Torstai 3.6.2004 Madekoski

Kalastus lohijoki Oulujoella! Tänään aamupäivällä kastoin perhoni Madekosken niskalla ensimmäistä kertaa toisenlaiseen Oulujokeen. Nyt on syytä käyttää vahvempia siimoja. Kala, joka puraisee vieheeseen, saattaa olla Itämereltä palannut jättiläinen, ja silloin siimaa viedään. Jokin on oikeasti muuttunut. Kiitos Oulun kaupungin kaukonäköisten ratkaisujen.

Viime kesänä en ehtinyt Muhokselle, jossa lohihurmio pääsi valloilleen. Oulun Merikoskeen valmistunut kalatie osoittautui yllättävän hyvin toimivaksi. Tarinoita liikkui uskomattomista saaliista. Aion ylöspäin soutaessani yrittää ottaa selville, mitkä tarinoista ovat tosia.

1651961817482_lohi2-me.jpg

Illalla pysähdyin soudullani Kaupin taloon, jossa Esko Alatalo, joen veteraani kertoili minulle vapaan Madekosken ajoista. Talo on seissyt ainakin 150 vuotta kosken partaalla, sama suku on asustanut paikkaa ainakin 1600-luvulta alkaen. Hän itse ei nuorena suuremmin kalastellut, mutta kalaa, etenkin harria oli saaliiksi tullut pikkuvieheillä ja harrilaudalla. Olipa hän jonkun kunnon lohenkin rannalle tuonut.


Madekoski ei ollut voimakas koski, kahden kilometrin matkalla vesi putosi parin metrin verran. Joitakin suuria jopa vaarallisia kiviä koskessa oli. Pillikivi ja Arkkukari, johon kerrotaan Koistisen isännän törmänneen ja hukkuneen juuri ennen kotirantaan saapumistaan. Hän oli saapumassa ylämaista. Varovasti mies oli laskenut kosket, kun povari oli ennustanut hänen hukkuvan. Luuli jo pelastuneensa.


Merikosken voimalaitoksen rakentamisella on ollut Kaupin talolle myönteisiä vaikutuksia, kun suppo- ja muut tulvat ovat vähentyneet. Ja sähköä on saatu. Monenlaisissa luottamustehtävissä on Esko Alatalo ehtinyt olla elämänsä aikana. Talon lipputangossa liehuu Oulujoki-viiri, joka annetaan vain sellaiselle talolle, joka vaalii jokea eikä laske siihen jätteitään ja päästöjään.

Ystävällinen ranta-asukas ylempänä virralla tarjosi minulle yösijan. Iltayöstä joki virtasi voimakkaana pyörteissään ja uskomattoman kauniina Madekosken korkeiden metsärantojen välissä. Iltataivaan hopeinen valo leikki virran peileissä. Kun vielä tajusin, että se on nyt lohijoki, sai näky uudenlaista hohtoa.


Illalla pysähdyin soudullani Kaupin taloon, jossa Esko Alatalo, joen veteraani kertoili minulle vapaan Madekosken ajoista. Talo on seissyt ainakin 150 vuotta kosken partaalla, sama suku on asustanut paikkaa ainakin 1600-luvulta alkaen. Hän itse ei nuorena suuremmin kalastellut, mutta kalaa, etenkin harria oli saaliiksi tullut pikkuvieheillä ja harrilaudalla. Olipa hän jonkun kunnon lohenkin rannalle tuonut.


Madekoski ei ollut voimakas koski, kahden kilometrin matkalla vesi putosi parin metrin verran. Joitakin suuria jopa vaarallisia kiviä koskessa oli. Pillikivi ja Arkkukari, johon kerrotaan Koistisen isännän törmänneen ja hukkuneen juuri ennen kotirantaan saapumistaan. Hän oli saapumassa ylämaista. Varovasti mies oli laskenut kosket, kun povari oli ennustanut hänen hukkuvan. Luuli jo pelastuneensa.

Merikosken voimalaitoksen rakentamisella on ollut Kaupin talolle myönteisiä vaikutuksia, kun suppo- ja muut tulvat ovat vähentyneet. Ja sähköä on saatu. Monenlaisissa luottamustehtävissä on Esko Alatalo ehtinyt olla elämänsä aikana. Talon lipputangossa liehuu Oulujoki-viiri, joka annetaan vain sellaiselle talolle, joka vaalii jokea eikä laske siihen jätteitään ja päästöjään.


Ystävällinen ranta-asukas ylempänä virralla tarjosi minulle yösijan. Iltayöstä joki virtasi voimakkaana pyörteissään ja uskomattoman kauniina Madekosken korkeiden metsärantojen välissä. Iltataivaan hopeinen valo leikki virran peileissä. Kun vielä tajusin, että se on nyt lohijoki, sai näky uudenlaista hohtoa.

Perjantai 4.6.2004 mat­ka­tau­ko Tur­kan­saa­res­sa

Eilen ohitin Turkansaaren pääuoman puolelta. Työn ääniä kantautui puiden keskeltä. Tervahautaahan siellä rakennettiin. Kolme nuorta miestä kasasi säröksiä keoksi. Pohdimme tervanpolttajien ja –soutajien elämän kovuutta. Lähestyimme asiaa fyysisesti eri puolilta – he tervahaudan rakentajina, minä ylämaihin soutajana. Koemme jotain tervakulttuurista oman ruumiimme työllä ja hiellä.

1652208588100_joki-me.jpg

Keskustelu ponnahti kalojen ääniin. Niitä on kuulemma vesi täynnä. Kalat pienestä suureen ääntelevät mitä erilaisimmin tavoin. Kivisimppu on kuulemma erityisen äänekäs reviiriään puolustaessaan. ”Lotnikan”, pääpolttajan, sijainen haudan rakentajien vanhin, nuori mies, osoittautui kalatutkijaksi. Mie­li­ku­vi­tuk­sel­lis­ta, järkyttävän komeaa on kuvitella valaiden viestintää toisilleen jopa tuhansien kilometrien päähän. Ja kuinka ihminen erilaisine hirvittäviä ääniä tuottavine teknisine laitteineen saattavat valaiden aistit sekaisin jopa kuurouttavat niitä. Merikin saattaa muuttua äänihelvetiksi. Vasta vähitellen on alettu ymmärtää kuinka voimakas saaste melu on. Hiljaisuutta joudutaan etsimään yhä kauempaa.


Kalastelin Turkansaaren karikoissa, mutta korkealla virtaava, roskia täynnä oleva vesi ei ollut otollinen pyynnille. Parin laskun jälkeen suoriuduin rantaan ylävirrassa. Veneeni jäi tauolle Turkan rantaan.


Rakennamme Oulujoki virtaa -näyttelyä Vaalaan. Kiehtovia valokuvia vapaasta Oulujoesta ja muutakin esineistöä on esillä. Myös utopia tulevaisuuden joesta. Tarkoituksena on näyttää kenties ensimmäistä kertaa ja mahdollisimman monipuolisesti se, mikä teki Oulujoesta poikkeuksellisen hienon joen. Vaalan keskustasta löytyi Vanha veturihalli, suuri kuin katedraali, jota oli käytetty puolityhjänä romuvarastona. Nyt se on Galleria Veturi, jo pelkkä rakennus on näkemisen arvoinen.


Näyttely avataan perjantaina 11.6, jolloin Vaalassa on European Salmon Tour –projektin kansainvälinen konferenssi. Jokivarsien edustajat kuudesta maasta kokoontuvat pohtimaan lohijokikulttuurin elvyttämistä ja kalastusmatkailun edistämistä. Myös kalateiden rakentaminen saa luonnollisesti sijansa. Onhan niitä saatava ylöspäin. Niskanjoki odottaa lohtaan. Konferenssi on avoin kaikille. Oulujoki virtaa –näyttely on avoinna koko kesän.

Lauantai 5.6.2004

Yöllä kalastin Lapinsaaren karikoissa. Ensimmäinen havainto lohesta! Suuri pyrstö löi syvän, renkaana leviävän aallon. Talvikko, joessa talven viettänyt musta lohi vai kirkas nousukala, varhainen kirsilohi? Ei se kiinnostunut vieheistäni, jotka roskaantuivat pian veteen laskun jälkeen. Mutta tietoisuus, että kala on läsnä, saa veren kiertämään kiivaammin. Soutu vain jatkuu yön selässäkin. Vielä yksi lasku, vain yksi.

1652208766696_ilta-me.jpg

Taivaan punerrus värjäsi joen peilin. Kalastuksen lomassa minun oli väliin pysähdyttävä istumaan ja ihailemaan värien leikkiä, yölintujen laulua. Liu´uin yhä syvemmälle joen tunnelmaan.


Ei ole näkynyt joella kalamiehiä. Jokiyhtiö laskee vettä surutta, saa ilmeisesti kelpo hinnan. Tuon ylijuoksutuksen voisi säästää kesäksi. Korkealla tulviva, väliin nopeasti ylös-alas humppaava vesi, joka saa roskalautat liikkeelle ei ole otollinen kalastukselle. Turhauttavaa.


En ole soutaessani juurikaan pitänyt vaappua vedessä kuten aikaisemmilla souduillani. Osin juuri veden roskaisuuden vuoksi. Toisaalta kiivaassa vastavirrassa joudun hakeutumaan aivan rannan tuntumaan, jossa veden liike on miedompi. Väliin niemien alla akanvirta jopa vie venettä vauhdilla ylöspäin. Sitten niemen nokassa on riuhtaistava kiivasta virtaa väliin melkein kuin koskea vasten. Vene pyrkii heittäytymään poikittain ja karkaamaan virtauksen mukaan.

Vielä en ole törmännyt yhteenkään laituriin. Väliin unohdun ajatuksiini enkä muista vilkaista olan yli. Läheltä on pitänyt muutaman kerran.


Lämmin päivä sai tuomenkukat viimein tuoksumaan. Kukinnot ovat väliin uskomattoman runsaita rantapuissa. Ne saavat unohtamaan, miten pohjoisessa lopulta elämme.

Sunnuntai 6.6.2004

Normandian maihinnousun vuosipäivä. Valtamerihinaaja Alpon miehistö juhlii pitkän ponnistuksensa jälkeen ansaitusti kansainvälisessä seurassa. Amerikka toi tuolloin vapautta Eurooppaan. Fasismi oli suurin uhka ihmiskunnalle kautta aikojen. Kuitenkin Neuvostoliitto uhrasi kaikkein eniten Euroopan vapauden puolesta - ja toi sitten itäiseen Eurooppaan epävapauden, diktatuurin. USA ratsastaa edelleen vapauttajan maineellaan ja syöksyy pöyhkeänä mielettömiin seikkailuihin muslimimaailman keskellä. Se ottaa oikeudekseen julistaa kansallisiksi tur­val­li­suuse­duik­seen milloin minkin alueen kysymykset. öljymiesten hallitus tekee kaikkensa saadakseen mahdollisimman runsaan siivun maapallon öljystä palamaan taivaalle amerikkalaisten kerskakulutuksessa. Karu todellisuus kauniiden sanojen takana.

1652208937949_pihlaja-me.jpg

Tärkein syy, miksei vaihtoehtoisia energiamuotoja oteta nopeasti käyttöön maailmassa on suurten, valtaosin amerikkalaisten öljy-yhtiöiden tämänhetkisestä tilanteesta saamat mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­set voitot. Tämä sairas tilanne estää ja viivästyttää kenties tuhoisan kauan ihmiskuntaa sijoittamasta riittävästi varoja uuteen energiaan: aurinkoon, tuuleen, geotermiseen energiaan, energiamuotoihin, joita emme vielä edes tunne. Taidamme elää vielä energiantuotannon kivikautta.


Juhla oli minullakin eilen. Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri luovutti minulle Turkansaaressa maailman ympäristöpäivänä vuoden ympäristöpalkinnon työstäni Oulujoen hyväksi. Ja kauniin kirjan Suomen vesistöluonnosta, Veden varassa.


Tunnustus lämmitti mieltäni syvästi. Arvostan sitä suuresti.

Nautimme kahvihetken mukavassa seurueessa museoalueella. Keskustelu aaltoili joen kysymyksissä. Kalatiet ovat Oulujoella tämän hetken polttava kysymys. On esitetty, ettei Oulujoella kannattaisi rakentaa kalateitä, kun poi­kas­tuo­tan­toa­luei­ta on niin vähän. Tai ensin pitäisi kunnostaa joet ja mahdolliset poi­kas­tuo­tan­to­vir­rat ennen kuin alkaa rakentaa kalateitä.

Merikosken kalatien avaaminen viime kesänä muutti tilanteen radikaalisti joella. Myös ihmisten päissä. Oulujoen alaosasta tuli kerralla lohijoki. Seurueemme pöydän ääressä oli varsin yksimielinen. Kalateiden rakentamista on jatkettava sitkeästi. Kun vaelluskalat nousevat ylöspäin, se pakottaa ihmiset ajattelemaan asioita uudelleen. Syntyy paineita joen vaalimiseen, kunnostamiseen, veden laadun parantamiseen. Ihmiset alkavat löytää joen ja kantaa suurempaa huolta sen tilasta. Virrassa loiskauttava lohi herättää ihmiset, koukussa nykivä herkullinen meriahven tai vaappuun tarraava merisiika muuttaa suhteen jokeen. Ei edes tarvitse kalastaa. Tietää, tuntee vain, että siellä veden sisässä, näkymättömissä vaelluskalat uivat, ne ovat palanneet.


Aluksi kalateiden rakentaminen on pääosin ns. ter­mi­naa­li­ka­las­tusa­lu­een laajentamista sisämaahan. Suurta poikastuotantoa ei voi odottaa. Mutta vähitellen sivujoissa ja itse pääuomassakin poikastuotanto kasvaa, jos olosuhteet muutetaan soveliaiksi. Oulujoella on yhä virtapaikkoja ja karikoita tarjolla kalojen hääsijoiksi. Muhosjoki jo nyt ja etenkin Kutujoki myöhemmin ovat mahdollisia syntymäsijoja jalokalan poikasille. Ehkä myös Utosjoki. Sanginjoella tilanne saattaa olla huonompi. Ylempänä odottavat Kainuun joet, lähimpänä Varis-Kongasjoki. Pienikin lisä luon­non­poi­kas­tuo­tan­toa on merkittävää Itämeren kovin uhatulle lohelle. Luonnonpoikasten selviytyvyys viljeltyihin poikasiin nähden on moninkertainen. Ero näyttää vielä kasvavan nopeasti.


Kalatieseminaarissa Vaalassa talvella tutkija Riitta Kamula pohdiskeli kalateiden rakentamisen mielekkyyttä Oulujoella. Hän kiteytti vastakysymyksen: "Miksi ihmisellä olisi oikeus estää kaloja nousemasta jokeen?"


Oulujoki on heräämässä eloon. Vaelluskalat tuovat jokeen elämän.

1651440040479_alavirtaan-me.jpg

reitti@oulujoenreitti.fi

pekka.jurvelin@gmail.com

© Oulujoenreitti