Nettivieras juttujen otsikot

Taimenia noussut en­nä­tys­mää­rä Me­ri­kos­ken ka­la­ties­tä

18.10.2022

1666103931021_20221004_180207-me.jpg

Tälle syksylle taimenia, eittämättä valtaosin meritaimenia on noussut Merikosken kalatiestä Oulussa, tähän mennessä liki 560 kpl. Viime vuonna nousi siihenastinen selkeä ennätysmäärä 450 kpl. Aiempana kolmena vuotena määrä oli 2-300 kpl. Takavuosina 100 taimenta oli jo hyvä määrä.


Kalatiestä nousseen lohen määrä on aiempia vuosia alhaisempi n. 1000 luokkaa. Toissa vuonna nousi ennätys lähelle 4000 lohta. Kolmena muuna viimeisimpänä vuotena on nousijoita ollut n. 1600-1900. Tässä on tapahtunut selkeä myönteinen tason nousu aiempaan vv. 2010-2017 noin 2-500 lohta (poikkeus 2014 1000 lohta). Tänä vuonna lohivuosi on ollut heikompi kaikkialla. Oulujoen loheen näyttää vesihome valitettavasti iskeneen pahoin.


Mutta nousevan taimenen ennätysmäärä on tässä ilahduttavinta. Kysyimme kommentteja asiaan, syiden pohdintaa ja perspektiiviä eteenpäin Montan ka­la­vil­je­ly­lai­tok­sen Jyrki Oikariselta ja ELY-keskuksen Jermi Tertsuselta.


Molempien mielestä taimenen kalastuspaine on sääntelyn mukana pienentynyt. Verkkokalastus on eittämättä vähentynyt. Alamitan nosto 60 cm:iin on myös varmasti vaikuttanut. Oikarinen kertoo, että viisi vuotta sitten asennettiin kalatiehen parempi ku­van­ta­mis­lait­teis­to ja taimenen erottaminen lohesta on ollut helpompaa. Jossain määrin käyriä tarkastellen voisi ajatella näin tapahtuneen mutta taimenten määrät ovat silti selvästi nousseet.


Suoraan taimeneen kohdistuva ammattimainen verkkokalastus on Oikarisen mukaan käytännössä loppunut eikä se kovin laajaa ole ollutkaan. Taimen tulee verkottajalle yleensä sivusaaliina. Keväinen ahvenen verkotus saattaa olla joskus tuhoisa taimenen poikasparville.


Oikarisen mukaan taimenen istutusmäärät eivät sinällään ole nousseet. Vuosittain heiltä istutetaan 65000 smolttia mutta ne vapautetaan nykyisin kaikki Montasta, joten niillä on enemmän nousuviettiä ylöspäin. Lisäksi jokisuulle istutetaan 15 000 taimensmolttia Merikosken voimalan ym. velvoitteena. Oulujoen taimen on Iijoen alkuperäistä kantaa ja mäti tuodaan sieltä edelleen Montan laitokselle ja kasvatetaan pienpoikasiksi ja smolteiksi.


Vesihometta on näkynyt Oulujoen lohessa ikävän paljon tänä vuonna. Taimenessa sitä näyttäisi olevan vähemmän. Oikarisen mukaan vesihome on outo sairaus, joka ilmenee parin, kolmen vuoden piikkeinä ja sitten yleensä vähenee jopa katoaa. Ensi vuosi siis saattaa vielä olla huono vesihomevuosi Oulujoella. Kemijoella ja Tornionjoella on nyt tietojen mukaan ilmeisesti jo vähemmän vesihometta.


Jermi Tertsusen mielestä hyvään tulokseen eittämättä vaikuttaa se, että 1-vuotiaita meritaimenen poikasia on istutettu säännöllisesti sivujokiin, viime vuosina painottuen Muhosjokeen, koska sinne on vaellusyhteys. Taimenen ja lohen luonnontuotannon selvittämiseksi ei sähkökalastuksia Muhosjoella olla valitettavasti tehty, joten poikastilannetta ei siellä tiedetä. Syytä olisi varmaankin niitä tehdä. Silti tärkeämpää oli Tertsusen mielestä poikasten leimauttamisen ja kunnostusten vaikutusten arvioinnissa olisi arvioida laskeutuvien vaelluspoikasten määrää.


Kalatietä on pyritty korjaamaan toimivammaksi. Taimeneen painottuneita kunnostustöitä on useissa puroissa. Myös Muhosjoella tehtiin takavuosina laajoja kutu- ja poi­ka­sa­lue­kun­nos­tuk­sia, mutta tehty seurantaa ei ole juurikaan ollut näiden tuloksellisuudesta.


Aiemmin on Muhosjoessa suoritettu lohikalojen mätirasiakokeita. Tulokset ovat olleet vaihtelevia, osin hyvin heikkoja mutta myös selkeästi parempia on saatu. Tertsusen mukaan mätikokeiden tuloksiin vaikuttavia virhelähteitä on paljon. Kuitenkin heti kalatien avaamisen jälkeen tehdyssä mätirasiakokeessa Muhosjoella mädin selviytyminen oli huippua verrattuna muihin puroihin ja esim Sanginjokeen, jopa 55-66 % mätimunista selviytyi. Toisessa kokeessa tulokset olivat heikkoja. Hän pohtii, että vaikka jos mätimunista 10-20% kuoriutuisi, kannattaisi lopullista poikastuotantoa selvittää tarkemmin koska nousukalojen suuri mätimäärä kompensoi tuota hävikkiä.


Tertsunen arvioi, että Muhosjoessa on potentiaalia lohikalojen poi­kas­tuo­tan­toa­lu­ee­na. Joessa elää vakiintunut harjuskanta. Lohikalojen poikastuotannossa tuloksien saavuttamiseksi vaadittaisin erityisesti jo tehtyjen ja vielä tehtävien kutualueiden säännöllistä hoitotyötä. Poikaskivikot eivät niinkään paljon kaipaa huoltoa.


Joella kannattasi Tertsusen mielestä  toteuttaa smolttipyyntiä parin-kolmen vuoden toistona. Paljonko merivaellukselle lähteviä on, ja mikä osuus mahdollisesti luonnossa syntyneitä. Kaikilta laitospoikasilta leikataan rasvaevä ja luonnossa syntyneet kalat on näin mahdollista erottaa. ELY-keskuksen koekalastusten mukaan ainakin kookkaita lohia nousee Muhosjokeen, mutta taimenista ja yleensä poikastuotannosta ei ole nykytietoa.


Jyrki Oikarisen mukaan on selkeää tutkimusnäyttöä, että lohismolttien istutusajankohdalla on suuri merkitys. Nyt ne istutetaan aiempaa lämpimämpään veteen ja niiden selviytyminen on näin selkeästi parantunut. Taimenen kohdalla optimaalinen istutuslämpötila on huonommin tiedossa. Nyt on aloitettu laaja selvitys, joka voisi tuoda valoa tähän. Luke merkitsiperäti 10 000 taimensmolttia pit-merkeillä ja niitä vapautettiineri aikoina suojaparvien joukossa. Uutta tietoa meritaimenen elinkierrosta varmasti näin tulee.


Yhteenvetona: Muhosjoki voisi olla todellinen vaelluskalajoki. Poikajoesta tulisi puhua vielä erikseen. Paljon vaadittaisiin, koko jokialueen vaalimista ja ennen kaikkea veden laadun parantamista. Metsä- ja maatalouden toimintaa olisi suunnattava mahdollisimman ekologiseksi. Keinoja tähän on, niitä kannattaa vain ottaa käyttöön.Siinä olisi pohdinnan, vaikuttamisen ja tekemisen paikka jokivarressa, Muhoksella erityisesti.

1653601165906_timo-me.jpg

Hiljainen joki

(2.11.2021)

Tutustuin Oulujokeen ensi kertaa 80-luvun alussa, kun tulin yliopistoon opiskelemaan biologiaa. Joki näytti suhteellisen luonnontilaisen pikkujoen, Lestijoen, varressa kasvaneesta tavattoman suurelta ja jotenkin oudolta. Vähitellen alkoi tuntumaan, että Oulujoki oli kovin hiljainen, yksitoikkoinen ja jotenkin kuolleen oloinen. Toki tiesin Oulujoen voimalaitoksista, mutta patoallas oli aivan uusi tuttavuus. Myöhemmin niistä on kertynyt paljonkin tietoa, kun on tehnyt pitkän työuran rakennettujen vesien, myös Oulujoen, parissa.


1980-luvun alkupuolella olin tienaamassa opiskelurahoja merkkaamalla lohia Merikoskella ja siianpoikia Sanginjoen luon­non­ra­vin­to­lam­mi­koil­la. Tarkoituksena oli selvittää, missä istutuskalat merellä liikkuvat ja paljonko lammikot tuottavat siikaa. Samalla tuli tutuksi laaja mädinhankinta ja ka­lan­vil­je­ly­toi­min­ta jokisuulla. Joki alkoi jo tuntua vähän elävämmältä. Noihin aikoihin opinnoissa käsiteltiin Oulun edustan merialueen huonoa vedenlaatua ja ekologista tilaa. Vuosikymmenen lopulla aloitettiin kuitenkin - pienistä epäluuloista huolimatta - parin kaverin kanssa talvinen verkkokalastus Oulun edustalla. Monenlaista kalaa saatiin, eikä niissä makuvirheitäkään todettu. Seurantojenkin mukaan tilanne joen edustan merialueella alkoi pikkuhiljaa toipumaan rankasta jä­te­ve­si­kuor­mi­tuk­ses­ta.


1990-luvulla olinkin sitten jo tekemässä tutkimuksia Oulujoen patoaltaissa ja suunnittelemassa, miten nippu-uittoa varten tehdyissä ruoppauksissa syntynyt pitkä tekosaari muutetaan virtakalojen elinalueeksi Laitasaaressa Laukan sillan kohdilla. Muitakin virta-aluekunnostuksia tehtiin ja aika paljon erilaisia tutkimuksia. Todettiin muun muassa, että harjukset jollain tavalla pääuoman virrassa pärjäävät, mutta lohenpoikasia ei alueelta juuri löytynyt - istutuksista huolimatta. Omassa väitöskirjassanikin näitä asioita tarkastelin.


Kun kaupunki rakensi 2003 Merikosken voimalaan kalatien ja siitä saatiin hyviä kokemuksia, rohkaistuttiin teettämään kuntien ja voimayhtiön kanssa kalatiesuunnitelmat muihinkin voimaloihin. Silloin oli optimismi kova ja yhteistyö jokivarren kuntien, valtion viranomaisten ja voimayhtiön kesken tiivistä. EU:n ra­ken­ne­ra­has­to­va­ro­ja oli runsaasti tarjolla kalateiden rakentamiseen.


Tuohon aikaan tehtiin paljon tutkimusta vaelluskalojen luonnonkierron palauttamisesta, sekä Suomessa että maailmalla. Uuden tiedon myötä Oulujoenkin hanke alkoi näyttämään yhä monimutkaisemmalta. Istutetut lohen ja taimenen poikaset eivät kovin kummoisesti menestyneet pääuoman virta-alueiden rippeillä, eikä oikein sivu-uomillakaan – kunnostuksista huolimatta. Alasvaelluksen järjestäminen todettiin vaikeaksi järjestää monen perättäisen voimalan ja patoaltaan systeemissä. Ra­ken­ne­ra­has­to­va­rat­kin keskitettiin ICT-puolelle. Oulujoki-yhteistyössä päädyttiin vaiheistamaan toimenpiteitä sen sijaan, että pyrittäisiin rakentamaan kalatiet kaikkien voimalaitosten yhteyteen keralla. Osin sattumalta, sopivan rahoituskuvion ilmaannuttua, vaihe 1:ksi valikoitui eräänlainen väliaikaisratkaisu: voimayhtiö rakensi silloiseen hallitusohjelman sisältyvän ns. kärkihankerahan avulla ja kuntien tukemana kalojen ylisiirtolaitteen Montan voimalaitoksen yhteyteen. Kokemusten perusteella on tarkoitus ratkaista, miten on järkevä jatkaa. Taustalla vaikuttaa tämän lisäksi myös se, että kalaviranomainen on hakenut muutosta Kemijoen ja Iijoen velvoitteisiin ja tästä saatavat kokemukset saattavat heijastua Oulujoellekin. Ve­sien­hoi­to­suun­ni­tel­mien tulkinnatkin voivat vaikuttaa asiaan. Parhaillaan etsitään myös yhteistä visiota Oulujoen kehittämiseen. Näihin kaikkiin kuluu aikaa.


Minulla on kokemusta Oulujoen tilasta ja erilaisista ke­hit­tä­mis­hank­keis­ta 35 vuoden ajalta ja työurakin alkaa olla loppupuolella, eikä vaelluskalan palaaminen Oulujokeen tunnu vieläkään olevan kovin lähellä. Lyhyt on yhden ihmisen työaika, kun puhutaan lohen palauttamisesta!


Positiivisia merkkejä on silti näkyvissä. Tällaisia ovat mm. Hupisaarten purojen vesittäminen ja niiden nouseminen ”kansansuosikeiksi” Oulussa, ajatukset sivupurojen tai kaivettavien ohitusuomien laajamittaisesta käyttämisestä virtakalojen lisääntymiseen ja kaupungin päätös selvittää mahdollisuus palauttaa osa vanhasta Merikoskesta koskeksi jälleen. Voimalaitosten purkamistakin Suomessa tehdään jo ihan hallitusohjelman tukemana. Pienemmän mittaluokan asioina on mukava ollut kuulla, että siian kutu onnistuu Oulujoen suistossa ja alas­vael­lus­ra­ken­tei­ta jo testataan naapurijoella. Ehkä Oulujoen äänikin vielä joskus kuuluu...


Timo Yrjänä
Oululainen vesistöasiantuntija

1651440040479_alavirtaan-me.jpg

reitti(at) oulujoenreitti.fi

pekka.jurvelin(at) gmail.com

© Oulujoenreitti