Oulujoen reitti ry

Joen tarinoita

Joen törmällä

Aamupäivällä menin Oulujoen törmälle istumaan ja katselemaan joen verkaisesti virtaavaa liikettä. Puutavaraa ei kulkenut sinä päivänä. Pitkät tukkipuomit olivat poissa, ja joki virtasi vapaana kaikista esteistä. Sen liikettä ei mikään mahti maailmassa voinut estää. Rautatiesillan alapuolella joki alkoi muodostaa pieniä tyrskyjä kohdatessaan suuria kiviä joen uomassa. Lassin kallion kohdalla koski pauhasi jo täydellä voimalla. Sen voima oli ääretön. Haasteen sitä vastaan ottivat kutuaikaan merestä nousevat lohet pyrkiessään laskemaan mätinsä Oulujoen yläjuoksulle.

 

Kalastajille joki tarjosi meren viljaa runsain mitoin. Tätä meren herkkua taloissa syötiin jopa siinä määrin, että taloihin palkatut työntekijät ennen sitoutumistaan ottivat selvää, syötiinkö talossa lohta päivittäin tai usein. Sopimusta ei silloin syntynyt, jos niin tehtiin. Talonväen oli silloin muutettava ruokailu tottumuksiaan saadakseen työväkeä taloihinsa. Lohta tarjottiin harvemmin.

 

Aurinko oli nousemassa täyteen lakikorkeuteensa. Sen kirkaskajo heijastui sinisenä välkehtivän joenpintaan. Ajatukset palautuivat vuosikymmenien takaisiin tapahtumiin äitini kokemukseen joen armottomasta kohtelusta, jonka uhriksi joutui hänen oma äitinsä. Erkkolasta Hinttaan marja reissulle lähteneiden naisten vene koki haverin keskellä jokea sillä seurauksella, että vene upposi ja isoäitini hukkui. Lasta odottava äitini pelastautui hädin tuskin uimalla rantaan.

Joella oli mahti säilyttää elämä ja halutessaan lopettaa se. Joki oli kuin ihmissydämessä virtaava veri ja koski oli sen sydän, joka lähetti suoniin ravinnon ja puhdisti niiden toiminnan. Se oli Elämän virtaa parhaimmillaan.

 

Aurinko heloitti täytenä pilvettömältä taivaalta. Ajatukseni haalistuivat todellisuudesta ja alkoivat kirkastua unessa ja merta kohti virtaavassa jokisuistossa.

 

Saavuin Toppilan sataman arkeen. Nostolaitteista kuului kitinää ja pauketta sekä satama altaasta pienten moottorialusten puksutusta. Kuului trukkien hyrinää, ihmisten ääniä ja naurulokkien kirkuvaa huutoa. Aurinko rusketti laivoissa työtätekevien miesten paljaita harteita.

 

Istahdin rannalle katsomaan sataman kirjavaa elämää. Laivat saapuivat ja lähtivät, tyhjenivät ja täyttyivät. Kaupunkiin lähti riehakkaita merimiehiä, mustia ja valkoisia. Se oli Kansainvälisyyttä pienessä mittakaavassa, aina sama kiihkeä rytmi. Mielestäni tämä oli vapautta kaikesta tavanomaisuudesta saada kulkea merimiehenä läpi elämänsä ja nähdä vieraita maita. Meri vapauttaisi ahtaan pikkukaupungin kahleista, so­vin­nai­suus­sään­nöis­tä sekä kaikesta pikkutärkeästä. Joutavaa hapatusta, niin kuin ihmisen elämä olisi luotu noiden pykälien noudattamista varten kulkea, kuin tunteeton kone noita kaavoja myötäillen. Meri siellä on vapaus. Meren äärettömyys ja avaruuden sini yläpuolella antaisivat tilaa hengittää.

 

Merellä voisi vaikka kirjoittaa kokemuksistaan.

 

Huomaamattani oli viereeni tullut pitkä jäntevän näköinen mies. Miehen olemuksesta kuvastui jotain nuorekasta elämän myönteisyyttä, vaikkakin kasvojen terävät juonteet paljastivat kovien kokemusten aikoja. Vanha merimies, arvioin mielessäni:

"Tekisikö mielesi lähteä merille"? Kysyessään hän viittasi kädellään satamasta poistuvaa laivaa: "Kyllä minä sellaista olen ajatellut, mutta äiti on sitä vastaan." "Elämän työtäkö olet siitä ajatellut, vai hetken mielijohteestako sinne mielit"? "En nyt tiedä sitäkään, mutta mieli vain tekisi."

 

Mies siirsi katseensa kauas ulapalle, siristi silmiä sekä ryhdistäytyi:

"Olen siellä ollut minäkin, kiertänyt monet meret, nähnyt satamia ja kaupunkeja, sekä kokenut kaikenlaista, mutta en löytänyt rauhaa mistään. Opin siellä jotakin. Tulin tuntemaan tämän maailman monet kasvot. Näin särkyneitä koteja, itkeviä lapsia, pettyneitä nuoria, sairaita ihmisiä, riitaa saastaa ja kurjuutta. Luulin ettei maailmassa muuta olekaan. Palattuani meriltä, alkoi katkera kamppailu itseni kanssa. Hyvä ja paha taistelivat vallasta. Aika ajoin luulin järkeni valon sammuvan, mutta aina sain kiinni elämästä. Löysin jotakin, josta en tahdo luopua. Se toi mieleeni rauhan. Siitä kerron jokaiselle, joka haluaa kuunnella. Se on totuus Hänestä ja Hänen opetuksistaan. Ymmärrät kyllä. Tämä kaikki on koettava jokaisen henkilökohtaisesti. Se ei ole järjen päätelmä, eikä tunteen tuoma kokemus. Se avautuu hetkessä, ikään kuin uudesti syntymisenä ja se on siinä. Sitä on vaikea kertoa ymmärrettävästi, sillä uskomaan on vaikea ketään saada, mutta ajattelemaan ovat useat alkaneet. Kaikenlainen saarnaaminen on ikävää kuultavaa, etenkin nuorille, jotka ovat etsivän elämänsä alkutaipaleella. En sano tätä siksi, että heittäisit merille meno haaveesi, päinvastoin. Kokemuksia pitää nuorella olla."

 

"Niin----eikä tätä maailmaa saarnaamalla paranneta. Täällä meidän täytyy elämä elää ja tätä maata rakentaa. Se velvoittaa meitä tekemään jotain toistemme hyväksi. Pitää olla enemmän hyviä tekoja turhien sanojen tilalle. Paljon on maailmassa voimia, jotka repivät ja hajottavat elämää, paljon tekopyhyyttä, sekä itsekkäitä tarkoitusperiä. Siinä on muutoksen paikka, ja jokaisen on aloitettava se omasta itsestään. Ei se riitä että istumme kädet ristissä ja odotamme jotain ihmettä tapahtuvaksi, vaan sen eteen on tehtävä työtä. On opittava tuntemaan itsensä ja omat vikansa. Viha ja katkeruus ovat pahinta. Niistä on päästävä. On tunnettava lähimmäisensä, kuunneltava ja ymmärrettävä heitä. Tässä ajassa on paljon maailman kolhimia ihmisiä. kovan koulun käyneitä. Lähellä olevia silloin tarvitaan."

 

Mies vaikeni. Katse oli edelleen kaukana. Rauhalliset liikkumattomat kasvot antoivat noille äskeisille sanoille sen varmuuden siitä, kun itse uskoo sanomaansa.

 

Katsoin pitkään tuota jäntevää miestä. Minäkin haluaisin olla hänen kaltainen, rauhallinen ja varma. Tuollaista puhetta en ole koskaan kuullutkaan. Mikä mies hän oli ja mistä hän siihen tuli?

Mies katsoi minuun ja sanoi: "Kyllä sinä voit merille lähteä. Pidä vain silmäsi aina auki ja korvasi herkkinä, niin opit tuntemaan elämää ja ihmisiä. Mitä aina teetkin, tee se tuntosi mukaan."

 

Mies poistui yhtä salaperäisesti kuin oli siihen ilmestynytkin.

Lähdössä oleva laiva puhalsi torveensa. Se suuntautui kohti avomerta, täyttyneenä ja syvemmällä uiden. Lokkiparvi seurasi kirkuen liikkeellä olevaa laivaa.

 

Heräsin Åströmin pillin ääneen. Olin nukkunut usean tunnin ajan. Ihoni oli palanut auringon paahteessa kirkkaan punaiseksi.

 

31.5.2010 Voitto Tuohino (Joen pappa)

Vii­ni­vaa­ra­han­ke - lä­pi­huu­to­jut­tu­ko ?

Oulun Vedellä on ollut jo yli kak­si­kym­men­tä vuotta vireillä hanke siirtyä Ou­lu­joes­ta otettavan ta­lous­ve­den käytöstä poh­ja­ve­den käyttöön. Missä määrin ou­lu­lai­set ovat tietoisia, mistä Vii­ni­vaa­ra-Käl­väs­vaa­ran ve­den­ot­to­hank­kees­sa on kysymys? Tie­de­tään­kö hankkeen vai­ku­tuk­sis­ta luontoon tarpeeksi? Saattaa olla, että edes hankeen sijainti kartalla ei hahmotu val­tao­sal­le ou­lu­lai­sis­ta. Hanke on ollut vireillä niin kauan, että monen mielessä se on jo ve­sit­ty­nyt.

 

Oulun Vesi käyttää hyväkseen pohjavesi-kä­sit­tees­tä syntyvää puhtaan ja raikkaan veden mie­li­ku­vaa. Jos asian vaikutus luon­to­ym­pä­ris­töön kon­kre­ti­soi­tui­si asuk­kail­le, saattaisi mie­li­ku­van vaikutus kadota ja kääntyä Oululle jopa imago-tappioksi.

 

Osa nyt suun­ni­tel­lus­ta poh­ja­ve­sia­lu­ees­ta kuuluu Naturaan. Luon­non­suo­je­lu­lais­sa on säädetty, että Natura-alueita kos­ke­vil­le hank­keil­le ei saa antaa lupaa, jos hanke tai suun­ni­tel­ma mer­kit­tä­väs­ti heikentää niitä luon­toar­vo­ja, joiden suo­je­le­mi­sek­si alue on Naturaan si­säl­ly­tet­ty. Ny­kyi­ses­sä suun­ni­tel­mas­sa poh­ja­ve­den­ot­toa on viisaasti pie­nen­net­ty niin, että ym­pä­ris­tö­vi­ras­ton toteamaa mer­kit­tä­vää haittaa alueen luonnolle ei synny. Mitä sel­vi­tyk­ses­sä toistuva ei mer­kit­tä­vää haittaa –lausunto käy­tän­nös­sä tar­koit­taa? On viimeiset hetket ottaa selvää, mistä hank­kees­sa on kysymys.

TAUSTAA

 

Oulun Veden mukaan hankkeen ta­voit­tee­na on tarjota laadukas raakavesi yh­dys­kun­ta­ra­ken­net­ta ja yri­tys­toi­min­taa varten. Myös krii­si­val­miut­ta on tarkoitus parantaa mah­dol­li­sen ve­sion­net­to­muu­den varalta. Hanke pyrkii olemaan Oulun kaupungin ja Oulun Yli­opis­ton ve­siklus­te­rin, Cewicin, näyt­tö­ti­lai­suus. Oulu ta­voit­te­lee Hitech-imagonsa nos­ta­mis­ta poh­ja­ve­den avulla. Pyr­ki­myk­se­nä on ke­mi­kaa­lien käytön vä­hen­tä­mi­nen ja veden puh­dis­ta­mi­seen käytetyn energian sääs­tä­mi­nen.

Ou­lu­lai­set ovat asia­kas­tyy­ty­väi­syys­ky­se­lyis­sä ar­vioi­neet nykyisen ve­den­laa­dun huo­nom­mak­si kuin poh­ja­vet­tä käyt­tä­vien ve­si­lai­tos­ten asukkaat. Kaupunki ta­voit­te­lee kahta erillistä ve­si­läh­det­tä poik­keus­ti­lan­tei­ta varten, jolloin nykyinen Ou­lu­joes­ta otettava vesi jäisi va­ra­läh­teek­si.

 

Pohjavesi on tarkoitus pumpata Vii­ni­vaa­ran-Käl­väs­vaa­ran alueelta sekä Yli­kii­min­gin har­ju­jak­sol­ta. Sitä varten ra­ken­net­tai­siin 70 ki­lo­met­rin siir­to­put­ki Oulun kau­pun­kiin. Vettä pum­pat­tai­siin Oulun tarpeita varten 32 500 m3 vuo­ro­kau­des­sa. Hankkeen kus­tan­nuk­sik­si on laskettu lähes 70 miljoonaa euroa. Se mer­kit­sisi ny­kyi­sel­lä veden hinnalla kahdesta kolmeen euron lisäystä asukasta kohti kuu­kau­des­sa.

 

VAI­KU­TUK­SET VE­DEN­OT­TOA­LU­EEL­LA

 

Poh­ja­ve­den otto alentaa veden tasoa ja pienentää poh­ja­ve­si­pur­kau­mien virtaamia har­jua­lueil­la ja niiden lä­hiym­pä­ris­tös­sä. Vä­lit­tö­mäs­ti ve­den­ot­toa­luei­den lä­hiym­pä­ris­tös­sä lasku voi olla jopa yli kaksi metriä. Vir­taa­mien heik­ke­ne­mi­nen vaikuttaa suo­a­luei­siin, läh­tei­siin ja lat­va­ve­sis­töi­hin. Ve­den­pin­nan las­ke­mi­nen näkyy poh­ja­ve­si­kai­vo­jen an­toi­suu­des­sa ja ne voivat osittain kuivua kokonaan. Ve­de­not­ta­mot ja siir­to­lin­jat muuttavat alueen harjuja.

 

Miten käy eläinten ja kasvien?

 

Kii­min­ki­joes­ta on säh­kö­koe­ka­las­tuk­sel­la löydetty lohen ja taimenen poikasia. Poh­ja­ve­si­pur­kau­mia Kii­min­ki­joes­sa ei ole tutkittu ollenkaan, vaikka ne ovat tärkeitä ja­lo­ka­loil­le ja poh­jae­läi­mil­le. Englan­nis­sa on todettu, että me­ri­tai­men kutee juuri täl­lai­sis­sa paikoissa. Me­ri­tai­men ja merilohi ovat uha­na­lai­sem­pia kuin liito-orava, joten pe­rus­te­lu­ja Kii­min­ki­joen ve­den­laa­dun suojeluun on. Veden eliöitä ei va­li­tet­ta­vas­ti oteta sel­vi­tyk­sis­sä yhtä hyvin huomioon kuin maa­eliöi­tä. Ympäristö-keskus toteaa yks­kan­taan sel­vi­tyk­ses­sään, että vai­ku­tuk­set vedenlaa-tuun ja vir­taa­miin Kii­min­ki­joes­sa ovat pieniä.

 

Kos­ki­ka­lat voivat joutua siir­ty­mään vir­taus­ten vä­he­ne­mi­sen takia uusille kos­ki­pai­koil­le. Pöyry En­vi­ron­ment –yhtiön tekemän vaikutus- ja va­hin­koar­vion mukaan poh­ja­ve­den otto vaikuttaa ali­vir­taa­ma­kau­del­la hai­tal­li­ses­ti mm. Nuo­rit­ta­joen lohen ja taimenen poi­kas­tuo­tan­to-alueisiin. Yhtiö arvioi kuitenkin, että vai­ku­tuk­set eivät ole mer­kit­tä­viä. Myöskään harjuksen eli­no­lo­suh­tei­den ei arvioida hei­ken­ty­vän mer­kit­tä­väs­ti.

 

Olvassuon Natura-alue Uta­jär­vel­lä on maamme edus­ta­vim­pia suurlin-nuston pe­si­mä­aluei­ta. Siellä on runsaasti har­vi­nai­sia ja uha­na­lai­sia lajeja, mm. 23 lin­tu­di­rek­tii­vin lajia ja Suomessa uha­na­lai­sia pe­to­lin­tu­ja. Sel­vi­tyk­sen mukaan Vii­ni­vaa­ra­han­ke aiheuttaa mahdolli-sesti alueen järvien re­he­vöi­ty­mis­tä, jolloin mm. kaakkuri ja kuikka voivat hylätä järven.

Kevät tulee Montan lammelle

Vii­ni­vaa­ra-Käl­väs­vaa­ran alueella si­jait­se­vat luon­non­ti­las­sa olevat Olvas- ja Leväsuo. Alueella on lähes kuusi­kym­men­tä luon­non­ti­lais­ta läh­teik­köä ja siellä on tavattu alu­eel­li­ses­ti uha­na­lai­nen poh­jan­hors­ma ja pohjan-tähtimö. Hank­keel­la on voi­mak­kai­ta vai­ku­tuk­sia läh­tei­siin. 

 

Val­ta­kun­nal­li­ses­ti uha­na­lai­nen kiil­to­kor­pi­sam­mal voi hävitä poh­ja­ve­si­hank­keen vai­ku­tuk­ses­ta kokonaan, samoin voi käydä hyvin har­vi­nai­sel­le leh­to­pal­sa­mil­le. Tuoreen tut­ki­muk­sen mukaan läh­tei­köis­sä elää niille tyy­pil­li­nen lajisto, joka uha­na­lais­tuu eli­nym­pä­ris­tön kui­vu­mi­sen myötä.

 

Lähteiköt luon­to­tyyp­pei­nä ovat hä­lyt­tä­väs­ti ka­toa­mas­sa, varsinkin Etelä-Suomessa. Ou­lu­lai­set saavat ky­see­na­lai­sen kunnian jatkaa ete­lä­suo­ma­lais­ten tuhotyötä.

 

Mitkä ovat hankkeen so­si­aa­li­set vai­ku­tuk­set?

 

So­si­aa­lis­ten vai­ku­tus­ten ar­vioin­nin (SVA) aikana v. 2002 kan­sa­lais­kes­kus­te­lu poh­ja­ve­si­hank­keen ympärillä oli ole­ma­ton­ta. Sen seu­rauk­se­na otantaan pe­rus­tu­vaan asu­kas­ky­se­lyyn ei ryhdytty. Ou­lu­lai­sil­le hanke on il­mei­ses­ti hah­mot­tu­ma­ton, mutta poh­ja­ve­sia­lu­eel­la asuville se on näkynyt maastossa ta­pah­tu­vi­na tut­ki­muk­si­na.

 

Asenteet poh­ja­ve­teen liikkuvat lähinnä mie­li­ku­va­ta­sol­la. Jotkut pitävät luonnon louk­kaa­mis­ta Oulun imagoa laskevana. Luon­to­ko­ke­mus sanelee asenteet ve­den­ot­toon. Alueen loma-asukkaat kokevat hankkeen uhkana, koska se laskee ve­den­pin­to­ja.

 

ONKO VAIH­TOEH­TO­JA?

 

Oulujoen veden laatua täytyy parantaa niin, että puh­dis­tus­ke­mi­kaa­lien käyttöä voidaan vähentää. Maa- ja met­sä­ta­lou­den sekä haja-asutuksen pääs­töis­tä on pyrittävä eroon. Tur­ve­tuo­tan­to tulee lopettaa ja säännös-telyn haitat joen veden laatuun tulee minimoida. Näin pa­ran­ne­taan joen vir­kis­tys­käyt­töä mm. tur­vaa­mal­la merilohen nouse­mi­nen ku­tua­lueil­leen.

 

Ou­lu­lai­sil­le on tehtävä mie­li­pi­de­ky­se­ly, ha­lua­vat­ko he poh­ja­vet­tä huo­li­mat­ta sen vai­ku­tuk­sis­ta ym­pä­ris­töön. Kun Oulun Seudun Luonto maistatti otoksena va­li­tuil­le ou­lu­lai­sil­le eri paik­ka­kun­nil­ta otettua vettä, ää­nes­tyk­sen par­haim­man ma­kui­ses­ta vedestä voitti Oulun vesi! Mistä syystä pie­ni­muo­toi­nen tutkimus on ris­ti­rii­das­sa Oulun Veden tekemän asu­kas­tyy­ty­väi­syys­ky­se­lyn tuloksen kanssa? Myös niiden kuntien asuk­kail­le ja päät­tä­jil­le, joiden alueelta vesi pumpataan, tulee järjestää tie­do­tus­ti­lai­suuk­sia ja heidän mie­li­pi­det­tään on kysyttävä.

 

Veden luo­vut­ta­mi­nen kun­ta­ra­jo­jen ul­ko­puo­lel­le on kun­nal­li­sen pää­tök­sen­teon varassa. Utajärven kunta on mer­kit­tä­väs­sä asemassa, sillä 14 ve­de­not­ta­moa 32:sta sijaitsee kunnan alueella. Pum­pat­ta­vas­ta ve­si­mää­räs­tä yli puolet tulee Utajärven kun­ta­ra­jo­jen si­sä­puo­lel­ta.

Oulun kaupunki on laskenut, että sen tar­vit­se­ma krii­si­ti­lan­teen vedenotto on mak­si­mis­saan 10 000 kuu­tio­met­riä vuo­ro­kau­des­sa. Miksi ei voitaisi rakentaa va­ra­jär­jes­tel­mä poh­ja­ve­den varaan ja pitää nykyinen ve­den­ot­to­mal­li Ou­lu­joes­ta ennallaan? Puolet va­ra­jär­jes­tel­män vedestä on saa­ta­vis­sa nykyisin käytössä olevista Han­gas­kan­kaan ja naa­pu­ri­kun­tien poh­ja­ve­si­läh­teis­tä.

Oulun Seudun Luonto on esittänyt laskelmia, mistä puuttuva vesi voitaisiin ottaa. Varajärjestelmän pumppaamo voitaisiin rakentaa esimerkiksi Ylikiimingin harjujaksolle, josta vettä olisi saatavissa puuttuvat 5000 kuutiota. Kustannukset olisivat vain neljäsosa Viinivaarahankkeen kustannuksista. Myös Onkamoselästä voisi löytyä puolet puuttuvasta vedestä. Näillä toimenpiteillä Oulu pääsisi nostamaan vedensaannin tur­val­li­suus­luok­kan­sa hyväksi eli luokkaan II nykyisen luokan III sijasta. Kannattaisi tehdä myös tarkempia selvityksiä kaupungin läheisyydessä olevista pohjavesialueista. Vesihuoltoa voisi tarkastella alueellisesti, eikä pelkästään yksittäisten kaupunkien ja kuntien näkökulmasta.

Oulujärven Paltaselkä lepää pakkasessa

Mitä mahdolliset kriisitilanteet vedensaannin kannalta olisivat? Ydin-laskeuma on hyvin marginaalinen vaihtoehto ja tuskinpa silloin on edes talousveden tarvitsijoita. Sä­tei­ly­tur­val­li­suus­kes­kus on pitänyt argumen-tin käyttöä vastuuttomana. Kemikaalirekan kaatuessa ja lastin valuessa Oulujokeen haitta on mahdollisesti niin lyhytaikainen, että sen takia ei kannata ryhtyä yli 60 miljoonaa maksavaan hankkeeseen. Helsingin kaupungilla ei ole varajärjestelmää, puhumattakaan suuremmista kaupungeista kuten Tukholma, Berliini tai Hampuri.

 

Kainuun ympäristökeskus ehdottaa lausunnossaan vedenottokohdan siirtämistä nykyiseltä paikalta ylemmäksi Oulujokeen. Se suosittaa myös teknisten ja taloudellisten mahdollisuuksien selvittämistä puhtaamman Oulujärven veden hyödyntämiseksi Oulun talousvetenä. Miksi Oulussa ei toimita kuten Helsingissä, jossa juodaan Päijänteen vettä? Sitä kuljete-taan 120 kilometrin päästä tunnelia pitkin. Samaa vettä käyttää yhdek-sän muutakin pääkaupunkiseudun kuntaa. Toimisiko suunnitelma pidentää Viinivaaraan putki kaksinkertaiseksi ja kuljettaa Oulujärven vettä Ouluun? Samaan putkeen voisivat liittyä Oulun seudun kunnat pääkaupunkiseudun mallin mukaan.

 

Vaihtoehtoja on. Yli­opis­to­kau­pun­gis­ta täytyy löytyä niin paljon sivistys-tä, että se ei lähde kastelemaan takapihojaan ja huuhtelemaan wc-pönttöjään pohjavedellä.

 

Aulikki Piirainen 4.2.2010

Sauk­ko­per­heen lou­nas­tau­ko Lin­nan­vir­ral­la

Kellon lähestyessä lounasaikaa Kajaaninjoen sillalla kulkija kohtaa huomiota herättävän näyn: Linnanvirralle on kerääntynyt lauma toppapukuihin pukeutuneita kameralaukun kantajia. Alkamassa on päivittäinen saukkoesitys.

 

Joulukuun lopusta lähtien joella on asustanut saukkoperhe, johon kuuluvat vanhemmat ja kaksi lasta. Saukkojen elämästä on tullut muidenkin kuin luontokuvaajien huvia. Sunnuntaisin lapsiperheet suuntaavat kulkunsa saukkojen tarkkailuun. Kameräkännykät surahtelevat. Parhaimpana viikonloppuna kuvaputkia käyttäjineen on ollut paikalla toistakymmentä, etäisimmät kuvaajat ovat tulleet Suomussalmelta ja Kuopiosta saakka. Arkisin virkamiehillä jää lounas väliin, kun he kiirehtivät kameroineen joelle. Kuvaajan on käytettävä tarkoin hyväkseen lyhyen päivän tarjoama valo.

 

Minäkin suuntaan kulkuni saukkovirralle. Paikalle on kerääntynyt jo muutama pitkä- tai pitäisikö sanoa paksuputkinen luontokuvaaja. Saukot ovat niin kesyyntyneet, että teleputken on saanut vaihtaa makroon.

 

Eräs kuvaaja rapistelee muovikassia. Mitähän sieltä löytyy? Muikkuja! Saukkoja aiotaan siis lahjoa filmitähdiksi. Mietin, onkohan tuo kaikin puolin hyväksi saukkoperheen elämälle. Tottuuko se liikaa ihmisiin ja joutuu sen tähden vaaralle alttiiksi?

Kuvaajien keskustelu polveilee kaluston vertailusta arvailuihin, moneltako saukot tänään esiintyvät. Tavallisesti ne tulevat piilostaan kahden kolmen maissa. Kello lähenee kahta. Onko edessä pitkä odottaminen? Sormia paleltaa, pakkasta on yli kaksikymmentä astetta. Jokivesi höyryää. Vedän huppua pipon päälle.

 

Kuvausstrategioita hiotaan, kameroita viritellään. Tiedustelija on saanut selville, että saukko liikuskelee venelaiturin alla. Odotellaan, joko kohta on lounastunnin aika.

 

- Tuolla! joku huudahtaa. Saukon pää nousee jään reunan takaa mustasta vedestä. Mielessäni häilähtää lämmin tunne: kuin saimaannorpan kurkistus kesäisellä Saimaalla

- Kohta se tulee, katsokaa tuota aukkoa laiturin alla, toinen neuvoo. Muikkuja viskotaan aukon suuntaan. Odotellaan. Sieltä viiksiturpa pilkistää! Nuo nappisilmät ovat minulle uusi tuttavuus, en ole saukkoa ennen nähnyt. Poikasen tassut pureutuvat tiukasti jäähän. Se vetäytyy takaisin. Vielä ei ole performanssin aika.

Kuvaajat ryhmittyvät vatsalleen lumeen. Saukkopoika vetää raavaaltakin mieheltä jalat alta. Putket tähtäävät samaan suuntaan. Linssikontaktia kannattaa odottaa, vaikka pakkanen kohmettaa sormia. Kuvia on tietokoneella jo tuhansia, mutta vielä kenties on saamatta voittokuva. Toisella on tavoitteena tarkka tutkielma saukon vasemman silmän rakenteesta. Toinen vitsailee haluavansa kuvata saukon ajatukset. Minä sen sijaan räpsin kuvia miesrivistä.

On kehitetty monenlaisia apuvälineitä kuvaamista helpottamaan ja kuvattavaa hämäämään. Mutta ei saukko tyhmä ole. Lutra lutra tarkkailee tiukasti, mitä Homo sapiens laiturilla kopistelee.

- Muikkua olisi tarjolla, saukko kenties tuumailee, mutta kannattaako vielä ruveta aterioimaan. Olkoon, pitää kai niitä armahtaa. Ovat tuossa jo tunnin maanneet. Kyllä niitä paleltaa, vaikka ovat core-texeihinsä pukeutuneet. Taitaa yhdellä olla turkislakkikin. Toista on meikäläisellä aidossa kokoturkiksessa. Tulisivat uimaan, niin kuin me saukot. Ei palele!

Seuraan saukon tanssahtelua suu hymyssä. Äidit neuvovat lapsilleen hyviä kuvauskulmia, isät koettavat hillitä pienokaistensa riemunhyppyjä. On oltava hiljaa, jotta saukot eivät vetäydy piiloihinsa. Kamerat tikuttavat sarjakuvaa. Saukko pysähtyy syömään muikkua kuvaajarivin eteen. Näyttää pullea nuoriherra tietävän, miten yleisö hurmataan. Saukkoprinssi on niin lähellä, että voisi melkein tarttua sitä tassusta kiinni ja tehdä sinunkaupat. Uskomatonta, että tällaista saa kokea keskellä kaupunkia verkkaan virtaavalla joella!

 

Aulikki Piirainen 28.1.2010

Ka­jaa­nin­joen kanavat ja rautatie hel­pot­ti­vat ter­van­sou­ta­jan matkaa

Tervan tiellä

 

Kuhmolaiset tervansoutajat kokivat Kajaanissa lähes 70 vuoden aikana 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa kolme merkittävää aikakautensa uudistusta: Ämmäkosken ja Koivukosken tervakanavat sekä rautatien.

 

Ämmäkosken ja Koivukosken sulut valmistuivat Kajaaninjokeen linnanraunioiden molemmille puolille vuonna 1847. Rautatie valmistui vuonna 1904. Kanavat jäivät pois käytöstä vuonna 1915. Ennen kanavien valmistumista Kajaanissa oli 1800-luvun alkupuolella jopa 20-miehinen ajurien ammattikunta, joka ajoi kuhmolaisten ja sotkamolaisten tervansoutajien veneet ja tervat ohi ärjyvien Ämmä- ja Koivukoskien.

 

Hevosrahti pois tervamiehen tilistä.

 

Tynnyrit ja veneet kulkivat Nuaselta Koivukosken yläpuolelta Lamminsalmeen, joka on Oulujärven pinnan tasalla. Puolentoista kilometrin hevosmatkan rahti otettiin tietysti tervansoutajien tililtä. Lamminsalmi on muutama sata metriä entiseltä UPM:n paperitehtaalta kaupungin suuntaan.

 

Yksistään Kajaanin koskien ohittaminen hevospelillä maksoi kuhmolaiselle tervaisännälle kaksi kolmasosaa koko Oulun matkan kul­je­tus­kus­tan­nuk­sis­ta. Lisäksi Kajaanin hevoskyyti oli lastaus- ja purkutöineen erittäin vaivalloinen: se vei aikaa useita päiviä ja ruhjoi säpäleiksi osan arvokkaasta ter­va­tyn­ny­ri­las­tis­ta.

Koskien kahta puolta olevien Nuas- ja Oulujärvien korkeusero on noin 15 metriä.

 

Wegeliuksen venekourut.

 

Ennen kanavia molemmissa Kajaaninjoen kolkissa olivat vuonna 1820 valmistuneet venekourut, jotka rakennutti Hyrynsalmen monitaitoinen ja puuhakas kirkkoherra Johan Wegelius. Loivasti laskevissa kouruissa tervaveneet ohittivat ennen kanavien aikaa koskien kuohut kelujen avulla. Uudet kourutkaan eivät saaneet varauksetonta tunnustusta. Hevosajurit näet levittivät hiukan liioitellenkin tietoa, että kourut ovat vaarallisia. Niinpä moni tervansoutaja jätti kourut väliin ja turvautui vanhaan ja työlääseen hevoskyytiin. Hevosmiehillä oli "oma lehmä ojassa", kun he puhuivat kourujen vaarallisuudesta. Tervaveneiden lasku kouruja pitkin oli näet puolta halvempaa kuin ajureiden antama kyyti.

 

Kajaanin koskien kanavointi ei ollut aikoinaan mikään itsestäänselvyys. Jo 1700-luvulla suunniteltiin, että kanava pitäisi tehdä Kuluntalahdesta Jormuaan. Jostain kumman syystä Jormuanlahden ja Kuluntalahden kanavahanke pulpahtaa esiin vielä 2000-luvullakin.

 

24 000 tervatynnyriä kulki Kajaanin ohi yhdessä vuodessa. Kajaanin Koivukosken yläpuolella on ollut vilkkaimpina tervansoutuaikoina kymmeniä veneitä odottamassa pääsyä Oulujärvelle. Sulkujen läpi kulki lähes 70 vuoden aikana satoja tuhansia tynnyreitä tervaa. Vilkkaimmillaan liikenne oli noin vuonna 1900, jolloin kanavien läpi kulki yhdessä kesässä tervaa noin 24 000 tynnyriä. Kanavien valmistumisen jälkeen 1840-luvulla päästiin heti jo noin 10 000 tynnyriin vuodessa. Vilkkaimman kesän aikana sulutettiin noin tuhat täyttä tervavenettä kanavien läpi. Ja nämä kaikki veneet piti tietysti suluttaa lähes tyhjinä takaisin kotivesille Sotkamoon ja Kuhmoon.

 

Kanavien alkuvuosina Kajaanin sulutusjonot ovat olleet pieniä Vaalaan verrattuna. Vaalaanhan pakkautuivat kuhmolaisten tavoin myös Emäjoelta lähteneet tervansoutajat. Vaalassa on ollut jopa 200 venettä odottamassa valan tehnyttä koskenlaskijaa ja laskuvuoroa. Kun yhdessä veneessä on ollut keskimäärin kolme soutajaa, on Vaalassa ollut parhaimmillaan noin 600 tervamiestä tai -naista. Kun väkeä oli Vaalassa paljon ja menokin hiukan vauhdikasta, Muhoksen nimismies lähetti Vaalaan oman "tervanimismiehensä". Ovathan siellä Vaalassa juhlineet - ehkä jopa viinan voimalla - myös Oulusta tulijat.

 

Kanavat jäiden puristuksessa. 

 

Jäidenlähdön aikaan sulkulaitteet ja kanavat joutuivat suurelle rasitukselle. Erityisesti Koivukosken sulku oli altis särkymään. Se jopa rakennettiin lähes uudelleen vuosina 1888-1889.Jatkuvat korjaustyöt tulivat äärettömän kalliiksi, suluista saatavat tulot jäivät tuntuvasti menoja pienemmiksi. Nettotuloja laskettaessa kanavien toiminta oli tappiollista.Kun valtio maksoi kanavien kustannukset, hyöty jäi paikalliselle väestölle. Näin Ämmä- ja Koivukosken kanavat olivat omana aikanaan merkittäviä aluepoliittisia tukitoimia.

 

Tuhansista tervansoutajista monet nousivat muita maineikkaimmiksi. Harakkavaaran Antti (1851-1931) souti Kuhmosta Ouluun 128 venelastia. Kotaniemen Matti (1857-1936) oli nuorempana tavallinen soutumies, mutta teki sitten myöhemmin "omassa melassa" 76 tervamatkaa Kuhmosta Ouluun.

 

Rautatiekuljetukset alkuun. 

 

Kajaanin uusi rautatie sai heti valmistumisen jälkeen tervatynnyrit raiteille. Asemalle menevät tervatynnyrit purettiin Koivukosken yläpuolella joen rantaan nykyisen Prisman kohdalle. Tähän Suvantorantaan nousi iso tervahamina.

 

Suurimmillaan rautatiekuljetukset olivat vuonna 1908, jolloin Kajaanin asemalta kuormattiin rautatievaunuihin 6681 tynnyriä tervaa. Tervat menivät rautatierahtina lähinnä Kotkaan ja Viipuriin. Kajaanin rautatien valmistuminen ja tervakaupan hiipuminen olivat lopullinen sinetti kanavien sulkemiseen.

 

Lähde: Raili Kauppila ja Anneli Suihko "Tervan tie". Kainuun museon julkaisuja 1987.

 

8.1.2010 Kuhmolainen / Matti Haapavaara

Aika virtaa Renforsin ran­ta­tiel­lä. Osa 1.

Synnyinkaupunkini Kajaanin halki virtaa Kajaaninjoki. Milloin mielsin tuon vesialueen joeksi? Onhan voimalaitos kahlinnut sen pikemminkin järveksi lapsuudenkotini lähettyvillä. Lapsena uintireissulla puhuimme joesta, vaikka sen vesi ei juuri virrannut. Jää ei kaupungin sydämessä kuitenkaan kestä hiihtäjää, virtausta siis on. Joki on elänyt sisälläni, tiedostamattani. Jostakin syystä mukanani on kulkenut kolmenkymm-enen vuoden ajan lukuisista muutoista huolimatta eräs runo. Ilmeisesti sen sanoma on ollut minulle tärkeä. Runo on leikattu lehdestä, paperi on rypistynyt ja sen väri on jo muuttunut ruskehtavaksi. Hätkähtäen muutama vuosi sitten tajusin, että sehän kertoo joesta.

 

Kaupunki rakensi joitakin vuosia sitten kevyenliikenteen väylän joenrantoja seurailemaan. Se nimettiin Herman Renforsin lenkiksi tai Renforsin rantalenkiksi Kajaanissa 1850 - 1920 -luvulla vaikuttaneen monipuolisen teollisuusmiehen Herman Renforsin mukaan. Jokiranta kotini kohdalla kasvoi metsää, jossa kulkemista lapsena pelkäsimme: rannoilla viihtyivät humalaiset. Vaikka pidänkin parempana metsien säilyttämistä metsinä, en rantalenkin rakentamista tässä tapauksessa pidä huonona ratkaisuna. Se avasi metsän ja joen kaupunkilaisille. Lenkki on säilynyt rauhallisena väylänä ja on suosittu kajaanilaisten kävelyreittinä.

 

Joen varrelle sijoittuu monia Kajaanin historiassa merkittäviä kulttuuri-historiallisia kohteita. Kokonaisuus on nimetty valtakunnallisesti arvok-kaaksi ra­ken­nus­his­to­rial­li­sek­si alueeksi. Kohteet on esitelty opastauluin, joista tosin osa on tuhottu. Ilmeisesti nuoriso on tuntenut vastustama-tonta vihaa tauluja kohtaan. Ne on tuhottu yön hämärinä tunteina.

Reitin voi aloittaa Kauppatorilta, jossa seisoo kaupungin perustajan Pietari Brahen patsas. Miekka tanassa hän katselee kaupunkilaisten hyörimistä kesän paahtavalla torilla: kalalokki kirkuu loputonta ikä-väänsä - kaiiija, kaiiija, kaija, kaija. Tuore mansikka tuoksuu. Talvisin kreivi ihmettelee selkänsä takana kuuluvaa korvia huumaavaa tykkien jylyä uuden vuoden aattona. Useasti ihmettelen, miksi tämä mahtimies on kääntänyt selkänsä joelle? Kauppatori ja Suvantoranta on varmis-tettu kiviaidalla. Kun joen vesi on alempana, paljastuu aidan juuresta kivikko kuin ruma kynnöspelto. Ter­van­kul­je­tusai­ka­na ihmisillä on ollut malttia rakentaa taidokkaita kivipolkuja, möljiä, koskien rantamille. Miksi nykyihmisillä ei ole ollut kärsivällisyyttä jatkaa rakennusperintöä, vaikka koneet ovat apuna? Onneksi kivikko ei näy rantaa kulkevalle.

 

Suvantorannan venelaiturien paikalla oli 1900-luvun alussa satojen tervatynnyreiden rivistöt. Kun Kajaani sai rautatien 1904, varastoitiin tynnyrit tervahoviin odottamaan junakyytiä etelään. Joen merkitys tervaväylänä jäi historiaan. Mahtoiko kainuulaisemäntien voi saada enää kiskoilla kyytiä kaupunkien paremmalle väelle? Jäivätkö Oulun tervaporvarien leivät ilman liukastetta?

 

Kajaanin leirintäalue sijaitsi ennen jokirannassa Onnelassa. Kävimme iltaisin vastarannalta tarkistamassa, mikä on telttatilanne alueella. Vuosien mittaan telttojen määrä väheni, kunnes ne olivat jo harvinai-suus. Kirkkaiden värien kirjavoima rinne on muuttunut vihreäksi veraksi. Syksyllä lehtikuuset leiskuvat keltaisina pylväinä. Mäen rinteillä voi vielä löytää nurmelle raivattuja tasanteita, joiden ruoho on painunut lakoon. Aivan kuin teltta olisi juuri koottu kasaan, kääritty makuupussit ahtaisiin suojiinsa ja sullottu auton tavaratilaan. Vielä viimeinen tarkistus retkipaikalle, ovet paukkuvat ja matkailijat ovat valmiina suuntaamaan auton nokan kohti uusia maisemia. Nyt alueella sijaitsee Avantouinti-keskus, joka lienee upein Suomessa. Pakkasella voi saada koskikaran kaverikseen avannon reunalle. Siinä se tepastelee jäällä edestakaisin ja ihmettelee pumpun kuplittamaa vettä ja uijaa. Koskea se kai kaipailee. Rantakoivussa tilhi pöyhistelee pönäkkänä töyhtö suittuna kuin korpraali evp harmaassa takissaan. Kesälläkin Avan­to­uin­ti­kes­kuk­ses­sa voi jäähdytellä 4-asteisessa allasvedessä.

 

Joen pohjoisrannalle siirtyminen vaatii nälkäkanavan ylittämisen. Kanava rakennettiin nälkävuosina hätäaputöinä, jota vastaan rakentajat saivat ruokaa ja rahaa. Kanavaa ylittäessäni mustana virtaava joki vaatii pysähtymään, tuijottamaan veden liikettä. Mietin, miten sen kallioisia seiniä pääsisi kiipeämään, jos talviyönä sinne luiskahtaisi. Kuka kuulee huudot, mistä saa sormillansa otteen? Millaisen armahduksen musta vesi tuo? Petäisenniskan koski kohisee matkan päässä, huuru leijuu veden yllä. Hauta ainakin olisi kaunis.

 

Kesäiltana Pyörteen tilan rannalla taiteilija Louis Sparre pystyttelee maalaustelinettään ja ikuistaa tussipiirroksiin kosken levottomat kuohut. Sparre oli häämatkallaan Kajaanissa ja kuvasi tauluihinsa tervakulttuuria näillä rannoilla. Koskessa kiitävä kapea kainuulainen tervavene natisee liitoksissaan, mutta korotetut laidat pitävät tynnyrit paikoillaan. Perässä seisoo valtavan melan varressa taitava mies kosken kuohuja tarkkaillen.

 

Useasti väsyneenä ja mieli hajalla hakeudun virran ääreen. Kauhon veden syvyydestä sirpaleisia ajatuksiani, sekamelskana ne nousevat pintaan. Vähitellen ajatukset löytävät paikkansa, ne rakentuvat kokonaisuudeksi, mieli tyyntyy. Katseeni pysähtyy heinänkorsiin, joihin pakkanen on hionut jäähelmiä lokakuisena yönä. Tähän tyydyn. Sanat katoavat mustaan vesipaateen rantakivikon takana muotoutuen lauseiksi, joskus myöhemmin.

 

3.2.2008 Aulikki Piirainen

(teksti alunperin julkaistu Oulujoen reitin nettisivuilla, Joen tarinoissa 3.2.2008)

Aika virtaa Renforsin ran­ta­len­kil­lä. Osa 2.

Ainoa pätkä, missä Renforsin lenkkiä patikoiva ei pääse kulkemaan joen vartta myötäillen, on Kuurnan puolella. Kulkijan täytyy siirtyä ke­vyen­lii­ken­teen­väy­läl­le ja säilyttää joki kuvana muistissaan. Onneksi tämä pätkä ei ole pitkä, kilometrin toista vain.

 

Reitti kulkee Koivukosken rantaan. Lapsuudessani joen rantatöyräs oli suosittu mäenlaskupaikka. Nyt polulla kulkee sauvakävelijöitä ja koirantaluttajia. Enää ei kuulu lasten jännittyneitä kiljahduksia kelkan vauhdin kiihtyessä hallitsemattomaksi. Ei tuoksu lumen kostuttama villalapanen, eikä kuulu vinkkeleiden töpsähtely tallaantuneella lumella. Ylväät lehtikuuset ja huikaisevan korkeat männyt humisevat kaivaten poikien ja tyttöjen huutoja. Tietotekniikka ja muut elektroniset välineet ovat vanginneet lasten äänet seinien sisälle.

Kyynäspäänniemi

Teppanan puolella reittiä ovat uusi ja vanha perätysten: 1900-luvulla rakennetut voimalaitokset ja 1600-luvulla rakennetun linnan rauniot. Lapsena rauniot olivat jännittävä seikkailupaikka, muureilla kiipeiltiin ja oltiin piilosta. Nykyisin siellä taitavat viihtyä enimmäkseen keskenkas-vuiset kesäiltaisin pulloja kallistellen.

 

Linna on maailman pohjoisin kivilinna. Sitkeät asukkaat puolustivat linnaansa pisimpään venäläisiä vastaan Isonvihan aikana. Linnassa oli kuuluisia vankeja, historioitsija Messenius ja vähemmän tunnettu ruotsalainen runoilija Lars Vivallius. Hän oli tunnelmalyyrikko, jonka runot kertovat vapauden kaipuusta. Se voi olla peräisin vankiajoilta, jolloin hän tuijotti tyrmänsä kaltereiden läpi talvesta vapautuvaa jokimaisemaa.

 

Koskimaisemaa on käynyt linnanraunioilta ihailemassa keisari Aleksanteri I Suomen matkallaan. Tuo matka oli jännittävä, sillä keisarin vene joutui Oulujärvellä kovaan myrskyyn. Keisari pelastui ja kajaanilaiset saivat ottaa hänet hurraten vastaan Ämmäkosken alapuolella.

 

Koivukosken alapuolella on Kyynäspäänniemi. Kerrotaan, että Urho Kekkonen näki aikoinaan unta, että hän oli ostanut näkymän niemelle. Olisiko Urkkiin tehnyt vaikutuksen veden järisyttävä voima, kun se tulva-aikana pyyhkäisi niemen allensa.

 

Nykyisin niemessä voi käydä ruokkimassa sorsaparvea. Joskus voi onnistua tapaamaan koskikaran mustassa puvussa suittuna ja kiireisenä sukeltelemassa rantakiviltä kirkkaaseen veteen. Onpa havaittu saukkojenkin mäenlaskujälkiä joen törmällä. Monena talvena joen sulassa on kellunut joutsen tai kaksi. Ne on pelastettu lentokyvyttöminä jostakin maakunnan järvestä jäätymästä. Näky on mykistävä: musta vesi, lumiset puut rannoilla ja valkoinen joutsen, kuin tuonelan virralla.

Myös Suomea valokuviin taltioinut I. K. Inha kulki Pohjois-Suomen mat-kallaan Kajaanin kautta. Hän oli saanut tehtäväkseen kuvata Pohjois-Suomen maisemia pääkaupunkilaisten ihasteltavaksi. Koskiluonto innosti Inhaa ja Kajaanissa hän kuvasi linnan raunioilta Ämmäkosken putouksesta avautuvaa kapeaa kallioseinäistä jokiuomaa. Tuossa mustavalkoisessa kuvassa piirtyvät tarkasti koskipelto, sulunvartijan mökki eli lussitupa ja äkisti putoava köngäs.

 

Linnanvirran vastarannalla on Heikki Savolaisen puisto tai Rantapuisto, jolla nimellä se arkisemmin tunnetaan. Puistoon on pystytetty olympia-sankari Heikki Savolaisen muistomonumentti. Samassa puistossa seisoo myös Eino Leino kirja kädessään. Korven hiihtäjä on palannut kotijoel-leen. Uni on vienyt runoilijan tuskat, päivä on loppunut ja loppunut on myös yksinäisen hiihtäjän tie.

 

Linnankadun toisella puolella Rantapuistoa istuu Kajaanin piirilääkäri Elias Lönnrot katsellen joen yli mietteissään. Liikkuvatko hänen ajatuk-sissaan Kalevalan runoelmat vai miettineekö hän, miten voittaisi itsel-leen värjäri Piponiuksen Maria-tyttären kiintymyksen? Toisaalta lääkärin ajatuksia voivat askarruttaa kainuulaisten huonot terveysolot, joiden parantamiseen hän päättäväisesti ryhtyi. Puisto vaikuttaa autiolta ja orvolta. Sitä ei tunne entisekseen, niin monta jyhkeää kuusta on kaadettu Savolaisen muis­to­merk­ki­hank­keen yhteydessä.

Syksy Renforsin lenkillä

Hevos-Heikki oli yksi menestyneimmistä te­li­ne­voi­mis­te­li­jois­ta, jonka ura huipulla kesti yli kaksikymmentä vuotta. Kainuulaisten mieltä lämmit-tää, että Savolainen asetti syrjäisen kaupunginlääkärin viran pääkau-pungin virkamiehen toimen edelle. Tasavallan presidentti ehdotti Savolaiselle lääkintöhallituksen pääjohtajan paikkaa, mutta Savolainen halusi jäädä Kajaaniin. Heikki oli Elias Lönnrotin ihailija ja sen hän mainitsi erääksi perusteeksi Kajaaniin tulolle. Kajaani oli hänen mielestään ainoa jäänne Lönnrotin työkentästä.

 

Savolainen toimi kaupunginlääkärinä lähes kolmekymmentä vuotta. Kerrotaan, että hän vastusti aikoinaan Rantapuistoon suunnitteilla ollutta kerrostaloa. Kun vastustajat hävisivät kiistan, Savolainen osti talosta osakkeen. Edelleenkin se on ainoa kerrostalo puistossa. Aiemmin samalla paikalla sijaitsi Herman Renforsin asuintalo ja kauppa.

 

Kajaanin Seudun Luonto ry myönsi Heikille Mr. Oulujärven arvonimen ja ympäristöpalkinnon ansioista Oulujärven elämän ja rantaympäristön puolestapuhujana. Heikki vastusti aikanaan myös Oulujärven ylitystietä.

Linnanraunioiden takana Teppanan puolella rinteessä seisoo Kainuun ainoa kartano, Karolineburg. Lapsena pääsin joskus vanhempien sisarusteni mukana hakemaan alumiinipäälärillä maitoa Karoliinanporin maitohuoneesta. Tuo keltainen, arvokkaan ja saavuttamattoman näköinen kartanorakennus herätti pienen tytön uteliaisuuden ja mielikuvitus kertoi tarinaa kartanon kauniista tyttäristä. Silloin kartano toimi Kajaani Oy:n työsuhdeasuntona. Nykyisin siellä vietetään juhlia hienostuneessa ympäristössä.

 

Kajaaninjoki virtaa vaarojen ympäröimässä laaksossa kaupungin sydämessä. Ennen koskien vangitsemista voimatalouden käyttöön kaupungin äänimaisemaa hallitsi vapaana ryöppyävän veden villi jylinä. Merilohi nousi Ämmäkosken alle, se houkutteli kansainvälistä elämää Kainuuseen. Joki virtasi runojen rajalta länteen. Se kuljetti tarinoita, tietoa, kulttuuria. Koettu historia on uurtanut syvän jäljen kainuulaiseen kansanluonteeseen. Katseessa on yhtä aikaa kärsimyksen tummuus ja haaveen sininen utu. Kajaanin arvokas kulttuurihistoria näyttäytyy rikkaana Renforsin rantalenkin varrella. Kävellessäni noita polkuja, koen kiitollisuutta ja ylpeyttä kainuulaisista juuristani.

 

 

Aulikki Piirainen 18.1.2010