakävelijöitä ja koirantaluttajia. Enää ei kuulu lasten jännittyneitä kiljahduksia kelkan vauhdin kiihtyessä hallitsemattomaksi. Ei tuoksu lumen kostuttama villalapanen, eikä kuulu vinkkeleiden töpsähtely tallaantuneella lumella. Ylväät lehtikuuset ja huikaisevan korkeat männyt humisevat kaivaten poikien ja tyttöjen huutoja. Tietotekniikka ja muut elektroniset välineet ovat vanginneet lasten äänet seinien sisälle.
Kyynäspäänniemi
Teppanan puolella reittiä ovat uusi ja vanha perätysten: 1900-luvulla rakennetut voimalaitokset ja 1600-luvulla rakennetun linnan rauniot. Lapsena rauniot olivat jännittävä seikkailupaikka, muureilla kiipeiltiin ja oltiin piilosta. Nykyisin siellä taitavat viihtyä enimmäkseen keskenkas-vuiset kesäiltaisin pulloja kallistellen.
Linna on maailman pohjoisin kivilinna. Sitkeät asukkaat puolustivat linnaansa pisimpään venäläisiä vastaan Isonvihan aikana. Linnassa oli kuuluisia vankeja, historioitsija Messenius ja vähemmän tunnettu ruotsalainen runoilija Lars Vivallius. Hän oli tunnelmalyyrikko, jonka runot kertovat vapauden kaipuusta. Se voi olla peräisin vankiajoilta, jolloin hän tuijotti tyrmänsä kaltereiden läpi talvesta vapautuvaa jokimaisemaa.
Koskimaisemaa on käynyt linnanraunioilta ihailemassa keisari Aleksanteri I Suomen matkallaan. Tuo matka oli jännittävä, sillä keisarin vene joutui Oulujärvellä kovaan myrskyyn. Keisari pelastui ja kajaanilaiset saivat ottaa hänet hurraten vastaan Ämmäkosken alapuolella.
Koivukosken alapuolella on Kyynäspäänniemi. Kerrotaan, että Urho Kekkonen näki aikoinaan unta, että hän oli ostanut näkymän niemelle. Olisiko Urkkiin tehnyt vaikutuksen veden järisyttävä voima, kun se tulva-aikana pyyhkäisi niemen allensa.
Nykyisin niemessä voi käydä ruokkimassa sorsaparvea. Joskus voi onnistua tapaamaan koskikaran mustassa puvussa suittuna ja kiireisenä sukeltelemassa rantakiviltä kirkkaaseen veteen. Onpa havaittu saukkojenkin mäenlaskujälkiä joen törmällä. Monena talvena joen sulassa on kellunut joutsen tai kaksi. Ne on pelastettu lentokyvyttöminä jostakin maakunnan järvestä jäätymästä. Näky on mykistävä: musta vesi, lumiset puut rannoilla ja valkoinen joutsen, kuin tuonelan virralla.
Myös Suomea valokuviin taltioinut I. K. Inha kulki Pohjois-Suomen mat-kallaan Kajaanin kautta. Hän oli saanut tehtäväkseen kuvata Pohjois-Suomen maisemia pääkaupunkilaisten ihasteltavaksi. Koskiluonto innosti Inhaa ja Kajaanissa hän kuvasi linnan raunioilta Ämmäkosken putouksesta avautuvaa kapeaa kallioseinäistä jokiuomaa. Tuossa mustavalkoisessa kuvassa piirtyvät tarkasti koskipelto, sulunvartijan mökki eli lussitupa ja äkisti putoava köngäs.
Linnanvirran vastarannalla on Heikki Savolaisen puisto tai Rantapuisto, jolla nimellä se arkisemmin tunnetaan. Puistoon on pystytetty olympia-sankari Heikki Savolaisen muistomonumentti. Samassa puistossa seisoo myös Eino Leino kirja kädessään. Korven hiihtäjä on palannut kotijoel-leen. Uni on vienyt runoilijan tuskat, päivä on loppunut ja loppunut on myös yksinäisen hiihtäjän tie.
Linnankadun toisella puolella Rantapuistoa istuu Kajaanin piirilääkäri Elias Lönnrot katsellen joen yli mietteissään. Liikkuvatko hänen ajatuk-sissaan Kalevalan runoelmat vai miettineekö hän, miten voittaisi itsel-leen värjäri Piponiuksen Maria-tyttären kiintymyksen? Toisaalta lääkärin ajatuksia voivat askarruttaa kainuulaisten huonot terveysolot, joiden parantamiseen hän päättäväisesti ryhtyi. Puisto vaikuttaa autiolta ja orvolta. Sitä ei tunne entisekseen, niin monta jyhkeää kuusta on kaadettu Savolaisen muistomerkkihankkeen yhteydessä.
Syksy Renforsin lenkillä
Hevos-Heikki oli yksi menestyneimmistä telinevoimistelijoista, jonka ura huipulla kesti yli kaksikymmentä vuotta. Kainuulaisten mieltä lämmit-tää, että Savolainen asetti syrjäisen kaupunginlääkärin viran pääkau-pungin virkamiehen toimen edelle. Tasavallan presidentti ehdotti Savolaiselle lääkintöhallituksen pääjohtajan paikkaa, mutta Savolainen halusi jäädä Kajaaniin. Heikki oli Elias Lönnrotin ihailija ja sen hän mainitsi erääksi perusteeksi Kajaaniin tulolle. Kajaani oli hänen mielestään ainoa jäänne Lönnrotin työkentästä.
Savolainen toimi kaupunginlääkärinä lähes kolmekymmentä vuotta. Kerrotaan, että hän vastusti aikoinaan Rantapuistoon suunnitteilla ollutta kerrostaloa. Kun vastustajat hävisivät kiistan, Savolainen osti talosta osakkeen. Edelleenkin se on ainoa kerrostalo puistossa. Aiemmin samalla paikalla sijaitsi Herman Renforsin asuintalo ja kauppa.
Kajaanin Seudun Luonto ry myönsi Heikille Mr. Oulujärven arvonimen ja ympäristöpalkinnon ansioista Oulujärven elämän ja rantaympäristön puolestapuhujana. Heikki vastusti aikanaan myös Oulujärven ylitystietä.
Linnanraunioiden takana Teppanan puolella rinteessä seisoo Kainuun ainoa kartano, Karolineburg. Lapsena pääsin joskus vanhempien sisarusteni mukana hakemaan alumiinipäälärillä maitoa Karoliinanporin maitohuoneesta. Tuo keltainen, arvokkaan ja saavuttamattoman näköinen kartanorakennus herätti pienen tytön uteliaisuuden ja mielikuvitus kertoi tarinaa kartanon kauniista tyttäristä. Silloin kartano toimi Kajaani Oy:n työsuhdeasuntona. Nykyisin siellä vietetään juhlia hienostuneessa ympäristössä.
Kajaaninjoki virtaa vaarojen ympäröimässä laaksossa kaupungin sydämessä. Ennen koskien vangitsemista voimatalouden käyttöön kaupungin äänimaisemaa hallitsi vapaana ryöppyävän veden villi jylinä. Merilohi nousi Ämmäkosken alle, se houkutteli kansainvälistä elämää Kainuuseen. Joki virtasi runojen rajalta länteen. Se kuljetti tarinoita, tietoa, kulttuuria. Koettu historia on uurtanut syvän jäljen kainuulaiseen kansanluonteeseen. Katseessa on yhtä aikaa kärsimyksen tummuus ja haaveen sininen utu. Kajaanin arvokas kulttuurihistoria näyttäytyy rikkaana Renforsin rantalenkin varrella. Kävellessäni noita polkuja, koen kiitollisuutta ja ylpeyttä kainuulaisista juuristani.
Aulikki Piirainen 18.1.2010