Oulujoen reitti ry
Lohenpoikasten tulevia kotisijoja
Meille suomalaisille kaupataan kalatiskeiltä dioksiinipitoista Itämeren luonnonlohta. Dioksiini on pitkäikäinen myrkky, jonka saantia ravinnos-ta on pyritty eri tavoin vähentämään. Dioksiini aiheuttaa kehityshäiriöitä ja muutoksia mm. sukupuolihormonien toiminnassa.
Meillä ja Ruotsissa toisin kuin muissa EU-maissa sallitaan Itämeren meri-lohen kaupallinen pyynti, vaikka lohen dioksiinipitoisuudet ylittävät selvästi asetetut turvallisuusrajat. Meille on onnistuttu hankkimaan tähän poikkeuslupa, jota on jatkettu vuosille 2007-11. Tätä on perusteltu osin kalaravinnon terveysvaikutuksilla mutta todellisuudessa määrää-vänä on ollut lohenpyynnin taloudellinen merkitys.
Lohisaaliin määrä ja taloudellinen arvo on kuitenkin kutistunut olemat-tomiin 90-luvun alusta lähtien Itämeren lohikantojen romahduksen myötä. Tällä hetkellä Suomen ammattikalastuksen lohisaalis on reilu 150 000 kg ja sen kaupallinen arvo ehkä 600 000 euroa. Vain hyvin pienelle osalle, ehkä 10%, merikalastajista on lohi ehdottoman tärkeä ansionlähteenä. Tuo 150 000 kg merilohta ei toki suomalaisia pahoin myrkytä mutta kysymys turvallisuusrajoista on periaatteellinen.
Erityisen omituiseksi asian tekee se, että merilohi (toisin kuin silakka tai sika) on uhanalainen eläin. Tornionjoen luonnonlohikanta on ilahdutta-vasti elpymässä, kun se keikkui aiemmin sukupuuton partaalla. Mutta elpyminen on vielä aivan alkuvaiheessa ja täysin riittämätöntä. Muiden jokien lohikannat voivat hyvin huonosti. Toisin kuin lohen elinvoimaiset luonnonpoikaset eivät laitoksissa miljoonilla euroilla kasvatetut ns. velvoitelohen poikaset enää käytännössä selviä hengissä merivaelluk-sesta. Näin laitoslohen istutuksiin käytetyt miljoonat heitetään hukkaan.
Itämeren lohi on vaarassa. Ajoverkkokielto ei näytä tuovan lohikantojen tilaan ratkaisevaa parannusta, koska pyynti rannikolla jatkuu liiallisena. Meren tila heikkenee, ja uusia uhkatekijöitä ilmaantuu (mm. kampama-neetti) entisten lisäksi (mm. poikasia tappava M-74 oireyhtymä). Itäme-ren lohen elinvoimainen olemassaolo on tällä hetkellä käytännössä Tornionjoen ja Ruotsin puolen Kalixjoen luonnonpoikastuotannon varassa.
Luonnonlohikantaa ei saa nujertaa merikalastuksella kuten on aiemmin tehty. Ilman huolta tulevaisuudesta merikalastustahot vaativat nyt, että luonnonlohta suojaavat kalastuksen aikarajoitukset poistetaan ja pyrki-vät lisäämään roimasti lohen kalastusponnistuksia. Meille kuluttajille haluttaisiin tarjota entistä enemmän uhanalaista luonnonlohta. Näin leikattaisiin Tornionjoen luonnonlohen lupaava elpyminen heti alkuun-sa. Liiallinen pyynti ja vielä sen lisääminen on tuhoisaa muiden jokien hyvin huonosti voiville lohikannoille. Erityisen kehnosti jaksaa Oulujoen lohi.
Lisääntyvä pyynti uhkaa myös romuttaa elintärkeät vaelluskalojen palauttamishankkeet mm. Kemi-, Ii- ja Oulujoella.
Itämeren merilohen uhanalaisuus ja korkea dioksiinipitoisuus yhdessä tekevät välttämättömäksi sen kaupallisen kalastuksen lopettamisen Suomessa. Vaihtoehtona voisi olla viiden vuoden merilohen pyynti-tauko. Suomen on syytä luopua EU:lta keplotellusta poikkeusluvasta dioksiinilohen myyntiin. Epäilemättä Ruotsi seuraa perässä. Näin merilohen tulevaisuus alkaisi näyttäytyä valoisammalta.
Merikalastajien työ on hyvin arvokasta ja tuottaa hyvälaatuista ja kansanterveydellisesti tärkeää kotimaista kalaa. Meren ammatti-kalastajille on täysimääräisesti korvattava lohenkalastuksen keskeyttämisestä aiheutuvat menetykset ja tuettava siirtymistä muiden kalalajien pyyntiin. Luonnon merilohi voidaan pelastaa varsin pienellä rahalla.
Dioksiinipitoinen ja ennen kaikkea uhanalainen Itämeren merilohi on jo ensi kesänä saatava pois kauppojen myyntitiskeiltä.
Pekka Jurvelin
Nuojua kerran talvipäivänä
Kaamos on jo osin väistynyt, kun pysyvän tuntuinen lumi laskeutui maahan. Parin viikon kuluttua päivä jo pidentyy. Sitä odottaa aina malttamattomasti, vaikka miksi pitäisi? Kaamoksen hämärä on hyvää aikaa, oikeastaan parasta, jolloin pystyy edes hieman asettumaan läsnä olevaan hetkeen kaipaamatta siitä heti pois.
Vaikka liialliset jouluvalot usein ärsyttävät minua, ovat ne hillittyinä myös kauniita. Muhoksen liikenneympyröiden puiden jouluvalot koen sykähdyttävinä joka kerta ohi ajaessani. Nuo pienet valoliekit ovat juuri tuollaiset, sopivat hillityt, silti ”häikäisevät” jään valot puissa. Taidetta.
Syksyn tärkeimmistä aiheista Oulujoen lohen tilanne on murheellisin. Jotkut ovat jo ehtineet esittämään nykyisen mahdollisesti liian laitostuneen ”Montan lohikannnan” korvaamista elinvoimaisemmalla Tornionjoen kannalla. Selvää tietenkin on, että tämän nykykannan elinvoiman voi selvittää vasta, kun luonnonkierto on Oulujoella käynnistynyt ainakin jossain määrin ja kun poikasistutukset on siirretty ylävesille ja toteutetaan nuoremmilla 0- tai 1-vuotiailla poikasilla. Nämä ehtivät sopeutua luonnon ankariin olosuhteisiin, tulevat pääosin syödyksi mutta jäljelle jääneet ovat sitten olemassaolon kamppailun mestareita. Selviytyvät meressä petokalojen ja hylkeiden uhkasta paremmin.
Nykyinen lohenistutuskäytäntö periytyy siltä ajalta, kun kaikki istutus-kalat oli tarkoitettu tapettaviksi merikalastajien saaliiksi ja viimeistään jokisuulla vapamiesten toimesta. Nyt tilanne on muuttunut. Kalatie on Oulujoella avannut väylän lohelle poikastuotantoalueille. Nykyinen istutuskäytäntö ei palvele luonnonkierron käynnistymistä. Se on muutettava luonnonkiertoa kohti suuntautuvaksi.
Istutuslohien täydellistä tappamista varten perustettiin aikanaan terminaalikalastusalueet Oulujoen, Iijoen ja Kemijoen suille. Siellä ”terminaattorien” oli tarkoitus päättää lohien päivät. Nyt on kuitenkin tapahtunut vähittäinen, salainen muodonmuutos – tapettava velvoite-lohi onkin muuttunut tulevien lohien emokalaksi ja etsii väyläänsä ylävesien kutualueille. Ylisiirtojen myötä se olisi mahdollista jo ensi kesänä kaikilla joilla. Tätä tärkeää toimea ei pidä viivästyttää byrokraattisilla määräyksillä, joita perustellaan kalatautien ehkäisyllä. Patojen yläpuoliset puhtaat alueet ovat luonnottomia. Kaikissa joissa on avattava yhteys mereltä latvavesille. Luonnossa on tauteja, joiden kanssa joudutaan elämään. Ei niiltä padot varjele. Enemmän vetoaminen kalatautiuhkaan tuntuu tekosyyltä. Kunhan ei taustalla häärisi MMM:n byrokraatit (osa ns. kalastusmafiaa), jotka näyttävät sitkeästi vastustavan lohen suojelua ja luonnonkierron palauttamista.
Olen vuosien ajan seurannut kalastuskeskusteluja mm. kalastus.com –palstalla ja osallistunut keskusteluun. Olen pitkään yrittänyt säilyttää uskoni siihen, että merikalastajien edustajien, heidän liittonsa SAKL:n aktiivien kanssa voitaisiin päästä jonkinlaisiin kompromisseihin. Näillä turvattaisiin sekä merikalastajien kohtuullisen lohisaaliin mahdollisuus että se tärkein – Tornionjoen poikastuotannon nousu maksimiinsa, josta ollaan varmasti vielä kaukana. Nyt ns. kalastusmafia näyttää ahneu-dessaan ottavan tavoitteekseen lohta suojelevien pyynnin aikarajoituk-sien purkamisen ja kalastusponnistusten rajun lisäämisen. Sillä verukkeella, että ajoverkkokielto tuo Itämeren täyteen lohta.
Siltä ei näyttänyt jokisuilla viime kesänä. Tornionjoella oli vähän parempaa, toisilla joilla, Simojoellakin kehnoa, Oulujoella karmeaa.
Luonnonlohta on suojeltava, Tornionjoen lohen ja poikastuotannon lupaavasti alkanutta elpymistä ei saa katkaista silmittömällä kala-ahneudella. Pyyntiponnistusten lisäämisellä vaarannettaisiin vaivalloisesti elpyvien tulevien lohijokien kannat. Kuivajoki, Kiiminkijoki ja Pyhäjoki meitä lähimpinä. Pahimmillaan tuhottaisiin edellytykset saada pyydettyä riittävästi lohen emokaloja siirrettäväksi yli patojen Kemijoella, Iijoella ja Oulujoella. Ahneus täytyy laittaa kuriin – lohen puolesta.
Kamppailujen aika koittaa siis joulun jälkeen. Monenlaista koitosta on luvassa. PVO vääntää väen väkisin Kollajan allasta. Naurettava on väite, että kalojen elinolosuhteet parantuisivat Kipinässä ja muissa koskissa, jos niiden virtaus ehdytettäisiin minimiin ja vaurioitettaisiin pahoin Iijoen parhaita poikastuotantoalueita, jotka odottavat lohtaan.
Iijoella on käynnissä pitkä väsytystaistelu, jolla koskiensuojelijat yritetään uuvuttaa ja juoksuttaa hengiltä kaikin tavoin. Joen puolustajien täytyy varautua pitkään kamppailuun, koota vähitellen voimia kovimpia otteluita varten. Kollajalla voimayhtiö tulee kohtaamaan päättäväisen, jokeen sitoutuneen puolustajajoukon, jonka yli ei noin vain kävellä.
Saarisuota havittelee turveyhtiö tuhottavaksi Vaalassa. Kunta vastustaa ja eiköhän sielläkin puolustusliike nouse. Vaikka turvekentän jätevesiä ei lasketakaan Kutujokeen, jo nykyiseen lohijokeen vaan Oulujoen sivujokeen Naamanjokeen, ei tilanne muutu. Luonnontilaista kaunista suota ei Suomenmaassa saa enää polttoturpeeksi runnoa. Jo ojitetut suot ja entiset suopellot ovat jo toinen kysymys, joiden avulla kenties voitaisiin turpeenpoltto saattohoitaa menneisyyden energiantuotanto-tapojen, ilmastomuutosta kiihdyttäneiden fossiilipolttomuotojen sekalaiseen historiaan. Saarisuolla täytyy olla valmis vastarintaan.
Oulujoen molemmille puolille, Pyhäjoen Hanhikiveen ja Simoon suunnitellaan ydinvoimalaa. Ikuista myrkkyjätettä tuottavat menneisyyden energia-ajattelun jättimonumentit nousisivat pahimmillaan molemmille suunnille Oulujokisuuta. Vastarinta on jo noussut ja tulee voimistumaan.
Pitkäänpä kirjoitin, onpa ollut taukoakin. Välillä hirvittää, mitä kaikkia otteluita on edessä. Hajalleko tässä revitään meidät täysin? Ei. Noissa kamppailuissa muodostuu vastavoima, joka vetää nuorison parhaat porukat kamppailuun luonnon ja jokien puolustamiseen. Ikääntyvät jokiyhdistykset kaipaavat nuorta verta ja kamppailujen myötä sitä myös tulee. Ja koski kuohuu rajuna.
Pekka Jurvelin
Kuohuja Merikoskessa
Tuiran rannan kävelytiellä olen kokenut yllätyksiä. Olen kuullut kosken kohinaa! Aika ajoin suistokävelyllä joen oma ääni on kantautunut korviini ja sydän on sykähtänyt: muisto vanhasta Merikoskesta.
Merikosken voimalaitoksen juoksutukset ovat olleet väliin voimakkaita. Jos samaan aikaan puhaltelee voimallisesti pohjoisesta tai idästä, ja merenpinta näin laskee, syntyy jokisuulle Hartaanselän yläosaan oikeita kuohupaikkoja.
Rohkeasti kuohuvia ajatuksia on myös heitetty ilmaan. Jarmo Moilanen esitti Kalevan yleisönosastolla Merikosken palauttamista eli pysyvää juoksutusta Merikosken vanhaan uomaan. Pienemmälläkin juoksutuk-sella syntyisi koski ja sen ääni uudelleen entiseen Valkeaan kaupunkiin. Jo muutaman kuution, saati sitten suuremmalla sekuntivirtaamalla saataisiin vanhaan uomaan yllättävän paljon hienoa poikastuotanto-aluetta. Lohella on Oulujoella pula kutu- ja poikastuotantoalueista. Vielä kipeämpi on niiden tarve meritaimenella, jonka luonnonkannat horjuvat sukupuuton partaalla.
Henry Kangas nosti diplomityössään esille ajatuksen Koskimelonta-keskuksesta. Hän sijoitti sen Lasaretinväylään, johon sopisi vaikka kansainvälisen tason koskimelontarata. Toinen vaihtoehto on juoksutus vanhaan uomaan. Tuolloin voitaisiin parhaimmillaan hyvällä suunnit-telulla jopa yhdistää poikastuotantoalue ja koskimelontamahdollisuus ynnä muu virkistyskäyttö.
Periaatteessa on mahdollista, että tietyn virtauksen käyttäminen kosken palauttamiseen ei välttämättä synnytä niin suurta energian menetystä kuin kuvittelisi. Pääosa putouksesta voidaan ottaa talteen, rakentaa patoon pienempi sivuturbiini. Koskimelontarata toki vaatii korkeamman pudotuksen kuin poikastuotantoalue, mielellään kai koko putouskor-keuden mutta siinä lisävirtaaman tarve olisi eittämättä vain ajoittaista.
Ympärivuotisella riittävällä perusvirtaamalla turvattaisiin Oulujoella tuiki välttämätön poikastuotantoalue. Periaatteessa tämä voisi olla kohtuudella rakennettavissa jopa paremmaksi kuin luonnossa?!
Merikoski on ollut Oulun sielu. Sen palauttaminen voisi tuoda tullessaan aivan arvaamattomia perspektiivejä ja innovaatioita. Kosken pysyvän äänen tarvitsemme kaupunkiimme.
Kun taas itä-pohjoistuulella merenpinta laskee ja näette joessa kunnon juoksutuksen, menkää ihmeessä Tuiran rantaan ja kuunnelkaa! Enteenä tuo ääni soi.
Pekka Jurvelin
Tuli sunnuntaiaamuna kirjoitettua kommentti kalastus.com –palstalle Merikosken kalatiekeskusteluun. On tullut jo kommenttejakin. Laitanpa sen tähänkin keskustelun herättämiseksi:
Mikä on suuri lohi, lie vähän filosofinen kysymys. Pitäisin suurena kuitenkin toisen merivuoden kalaa, naarasta etenkin. 3,5-4 kg:sta ylöspäin. Erottaa uroskalasta, kojamasta pienestä tai puuttuvasta leukakoukusta.
Etenkin naaraat ovat tärkeitä suvunjatkamisen kannalta. Vähättelemättä suurten urosten merkitystä, etenkin jos nousevat Muhosjokeen, jossa on vastikään kunnostettu laajoja poikastuotantoalueita. Siellä luonnon-kierron käynnistyminen on todennäköisintä. Oulujoen pääuomassa on myös periaatteessa hyviäkin poikastuotantoalueita, mutta lyhytaikais-säännöstelyn virtaamien rajut vaihtelut, etenkin väliin virtauksen lähes seisahtaminen tekee nuo alueet vähemmän kelvollisiksi.
En halua syyllistää, jos joku ottaa tumman lohen saaliikseen. Etenkin kauden ensimmäinen lohi on varmasti hyvin tärkeä, myös juhlakalana ruokapöydässä. Eikä vapauttaminen aina onnistu tai ole hyödyllistä, jos kala on nielaissut vieheen syvälle ja vuotaa verta. Eikä suuren kalan vapauttaminen ole helppoa.
Kuitenkin kunnioitan suuresti niitä kalamiehiä, jotka vaikka ensimmäi-sen lohen jälkeen vapauttavat tummat syyslohet. Niiden makukaan, etenkään naaraan, ei ole järin häävi. Ottaa kuva, mitata ja vapauttaa. Kalan kuvan äärellä on talvella hyvä muistella vaikka parin konjakin kanssa.
Olen kyllä sitä mieltä, että kalastuskautta voisi Oulujoella, ei sivujoissa, jatkaa muutamalla viikolla, koska lohi nousee ruhjotulla ja räikeän säännöstellyllä joella, täysin luonnottomissa olosuhteissa kovin myöhään syksyllä.
Mutta soisin, että lohenkalastuskulttuuri Oulujoella kehittyisi siihen suuntaan, että tummat syyskalat vapautettaisiin. Etenkin suuret naa-raat, joita ei liikaa nouse ja yksikin saattaa olla arvokas käynnistäessään luonnonkierron jollakin virta-alueella.
Ei kala on tarkoitettu vain ihmisravinnoksi. Minusta lohen nousu Oulujokeen, virran palauttaminen lohijoeksi, on itsetarkoitus. Edes pienenkin luonnonkierron käynnistyminen Oulujoessa on ainut-laatuinen asia. Lohen nousu ja luonnonkierto on hyvin tärkeää vaikka lohta ei kalastettaisi lainkaan, ihailtaisiin vain pintakäyntejä.
Mutta jokivarren väen ja kalastajien mahdollisuus kalastaa ja saada lohi myös saaliiksi parantaa ihmisten uskoa ja motivaatiota siihen, että kannattaa rakentaa lisää kalateitä ylöspäin. Päättäväisyyttä kunnostaa poikastuotantoalueita ja viimein laittaa sivujokien ja pääuomankin ekologinen tila parempaan suuntaan, lopulta mahdollisimman lähelle luonnontilaista.
Oulujoella tulee selkeä tavoite olla lohen luonnonkierron palautta-minen, vähitellen aikaa myöten yhä laajempana. Ei terminaalialueen laajentaminen joelle. Terminaalialueista on päin vastoin päästävä eroon mahdollisimman nopeasti.
Lohen nousu on tuonut toivon Oulujoelle. Siksi Merikosken kalatie, joka sentään toimii edes kohtuullisen hyvin, on niin äärimmäisen tärkeä.
Pekka Jurvelin
Ahmaskosken kivimöljän haamu yön pimeydessä
Ajelin pimenevässä illassa Utajärveltä Vaalaan. Oterma kirjoitti keskus-telupalstalla, että jotain poikkeuksellista olisi tarjolla. Utasen voimalan yläpuolella näkyi liettyneitä rantoja enemmän kuin koskaan. Ylävettä oli laskettu likeisen sillan korjauksen takia poikkeuksellisen paljon, puolitoista metriä.
Ahmaskosken sillalta avautui jo lähes hämärän peittoon jäävä näky: vedestä nousi muinaisten joenkulkijoiden pian jälleen katoava muistomerkki, menneisyyden aave joen syvyyksistä. Ahmaskosken Hevonperseen rajun kuohupaikan kohdalle 1800-luvun alun suurperkauksissa rakennettu vetomöljä on taatusti Utajärven arvokkaimpia rakennusmonumentteja. Nyt se oli näkyvillä vain joillekin harvoille, jotka arvasivat tähytä kivimöljää ennen sen katoamista yöhön ja veteen. Sille kävi jälleen samoin kuin muinaisille asuinpaikoille, hautasaarelle ja ihmisten työn jäljille, jotka upotettiin patoaltaisiin.
Jos asioita arvotettaisiin toisin, jo yksinomaan tuon rakennus-monumentin arvo on niin suuri, että Utasen voimalan ylävettä ja pudotuskorkeutta pitäisi laskea pysyvästi. Hetken näkökulmasta menetettäisiin jotain taloudellista höytyä mutta pidemmällä aikavälillä tuo mammona saattaisi tuntua pennosilta.
Juuri Ahmaskoski on joen pääuoman parhaita poikastuotantoalueita ellei peräti paras. Aikaa myöten saamme jokeen minimivirtaaman, jota ei saa alittaa (100 m3/s, luonnonajan minimialivirtaama on minimi, vaikka lohen poikastuotannon takia se voisi olla myös 120-150 m3/s) ja Utasen ylävettä lasketaan tuo puolitoista metriä, kenties kaksikin.
Tuloksena olisi nykyisen Oulujoen pääuomassa ennennäkemättömän laaja ja hieno lohen ja meritaimenen poikastuotantoalue. Syntyy runsaasti aivan uutta virta-aluetta ja nykyiset alueet, jotka virtauksen ajoittaisen riittämättömyyden ja jopa pysähtymisen takia ovat laadultaan kehnoja, muuttuisivat hyviksi tai erinomaisiksi.
Oulujoen pääuoma ei ole suinkaan menetetty poikastuotantoalueena. Saman yläveden laskun voisi toteuttaa myös Merikosken, Pällin ja Nuojua voimalaitoksissa, ja poikastuotantoaluetta alkaisi olla jo merkittävästi. Oltaisiin hyvää vauhtia matkalla kohti Oulujoen palaamista todelliseksi lohijoeksi. Sen edellytys on merkittävä poikastuotanto pääuomassa. Sivujoissa voidaan saada paljon aikaiseksi mutta hyvälaatuisen veden ja suurten virtaamien pääuomaa tarvitaan välttämättä.
Tarvitaan vain ennakkoluulottomuutta ja joen käytön painopisteen muuttamista pari piirua luonnonehtoisemmaksi. Tähän ei lie uoman valtiaalla, voimayhtiöllä, nykyisin halua – mutta ajat muuttuvat, väliin hyvinkin nopeasti. Uudet, kansainväliset tuulet puhaltavat. Möljän aave kummittelee enteellisesti.
Pekka Jurvelin
Vuonon yö heinäkuussa
Matkasin Jäämerelle Tenon kautta. Kalastusreissu tuotti tittejä eli pikkulohia, harria, turskaa, seitä ja kampelaa. Olipa siis erinomaisen eksoottinen kalaherkutteluviikko! Jäämeren uhkeat maisemat hämmästyttävät aina uudelleen.
Sopulinnahkoja näkyi kaikkialla merenrannan rinnekanervikoissa ja poluilla. Suurta sopulinvaellusvuotta ei tullutkaan, kuulemma jäätävä, lumeton alkutalvi riisti hengen jyrsijälaumoilta. Meren yllä liitelivät tummat kihut ahdistellen lokkeja ja ilmaantuivat salamana paikalle, kun joku lokki oli saanut ylös kalasaaliin. Oma paikkansa kihuilla, upeilla lentäjillä lienee luonnonjärjestyksessä. Ainakin ne pitävät lokit virkeinä ja testaavat niiden lentokuntoa.
Mitä tapahtuu Pohjoisen Jäämeren horisonttien takana? Jää sulaa lämpenemisen myötä ja toisaalta paikallisesti merivesi jäähtyy kylmien sulamisvirtausten seurauksena. Jäämeren nuoret lohet eivät näytä jaksavan hyvin kuten eivät Itämerelläkään. Mikä on Atlantin lohen tulevaisuus? Vaikka tänä vuonna Tenossa paljon suurta kymppikiloista kalaa uikin ja myös nousi saaliiksi. Omalle kohdalle ei sellaista yllätystä sattunut lyhyellä visiitillä.
Täällä kotipuolessa mieltä on piristänyt tietenkin lohen ilmaantuminen Oulujokeen. Lohen pintakäyntejä näkyy joinakin hetkinä runsaasti. Oliko myöhäisen nousun syynä sitten puhutut ruoppaukset jokisuulla vai mikä? Nettikamerasta on vangittu Merikosken kalatiessä uiva lohi.
Jarmo Moilanen herättelee lukijoita taas ansiokkaasti Kalevan mielipidesivulla Iijoen lohen puolesta. Hänen mainio aiempi kirjoituksensa Merikosken kuohujen palauttamisen puolesta näyttää toistaiseksi jääneen kommentoimatta.
Olen täysin samaa mieltä Moilasen kanssa, että Iijoki on tärkein merilohen palautuskohde. Yksinomaan Kollajan tyhmänsitkeän allassuunnitelman torjumiseksi on lohi palautettava Iijokeen. Tästä voidaan saada lohijoki muutamassa vuodessa, mikäli lupa saadaan emokalojen siirtoihin yli voimalapatojen. 4-6 vuodessa ylisiirtojen jälkeen alkaisi Iijokisuulle todennäköisesti palata nousuhaluisia luonnonlohia. Kalatiet toki tarvitaan Iijokeen, ylisiirrot ovat vain keino päästä alkuun.
Toinen asia on, ettei pidä asettaa lohen palauttamisessa jotain aikajärjestyksiä eri joille rakennettaviin kalateihin. (Moilanen ei toki tällaista esitä mutta muualla on heitetty tämänsuuntaisia ajatuksia). Iijoella, Kemi/Ounasjoella ja Oulujoella edetään mahdollisimman reippaasti kalatieasiassa sen mukaan, miten edellytykset kypsyvät. Jokainen uusi kalatiehanke ja etenkin toteutunut kalatie tukee toisten jokien hankkeita. Mitään luojan säätämää kalatiepottia ei ole vaan se on luotava ja sitä suuremmaksi se tulee, mitä voimakkaammin kaikilla joilla edetään.
Toivottavasti Iijoella nähdään realiteetit oikein eikä lähdetä mukaan Kollajan allas-haihatteluun. Jos tuohon sorrutaan, se hajottaa porukan, pilkkoo lohen palauttamiseen kipeästi tarvittavan tahtotilan ja pahimmillaan halvaannuttaa koko asian. Kalatie-energia tuhotaan riitelyyn.
Jos uhkakuva toteutuisi ja Kollajan allas rakennettaisiin, menetettäisiin todellakin olennainen ja epäilemättä paras, merta lähin laaja poikastuotantoalue, kenties kolmasosa. Tämän tärkeän puolen Jarmo Moilanen nostaa selkeästi esiin.
Eikä Iijoella pysähdyttäisi Kollajan altaaseen vaan tähtäimessä on koskiensuojelulain murentaminen ja vähitellen koko Iijoen rakentaminen täyteen uusia altaita, patoja ja kanavia.
Tämä järjettömyys tullaan onneksi torjumaan nousevan kansanliikkeen voimin. Ja Parhaiten Kollajan allas syöstään unohduksen suohon pitämällä rivit koossa Iijoella ja palauttamalla lohi jokeen mahdollisimman pikaisesti.
Tänään aamukävelyllä idyllisessä Hietasaaren uomassa istuskeli kaksi vanhempaa onkimiestä veneessä. Täydellinen rauha, ja ahven syönnillään, miehet kuin onnelassa. Äkkiä syvä repeämä. ”Perkele, nyt se taas…!!” ärjäisi toinen. Kännykkä pompotti humppaansa povitaskussa. Niin tuttu tilanne.
Pekka Jurvelin
Hiljaisen virran kalastaja
Kirjoitin aiemmin Koillismaan kalastusfoorumilla pohdinnan vastauksena erään keskustelijan kysymykseen ”Miten lohen kudun onnistumismahdollisuudet paranevat, jos nousua voitaisiin aikaistaa”. Kysymys oli herännyt ”Palaako lohi Oulujokeen” –tutkimusraportin lukemisesta. Hiljaiseen heinäkuuhun tämä varmaan sopii jokiblogiin, kun harvat lukijamme käyvät tuolla foorumilla. Kyseisellä foorumin palstalla keskustellaan lohen palauttamisesta Iijokeen. Ja sehän on mitä ajankohtaisinta, paras tapa pysäyttää Kollajan altaan kaltaiset haihattelut.
PJ: Ongelmana Oulujoen lohikannassa on se, että monien sukupolvien aikana on muodostunut laitostunut kanta. Nyt alkaa käydä ilmeiseksi, että laitoskannan ominaisuudet heikkenevät ajan saatossa ja lohien selviytyminen luonnossa heikkenee. Yhä selvempää näyttää olevan, että lohien laitosviljely tulee piankin tiensä päähän, ja ainoa vaihtoehto lohen säilyttämiseksi Itämeressä on luonnonpoikastuotanto.
Epäilemättä myöhäinen nousu Oulujoella liittyy kannan laitostumiseen vaikka myös joen kesäisiin olosuhteisiin: lämmin vesi ja mitättömät virtaukset. Saattaa olla että nousuvietin ohella myös lisääntymisvietti on heikentynyt. Onneksi sentään lisääntymiskäyttäytymistä Oulujoen lohella on, sitä on sivupurossa havaittu jopa videoitu.
Jos lohikannan käyttäytymistä ja ominaisuuksia voitaisiin ohjata luonnonmukaisempaan suuntaan, todennäköisesti myös vaellus- ja lisääntymisvietti voimistuisi. Ja eräs lähtö kohtatässä on kerätä aikaista nousupopulaatiota, jolla kenties on voimakkaampi nousuvietti.
Ja tätä kantaa vähitellen valikoituisi yhä enemmän nousemaan jokeen.
Ja epäilemättä luonnonkierto itsessään synnyttäisi varhaisempaa nousukäyttäytymistä.
Jos lohi nousee Merikosken kalatien vasta lokakuussa, taitaa nousu ylös viidestä, kuudesta seuraavasta kalatiestä jäädä kovin myöhään. Jäät ja joulu voi tulla vastaan. Reviiri- ja kutualueiden löytäminen varmaan vie myös oman aikansa.
Jos vähitellen saadaan leimautetuksi lohenpoikasia yhä lisääntymässä määrin Montan voimalaitoksen yläpuolelle pääuoman sopiville alueille (joita nykyisillä virtausmäärillä on tosi vähän) ja sivujokiin, kanta vähitellen ohjautuisi luonnonmukaisempaan suuntaan.
Toki eräs peruskysymys on, että lohikannan luonnottoman myöhäinen nousu, suurelta osin vasta rauhoitusaikana on hankala imagokysymys lohen palauttamisen ja jokivarren motivoitumisen ja sitoutumisen kannalta. Jollei lohta päästä kalastamaan lainkaan, väki turhautuu. Eikä ilman väen motivaatiota synny uusia kalateitä, poikastuotantoalueita ja aikaa myöten lohen luonnonkierron käynnistymistä. Vaikka toki kalastus täytyy pitää niissä rajoissa, että lohta riittää kutupaikoille. On suosittava kalan vapauttamista kalastuskulttuurina, elämystä ruuan sijaan. Sivujoissa saatetaan tarvita alkuun tiukempia rauhoituksia.
Ja jollei Oulujoella päästä eteenpäin, se saattaa olla hankalampaa myös Iijoella. Oulujoella ei Iijoen kalatierahoja käytetä vaan kokonaispotti muodostuu sen suuremmaksi, mitä voimakkaammin kaikilla joilla ajetaan kalateiden rakentamista. Jos Oulujoella luovuttaisiin kalateiden rakentamisesta, eivät ne rahat siirtyisi Iijoelle.
Kun Oulujoelle on saatu Merikosken kalatie ja saadaan sitten Monttaan ja ylemmäksi, yhä helpommaksi käy perustelu Ii- ja Kemijoen kalateille. "Jos Oulujoella, jossa ei ole kovin paljoa poikastuotantoalueita, rakennetaan kalateitä, onhan täysin pähkähullua olla rakentamatta niitä Iijoelle ja Kemi-Ounasjoelle, jossa on valtavasti poikastuotantoalueita." Oulujoella ollaan pioneereja, jotka raivaavat tietä myös toisten jokien kalateille.
Pekka Jurvelin
Kuvassa oleva mies sai sittenkin lohen muutaman päivän kuluttua. Naama oli tuolloin juuri saman näköinen. Ihanaa on olla joella mutta kyllä vavan taipuminen lohenottiin on vuoden kohokohta. Sitä odottaa pitkän talven. Juhannuskala nousi näin Simojoesta, kenties samalla joulukalakin.
Simojokeen on kaikuluotauksen mukaan noussut ennätysmäärä lohia. Ajankohtaan nähden nousijoita on tuplamäärä viime vuoteen verrattuna. Ja viime kesä oli vuosikymmenen paras – kaikuluotauksen perusteella. Mutta eräs huonoimmista tilastoidun lohisaaliin suhteen, vaikka kalastusolosuhteet olivat hyvät. Päinvastoin kuin kuivana kesänä 2006.
Asiat kulkevat outoon suuntaa Simojoella. Jokeen nousee ennätys-määriä kalaa mutta niitä ei näy pintakäynneillä eikä saalistilastoissa. Aivan kuin ne katoaisivat jonnekin. Jos vuorokaudessa nousee jopa 120-150 kalaa, pitäisi sen näkyä pienessä joessa pintakäynteinä. Mutta ei, erittäin vähän on keski- ja yläjuoksulla näkynyt merkkejä lohista, vain pari kolme kalaa on saatukin. Noista harvoista saalislohista valtaosa on saatu alajuoksulta.
Jostain syystä paikkakuntalaiset ovat parina viime vuotena lopettaneet tyystin sen vähänkin saalisilmoittelun, jota vielä näki muutama vuosi sitten. Tuskin kuitenkaan kalastusta. Millä sitten kalastetaan? Miksi ei ilmoiteta saalista vaikka se on ainoa keino hahmottaa joen kalastuksen ja lohivarojen kokonaistilanne?
Simojoella, jossa lohimäärät – onneksi – kasvavat, ei ole käytännössä minkäänlaista kalastuksenvalvontaa, ainakaan itse joessa! Tuo on käsittämätön tosiasia. Valvonnan totaalinen puuttuminen johtaa itsestään selvästi salakalastuksen ja verkkopyynnin lisääntymiseen. Pieni ja kapea joki on melko helppo vaikka katkaista kokonaan verkotuksella. Kalastuskulttuuri on vaarassa romahtaa tyystin Simojoella valvonnan puutteeseen. Kenen on vastuu?
Simojoki lohineen on kansallisomaisuutta, aarre, ainoa täysin suomalainen aito lohijoki. Tornionjoki, Teno ja Näätämö ovat rajajokia. Simojoen lohen kohtalo ei ole vain paikkakuntalaisten, ei paikallisten kalastuskuntien ja päättäjien vaan koko Suomea koskeva kysymys.
Valvonta-asia Simojoella on pakko hoitaa kuntoon, jollei paikallisesti niin valtakunnallisin voimin. Vain siten joen kalastuskulttuuri on nostettavissa tasolle, jonka hieno lohijoki ansaitsee.
Näin lohen saannin ilooni sekoittuu huoli ja murhe. Mutta parannus saadaan aikaan, jos toimeen tartutaan.
Tämä mies on varmaan saanut lohen!
Ei sentään. Hän on vain onnellinen, kun saa olla hienolla koskenniskalla hyvässä seurassa, kahvikupin lämmössä ihanana kesäyönä! Kun on kuullut lohen loiskauksen. Tuota kalastus on parhaimmillaan, kun yhtäkkiä unohtaa saaliin saamisen ja tajuaa, että läsnäolo täällä on tärkeintä. Onnistunut perhonheitto, siiman juovan piirtyminen yönpunertavaan virranpeiliin, se riittää. Varmaan upein ylellisyys kalastuksessa on kesäyön ja varhaisen aamun kokeminen.
Simojokeen näyttää nousevan lohta ilahduttavasti. Kaikuluotainvuosien vuorokausiennätys on nyt lyöty, 90 lohta. Toivottavasti nousu jatkuu vilkkaana ja pitkään, jotta mahdollisimman monet joen kutupaikoista täyttyvät. Ja myös kalastajat saavat osansa. Viime vuosina saaliit ovat olleet kehnot.
Simojoella tehtiin muidenkin lohijokien tapaan uusi rajoitus: vain yksi lohi on lupa pyytää vuorokaudessa. Viime vuosina ei tuolla rauhoituk-sella olisi montaa lohta säästynyt, niin harvinainen saaliskala on lohi ollut. Mutta jos lohimäärä lisääntyy ja sen myötä kalastajien joukko, on tuo rajoitus varmasti paikallaan. Voisi olla perusteltu myös kausirajoitus. Kukapa nyt näissä olosuhteissa tarvitsisi kolmea Simojoen lohta enempää kesässä?
Oulujoen eräällä voimalaitospadolla törmäsin äskettäin onkimieheen, siian pyytäjään. Saalistakin oli tullut. Äkkiä nousi pieni kirkas kala ylös koukussa. "Lohenpoika, pertana! Noita on nyt riesaksi asti!" Huokasin: smolttien, lohen vaelluspoikasten matka kohti merta on siis alkanut!
Kalamies sanoi heittäneensä tarkasti kaikki lohenpoikaset takaisin jokeen. Noin pitäisi kaikkien jokivartisten menetellä. Kirkas Kutujoen lohenpoikanen ei ole tammukka, paistinpannulle laitettava! Se pitää vapauttaa mahdollisimman hellästi.
Vuoden, parin kuluttua se on palaamassa takaisin jokeen. Kenties silloin on jo saatu tarpeettoman tiukkoja eläinlääkintämääräyksiä muutettua, ja on mahdollista siirtää emolohia yli patojen. Miksipä kukin kunta vesistöalueella ei voisi ostaa omia nimikkolohia vaikkapa 10-20 kappaletta virtoihinsa? Enteiksi siitä, että lohi ja taimen vielä vaeltavat vesistön latvajokiin asti! Kalatiet kun tulevat.
Ne jätettäisiin mieluimmin pyytämättä. Tai vesistön kalamiehet pitäisivät kunnia-asianaan vapauttaa vieheeseen iskeneen lohen tuottamaan poikasia, luomaan uutta, elinvoimaisempaa Oulujoen lohikantaa. Lohen ruokakalaksi ottamisen aika tulee ylisessä vesistössä myöhemmin. Malttaisimmeko?
Vapun tienoilla ihmisriepu alkoi jo luulla, että kesä on koittanut täällä pohjoisessakin. Luonto repii hajalle harhakuvitelmat, tämä on vielä toukokuuta ja kaukana kesästä. Kylmät ja kosteat säät hidastivat veneeni tervan kuivumista mutta pääsihän se Yöttömän yön kirjamessuille, Oulujoen reitin osastolle. Eivät kirjan ystävät pahemmin tahriutuneet tervaan, ja hyvältä se useimpien nenään tuoksui. Nelisenkymmentä kirjaa meni silti vaikka niin monet sanoivat ostaneensa tai lukeneensa, monet myös lahjoittaneensa kirjani ystävilleen. Kovin paljon odotuksia on tulevan kirjani suhteen mutta onhan tämä ollut melkoista jumia kirjoittaessani. Myös toipumista ja voimien keräämistä pitkän sairausjakson jälkeen.
Paavo Haavikko on todennut hyvin, muistaakseni: Tärkein taito kirjoittajalle on osata olla kirjoittamatta silloin, kun ei ole sen aika. Tuo pitäisi jaksaa säilyttää mielessä.
Oulujoki vei tulvassaan syksyllä toisen aironi. Jossain Nuojuan ja Utasen välillä se lienee rantautunut, kun ei ole uinut voimalaitospadolle asti. Ehkä se vielä löytää minulle takaisin, elän toivossa. Helposti sen tunnistaa, lieköhän ainoa kolmimetrinen terva-airo tuolla jokiosuudella. Jollei löydy, täytyy laittaa Nurmeksen venemestari asialle.
Nyt kirjamessujen jälkeen on Nuojuan Neiti alkanut odotella Simojoelle siirtymistä. Ehkä se pääsee vielä Oulujoellekin kuntosoudun merkeissä. Merikosken alla kalastelen vanhalla muoviveneellä, joka on tähän saakka kelvannut hyvin. Kevyenä sen voi vetää kevättalvella virran reunassa jään päälle.
Huiman nopeaa on ollut huipputulvan lasku pienemmissä, lähes järvettömissä Perämeren joissa, Simojoessa ja Kiiminkijoessa puhumattakaan Oulujoen eteläpuolen joista. Kiiminkijoen Koitelinkoskella sai taas kokea kevätveden hurjuutta ja hurmiota. En toki koskeen asti päässyt mutta rannalta ihailin. Muhoksen Poikajoen tulvaveden aikaan komealle Isterinkoskelle, kenties tulevalla lohiväylälle, en ole päässyt. Ehtisi vielä, kun vettä on. Kesemmällä tuo koski kuivuu melko vähäiseksi. Silti se on potentiaalinen lohijoki, ravintotuotannoltaan ja pohjan ominaisuuksiltaan eräs parhaista. Vaikka kunnostusta vaatiikin.
Ristiriitaisen odottavissa tunnelmissa kesä lähestyy. Millainen on lohennousu? Jatkuuko lohikannan romahdus ajoverkkokiellosta huolimatta? Tuhannen taalan kysymys. Simojoella on käynnissä veikkauskilpailu, paljonko lohta nousee kesäkuun aikana. Toivottavasti oma optimistinen veikkaukseni on lähelläkään oikeaa.
Avasin soutukauden joku päivä sitten ja käväisin tänäänkin vetämässä putkiperhoa Merikosken alla jokisuistossa. Hehkuvan kirkas auringonpaiste lämmitti soutajaa vähän ylikuumaksi ja poltti nenänpääni. Nyt sitten kuljaillaan punanenäisenä jo heti vappujuhlien alussa. Ei noussut taimen perhoihini. Muillakaan ei oikein näyttänyt olevan taimentapahtumia. Haukea ja kuhaakin oli noussut. Lämmin sää oli houkutellut tavallista enemmän soutajia joelle.
Äkillinen lämpöaalto saa pohjoisen vapaat joet luomaan tulvahuippunsa hämmästyttävän samanaikaisesti. Ennusteiden mukaan Kiiminkijoella huippu on 2.5. eli vappuna ihailemaan Koitelinkoskea! Koillismaalta vetensä saava Iijoki nousee huippuunsa lähes samaan aikaan kuin Teno ja Ounasjoki 7-8.5., lohijokeni Simojoki 3.5. Ehkäpä aikaiset kirsilohet jo lähestyvät jokisuita. Kutkuttavasti lähestyy kesä ja lohennousu.
Millaiseksi lohikesä muodostuu, on arvoitus. Nyt ajoverkkokalastus on kielletty ja merikalastuksen pitäisi näin vähentyä roimasti. Mutta miten on laittoman kalastuksen ja ajosiimapyynnin suhteen, lisääntyvätkö ne? Joka tapauksessa rannikkokalastuksen rajoituksia purettiin, joka tuntuu järjettömältä lohikannan heikkenemisen oloissa. Varovaisuusperiaatteen mukaan rannikon kalastusrajoituksia ei saisi löysentää, koska ei lopultakaan ole mitään varmuutta, että ajoverkkokielto saisi suuremman lohimäärän palaamaan jokisuille. Itämeren lohikanta on viime vuosina heikentynyt kaiken aikaa. Jo ennen kampamaneettiakin.
Mutta toivotaan, että aikainen lämpöaalto saa lohien hormonit hyrräämään jo nyt vappuna ja emokalat aloittamaan vaelluksensa pohjoiseen mahdollisimman aikaisin. Jotta ne ehtisivät sivuuttaa rannikon lohirysäverkoston.
Hyvää vappua lohille ja lukijoille!
Terveiset suuren joen rannoilta. Vietin tuokion keväistä aikaa Budapestissa. Kaupunkia kutsutaan aiheesta Tonavan kuningattareksi. Vaeltelin Budan kukkuloilla, katselin ikkunastani luostarin puutarhaa ja ihailin auringonlaskuja Gül Baban türbella, hautamonumentilla, josta avautui näköala matalamman Pestin punertuvaan horisonttiin. Gül Baba oli islamilainen oppinut, joka turkkilaisvalloituksen jälkeen opetti suvaitsevaisuutta kukistettuja kristittyjä kohtaan ja voitti näin myös unkarilaisten kunnioituksen. Hauta on Länsi-Euroopan muslimien lähin pyhä paikka, jonne vaelletaan matkojen takaa. Tämä aika tarvitsee kipeästi juuri tuon kaltaisia suvaitsevaisuuden esimerkkejä, sillan rakentamista läntisen ja islamin maailman välille.
Tonava virtasi vahvana ja pyörteisenä. Kylmän kevään tuulet pyyhkivät veden pinnan aaltoihin. Läheisen Margitin sillan pilareihin on veistetty korkokuvia: soutajista, joita johtaa siivekäs sankari. Ei kai voi olla kyse muista kuin Jasonista ja argonauteista, kreikkalaisen taruston suurista soutajista, jotka nousivat ylös Tonavaa, Histeria kohti Adrianmerta tuoden mukanaan Kolkhisista noutamaansa Kultaista Taljaa.
Kalamiehiä ei juuri näkynyt joella kylmässä tuulessa. Viimeisinä päivinä sää alkoi lämmetä, toviksi patoutunut kevään vihreyden vyöry valtasi taas maisemaa, ja kalamiehet ilmaantuivat toiveikkaina virran rannoille.
Suomi oli etäällä, Kanervalan kaiut kantautuivat heikkona taustahymi-nänä Keski-Eurooppaan. Luotiin täällä sentään lohiasetus, jonka todellinen merkitys ei ole vielä valjennut minulle. Huonolta näyttää se, että rannikkokalastusta lisätään, aiheellisista pyyntirajoituksista luovutaan länsirannikon eteläosissa ja pyyntiä aikaistetaan. Väärän suunnan elementtejä. Varovaisuusperiaatetta ei taaskaan kyetty noudattamaan.
Silti kenenkään on vaikea veikata, mitä tapahtuu tänä kesänä ja seuraa-vina lohennousuvuosina. Merkitseekö ajoverkkokalastuksen (laillinen) loppuminen runsaampaa lohen nousua rannikolle ja jokiin? Toki kaikki riippuu kesän aikaisuudesta. Ja siitä, miten kehittyy Itämeren tila ja lohikanta sen myötä. Suuria uhkia on olemassa, kampamaneetti uusimpana. Jos nykyinen trendi jatkuu, ei suurta lohen nousua jokiin tarvitse odotella lähivuosina. Se pelottaa.
Yritän silti olla toiveikas ja odottelen jännittyneenä kesäkuussa Simo-joella, näkyykö aiempaa enemmän lohen ylentämisiä. Jokitoimijoiden täytyy joka tapauksessa koota rivejään. Lohi ja taimen ja jokien vielä vapaat kosket tarvitsevat entistä enemmän puolustajia ja järjestäyty-neempää toimintaa. Kuten KalaSimo totesi, homma ei voi säilyä vain aktiivisten yksilöiden, yksinäisten sissien toiminnan varassa.
Tonavassa tulva nousee vähitellen. Sulavatko Karpaattien huippujen lumet äkillisesti ja nouseeko Tisza jälleen suurtulvaan? Sortuuko taas jonkin kaivoksen suojavalli ja myrkyt valuvat jokeen kuten muutama vuosi sitten? Uhkia on maailmassa Tonavalla, Iijoella, Itämeren lohella. Pitäisi jaksaa säilyttää optimismi ja toimia parempien aikojen puolesta.
Salamyhkäinen lohiasetus muhii maatalousministeri Sirkka Anttilan pöydällä. Salaista tietoa kuulemma. Väliin näytti, että ministeriön punaniskaiset merikalastusvirkamiehet ottaisivat taas selkävoiton, ja erittäin uhanalaista luonnonlohta kohdeltaisiin entiseen tapaan elintarvikkeena. Ehkä aivan näin ei käynyt. Joku luonnehti tilannetta umpikujaksi eri hallituspuolueiden ja eri tavoin loheen asennoituvien välillä. Lohirahasto esitti vuoden mietintätauon ottamista.
Tässä tilanteessa, kun kukaan ei tiedä, mikä Itämeren lohikannan tila on lähivuosina, tuumaustauko on ehdottomasti paikallaan. Vaarana on jopa ratkaisevien virheiden tekeminen. Nyt uskotellaan, että avomeren ajoverkkokalastuksen loppuminen päästää selvästi aiempaa enemmän lohia palaamaan kutuvaellukselleen kohti kotijokiaan. Tällä perusteella löysättäisiin rannikkokalastuksen aika- yms. rajoituksia.
Jos kevät ja lohen nousu olisi myöhäinen, ja tuuli- yms olosuhteet ajaisivat lohet nousemaan rannikkoa ja jokisuita myöten, aiennettu rysäpyynti voisi aiheuttaa katastrofin. Pahimmillaan palattaisiin tilanteeseen, jolloin luonnonlohi oli häviämässä Itämereltä. Tornionjoen lohikanta keikkui sukupuuton partaalla. Pari oikein sijoitettua rysää voisi imaista koko Simojoen pienen lohikannan. Meren rysäpyynti kun on teollista toimintaa erittäin tehokkain nykyaikaisin välinein.
Varovaisuusperiaate tarkoittaa sitä, että otetaan huomioon myös pahin mahdollinen tilanne. Ja se saattaa olla käsillä. Luonnonlohen kuollei-suus meressä lisääntyy kaiken aikaa, ja istutuslohien selviytyminen lähestyy jo nollaa. Itämeri voi erittäin huonosti, siitä kertovat meren-tutkimuslaitoksen tutkimustulokset ja silmin havaittavat sinilevämatot meressä.
Lohen tärkeimpien saaliskalojen, silakan ja kilohailin kannat voivat huonosti. Turskakanta heikkenee heikkenemistään. Nyt on ilmaantunut lisäksi kampamaneetti. Pessimistisimpien tutkija-arvioiden mukaan pirullinen tulokas voi aiheuttaa lohen saaliskalakantojen ja sen myötä lohikannan romahduksen.
Pahin kalastusvisio, josta jo huhuillaan on se, että Itämeren länsirannan ajoverkot on myyty itärannalle ja siellä kalastus lisääntyy rajusti. Valvonta kun on täysin olematonta. Sekin on käsittämätöntä. Ajosiima-pyynti saa jatkua. Se on muodostanut puolet avomeripyynnistä ja nyt uutisten mukaan se lisääntyy selvästi. Mahdollista on, että lohikannan tilan nyt heiketessä rajusti, avomeren kalastusponnistukset eivät vähennykään.
Ajoverkkokalastusta on ajettu alas jo vuosia. Sen myötä aiempiin saaliisiin nähden olisi pitänyt "säästyä" 200 000 lohta vuosittain nousemaan kutuvaellukselle. Niitä ei ole näkynyt rannikkopyynnin saaliina eikä joissa. Jokin kuten on leikannut lohen selviytymistä meressä. Osasyy voi olla lisääntynyt hyljekanta mutta tutkijoiden sormi tuntuu osoittavan enemmän meren tilan heikkenemistä.
Varovaisuusperiaatteen mukaan, kutevien luonnonlohien määrän kasvun turvaamiseksi tarvittaisiin ehdottomasti entistä tiukempia rannikkopyynnin rajoituksia vuosien 96-97 tapaan. Nyt kudulleen jokiin vaeltavan luonnonlohen kalastuksen lisääminen rannikolla tuntuu absurdilta. Tätä on pyritty väen väkisin ajamaan uuteen lohiasetukseen.
Meren ammattikalastuksen lisäämistä ajavat eivät millään halua tunnustaa, että Itämeren lohi on uhanalainen. En voi välttyä ajatukselta, että he kyllä tietävät todellisen tilanteen. He tietävät, että lohen merikalastus tullaan vääjäämättä muiden sivistysvaltioiden tavoin ajamaan riittävän alas luonnonlohen turvaamiseksi. Epäilemättä merikalastus joudutaan lopettamaan, ainakin jos nykysuuntaa jatketaan.
Nyt minulle näyttäytyy, että tuo "merikalastusmafia" haluaa viimeisinä vuosina ulosmitata mahdollisimman paljon luonnonlohta kaupan hyllylle vain lisätäkseen korvauksia, joita tulevat elinkeinonsa menettämisestä vaatimaan. Saattaen välinpitämättömyydellään luonnonlohen sukupuuton vaaraan.
Epäilen, että lohen merikalastajien joukossa on toisinajattelijoita, jotka haluaisivat turvata ammattinsa tulevaisuuden pidemmällä tähtäimellä. Heidän äänensä ei vain nyt pääse kuuluville.
Mauri hääräilee suorastaan maanisesti. Pekkarinen haluaa näyttää mahtiaan hallituksessa ja kävellä pääministerinkin ylitse. Vai onko tämä yhdessä sovittu taktiikka?
Ei riitä, että ministeri Pekkarinen on itsepintaisesti ajamassa Vuotoksen altaan rakentamista hallituksen työpöydälle, nyt hän heitti esille myös Ounasjoen rakentamisen. "Pekkarinen ei rakentaisi Ounasjokea" otsikoitiin YLE:n uutinen. Silti Mauri ilmoittaa siinä, että suhtautuu myönteisesti, jos joku valmistelee asiaa. Poliitikon kieronoloista logiikkaa. Kollajan altaan suhteen Pekkarinen on samoilla myönteisillä linjoilla, jos joku vie asiaa eteenpäin. Ja Pohjolan Voimahan vie.
Energiateollisuus ilmoitti äsken oman linjauksensa. 900 MW vesivoimaa olisi saatavilla, vielä ilman Tornionjokea ja Tenoa. Nykyisten turbiinien tehokkuuden parantamisen lisäksi (reilut 200 MW) tulisi rakentaa vielä Vuotos, Sierilä, koko Ounasjoki, Kollajan lisäksi koko ylinen Iijoki ja lopulta Kymijoen alaosan jäljellä olevat kosket. Iijoen ylisten vesien rakentaminen olisi osa "keskipitkän tähtäimen" suunnitelmaa.
Kuka uskoo Pohjolan Voiman vakuutuksia, että Kollajan allas riittäisi heille, eivätkä he aikoisi rakentaa ylistä Iijokea?
Kyseessä ovat kaikki ne vapaat jokialueet, jonne on suunniteltu lohen laajamittaisen luonnonkierron palauttamista. Suuret reservialueet luonnonlohen lisääntymiselle löytyvät Ounasjoesta, Iijoen ylisiltä vesiltä ja Kymijoen alajuoksulta. Vähättelemättä Oulujoen koko vesistöaluetta, vaikka pääuoma onkin lähes pilattu.
Merilohen tulevaisuuden turvaamiseksi on välttämätöntä ottaa käyttöön rakennettujen jokien vapaita virta-alueita. Ei riitä, että luonnonlohen kovin uhattu tulevaisuus on parin joen varassa vaikka Tornion-Kalixjokien vesistö laaja ja hieno onkin.
Uuden vesivoiman rakentaminen ei hillitse ilmastonmuutosta mutta se tuottaisi hillittömät voitot ahneille pörssiyhtiöille. Vesivoimalla voidaan nopeasti korjata talteen äkillisesti korkealle kimmahtavan sähkönhinnan aiheuttama mammonapiikki.
Ei, vesivoiman lisärakentaminen pysäytetään Iijoella. Kollaja kestää. Ja Kemijoella Sierilän koskien puolustaminen muodostuu yhä tärkeämmäksi vaikka olosuhteet eivät tässä vaiheessa olisikaan otollisimmat. Uudenlaisia olosuhteita luodaan vastarinnalla.
Vainovalkeat ovat palaneet. Rannikon lohen rysäpyytäjät ovat koonneet joukkojaan tulien äärelle valittamaan, miten ovat joutuneet "pohjoisen väen vainoamiksi". Lappilaiset haluaisivat kuulemma viedä leivän merikalastajien suusta, ajaa ammatin sukupuuttoon. Vaatimukseksi on valkeiden loisteessa nostettu uudelleen lohen rannikkopyynnin kaikkien rajoitusten poistaminen.
Luonnonlohien kimppuun pitäisi päästä rysillä heti jäiden lähdön jälkeen verottamaan vapaasti aikaisinta, villeintä ja voimakasvaistoi-sinta lohiemokantaa. Nykytilanteessa tämä on käsittämätöntä myös meren lohenkalastajien oman tulevaisuuden kannalta. Rannikko-kalastajat ja heidän edustajansa maatalousministeriössä toimivat terveen järjen vastaisesti.
Pääkysymystä, lohikannan huonoa tilaa ja luonnonlohen uhanalaisuutta ei vainovalkeaväki halua millään tunnustaa. Ei myöskään yksinkertaista tosiasiaa, että Itämeren lohikannan pelastamiseksi on pakko päästää aiempaa suurempi joukko lohia nousemaan jokiin ennen kaikkea Tornion- ja Kalixjokiin.
Merilohen tulevaisuuden turvaamiseksi täytyy valjastaa myös rakennetut joet lohen poikastuotantoon. Se olisi mahdollista toteuttaa emokalojen patojen yli siirroin ylemmille vapaille vesillä vaikka jo ensi kesänä. Emokalojen runsaampi määrä joissa tuottaisi entistä enemmän elinkykyisiä luonnonpoikasia. Näiden luonnon vaelluspoikasten varassa on merilohen tulevaisuus. Ei heikosti elinkykyisten istutuspoikasten.
Pohjanlahden jokien villit lohikannat ovat Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen määritelmän mukaan erittäin uhanalaisia. Tätä ei muuta muuksi Tornion- ja Kalixjokien tämänhetkinen kohtalaisen hyvä poikastuotanto. Joet voisivat tuottaa moninkertaisen määrän luonnonpoikasia. Poikastuotannon määrä saattaa nykysuunnalla romahtaa hyvin nopeasti.
Itämeren lohikanta on heikentynyt voimakkaasti eikä mikään viittaa siihen, että tilanne kääntyisi nopeasti parempaan. Lohikannan heiken-tymisvauhti on pelottavan nopea. Vaikka avomerikalastus ajoverkko-kiellon myötä vähenee, ei tämä välttämättä johda lisääntyvään nousu-lohien määrään. Muutaman viime vuoden aikana ajoverkkokalastusta on käytännössä ajettu alas. Sen myötä olisi pitänyt säästyä jopa 200 000 lohta nousemaan jokiin. Niitä ei kuitenkaan ole siellä näkynyt. Ovat kadonneet johonkin.
Nyt pitäisi noudattaa yksinkertaista varovaisuusperiaatetta ja tiukentaa kalastusrajoituksia rannikoilla ja jokisuilla.
Pohjoisten jokivarsien väki on viime päivinä laatinut lukuisia muutos-esityksiä tekeillä olevaan uuteen lohiasetukseen. Asetusluonnoksen perusteella ei viime vuosien lohipolitiikan huono suunta muuttuisi. Pikemminkin huonompaan päin. On mainiota, että luonnonlohen puolustajat ovat olleet valppaita. Eri jokien väen yhteistoimintaa tarvitaan. Kotisivumme keskustelupalsta on avoinna jokitoimijoille.
