JOKIBLOGI 2007

Jokiblogin otsikot

16. Jou­lu­kuu­ta 2007

Olemme elelleet pitkään heinäkuisissa tunnelmissa. Sivumme keskustelupalstalla on myös ollut hiljaista. Sairastelut veivät omat voimani, jotka hiljalleen palailevat. Ajatuksena on ollut, ettei tämä olisi vain minun palstani. Toisia kirjoittajia ei palstavieraamme Kala-Simon lisäksi ole löytynyt - vielä.


Olen seuraillut hiljakseen kalastus.com -nettipalstan keskusteluja. Pelastuuko Tornionjoen lohi?, Ei riitä kulkijoita Oulujoen kalatiellä, Taimenta Oulujokisuusta jne. Keskustelu on väliin ollut vilkasta ja värikästäkin. Onneksi suurin osa niistä ihmisistä, jotka keskustelivat myös meidän sivullamme lohivaalien aikaan ja jokitoimijoiden kokoamisen merkeissä, on sitkeästi jaksanut ottaa kantaa. Palstoilla on puolustettu luonnonlohta, sivalleltu koskien ja poi­kas­tuo­tan­toa­luei­den sekä kalateiden rakentamisen puolesta.


Eiköhän tässä vähitellen saada elämää meidänkin sivullemme. Oulujoki-Lososinka -lo­hen­pa­lau­tus­hank­keen ensimmäinen osa on loppuvaihees-saan. Sen kuluessa on tullut paljon mielenkiintoista tietoa, johon var-masti palaamme mm. haastattelujen merkeissä. Hankkeen loppuse-minaari oli äskettäin. Siellä esiteltiin tähänastiset tulokset. Yhteinen tahtotila kalateiden rakentamiseksi ylöspäin näyttää löytyvän hyvässä hengessä. Jossain muodossa projekti siis jatkuu.


Pannaan keskustelu käyntiin myös kotisivullamme!


Seuraavan kerran kokoonnumme lohiasian merkeissä Oulujoen reitin pikkujoulussa 19.12., jossa Jermi Tertsunen, nettipalstamme asiantuntijavieras alustaa mietteistään. Millaisia ajatuksia heräsi tuon loppuseminaarin tiimoilta?


Itse sain kevään ja loppukesän aikana kuntoni ollessa vielä kohtalainen rutistettua kasaan toisen kirjani. Marraskuussa ilmestyi Rokua, saari jonka meri hylkäsi -teos. Kirjassa on Ilpo Okkosen hienot valokuvat ja tiiviitä asiantuntijoiden tietopaketteja. Minun tekstini juoksee eräänlaisena runollisena juonena. Minna Hentilä on tehnyt upeaa jälkeä kirjan taittotyössä. Samaisessa pikkujoulussa kerron hieman kirjan syntyvaiheista. Tervetuloa sinne, kaikki Oulujoen ystävät!

1655153173816_kuusiranta-me.jpg

Pekka Jurvelin

22.Hei­nä­kuu­ta 2007

Loma on kulunut eri joilla. Simojoki, Iijoki, Teno, Oulujoki. Väliin olen kalastellut, toisinaan vain katsellut joen juoksua. Palasin juuri Paltamon Melalahdesta, mitä kauneimmasta Oulujärven rantakylästä, jonne joukko meitä ou­lu­joen­reit­ti­läi­siä oli kokoontunut kesätapaamiseen. Vierailimme hartaudella entisöidyn Kanervan taidetalon näyttelyssä. Ihastelimme Paltaselän huikeaa aavaa ja etäällä pilkottavaa Ärjänsaaren hiekkajyrkännettä Kiehimävaaran laelta, Kainuun asutuksen muistomerkiltä.


Kuuntelimme Heikkisen Reijon kertomusta hänen pitkältä, yli kaksikym-menvuotiselta tutkimusmatkaltaan Oulujärven maisemissa. Reijon uusi, hieno Avara Oulujärvi -kirja on työn yhteenveto.


Mietimme kovasti, miten vaalia Oulujoen kult­tuu­ri­pe­rin­töäm­me. Kuinka voisimme kerätä talteen jotain noista tärkeistä, niin nopeasti katoavista aarteista: jokivarsien vanhojen ihmisten muistoista ja mietteistä?

Iijoki-soudusta ja Suomi meloo -tapahtumasta voitte lukea toisaalla kotisivullamme. Keskustelupalstamme, joka pääsi vauhtiin lohivaali-keskustelun aikaan, katosi jonnekin bittiavaruuteen, mutta avautuu lähiaikoina toivottavasti entistä ehompana.


Avasin Kalevan viikkoliitteen, jonka aukeamalla oli kaksi juttua. "Hiljaa virtaa myrkkyjoki" on järkyttävä tarina Kiinan talousihmeen kääntöpuolesta.


Kemianteollisuuden myrkkypäästöt ovat tuhonneet Dongjing-kylän läpi virtaavan joen täydellisesti. Kalat ovat kuolleet ja joen vettä juovat kotieläimet menehtyvät ennen aikojaan.


"Kaikki, mikä kasvaa on myrkyllistä." Syöpäkuolemat ovat lisääntyneet pelottavasti. Ihmiset eivät voi syödä viljelemiään kasviksia ja viljaa korkeiden myrkkypitoisuuksien vuoksi. Kylässä viljellyt maan tuotteet ovat muuttuneet hengenvaarallisiksi ja ne on markkinoitava mustan pörssin kautta muiden, etäämmällä asuvien ihmisten ravinnoksi. Omatunto on kuoletettava, jotta voisi saada rahaa ostaakseen lapsilleen muualta vähän puhtaampaa ruokaa.


Kyläläiset ovat yrittäneet eri keinoin pysäyttää elinympäristönsä tuhoamisen. Tehdas ja paikallishallinto ovat tukahduttaneet kovin konstein kyläläisten vastarinnan. Joki on kuollut, silti kylän ihmiset jatkavat taisteluaan. Traaginen eloon­jää­mis­kamp­pai­lu.

Aukeaman toisessa jutussa lappilainen kansanedustaja Janne Seuru-järvi (kesk) syyttää vastuuttomaksi "haikailua tuulivoiman puolesta". Hän penää "en­nak­ko­luu­lot­to­muut­ta" energiaratkaisuihin.


En­nak­ko­luu­lot­to­muut­ta olisi Seurujärven mukaan "ennestään rakennettujen vesistöjen energiakäytön loppuun saattaminen", aluksi Kollajan ja Vuotoksen allassuunnitelmien läpijyrääminen. Ydinvoiman lisärakentaminen olisi samankaltaista en­nak­ko­luu­lot­to­muut­ta.


Ydinvoimaa ei kuitenkaan Seurujärven mukaan sopisi rakentaa Lappiin. Kuulemma mielikuva ydinvoimasta voisi tärvellä Lapin matkailuimagon. Etelä-Suomi on ilmeisen sovelias paikka ydinvoimaloille. Lapista ei myöskään pitäisi louhia uraania sen huonon mielikuvan vuoksi. Suoma-lainen ydinvoimateollisuus voisi hyvin ostaa ulkomailta, ei sitä tarvitse itse kaivaa, filosofoi Seurujärvi.


Siis altaat jokivarsiin, ydinvoimalat Etelä-Suomeen ja uraanin louhinta ulkomaille. Varmaan Kiina ja musta Afrikka olisivat erityisen soveliaita seutuja uraanin kaivuun. Näin meillä voitaisiin elää puhtoisessa pohjoisessa idyllissä.


Sysätä ongelmat naapurin niskaan. Kiinalainen ja suomalainen tapa ratkaista asioita eivät kovin paljon eroa toisistaan.


Pakko on ajatella jotain muuta. Parempi on siirtää ajatukset Tenolle, ihanaan jokilaaksoon, vanhan bambuvavan notkeaan taipumiseen, perhon siiven liehuntaan virran vuolteessa…


Pekka Jurvelin

1655153340680_tenojoki-me.jpg
1654283521700_heina-me.jpg

28.Kesäkuuta 2007

Jokielämää. Simojoella olen oleillut useampia päiviä. Kalastaminen on ollut laiskahkoa, öisin en ole juuri valvonut, yrittänyt sitten nousta vähän aikaisemmin aamulla. Olen soudeskellut, heitellyt rannalta kahden käden vavalla, ei ole lohi innostunut bombereistani. Kahlaamista olen välttänyt, housut vuotavat aina hieman ja kylmässä, usvaisessa kesäyössä kylmettyminen ei enää näytä sopivan minulle.


Mutta arki unohtuu joella. Eihän siellä pelkkää auvoista ole. Äkäiset sääsket ja mäkärät. Välillä siimat ovat solmussa, olalla istuva piru tuo heittoon tyylirikon. Vesi on matalalla ja perho usein pohjassa tai roskainen. Joku yli-innokas tai her­ras­mies­sään­nöis­tä piittaamaton röyhkimys kahlaa suoraan eteen ja roiskaa tunnelman pilalle. Tuulee. Sade painuu ihoon asti. Yritän lohduttautua ajatuksella, että kylmenevä vesi saattaisi aktivoida lohtakin. Mutta perhot eivät vain tunnu pyytävän. Mikä vika on niissä?


Hyvät hetket tulevat kuitenkin, kun kaikki on kohdallaan, virta tyyntyy, perhot uivat hyvin, ja kalastajan mieli rauhoittuu maiseman kauneuteen. Päiväkorennot tanssivat, jo ilmaantuivat ensimmäiset sinisenmustina hohtavat neidonkorennotkin, koreilevat virran hopeapeilissä. Kalan saamisella ei ole sittenkään niin väliä. Jokielämä on tärkeintä.


Vesi on laskenut Simojoella tasaisesti. Pitkään jatkuva veden pinnan lasku passivoi kalaa. Sen hormonit kaipaisivat reippaampaa virtaa. Etenkin perhot ovat kelvanneet huonosti. Viime päivien sateet näyttävät pysäyttäneen veden laskun, ovat jopa nostaneet sentin pari veden pintaa.


Sitten alkoi maistua vähän puulle. Menikö liian yrittämisen puolelle? Eikö yksi lohi riitä. Lohen kalastus luiskahtaa helposti pakkomielteen puolelle, silloin rentous ja hauskuus alkaa kadota. Päätin lähteä taas kaupunkiin tutkailemaan katukahviloiden elämää, kesän toista puolta. Vesikuurot iskevät, saavat ihmiset juoksemaan, nauramaan aivan kuin Pariisissa tai Lissabonissa Lopulta kova kuuro saa heidät katoamaan kaduilta. Ilmaantuakseen uudelleen sateen päätyttyä. Joet virtaavat kaduillakin


Viikonloppuna Nuojuan Neiti -veneeni palaa Simojoelta ja matkaa Iijoelle. Lähden Iijoki-soutuuun parin vuoden tauon jälkeen. Kollajan altaan tympeä esiin pulpahtaminen nostaa henkeä; on päästävä virtoihin ja koskiin, jotka saattavat kaikista rau­hoi­tus­lu­pauk­sis­ta ja laeista huolimatta olla uhattuina.


Väliin Iijoki-soutu sai osin enemmän matkailutapahtuman luonnetta. Lohen palauttaminen on toki ollut soudun teemana, mutta nyt taitaa Kollaja-asia nousta esille kuumana. Soutu on osa Kollajan puolustajien voimien kokoamista ja jokitoimijoiden verkoston rakentamista.

Pyrin kertomaan kotisivullamme Iijoki-soudun tunnelmista. Sitä ennen luovutan Simojoen antaman häälohen juhlaan.


Pekka Jurvelin

1655153530826_soutaja-me.jpg

Kuva Markku Jäärni

17.Kesäkuuta 2007

Simojoella seurasin perhokalastuksen maa­il­ma­mes­ta­ruus­ki­so­ja. Eri maiden kalastajilla on monia tyylejä. Vikkelä portugalilainen liikkui kuin vesikko joessa ja viihdytti yleisöä. Kalojakin hän sai. Suomalaiset olivat alkutietojen mukaan sijoittuneet hyvin ensimmäisen päivän jälkeen.


Maa­il­man­mes­ta­ruus­ki­sat ovat piristysruiske Simojoelle. Ne voivat auttaa luonnonlohen puolustamista. Kuitenkin vähän mietityttää kilpailu, jossa satakunta maailman huippukalamiestä kampailee ja piiskaa vettä saadakseen väsytetyksi mahdollisimman monia kaloja. Toki he ovat ammattimiehiä, jotka osaavat vapauttaa kalan mahdollisimman hellästi, ettei se kärsisi. Mutta maa­il­man­mes­ta­ruus­ki­sa villeillä kaloilla? 


Hyväksyäkseen saa kääntää ajatuksen herrasmiesmäisen kalastuksen esimerkilliseen ja kasvattavaan vaikutukseen. Mietin ilmoittautumista tuomariksi kisaan, mutta kai jokin kuitenkin pani vastaan. Varmaan kisat tekevät PR -työtä hyvän kalastustavan puolesta.


Jos kai­ku­luo­tain­tu­lok­siin on uskomista, Simojokeen on noussut ajan-kohtaan nähden tavallista runsaammin lohia. Kuulemma isoja on saatukin, tilastoihin on niitä ilmoitettu vähemmän. Kaikki eivät halua lohtaan julkisuuteen.


Salakalastuksesta puhuttiin Simojoella. Jokisuulla kuulemma verkotus on melkoista, eikä ole valvojia patistamaan porukkaa laillisille poluille. Vaikeaa on samalta paikkakunnalta kotoisin olevan kalastuksenvalvojan työ. Menee välit naapureihin ja tulee uhkauksia turpaan vetämisestä, vakavammastakin. Asian organisoiminen tehokkaammin on välttämä-töntä. Jollei joella ole käytännössä valvontaa lainkaan, laittomuus rehottaa. Muutamatkin säännölliset valvontakäynnit luovat tunnetta, että jokea valvotaan. Sitä tunnetta ei ole, jos vuosiin ei kukaan kohtaan valvojia.


Sama ongelma on edessä Oulujoella, kun lohielämä täällä vilkastuu. Tarvitaan valistusta ja valvontaa, myös myönteisten esimerkkien esittelyä.


Ministeriksi suuren kohun keralla änkeytynyt Paavo Väyrynen nostaa uhoa Kollajan ja Vuotoksen altaiden rakentamisen puolesta. Hän on luonut itselleen uuden "todellisen vihreän imagon" ja hän haukkuu omista kannoistaan poikkeavia "cityvihreiksi", jotka vääristelevät asioita. Jokivarsien ihmisten mielipiteillä ei näytä olevan hänen silmissään mitään painoa. Liekö hän Europarlamentin vuosinaan kulkenut yhä pidemmälle omiin, outoihin sfääreihinsä?


”Uusi, vihreä” Väyrynen edustaa lopulta iänaikaista, yksipuolista asen-netta, joka hakkaisi metsät avohakkuiksi ja tuhoaisi kosket. Hän on nyt vain verhonnut tuon ”vanhan betoni- ja telaketjulinjan” uusin argument-tien kuorrutuksella, puheilla ilmastonmuutoksen torjumisesta. Todelli-nen Väyrynen ajaa avoimesti ja voimakkaasti uusien vesivoimalaitosten ja tekoaltaiden rakentamista.


Suomessa on vuosikymmenien ajan aivan kuin vihattu virtavesiä, tuhot-tu vimmatusti pieniä puroja ja suurempia jokin, käyty sotaa jokia vas-taan. Väyrynen edustaa tuota juoksuhautoihinsa jähmettynyttä jokien tuhoajajoukkoa - ja taustalla suuria voimayhtiöitä. "Vihreällä" Paavolla on keisarin vaatteet.


Pekka Jurvelin

1655153683104_simojoki-me.jpg

14.Kesäkuuta 2007

Eilen Suomi meloo -tapahtuma, Oulujoen vesistön viime vuosien epäilemättä tärkein vesistötapahtuma, melontaviesti oli edennyt Kuhmosta lähtien jo Manamansaloon. Siellä Melajuhlassa minäkin esittelin puheenvuorossani kuvia ja muistoja Vastavirtaan -soudultani, kohtaamaani Oulujoen vesistön erityislaatua. Yleisö, varmaan pari-kolmesataa henkeä oli kiinnostuneita ja innostuneita hienosta vesistöstämme. Oikein otollisia kuulijoita. Vaiettu joki -kirjaakin ostettiin niin että ranne alkoi mennä kramppiin omis­tus­kir­joi­tuk­sis­ta.

Utajärven Martat olivat järjestäneet tänä iltana Utakoskella melojille kunnon pidot, herkkusyömiset ja juomiset. Nuorison puhallinorkesteri soitti ja tahditti ko­ti­seu­tu­yh­dis­tyk­sen matkailuveneen saapumista. Martti Koivumäen rakentama pitkä lohenpunainen vene lipui joen mutkan takaa kuin joskus aikoinaan vapaan Oulujoen maineikkaina päivinä.


Utajärven kirkonkylän sillalla pysähdyin ihailemaan auringonlaskua kohti eteneviä melojia. Naisille on varattu vanhan Pyhäkosken uoman yömelonta, toivottavasti öinen sää hellii kansallismaisemaa ja melojatyttäriä. He saavat kenties kokea jotain ihanuudesta, joka hurmasi aikanaan heidän isoäitejänsä.


Simojoki antoi eilen koskenniskalta ylimpien kuohujen kupeilta kauniin elämyksen, lohenotin. Kirkas, hopeakylkinen kala nousi veneeseen taisteltuaan reippaan tovin. 3,4 kiloinen merilohi. Lupasin yrittää saada ystävieni häihin lohen. Vähän pessimisti olin, mutta Simojoki antoi häälohen!


Aina omatunto kolkuttelee kauniin luonnoneläimen surmaamisen takia. Mutta lohen pyydystäminen ja sen nauttiminen juhlallisesti häälohena tuntuu oikealta. Tuollaisen kokemuksen voimalla voi taas jaksaa yrittää puolustaa luonnonlohta. Paradoksi - mutta niin se vain menee. Lohen-kalastuksen intohimo on vahva voima, joka saattaa kääntää kalan surmaamisen ja juhla-ateriana nauttimisen, ihmisen perinteisen tavan hyödyntää luontoa, haluksi kamppailla luonnonlohen puolesta.


Iijoella ovat Kollajan puolustajat heittäneet tänään kapuloita rattaisiin Pohjolan voiman järjestämässä YVA-kuu­le­mis­ti­lai­suu­des­sa. Monet pitävät laittomana edes aloittaa YVA-menettelyä, suuren pato- ja allas-hankkeen ym­pä­ris­tö­vai­ku­tus­ten arviointia kos­kien­suo­je­lua­lu­eel­la. Ei tainnut mennä tilaisuus Pohjolan Voiman piirrustusten mukaan joen puolustajien täsmäiskun takia. Tärkeää on, ettei koskien valjastajien henki pääse nousemaan liian korkealle, vaikka he ovat saaneetkin purjehtia jonkinlaisessa keinotekoisessa ideologisessa myötätuulessa.


Meillä hienoja jokia. Oulujoen vesistön omaleimaisuus löydetään vähitellen. Simojoen lohi nousee, meren ryöstökalastus saadaan vähitellen kuriin. Kollaja tulee kestämään.


Pekka Jurvelin

1654283902018_pekkaLohi-me.jpg

6.Kesäkuuta 2007

Eilen Oulujoen suistossa Hupisaarilla kesän tunnelmaa. Helle, tuomien tuoksu, purojen solina, lintujen soinnut, tuomiokirkon kellojen ääni - ja taustalla kosken jylinää. Hetken raottuivat voimalaitoksen tulvaluukut, ja Merikosken kohina hallitsi taustan äänimaailmaa. Kaupungin sielu heräsi henkiin.


Tuo oli muistutus, miten joen suistossa, vanhan Merikosken pohjalla on täydellisen käyttämättömänä laaja poikastuotantoalue merilohelle tai etenkin erittäin uhanalaiselle meritaimenelle. Vesi seisoo peilinä, suihkulähteet saavat aikaan jotain kohinaa. Mutta vesi voisi virrata, edes muutama kuutio ympärivuotisesti auttaisi luomaan ison poikastuotan-toalueen, pahimmin haavoitetulla Oulujoella niin kovin arvokkaan. Puhumattakaan moraalisesta velvoitteesta, joka mielestäni olisi 20-25% joen virtaamasta käytettynä tuhottujen poi­kas­tuo­tan­toa­luei­den jäl­leen­ra­ken­ta­mi­seen.


Tuohon suuntaan asioita täytyy edistää. Ehkä alas laskeutuville smolteille tuo turbiineiden ohijuoksutus oli pieni lahja. Kutujoelta lähti arvion mukaan 1500-2000 smolttia, vaelluspoikasta liikkeelle kohti merta. Olivat selvinneet kuivista kesistä ja talvitulvasta. Hyvin rohkaisevaa. Montasta laitokselta laskettuna niitä saapuu vielä enemmän.


Simojokeen on noussut kaikuluotaimen mukaan jo kuutisenkymmentä lohta. Onpa yksi saatukin. Hormonit alkavat hyrrätä suonissa. Vesi laskee ja lämpenee uhkaavasti, toivottavasti ei viime kesän malliin. Ei ottanut lohi vieheisiin, varmaan henkihieverissä ne junnasivat joissain montuissa. Liekö talvitulva verottanut luonnonmätiä pahasti joessa? Parin vuoden kuluttua nähdään.


Eduskunnan ympäristövaliokunta vieraili Iijoella. Isäntänä näytti ohjelmasta päätellen olevan PVO-Vesivoima. Yhtiön edustajille ja etenkin ahkerasti eri puolilla liikkuvalle toimitusjohtaja Birger Yli-Saukko-ojalle oli varattu runsaasti puheenvuoroja ja aikaa. Varmaan valitettiin Iijoen vesivoiman vähäistä hyödyntämistä ja esiteltiin innokkaasti vesivoiman ekologisuutta.


Tasapuolisuuden nimissä Pudasjärven luon­non­suo­je­lu­yh­dis­tyk­sen edustajalle oli varattu Kierikissä kymmenen minuuttia aikaa käydä läpi koko vapaan Iijoen merkityksen, väestön mielipiteiden ja lohen luonnonkierron palauttamisen ja sen hienojen mahdollisuuksien problematiikka. Kova haaste, kymmenen minuuttia.


Illalla aiheena oli sitten mm. Minne katoaa Itämeren lohi? Olisiko kalateistä apua? Oulussa on kansainvälisesti huipulle noteerattuja lohi- ja kalatietutkijoita melkoinen joukko. Kuka heistä käytti puheenvuoron? Ei, väärin arvattu! Yllätys, yllätys: puhuja olikin TV:stä tuttu PVO-Vesivoiman toimitusjohtaja Birger Yli-Saukko-oja.


Tuon voimatalousmiehen kannan kuulimme Pullamössölohi-ohjelmassa. "Eivät kalatiet mitään ratkaise. Luonnonkiertoa ei voida palauttaa." Vanhaan laitosistukkaiden käytäntöön yritetään vain epätoivoisesti tarrautua vaikka istutuspoikaset eivät selviydy merellä.

Se asiantuntijoista. Mutta kohta Iijoellakin Raasakan patoa taas kolkuttelevat ensimmäisten vaelluslohien kuonot. Ylöspäin pitäisi päästä.


Pekka Jurvelin

1655154008114_rantaniitty-me.jpg

31. Tou­ko­kuu­ta 2007

Tuomi kukkii. Koivun lehdet tavoittelevat täyttä kokoa, heleä on niiden väri vielä tovin. Nuoret juhlivat koulun päättymistä. On taas vähän vaikea käsittää, että huomenna on jo kesäkuu. Vain kolmisen viikkoa enää päivä pitenee ja sitten…


Kutujoella kertyy smoltteja yhä lisää rysään. Ovat selvinneet kuivasta kesästä ja viime talven tulvasta ja kiintoainevyörystä. Yhtä hyvin ei valitettavasti kuulemma käynyt sivujokien kokeilussa olleiden muovisten mätipesien munille. Talven tulva irrotti osan pesistä, vei mennessään ja kiintoaine oli paljolti tukehduttanut mätimunat. Ensimmäinen kokeilu ei siis ilmeisesti ollut kovin rohkaiseva. Toisin poikkeava oli talvikin. Nämä ovat pitkän tien ensi askelia. Tuhotulla Oulujoella joudutaan etenemään yrityksen ja erehdyksen kautta. Pienimuotoisenkin lohen tai meritaimenen luonnonkierron palauttaminen on rehellisesti sanottuna vaikeaa mutta aloitetulla tiellä on vain sitkeästi jatkettava.


Luonnonkierto täytyy pitää ehdottomana tavoitteena vaikka lohen palauttamisen virkistys-, imago- ja muut arvot tietenkin korostuvat täällä.


Miten lie Simojoella luonnonkalojen mäti selvinnyt viime talvesta? Aika näyttää. Kuulemma joitakin lohia on jo noussut jokeen.

Täytyy toivoa menestystä Iijokisten hankkeelle saada lupa aikuisten lohien ylisiirtoon vapaille latvavesille jo tänä kesänä. Tuo on tärkeää pioneerityötä.


MOT:n Pullamössölohet -ohjelma muutama päivä sitten jätti vähän sekavan tunnelman. Tärkeintä lienee kuitenkin pitää yllä keskustelua lohipolitiikasta. Eittämättömän selväksi kävi se, että laitospoikasten istutuksiin perustuva velvoitepolitiikka on tulossa tiensä päähän. Siinä ohjelmassa oli ansionsa. PVO:n toimitusjohtaja tietenkin toivoi, että nykyinen suunta olisi tilapäinen mutta myönsi, että huonosti istutuksilla menee. Hän ei kuitenkaan tuntunut näkevän kalateitä vaihtoehtona. Olisiko siis hänelle ainoa vaihtoehto rakentaa Iijoki kokonaan, ettei tarvitsisi pähkäillä vaihtoehtoja?


Naurettavaa on 6000 euron periminen Keminmaan kunnalta Isohaaran kalatien vedestä. Kunnan ympäristösihteeri esiintyi periaatteellisesti ja laaja-alaisesti asioita katsellen.


Lohet ovat palaamassa merellä. Toivottavasti Toisen vieraan toive aikaisesta lohen noususta ja varhennetun pyynnin väistämisestä on toteutumassa. Vuoden kiihkein aika on edessä.


Pekka Jurvelin

29. Tou­ko­kuu­ta 2007

Vähän jäykästi on jokiblogi lähtenyt liikkeelle. Oma kirjoitusenergiani on mennyt muihin töihin eikä toisia kirjoittajia ole vielä ilmaantunut. Mutta pidetään blogia hengissä.


Kala-Simo kutsui jokitoimijat Lappean lohikäräjille 26.6. Tällaisesta kokoontumisesta keskusteltiin lohivaalikampanjan aikana. Tuolloin päätettiin pitää yhteyttä jatkossa. Näin on tehtävä vaikka hiljaisempaa on nyt ollut. Monella on tainnut olla takki tyhjä kevään rynnistysten jälkeen. Itselläni ainakin ja samaa ovat kertoneet muutkin.


Siis tuossa on seuraava tilaisuus lyödä viisaita päitä yhteen. Pankaapa korvan taakse ja kalenteriin. Kiitos Simolle asian nostamisesta esille. Tornionjoki.fi -sivulta löytyy alustavaa ohjelmaa. Paikalla puhuu mm. Hannele Pokka, Mika Flöjt ja Asko Rommakkoniemi. Epäilemättä vahvaa asiaa tullaan kuulemaan.


Rovaniemen kalatieseminaari toukokuun alussa herätti monenlaisia ajatuksia. On minulla ollut tarkoitus kertoa mietteistäni mutta kuten sanottu energia on mennyt muuhun. Käyn läpi seminaariaineistoa ja palauttelen asioita mieleeni. Kuitenkin henki oli se, että muualla Euroopassa ja maailmassa tehdään paljon asioita vaelluskalojen eteen. Emme todellakaan ole yksin täällä Suomessa. Erityisen vaikuttavaa oli kuulla Ranskan tavattoman runsaasta ja onnistuneesta kalatierakenta-misesta, josta minä ainakaan en ollut kuullut aiemmin juuri mitään. Palailen aiheeseen.


Kävin tänään soutamassa Merikosken alla. Yksi havainto taimenesta mutta eipä intoutunut vieheeseeni. Repäisin selkäni kovassa virrassa äkikseltään riuhtoessa ja juimii vieläkin. Pitäisi osata varota. Mutta olipas lysti käydä joella pitkästä aikaa.


Kutujoen, Oulujoen pääuoman ylimmän sivujoen, smolttirysästä on saatu 260 smolttia. Se tarkoittaa, että toissa kesänä jokeen laitettuja lohenpoikasia on selvinnyt hengissä ja onpa niitä laskujen mukaan siis tuhatkunta lähtenyt vaellukselle merta kohti. Onnea matkalle! Väistelkää haukia ja selvitkää voi­ma­lai­tos­tur­bii­neis­ta! Parin kolmen vuoden kuluttua on kenties Merikosken kalatiehen palaamassa innokkaita lähes luonnonlohia, joilla mieli tekisi nousta vauhdilla seuraavistakin voimalaitosten kalateistä. Niitä täytyy vain saada aikaan. Uusi aika on vähitellen alkamassa Oulujoella!


Pekka Jurvelin

1655154316008_kelo-me.jpg

Oulujoki ja in­fo­maa­tio­tek­no­lo­gia

Oulujoki repäisi aikoinaan muhkeassa syystulvassaan auki Toppilansalmen väylän, uuden syväsataman Oulun kaupungille ja avasi tien valtamerille. Terva, lohi, voi ja puutavara saapuivat virrassa maailmalle vietäväksi. Joen ja meren yhteyden kautta kaupunki liittyi maailmankauppaan ja kansainvälisyyteen. Oulujoki loi Oulun vaurauden perustan. Jokisuulle syntyi teollisuutta ja edellytykset kasvulle Pohjois-Suomen pääkaupungiksi, luonnolliseksi sijaksi yliopistolle. Opinahjosta muodostui luonnontiede- ja tek­no­lo­gia­pai­not­tei­nen, koska pohjoinen tarvitsi uutta elinkeinoelämää ja teollisuutta.


Nokia investoi Ouluun omien historiallisten ja teollisten juuriensa sekä yliopiston takia. Oikealla hetkellä toteutettujen oivallusten myötä syntyi teknologiakaupunki Oulu.


Oulun uusi nousu teknologian myötä ja kohonnut itsetunto on innoittanut myös minua. Jos täällä luodaan maailman parasta teknologiaa, ollaan hyvin rohkeita uuteen, miksi minä en uskaltaisi puhua joestani ja haaveilla. Sain rohkeutta soutaa läpi joen, ajatella ääneen ja kirjoittaa kirjani Vaiettu joki. Soudin sittemmin joen vastavirtaan Hailuodosta Oulujärven kautta Koillismaalle. Tutkin tervansoutajien ja lohen reittiä joen latvoille. Lohen tiedustelijaksi minua nimitettiin.


Jos täällä kyetään luomaan maailman huipputeknologiaa, miksi meidän jokemme täytyisi olla kahlittu ikuisesti? Miksi minulla ei olisi oikeutta uneksia jokeni vapaudesta vaikka sitä pidettäisiin haihatteluna.

Sähkön tuotanto tuhoamalla joki ja käyttämällä sitä pelkkänä pörssiyhtiön ra­han­pump­paus­rän­ni­nä on lopulta hyvin primitiivistä. Tulevaisuudessa sähkö tullaan tuottamaan toisilla tavoilla, paljon hienostuneemmin ja ekologisemmin. Oulujoki tulee muuttumaan joeksi jälleen. Ensimmäinen askel tällä pitkällä tiellä oli Merikosken kalatie ja lohen paluu joen alajuoksulle.


Oulujoki lohijoeksi uudelleen? Oulun kaupungille ei tietenkään voi riittää vain Merikosken kalatie. Oulun on syytä olla voimakkaasti mukana joen ylempien kalateiden rakentamisessa. Asiaa ei voi jättää vain jokivarren pienten kuntien harteille. Pohjoinen, myös tulevaisuuden teknologioihin kurkottava kaupunki houkuttelevan, elämää luovan lohijoen suulla. Kyse ei ole pelkästä imagosta vaan todellisen vetovoiman kasvattamisesta.


Merikoski on aina ollut Oulun sielu, sen henkisen voiman lähde. Merikosken virtuaalinen uudelleen herättäminen voisi olla tulevan kulttuurikaupungin suuri yhteistyöprojekti. Vanhojen valokuvien, filmien ja tarinoiden pohjalta luoda Merikoski elämään. Kokea lohen nousu ja koskenlasku siinä. Aluksi Merikoski, vähitellen koko Oulujoki. Kehittyvä in­for­maa­tio­tek­no­lo­gia kaipaa kipeästi sisältöjä. Oulujoen vesistöalueen hieno historia ja luonto, myös nykypäivä ja tulevaisuus tarjoavat mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­sia sisältöjä vaikka mihin. Onko rohkeutta tarttua haasteeseen?


Julkaistu Forum24 matkailuliitteessä 24.5.2007


27.5.2007 Pekka Jurvelin

27. Huh­ti­kuu­ta 2007

Jangtse-joki Kiinassa on uutisten mukaan pahoin saastunut, käytännössä alajuoksultaan kuollut. Jangtse on kaukana, mutta tämä pallo on niin kovin pieni. Kiinan väestö- ja talousräjähdys on ollut raju, ja ainakin talouskasvu näyttää jatkuvan hyvin nopeana. Elleivät sitten juuri ekologiset rajat ala tulla toden teolla vastaan.


Nykyteknologialla jätevesien puhdistaminen onnistuu helpommin kuin aiemmin. Mutta se vaatii poliittista tahtoa, eikä Kiinassa näy merkkejä radikaalista suunnanmuutoksesta. Jotain heräämistä vaikuttaa silti tapahtuneen.


Kiina-ilmiön myötä Jangtse vaikuttaa täälläkin. Jos Kiinassa tuotetaan hyödykkeitä halvemmalla tinkimällä ym­pä­ris­tön­suo­je­lus­ta, vaikeuttaa se ympäristönsuojelua myös täällä. Ja teollisuutta siirtyy herkästi ja ahneesti sinne, missä erilaiset kustannukset ovat alemmat.


Euroopassa Rein ja Thames olivat aikanaan pahoin saastuneita. Ne ovat vähitellen palanneet tiukkojen suo­je­lu­toi­men­pi­tei­den ansiosta elämään, ja lohi on taas alkanut nousta niihin. Reinillä on jopa hyvinkin suuria suunnitelmia lohen palauttamiseksi erityisesti sivujokiin. Saksalaiset ovat heränneet.


Hesarissa eilen PVO:n ja Kemijoki OY:n johtajat mielivät Kollajan ja Vuotoksen altaita. Jopa Ounasjoelle väläyteltiin "tulva-allasta". Tulva kuuluu kuitenkin vapaan joen luonnonkiertoon. Sen kanssa on osattava elää. Tulvavaluman nopeutta voi hillitä ojitusjärjestelmien uudistamisella, soiden ja pienvesistöjen ennallistamisella, metsänhoidollisin toimenpitein ym. Asia onnistuu noin jopa paremmin kuin suuraltailla


Hesarin artikkelissa kuvailtiin näyttävästi, miten paljon vesivoimaa on hyödyntämättä. Suojelematonta ja suojeltua. Suojeltuja ovat Kollajan ja Vuotoksen seudun kosket sekä Ounasjoki. Suojelematonta vesivoimaa löytyy Kemijoella, Iijoella, Kokemäenjoella jopa Oulujoella. Mitä Oulujoen vesistössä pitäisi vielä rakentaa? Kuhmon kosket, Lentua, Hossanjoki? Pienten virtaamien sivujoissa patoaminen vaatisi suuria altaita. Tai sitten valtavasti pikkuvoimaloita. Jotkut haluaisivat tukkia kaikki, vähäisimmätkin lohen tulevat väylät.


Varmaankaan ei koskisodalta säästytä lähivuosina. Ehkei täällä Oulujoellakaan.


Pekka Jurvelin

1655154582698_auringonlasku-me.jpg

19. Huh­ti­kuu­ta 2007

Avaamme Jokiblogin. Tämä on jatkoa Lohivaaliblogille, jonka myötä syntyi tälle sivulle eri jokien toimijoiden keskusteluyhteys. Löytyi joukko ihmisiä, joiden sydän sykkii joille, omille virroilleen mutta myös muiden hienojen jokien puolesta. Meitä on varmasti paljon enemmän ja toivomme, että ihmiset löytävät joukkoomme, ja voimamme näin kasvaa.


Kala-Simo varmaan jatkaa mainiona ja ahkerana kolumnistina Tornionjoki.fi -sivullaan myös tässä. Toivomme, että Jokiblogiin nousee muita kirjoittajia, blogin pitäjiä, kolumnisteja ja keskustelijoita, myös toisten jokien ja vesistöjen varsilta. Luonnollisesti nopein tapa ilmaista mielipiteensä on kirjoittaa kes­kus­te­lu­pals­tal­lam­me. Siinähän vaihdettiin ahkerasti näkemyksiä lohidressin ja vaalien aikana. Itse toimin aloittajana, jonkinlaisena isäntänä eli innostan muita keskustelemaan ja tuomaan myös vieraita blogiin. En kyllä aio yrittääkään mitään päivittäistä kommentointia vaan pyrin harvakseltaan kirjoittamaan mietteitäni. Joku aktiivisempi on luonnollisesti tervetullut isännäksi tai emännäksi blogiimme.


Lohivaalit menivät, ja uusi hallitus on muodostettu. Näiden neljän hallituspuolueen koalitio on uutta suomalaisessa politiikassa. Hal­li­tus­neu­vot­te­lu­jen aikana jotkut keskusta- ja kokoomuspoliitikot esittivät, ettei ympäristöministerin salkkua anneta missään tapauksessa vihreille. Vihreä ympäristöministeri haittaisi ydinvoiman ja uusien vesivoimaloiden, Vuotoksen ja Kollajan altaiden rakentamista. Eikä salkku vihreille mennyt.


Hallitusohjelmassa ei puhuta Kollajan ja Vuotoksen rakentamisesta mitään. Lisävesivoimaa pyritään rakentamaan mutta sen on tulkittu tarkoittavan nykyisten koneistojen uudistamista. Vaelluskalakantojen turvaaminen on kirjattu hallitusohjelmaan mutta varsin yleisellä tasolla.


Uusi maa- ja met­sä­ta­lous­mi­nis­te­ri Sirkka-Liisa Anttila on kysymysmerkki vaelluskalojen kannalta. Tiettävästi hän ei ole entisen ministerin tapaan yksipuolisesti suuntautunut vain lohen merikalastuksen edun turvaamiseen. Seuraamme hyvin tarkkaan Anttilan linjaa vaelluskala-asiassa ja annamme tukemme myönteisille aloitteille ja toimenpiteille.


Suuri mielenkiinto kohdistuu uuteen ym­pä­ris­tö­mi­nis­te­riin, suuren äänimäärän saaneeseen Oulujoen vesistön tyttäreen Paula Lehtomäkeen. Ympäristöministerin tehtävä on hyvin vastuullinen. En ole kovin kuullut hänen ympäristöön liittyviä kommenttejaan mutta varmasti hänellä on kykyä kasvaa tehtävänsä myötä. Toivomme hänelle menestystä tavattoman tärkeällä paikalla.

Tosiasia on, että etenkin suurissa hallituspuolueissa on vahvoja voimia, jotka pyrkivät rakentamaan uusia vesivoimaloita, myös Vuotoksen ja Kollajan altaat. Vihreä oikeusministeri Tuija Brax on epäilemättä selkeästi koskiensuojelulain purkamista tai Vuotoksen rakentamisen mahdollistavaa vesilain muuttamista vastaan ja melkoinen turva, ettei se onnistu. Vihreät ovat tietojen mukaan saaneet neuvoteltua, että muutokset vesilakiin vaatisivat kaikkien neljän hallituspuolueen suostumuksen. Mutta jos tosissaan aletaan jyrätä, mitä painaa kaksi vihreää ministeriä ja muutama toisinajattelija?


Olen toiveikas, että uusi hallitus on vaelluskalojen kannalta edellistä parempi. Optimisti olen myös sen suhteen, ettei koskiensuojelulakia tulla avaamaan tämän hallituksen aikana. Mutta myös pelkään, että kulissien takaiset toimijat, joita himottaa päästä rakentamaan viimeisiä koskiamme, hiovat nyt strategiaansa.

Pahinta on, että suurten hallituspuolueiden painavat tahot ovat yleensä nostaneet Kollajan ja Vuotoksen rakentamisen esille. Epävarmuus tulevaisuudesta on taas ilmestynyt jokivarsiin. Se myrkyttää ilmapiiriä ja haittaa jokialueiden määrätietoista kehittämistä.


Paras tapa vähentää pessimismiä, luoda tulevaisuudenuskoa ja laittaa jarruja haaveiluille koskien rakentamisesta on viedä entistä tarmokkaammin eteenpäin lohen ja vaelluskalojen palauttamista kaikkiin padottuihin jokiin. Kun lohi on joessa ja jatkaa siellä sukuaan, pysyvät uusien patojen rakentajat varmemmin loitolla. Tornionjoella, Simojoella ja kaikkialla muualla on ajettava vaelluskalakantojen vahvistumista aivan toiselle tasolle kuin nykyisin. Luonnonlohen merivaelluksen turvaavat toimenpiteet eivät ole järin monimutkaisia, jos vain tahtoa on.


Tervetuloa mukaan Jokiblogiin!


Pekka Jurvelin

1651440040479_alavirtaan-me.jpg

reitti(at) oulujoenreitti.fi

pekka.jurvelin(at) gmail.com

© Oulujoenreitti